Väkivaltainen suhde, en pääse eroamaan
Liki kymmenen vuotta yhdessä. Mies vuosi vuodelta väkivaltaisempi ja pelkään häntä, en vaan jostain syystä kykene eroamaan. Mulla ei ole muuta perhettä ja työtkin loppui, olen ns miehen armoilla.
Kun mies juo niin muuttuu entistä aggressiivisemmaksi. Eilen näin hänen ostavan olutlaatikon ja aloin pelkäämään ja menin ajoissa nukkumaan.
Noin 2 aikaan yöllä herään siihen kun mies huutaa sylki roiskuen että missä sormukseni on. Olin ottanut sen pari päivää sitten pois kun iho oli hautonut sen alla ja rikki, tästä kerroin miehelle.
Hän alkoi aivan silmittömästi haukkumaan minua mm huoraksi, rumksi lihavaksi läskiksi, syöksyi aggressiivisesti minua päin ja huusi sylki roiskuen.
Olin aivan paniikissa ja shokissa. Pyysin miestä lähtemään veljelleen yöksi. Tästä sekosi vielä pahemmin ja soitti poliisit?? Koska hän ei kotoaan lähde. Meni ulos soitti myös veljelleen ja istui veljen kanssa autossa odottamassa.
Poliisit tuli ja kuulin ikkunasta kun mies puhui täysin asiallisesti poliiseille että minä olen sekopåä, uhkaan että mies ei saa olla kotona, kaikkea ihan sairasta!
No sieltä tuli kaksi isoa miespoliisia josta vanhempi alkoi vihaisena huutamaan mulle että miten häiriköin täällä miestä, koitin selittää miten asia meni ja ei uskonut minua tippaakaan. Samaan aikaan mies toiselle poliisille nauraa pilkkaavana ja pyörittelee silmiään.
Mä itken ja soperran että pelkään miestä ja siksi pyysin lähtemään. Poliisi vaan huutaa mulle että miksi sitten mies joutui soittamaan minulle poliisit ,miksen itse soittanut. Enhän mä olisi uskaltanut koitin sanoa. Poliisi vain huusi ivallisesti että sitten lähden putkaan jos niin miestä pelkäät. Haukkui vielä typeräksi kun tämän takia heitä vaivataan. En mä edes mitään tehnyt tai soittanut. Olin ihan järkyttynyt ja kysyin poliisin nimeä. Kirjoitin sen ylös.
Paniikissa sitten rukoilin että saan jäädä kotiini, he lähtivät ja mies välittömästi otti puhelimeni ja löi sen paskaksi.
Tää teksti on varmaan täynnä kirjoitusvirheitä. Tärisen niin että sormet ei toimi. Pelkään ihan hirveästi, mies lähti aikaisin aamulla. En voi käsittää poliisin käytöstä ja vaikka tiedän että valittaminen on turhaa niin olisin halunnut edes saada tämän tietoon , poliisin nimi katosi kun mies rikkoi puhelimen.
Mitä mä teen :( Kuulostaa varmasti aivan sairaalta, mutta mulla ei ole ketään kelle puhua. Tuntuu etten mä voi mitään tehdä, poliisikaan ei usko
Kommentit (293)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisit kätevästi päässyt niiden poliisien avulla turvakotiin, mutta halusit jäädä kotiin.
Eihän ne mua minnekään turvakotiin ois vienyt vaan ihan suoraan putkaan sanoivat vievänsä jos en lopeta miehen kiusaamista. Vaikka kuinka koitin kertoa että olin nukkumassa ja mies sekosi ja käyttäytyy pelottavasti niin ei uskonut sanaakaan ja sitä sanoi että jos niin olisi niin mä oisin soittanu. En iki päivänä sitä olisi uskaltanut tehdä :(
No mikä siinä putkassa olisi ollut niin kamalaa? Rauhallinen joskin vähän tylsä huone, turvassa mieheltä. Seuraavana päivänä, oltuasi yön putkassa (yön jälkeen oletetaan, että olet selvä) olisit sitten voinut ottaa turvakodin puheeksi.
Poliisien näkökulmasta ihminen haluaa lähteä pois väkivaltaisesta tilanteesta, vaikka sitten putkaan (eli käytännössä huoneeseen oleskelemaan ja nukkumaan yön ilman väkivaltaa), ja kun rukoilit että saat jäädä hakattavaksi niin se ei heistä kuulostanut uskottavalta.
Ap, MIETI TÄTÄ:
Jos sinulle käy pahasti, miten käy kanoille? Et voi nauttia asunnostakaan, jos menehdyt tai vammaudut väkivallan takia. Ja jos vammautuminen tapahtuu (se sattuu helposti "vahingossa", mies "vain" tönäisee ja kaadutkin pahasti...), niin sen jälkeen mies saa sympatiaa hoitajanasi ja voi jatkaa toimintaansa. Sitten sinun on vaikea lähteä ja olet jatkuvissa fyysisissä tuskissa, joudut ehkä muuttamaan joka tapauksessa, eikä kukaan huolehdi kanoista. Ja muista, että surmatkin ovat yllättävän yleisiä Suomessa.
Mutta jos hankitkin kanoille hoitajan ja menet turvakotiin, niin mitä tapahtuu? Kanat jatkavat elämää onnellisina eikä niille käy huonosti, toisin kuin silloin jos jäisit (se olisi vain ajan kysymys, valitettavasti). Pääset eroon miehen väkivallasta, sinun ei enää tarvitse pelätä kipua ja riehumista.
Ja vaikka joudut hetkeksi eroon ihanasta asunnosta, niin saat myöhemmin mahdollisuuden mennä tosi samanlaiseen omaan kotiin, ja sitten voit olla siellä ilman miestä. Mutta kaikki vaatii sen, että NYT a) hankit eläimille hoitajan tai myyt ne, b) hakeudut turvakotiin ja c) muutat miehen luota pois turvakodin ihmisten avulla. Se tuntuu tosi pahalta ja melkein mahdottomalta, tiedän. Mutta se tuska ei ole ikuista, ja sen mentyä ohi pääset viettämään haluamaasi elämää.
Vierailija kirjoitti:
Myrkytä se.
Tämä on takuuvarma tapa jäädä kiinni ja tekotavan suunnitelmallisuus takaa murhatuomion.
Kiitos teille! Tuntuu paskalta tänne avautua mutta mulla ei ole ketään. Miksi kukaan ei musta välitä? Jo töissä aika kateellisena ihailin kun on sukujuhlia, kaikkea on sukua perhettä kavereita, musta taas perhe ei ole kiinnostunut ja en vaan saa kavereita vaikka kuinka yritän, vaikka mitä harrastuksia olen koittanut keksiä etten olisi ns miehen armoilla.
Loukkaannuin tosi pahasti tästä että sisko on enää perheestä ainut kun on silloin tällöin tekemisissä ja kun laitoin viestiä sanoilla että nyt on tosi paha tilanne, mies väkivaltainen ja tosi paha olla, voitko soittaa huomenna. Niin ei laittanut mitään. Tänään koitin soittaa ja ei vastannut. Laittoi viestiä että huomenna eräpäivä, silloin voin ehkä soittaa.
Mietin miksi olen edes syntynyt. Kaikille pelkkää paskaa

Et ole pelkkää paskaa, se miehesi on. Sinä olet arvokas ihminen. Ja hyvin empaattinen, kun itse hengenvaarassa mietit lemmikkejäsi.
Ansaitset paljon parempaa kuin tuon miespaskan. Sitä parempaa, rauhassa ja turvassa elämisen, saat kun lähdet tuosta suhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Täytyä paskaa koko aloitus.
Poliisit eivät usko humalaisen miehen selostuksia. Never.
Joten mitään poliiseja teillä ei edes käynyt.
Olet ap taas täysin sekaisin. Mitä olet vetänyt naamaasi?
Tälläsen tarinan murjasit tällä kertaa palstalle, olet se tunnettu Tarina- täti, joka tehtailee sontaa palstalle. Toistuvasti.
Ujutat tarinaasi jonkin murusen sellasta, että tyhmimmät lukijat menee retkuun ja uskovat sinua.
Olet maanisessa tilassa, tarvitset hoitoa.
Minua eivät poliisit paikalla uskoneet kun kerroin täydessä shokkitilassa exän aseella uhkailusta,henkeä uhanneesta pahoinpitelystä, siitä että Ra i SK asi minut alle 2 v lapsemme edessä aseella uhaten. Joten pidä sinä v..n ku..ipää turpasi kiinni kun et mitään tiedä siitä millaisia poliisit ja suurin osa viranomaisista ovat!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ero tulee olemaan vaarallinen sulle, toimittava kikkaillen ettei mies provosoidu. Onko sulla jotain kaveria johon voit hätätapauksessa mennä.? Onko mies selvinpäin normaali.? Olipa typerät poliisit. Ymmärrän jos soitat poliisit mies suuttuu enemmän.Selkeästi miehesi tajuaa että olisit eroamassa , siksi pitää sut pelossa..
Mä sanoin että en jaksa enää tätä ja pelkään häntä, haluan erota. Mies uhkasi että laittaa kaiken paskaksi ja vie tavarani, ihan kaikki. Ja tiedän että tämä on totta, hänen veljensä tekee juuri mitä pyydetään ja nään jo silmissäni kun vie kaiken , munkin ostamat jutut ja rikkoo loput :(
Ei sun kannata puhua miehelle suunnitelmistas lähteä pois, parempi sulle kun lähdet samalla kun kanatkin haetaan johonkin eläinkotiin, ei voi tehdä sulle silloin mitään. Menet turvakotiin tai jonnekin muualle turvaan. Kai sulla joku tuttu, työkaveri, sukulainen, naapuri ym. on?
Vierailija kirjoitti:
Minulle on käynyt lähes samoin lasteni isän kanssa aikoinaan. Lapset jo täysi-ikäisiä eivätkä halua nähdä isäänsä. Viranomaiset eivät uskoneet minua eikä lapsia kun isi selosti kaikkea kaunista omasta puolisona olostaan ja vanhemmuudestaan. Eräs tilanne meni pahaksi, meinasin kuolla. Tästä sain voimaa viedä lapset ja itseni siitä suhteesta ulos. Lasten isä vainoaa minua toisinaan edelleen.
Heräsin yöllä usein, lapset myös, järjettömään haukkumiseen ja syyttelyyn. Loppuaikoina teki tätä selvänä. Mukana toki väkivalta.
Ptovon huutelijat eivät ole olleet narsistisen, vainoharhaisen hullun läheisen kanssa tekemisissä ja hyvä toki heille.
Ja miksi menin kanssaan yhteen? No hurmasi ja uskotteli olevansa aivan jotakin muuta kuin mitä oli. Totuus paljastui ja paheni vuosien myötä.
Juuri näin se menee ja nämä provohuutajat ovat itse niitä pahoinpitelijöitä ja pa..ja poliiseja ym rikollisia jotka kuuluisivat vankilaan tai suljetulle loppuiäkseen.Ilkeät kommentit on jätettävä täysin huomiotta. Apn on vain lähdettävä,tai sitten lähtee henki. Hän on vain niin tottunut vankilaansa ettei enää ymmärrä,mitä vapaus on. Minut herätti lopulta se,että olin jo menossa kohti tuonpuoleista miehen viimeisen kerran kuristaessa minua. Lähtemisen 5 v kestäneestä helvetistä esti,niin sairasta kuin se onkin,uskovaisuus. Älä AP jää älä mistään syystä enää sinne-kassiin parin päivän vaatteet,passi pankkikortit,jne ja äkkiä hotelliin pariksi yöksi. Siellä sitten selvittelet asiat viranomaisten suuntaan. Lemmikit hoidat HETI eläinsuojelun tms hoiviin,ottavat kyllä hetkeksi kun selität tilanteen. Järjestä asiasi äläkä jää uhriksi! Mikä nostaa miehen sinun yläpuolellesi? Ei mikään.Hän on alinta saastaa heti la psiin se kaantujien jälkeen.
En tiedä onko aloitus edes totta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myrkytä se.
Tämä on takuuvarma tapa jäädä kiinni ja tekotavan suunnitelmallisuus takaa murhatuomion.
Riippuu myrkystä. Jos miehellä on alko-ongelma,hänen maksansa on p..kana jo muutenkin. Luonnosta löytyy mielenkiintoisia kasveja,sieniä jne,jotka saattavat ihan vahingossa päätyä vaikkapa muhennoksen sekaan. Jos oma henkeni olisi uhattuna ja virkavalta ei auttaisi,en minä hakattavaksi jäisi. Se on joko minä tai se toinen ja ihan kevyesti menisi valtion hotellissa muutama vuosi piestävänä olemisen sijaan. Kaikki on niin suhteellista,mutta tätä ei omakohtaista kokemusta omaava ymmärrä. Pois se turha 'armeliaisuus' näitä naisia ja lapsia hakkaavia piruja kohtaan miksi te alistutte tuollaiseen?!?! Rakkaudesta ei ole kyse vaan jostain mielenterveysongelmista,jos ei itseään pysty puolustamaan.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos teille! Tuntuu paskalta tänne avautua mutta mulla ei ole ketään. Miksi kukaan ei musta välitä? Jo töissä aika kateellisena ihailin kun on sukujuhlia, kaikkea on sukua perhettä kavereita, musta taas perhe ei ole kiinnostunut ja en vaan saa kavereita vaikka kuinka yritän, vaikka mitä harrastuksia olen koittanut keksiä etten olisi ns miehen armoilla.
Loukkaannuin tosi pahasti tästä että sisko on enää perheestä ainut kun on silloin tällöin tekemisissä ja kun laitoin viestiä sanoilla että nyt on tosi paha tilanne, mies väkivaltainen ja tosi paha olla, voitko soittaa huomenna. Niin ei laittanut mitään. Tänään koitin soittaa ja ei vastannut. Laittoi viestiä että huomenna eräpäivä, silloin voin ehkä soittaa.
Mietin miksi olen edes syntynyt. Kaikille pelkkää paskaa
Et nyt oikein taida tajuta. Asenteesi itseäsi kohtaan mahdollistaa tuon tilanteen jatkumisen. Olet miehen vuoksi menettänyt kaiken omanarvontunteesi ja elämänhalusi,eikä varmasti ole ollut helppoa ennen häntäkään,jos edes oma sisko ei välitä. Totuus silti on,että SINÄ olet ainoa,joka voi sinut vapauttaa tuosta,eikä se edes vaadi paljon. Ota kassi ja lähde. Eläimet hoitaa luoja,jos sinä et pysty juuri nyt. Ne kuolisivat jokatapauksessa,jos annat miehesi tappaa/vammauttaa sinut. Sekä sitten on hyvä? Yritä jo nähdä,että sinun on lähdettävä ja olet saanut jo pelkästään tässä ketjussa enemmän apua,kuin itse aikoinaan pienen lapsen kanssa sain. Joten mitään tekosyitä sinulla ei jäämisellesi ole,itsetuhoisuutta lukuunottamatta.
Vierailija kirjoitti:
En kyllä usko sanaakaan tuosta, että poliisi haukkuisi naista samalla kun känninen mies nauraa pihalla.
Poliisi on todella koulutettu huomaamaan perheväkivaltaa ja yleensä nainen on uhri. Soitin kerran ambulanssin kun liukastuin kotipihassa ja löin pääni, koska alkoi näkö hämärtyä vähän ajan päästä. Ambulanssikuskit ei suostuneet ottamaan miestäni mukaan sairaalaan, koska halusivat varmistaa, että olen oikeasti kaatunut.
Kovin vähän sinä sitten tästä elämästä ja Suomalaisesta yhteiskunnasta viranomaistoimineen tiedät tai ymmärrät. Kannattaa pitää läpi ummessa jos ei ole omakohtaista kokemusta mistään.
Vierailija kirjoitti:
Melkein olisin ensin uskonut mutta sitten tuo että poliisi kysyy onko tuo huumeissa kun tärisee noin (he huomaavat kyllä jos joku tärisee järkytyksestä tai huumeista) ja että oikein nauroivat yhdessä.
Lemmikitkin rupesivat olemaan ulkoeläimiä, ( kirahveja varmaan tai ylämaankarjaa), joita ei tietenkään voi siirrellä yhtään mitään, eikä niille saa lomittajaa...jne jne.
Ei nyt sitten millään apua löydy. Sukulaisetkaan ei enää vastaa. (toisaalta en kyllä ihmettelisi, kun kerta apu ei kelpaa)
Pitää jäädä sinne hankalaan taloon/asuntoon hakattavaksi kun on siihen kymmenen vuoden ajan tottunut.
Niin se on.
Tulehan taas kertomaan kuulumisia, jos olet vielä elossa.
Sinulle,Idi..tti tiedoksi; poliisit EIVÄT kykene tunnistamaan äkillisen trauman kokenutta tai shokkitilassa olevaa ihmistä ja vaikka tunnistaisivatkin,he eivät välitä!!!Tietäisit tämän,jos olisit paitsi kohdannut tietyissä tilanteissa poliiseja myös lukenut psykologiaa tai sinulla olisi omia kokemuksia väkivallan kohteena olemisesta. Esimerkiksi toiset tärisevät hillittömästi,mutta toiset menevät selviytymismoodiin,jolloin he toimivat kuin robotit. Mikä koulutuksesi on? Jos sellaista ei ole,älä sekaannu asioihin joita et osaa käsitellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, se ilkeä poliisi ei nyt ole se johon sun kannattaisi käyttää yhtään aikaa tai energiaa. Ei ole juuri nyt väliä hänen nimellä vaan pelkästään sillä että pääset pois. Luultavasti se teillä käynti on kirjattu poliisin järjestelmään joten sitten kun tilanne on ohi voit halutessasi mennä tekemään sen poliisin toiminnasta valitusta poliisiasemalle tms, mutta se ei ole nyt ensisijaista.
Jos oikeasti haluat pois sulle on todella paljon hyötyä jos vain suostut ottamaan yhteyttä sinne turvakotiin. He voivat ohjata sut eteenpäin jos on tarvis ja auttaa miettimään eläintenkin kohtaloa.
Kyllä tiedän että minun ei pitäisi poliisia ajatella, oli vain niin nöyryyttävää ja pelottavaa että pelkäsin ihan paniikissa ja poliisi laittaa asian mun syyksi ja uhkaa putkella kun häiriköin miestä. Niin sairasta, ja aina luottanut poliisiin ja nyt tuli olo kun olisin jossain k
Noniin aloittaja-tervetuloa todellisuuteen. Suomen poliisi on olemassa vain rikkaita varten,ei tavallisia ihmisiä,varsinkaan naisia tai lapsia. Kunhan saat asiasi selkiintymään,tee heti rikosilmoitus tuosta poliisin toiminnasta. Sinun on tilattava asiakirjasi ei vain poliisilta,vaan myös kaikkialta sotesta,ymmärräthän tämän? Lisäksi tarvitset juristin. Et todellakaan ole ainoa tässä maassa,mutta voit olla yksi heistä,jotka tuovat esiin viranomaisrikollisuuden ja sen,kuinka nämä väkivaltaiset hirviöt pääsevät ehdonalaisella tai sakoilla,koska poliisi ja oikeuslaitos eivät tee tehtäviään. Taistele!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En kyllä usko sanaakaan tuosta, että poliisi haukkuisi naista samalla kun känninen mies nauraa pihalla.
Poliisi on todella koulutettu huomaamaan perheväkivaltaa ja yleensä nainen on uhri. Soitin kerran ambulanssin kun liukastuin kotipihassa ja löin pääni, koska alkoi näkö hämärtyä vähän ajan päästä. Ambulanssikuskit ei suostuneet ottamaan miestäni mukaan sairaalaan, koska halusivat varmistaa, että olen oikeasti kaatunut.
Kovin vähän sinä sitten tästä elämästä ja Suomalaisesta yhteiskunnasta viranomaistoimineen tiedät tai ymmärrät. Kannattaa pitää läpi ummessa jos ei ole omakohtaista kokemusta mistään.
Joillakin on kyllä lapsellinen usko siihen, että viranomainen on aina hyvä ja oikein toimiva ihminen.
Itse soitin kerran hätäkeskukseen kun kadulla mies töni, repi vaatteista, sylki päälle ja huoritteli ja sanoi hakkaavansa naisen kun pääsevät kotiin. Tämä pariskunta jäi siihen puistikkoon istumaan, niin että he olivat siinä paikassa ja poliisi olisi heidät siitä löytänyt. Hätäkeskuspäivystäjä suorastaan v*ttuili minulle ja käski mennä pariskunnalta kysymään, että tarvitaanko poliisia, hätäkeskuspäivystäjän mielestä ei tarvittu. Kysyin, että luuleeko hän että nainen uskaltaisi uhkailevan väkivaltaisen miehen läsnäollessa sanoa, että tarvitaan. "En minä tiedä, kyllä minä ainakin sanoisin" kiekaisi hätäkeskuspäivystäjä. Minä sanoin että älä sinä puhu paskaa ja sinun tehtäväsi on lähettää tänne poliisi. Lähetti sitten poliisin, mutta jos minä olisin ollut nöyrempi puhelimessa niin eipä olisi lähettänyt.
Että tällä tavalla suhtautui hätäkeskus parisuhdeväkivaltaan.
Se siinä olisi kamalaa,että ihmisestä joka on UHRI tehtäisiin syyllinen rikokseen,jota hän ei ole tehnyt. Oletko joku va j akki tai jotain?!?
Miksi tämä on kirjoitettu? Onko tarkoitus päästä haukkumaan naisia? "Tyhmät naiset valitsee jännämiehiä eikä meidänlaiset kunnon miehet kelpaa!" Jos tarina kuitenkin on tosi niin hae apua itsellesi ja pian!
Vierailija kirjoitti:
"No sieltä tuli kaksi isoa miespoliisia josta vanhempi alkoi vihaisena huutamaan mulle että miten häiriköin täällä miestä, koitin selittää miten asia meni ja ei uskonut minua tippaakaan"
Lopetin provon lukemisen tähän.
Tuskin on provo. Se tilanne on sellainen, että sinä et sitä vain käsitä, kun et ole itse kokenut. Itse olen kokenut sen, kun suustaan taitava narsisti selittää mustan valkoiseksi käytyään käsiksi ja vaikka vammoja on vain minulla. Narsisti manipuloi uskomattoman taitavasti viranomaisia. Vain muutama heistä saattaa nähdä narsistin läpi ja tuntee metkut.
Vierailija kirjoitti:
Ptovon huutelijat eivät ole olleet narsistisen, vainoharhaisen hullun läheisen kanssa tekemisissä ja hyvä toki heille.
No en ole todellakaan. Pienikin merkki niin olen lähtenyt suhteesta. Ei sitä tarvitse katsoa vuosikausia ja sen jälkeen olla vaan, että kun mulle on sattunut ja muut ei tajua. On nämäkin valintoja. Tämä lähinnä huomiona heille joilla ei ole vielä myöhäistä. Uhkaavasta suhteesta pitää lähteä heti! Ei se niin mene, että joku vaan joutuu siihen tilanteeseen ja joku ei. Omia valintoja kaikki.
Ja provoksi tätä ei niinkään tee tapahtumat, mutta huutava poliisi? Siinä kohtaa menee yli, tai sitten ap on tilanteen takia niin järkyttynyt, että ympäristön havainnointi ei ole ollut normaalia. Poliisien hermot kyllä kestää kovempiakin tilanteita eikä he niilläkään työtehtävillä käy huutamassa ihmisille.