Väkivaltainen suhde, en pääse eroamaan
Liki kymmenen vuotta yhdessä. Mies vuosi vuodelta väkivaltaisempi ja pelkään häntä, en vaan jostain syystä kykene eroamaan. Mulla ei ole muuta perhettä ja työtkin loppui, olen ns miehen armoilla.
Kun mies juo niin muuttuu entistä aggressiivisemmaksi. Eilen näin hänen ostavan olutlaatikon ja aloin pelkäämään ja menin ajoissa nukkumaan.
Noin 2 aikaan yöllä herään siihen kun mies huutaa sylki roiskuen että missä sormukseni on. Olin ottanut sen pari päivää sitten pois kun iho oli hautonut sen alla ja rikki, tästä kerroin miehelle.
Hän alkoi aivan silmittömästi haukkumaan minua mm huoraksi, rumksi lihavaksi läskiksi, syöksyi aggressiivisesti minua päin ja huusi sylki roiskuen.
Olin aivan paniikissa ja shokissa. Pyysin miestä lähtemään veljelleen yöksi. Tästä sekosi vielä pahemmin ja soitti poliisit?? Koska hän ei kotoaan lähde. Meni ulos soitti myös veljelleen ja istui veljen kanssa autossa odottamassa.
Poliisit tuli ja kuulin ikkunasta kun mies puhui täysin asiallisesti poliiseille että minä olen sekopåä, uhkaan että mies ei saa olla kotona, kaikkea ihan sairasta!
No sieltä tuli kaksi isoa miespoliisia josta vanhempi alkoi vihaisena huutamaan mulle että miten häiriköin täällä miestä, koitin selittää miten asia meni ja ei uskonut minua tippaakaan. Samaan aikaan mies toiselle poliisille nauraa pilkkaavana ja pyörittelee silmiään.
Mä itken ja soperran että pelkään miestä ja siksi pyysin lähtemään. Poliisi vaan huutaa mulle että miksi sitten mies joutui soittamaan minulle poliisit ,miksen itse soittanut. Enhän mä olisi uskaltanut koitin sanoa. Poliisi vain huusi ivallisesti että sitten lähden putkaan jos niin miestä pelkäät. Haukkui vielä typeräksi kun tämän takia heitä vaivataan. En mä edes mitään tehnyt tai soittanut. Olin ihan järkyttynyt ja kysyin poliisin nimeä. Kirjoitin sen ylös.
Paniikissa sitten rukoilin että saan jäädä kotiini, he lähtivät ja mies välittömästi otti puhelimeni ja löi sen paskaksi.
Tää teksti on varmaan täynnä kirjoitusvirheitä. Tärisen niin että sormet ei toimi. Pelkään ihan hirveästi, mies lähti aikaisin aamulla. En voi käsittää poliisin käytöstä ja vaikka tiedän että valittaminen on turhaa niin olisin halunnut edes saada tämän tietoon , poliisin nimi katosi kun mies rikkoi puhelimen.
Mitä mä teen :( Kuulostaa varmasti aivan sairaalta, mutta mulla ei ole ketään kelle puhua. Tuntuu etten mä voi mitään tehdä, poliisikaan ei usko
Kommentit (293)
Vierailija kirjoitti:
Pitäskö sun koittaa saada aikaa mahdollisimman pian terveyskeskuksen hoitajalle?
Ainakin mua ohjattiin aikoinaan sieltä mm marakiin.
Voisi aukaista vähän sun silmiä kun joku muu asian näkee ja puhuu niinkuin se on.
Itse olin tuolloin jo niin aivopesty, että vaikka muut sanoi että olen hengenvaarassa, niin ei sitä itse nähnyt eikä tajunnut.
Viime kesänä miehen sekoamisen jälkeen varasin ajan. En saanut keskusteluapua mutta rauhoittavia lääkkeitä että saan unta. Pian miehen raivarin, no itseasiassa tuon autojutun jälkeen josta kirjoitin vedin koko paketin kerralla tarkoituksena etten enää herään mutta ei toiminut. En tiedä pitäiskö:( kuulostaa varmasti niin säälittävältä
Ap, you got this. Nyt lopetat hetkeksi palstailun ja alat tekemään muuttoa asap. Tää on sun herätyssignaali.
Älä pyörittele tuota itsariajatusta. Elämässä voi tapahtua paljon hyvää kunhan eroatte ensin. Älä anna miehen tai netin kiusaajien lannistaa sua.
Turvakoti.
Jo ekalla sivulla on monta hyvää ohjetta, mutta AP ei ollenkaan reagoi niihin mitään. Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhut itsemurhasta. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä tällä menolla, mutta onko se reilua miestä kohtaan? Hän maksaa sen, jos onnistut usuttamaan hänet kimppuusi ja jotain sattuu. Tosin niin maksat sinäkin, jos jäät henkiin.
Poliisi on kehonkielen ammattilainen. Sen takia se ehdotti, että sinä lähdet. Syy selviää aloituksestasi. Sinä et pysty puhumaan totta. Hae apua.
Sinä olet niin sairas otus, että mikään avun hakeminen ei sinua muuttaisi.
Voi olla ja olkoon niin. Hyvää jatkoa sinullekin. Älkää tapattako itseänne.
Vierailija kirjoitti:
Saako tuota poliisin nimeä enää mistään selville? Mulle ei ole ikinä käynyt näin enkä olisi ikinä voinut kuvitella että Poliisi käyttäytyy noin. Tämä oli aika vanha ja parina tosi nuori joka oli ihan hiljaa ja vältteli katsettani. Tiesi ihan varmasti mikä oikea meininki oli. Tuo tilanne oli niin hirveä että en pysty kuvittelemaan. En myöskään voi ymmärtää. Mies on pelottava siitä että pystyy ensin sekopäisenä haukkumaan mua mutta seuraavassa hetkessä on aivan selvä ja asiallinen. En silti käsitä tuota poliisin toimintaa. Kun lähtivät niin Poliisi kysyi mieheltä ulkona että onko tuo jossain huumeissa kun noin tärisi? Siis nauroivat yhdessä tuumin. Siis pelkäsin niin paljon että tärisin.
Kiitos kivoista kommenteista. Mä en tiedä saako noita mun lemmikkejä turvakotiin kun eivät ole kaikki sisälemmikkejä. Tuntuisi myös pahalta jättää koti, sitä en kestäisi. Haluaisin vain miehen pois täältä, ei hän muut
Mitä teet kodilla, kun olet kuollut?
Nytkin olet siellä kynnysmaton asemassa. Luuletko tosiaan, että mies sieltä lähtee vapaaehtoisesti?
Miten maailma makaisi, jos ap kaltaiset uhritujat selityksineen päättäisivät asiamme. Aivan..
MITÄÄN EI PAKKO KU SYNTYY JA KUOLLA.
Vierailija kirjoitti:
Tuo ap:n tarina kusahtaa pahasti.
Humalainen ja väkivaltainen mies soittaa veljensä ja poliisin paikalle ja tuhma poliisi haluaa viedä rouvan (oli se sormuskin) putkaan rauhoittumaan
Mitä rouva jättää kertomatta?
Tätä mäkin mietin. Miten voi olla mahdollista. En tajua miksi olen tänne syntynyt, vain mulle voi käydä näin.
Ap nyt lopetat lätinät ja alat järkkäämään muuttoa.
Vierailija kirjoitti:
Rukoilit, että saat jäädä kotiin? Just. No sitten pysyt siellä kotona ja jatkat miehen kanssa matsin ottamista. Joku fiksumpi etsisi oman kämpän ja muuttaisi sinne joko suoraan nykyisestä kodistaan tai sitten vaikka turvakodin kautta, jos tilanne menee niin haastavaksi.
On vaan aika helvetillistä olla tollasen naapuri.
Vierailija kirjoitti:
Turvakoti.
Jo ekalla sivulla on monta hyvää ohjetta, mutta AP ei ollenkaan reagoi niihin mitään. Miksi?
Provo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhut itsemurhasta. Sinun ei tarvitse huolehtia siitä tällä menolla, mutta onko se reilua miestä kohtaan? Hän maksaa sen, jos onnistut usuttamaan hänet kimppuusi ja jotain sattuu. Tosin niin maksat sinäkin, jos jäät henkiin.
Poliisi on kehonkielen ammattilainen. Sen takia se ehdotti, että sinä lähdet. Syy selviää aloituksestasi. Sinä et pysty puhumaan totta. Hae apua.
Sinä olet niin sairas otus, että mikään avun hakeminen ei sinua muuttaisi.
Voi olla ja olkoon niin. Hyvää jatkoa sinullekin. Älkää tapattako itseänne.
Ethän sinä mitään hyvää jatkoa täällä kenellekään naiselle voi toivottaa kun laitoit viestissäsi miehen väkivallan aloittajan syyksi ja surkuttelit kuinka epäreilu tilanne on ukolle.
Joten eipä todellakaan tee mieli toivottaa sinulle hyvää jatkoa, älä sinäkään suotta leukojasi louskuttele turhilla toivotuksilla.
Vierailija kirjoitti:
Ap inisee ku hyttynen
odottaa vaan läpsiänsä
ap on vastuuta pakoileva henkilö. Kaikelle selitys. Uhriutujja,,, mitä muuta? Ja ihan itte valittu!
Etkö SINÄ voisi välillä mennä vaikka sinne miesasiamiesten keskustelufoorumille uhriutumaan siitä kuinka kaikki miehet on yleistetty väkivaltaisiksi raiskaajiksi, sitä samaa mistä rääyt tuossa toisessa topicissa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo oli huono signaali ettet halunnut lähteä pois, kun et kyennyt vaatimaan että mies viedään. Poliisitkin turhautuu että mitä he voi tehdä, paitsi sitten hakea ruumis. Heidän pitää toimia pykälien mukaan, ei mitä he oikeasti tunnistavat tilanteesta.
Joo, mutta ymmärrän sikäli, että kuka nyt haluaa putkaan, syyttömänä vielä. Putkat ovat hengenvaarallisia paikkoja. Jo toinen putkakuolema viikon sisään. Turvakotiin ap ei peloissaan ja lamaantuneena varmaan tajunnut pyytää.
Narsisti on Jekyll & Hyde, seinien sisällä täysi hirviö, viranomaisille ja kaikille muille osaa vetää erinomaisella supliikilla uskottavaa teatteria, niin että uhria ei usko kukaan. Olen kokenut saman, mutta onneksi sain voimia lähteä turvakotiin, kun henki oli mennä. Siinä oli paljon pelkoja, pienen lapsen menettämisen pelko se pahin.
Järjestä edes ne eläinparat pois tuollaisesta kodista. Ne pelkää ja kärsii.
Poliisin nimen, en kyllä tajua, mitä sille teet, saat, kun pyydät sähköpostitse teidän osoitteeseenne sinä päivämääränä poliisin tehtäväkuvaukset. Poliisiviranomaisten on ne annettava viimeistään 14 vuorokauden sisällä Julkisuuslain perusteella.
Nyt ne eläimet vaikka sun siskolle. Ne ei saa teidän vuoksi enää yhtään enempää kitua.
Täällä olis AP varmaan useampikin ihminen, jotka sut mielellään tulis henkilökohtaisesti sieltä hakemaan, mutta ei me oikein voida.
Sulla on jo ihan hyviä oivalluksia, kuten esim sanot itsekin olevasi riippuvainen miehestä ja olet osannut yhdistää lapsuuden olot ja turvattomuuden aikuisuuteesi.
Sä olet jo menossa oikealle tielle, sua horjuttaa ja kaipaat varmasti miestä siihen avuksi kun susta tuntuu että et pärjää ilman.
Lähde kuitenkin vaan askel kerrallaan eteenpäin äläkä lähde taaksepäin enää vaikka se aiempi polku sut yrittää imaista mukaasi.
Olisipa kiva, jos pystyisit tulemaan myöhemmin kertomaan että olet päässyt ukosta eroon ja olet turvassa.
Ja muista, koita miettiä mitä sanoisit samassa tilanteessa olevalle ystävälle tai muulle läheiselle.
Teet ihan oikein, kun haet edes täältä apua ja tukea, älä häpeä. Oon itsekin tänne kirjoitellut tuossa samassa tilanteessa. Erosta on jo vuosi, mutta silti se piru koputtelee. Ja mies teki eroamisesta tottakai järkyttävän vaikeaa ja kiusasi ja uhkaili. Loppui vasta kun latasin kuvat pahoinpitelyjen jäljistä nettiin, mies katosi samantien savuna ilmaan. Silti se häpeä jäi mulle, vaikka se kuului hänelle.
Olis tärkeää että nyt et jää yksin. Laita laukkua valmiiksi seuraavaa kertaa varten, jos et muuten uskalla lähteä. Kukkaro, henkkarit, tarpeelliset vaatteet ja lääkkeet, mielellään varapuhelin josta mies ei tiedä ja tarpeelliset numerot tallennettuna, esim turvakoti, naisten linja.
Meitä on tosi monta tässä maailmassa ja nää asiat tulis saada julkiseksi, ei niin että me naiset hävetään ja mietitään mikä itsessä on vialla kun se sekopää nyt taas noin teki.
Lähde vaan eteenpäin vaikka pelottaa. Tuossa tulee joku kuolemaan.
Minä olin niin tyhmä, että tein lapsen tuollaisen pöpin kanssa. Kun lapsi syntyi, aloin ymmärtää että minähän olen tärkeä ja minun hyvinvoinnilla on suuri merkitys.
Eron laitoin heti alulle, mutta en muista tuosta ajasta mitään. Ajattelin, että joko henki lähtee tai pääsen pois.
Pääsin lapsen kanssa pois, mutta hän joutuu isäänsä tapaamaan, koska isä ei (onneksi) ole lapselle tehnyt mitään.
Neuvon siis että lähde turvakotiin NYT.
"No sieltä tuli kaksi isoa miespoliisia josta vanhempi alkoi vihaisena huutamaan mulle että miten häiriköin täällä miestä, koitin selittää miten asia meni ja ei uskonut minua tippaakaan"
Lopetin provon lukemisen tähän.
Ja jos mukamas turvakodit on täynnä kuten joku väitti, niin varmasti ap:n sisko suostuu hänet majoittamaan tilapäisesti. Osoite poste restanteksi niin olet virallisesti asunnoton ja sitten vaan kiireelliseen asuntojonoon.