Orpon hallitus nimenomaan ei ole heikentänyt ostovoimaa
En ymmärrä miksi täällä jaksetaan vinkua siitä että sosiaalitukien leikkaukset joten vaikuttaisi kansan ostovoimaan, siis maan talouden kannalta. Sillä ei ole mitään käytännön merkitystä voiko tuensaaja käyttää 20e/kk ylimääräistä johkin.
Se oikea ostovoima löytyy keskiluokasta eli 3000-4000e tienaavilta jotka ei saa tukia, he voivat helposti kyttää 500e/kk ylimääräiseen. Ja Orpon hallitus nimenomaan on päättänyt että keskiluokalta ei leikata, esim autoilun kustannuksia ei nostettu kun jakeluvelvoite peruttiin ja polttoaineveroa alennettiin. Myös tuloverotus keveni jonkun verran.
Oikea syy miksi nyt ei osteta mitään on energiakriisi eli käytännössä vihreä siirtymä. Vaikka tällä hetkellä sota on suurin syy energiakriisiin, käytännössä se on samaa vihreää siirtymää mitä punavihreät ajaa. Kaikki vaatii fossiilisia polttoaineita ja kaikki kalllistuu kun polttoaineet kallistuu. Rakentaminen/asuminen, ruoka, liikkuminen, kaikki riippuvaisia polttoaineiden hinnoista tavalla tai toisella. Tästä syystä nyt ei uskalleta kuluttaa.
Kommentit (295)
Jossain tubesta tuli vastaan loistava toteamus nykyhallituksesta. Orpon hallitus on yritysmyöntekinen, mutta ei yrittäjyysmyönteinen. Suuryritysten pokkuroija, pienyrittäjälle ihan sama, tapetaan ne pois YEL-maksoilla joista ne ei selviä. Vaikka minäkin olen yrittäjä, en todellakaan ole Orpon hallituksen kannalla. Kansalla pitää olla sosiaaliturva, julkinen sellainen. Ei sitä vakutusten varaan voi yhtäkkiä vääntää.
Valtio irtisanoo tuhansia virkamiehiä ensi vuonna.
2400 bruttopalkalla ansiosidonnaista saa 2 kuukautta 1100 netto ja sitten 900 netto ja sitten 850 netto.
Omistusasuntoon ei saa asumistukea enää tammikuussa.
Virkamiesten on säästettävä puskuri.
Ai jaa. No kyllä mun ostovoima on viime aikoina heikentynyt ja tulee heikentymään lisää. Kuulun tuohon keskituloisten joukkoon eikä mulla ole mitään 500e laittaa ylimääräiseen kulutukseen.
Irtisanomissuojaa heikennetään ja alle 50 hengen työpaikoilla ei ole enää takaisinottovelvoitetta.
Työmarkkinatuki on 595 netto kuukaudessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Hallitus leikkasi osa-aikatyötä tekeviltä 150 + lapsikorotukset eli jos 3 lasta niin 390 kuukaudessa sovitelluista päivärahoista.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/fbcb729b-7c23-490d-a4d3-0ccde49f0…
Ja näitä ääritapauksia on Suomessa 4? 5? vai ehkä jopa 15?
Suomessa 400 000 tekee osa-aikatyötä.
Ja kaikki 3 lapsen YHta? Juupa juu...
No, sinkulta leikattiin sovitellusta päivärahasta 150 euroa ja asumistuesta poistettiin 300 euron ansiotulovähennys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köyhillä kaikki raha menee kiertoon. Keskiluokka säästää eivätkä kuluta yhtään sen enempää, kuin köyhät. Rikkaat kuluttavat rahansa ulkomailla. Eli köyhiltä leikkaamalla kulutus vähenee.
Meinaat että keskiluokkakin asuu jossain ykisössä pahamaineisella alueella ja kulkee bussilla? Syö vain kaurapuuroa ja makaronia? Älä nyt viitsi.
Keskiluokalla on jo talo, talolaina ja auto. Nyt ei ole varaa vaihtaa autoa muuhun kuin halpaan käytettyyn ja talolainan kanssa yritetään selviytyä syömällä kaurapuuroa ja makaronia. Rikkaampi keskiluokka pystyy myös välillä syömään lohta.
Olen alempaa keskiluokkaa ja nykyhallitus on luonut niin turvattoman ja näköalattoman ilmapiirin, että minä en kuluta kuin pakolliseen. Ruoka, lääkkeet ja uudet alkkarit. Siinä ostokseni hallituksen vaihtumisen jälkeen. Sitä kun ei voi koskaan tietää, koska töissä tekee sellaisen virheen (esim. myöhästyy), että saa saman tien potkut. Tätä tilattiin, tätä saatiin. Rahat pankkiin tulevaisuuden varalle.
Vierailija kirjoitti:
Aivan muuten vaan konkursseja enemmän kuin 25 vuoteen aivan aivan. Koittakaahan nyt juosta rikkaat kuluttamaan!
Lue koko aloitus niin siellä kerrotaan se oikea syy miksi ei kuluteta
Ostovoima lähti alenamaan vuonna 2021. Alkusysäys oli korona, sitten venäjälle asetetut pakotteet, sen jälkeen korkojen nousu ja inflaatio.
Orpon budjetti astui voimaan 1.1.2024.
Vassareiden levittämää disinformaatiota on se että nykyinen heikko tilanne johtuu orpon hallituksesta.
"Alle 50 henkeä työllistäviltä yrityksiltä ja organisaatioilta poistuisi työsopimuslakiin perustuva takaisinottovelvollisuus. Vanhaa työntekijää ei enää tarvitsisi ottaa uudestaan palkkalistoille samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, vaikka yrityksen taloudellinen tilanne kohenisi nopeasti irtisanomisen jälkeen.
Työntekijät ovat ikuisella koeajalla. "
https://www.pam.fi/artikkelit/hallitusohjelma-nakertaa-tyontekijan-turv…
Vierailija kirjoitti:
"Oikea syy miksi nyt ei osteta mitään on energiakriisi eli käytännössä vihreä siirtymä. Vaikka tällä hetkellä sota on suurin syy energiakriisiin, käytännössä se on samaa vihreää siirtymää mitä punavihreät ajaa. Kaikki vaatii fossiilisia polttoaineita ja kaikki kalllistuu kun polttoaineet kallistuu."
Et ole ilmeisesti lukenut hallitusohjelmaa?
"Suomi luo hyvät toimintaedellytykset kestäville investoinneille uusiutuvaan ja fossiilittomaan energiantuotantoon, energian varastointiin ja uusiin energiaratkaisuihin, kuten vetyyn. Suomi nousee vetytalouden keskeiseksi tekijäksi, ja on houkutteleva sijoittumispaikka vetyä pidemmälle jalostaville hankkeille."
"Uusiutuvan energian osuutta energiantuotannossa kasvatetaan ja edistetään toimia, joiden avulla fossiilisista polttoaineista luovutaan sähkön ja lämmön tuotannossa viimeistään 2030-luvulla."
"Hiil
Erona punavihreisiin on että Kok-PS hallitus tekee fossiilisten vähentämisen pienillä askelilla ja pidemmällä aikataululla ettei vaikuta liikaa ihmisten ostovoimaan. Ei edes persut vastusta fossiilisista luopumista, mutta 2030 ihan hullu aikataulu, 2070 realistisempi.
"Irtisanominen helpottuu.
On selvää, että jokainen työssä oleva joutuu jatkossa miettimään tarkemmin, ettei vaan ärsyttäisi työnantajaa tai tekisi mitään virheitä, koska ei voi etukäteen tietää, mikä riittää irtisanomiseen."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/39aa29b3-e460-4a1b-92cd-56f6a2d91…
toimeentulotukea saavilta ihmisiltä vähennetään 20 euroa kuukaudessa tukirahoista, niin siitä kertyy vuodessa sata miljoonaa euroa, joka on sitten ihmisten päivittäisestä ostovoimasta pois, niin yritykset menettävät saman verran tuloja vuodessa. vai maksaa valtiovarainministeri tämän puuttuvan summan yrittäjille korvauksena menetetyistä tuloista?
Orpon ajatusmaailmassa köyhän 10€ korotus/kk lisää heidän ostovoimaa, todellisuudessa hän ei ota huomioon hintojen nousuja.
Vierailija kirjoitti:
Jossain tubesta tuli vastaan loistava toteamus nykyhallituksesta. Orpon hallitus on yritysmyöntekinen, mutta ei yrittäjyysmyönteinen. Suuryritysten pokkuroija, pienyrittäjälle ihan sama, tapetaan ne pois YEL-maksoilla joista ne ei selviä. Vaikka minäkin olen yrittäjä, en todellakaan ole Orpon hallituksen kannalla. Kansalla pitää olla sosiaaliturva, julkinen sellainen. Ei sitä vakutusten varaan voi yhtäkkiä vääntää.
Onpa vakuuttava lähde, joku random youtube video
Vierailija kirjoitti:
toimeentulotukea saavilta ihmisiltä vähennetään 20 euroa kuukaudessa tukirahoista, niin siitä kertyy vuodessa sata miljoonaa euroa, joka on sitten ihmisten päivittäisestä ostovoimasta pois, niin yritykset menettävät saman verran tuloja vuodessa. vai maksaa valtiovarainministeri tämän puuttuvan summan yrittäjille korvauksena menetetyistä tuloista?
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä eikä venettä eikä moottoripyörää eikä asuntovaunua.
"Yhtiölaina / rahoitusvastike ei ole asumismeno toimeentulotuessa eikä kaupunki saa antaa harkinnanvaraista tilalle."
Vierailija kirjoitti:
"Alle 50 henkeä työllistäviltä yrityksiltä ja organisaatioilta poistuisi työsopimuslakiin perustuva takaisinottovelvollisuus. Vanhaa työntekijää ei enää tarvitsisi ottaa uudestaan palkkalistoille samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, vaikka yrityksen taloudellinen tilanne kohenisi nopeasti irtisanomisen jälkeen.
Työntekijät ovat ikuisella koeajalla. "
https://www.pam.fi/artikkelit/hallitusohjelma-nakertaa-tyontekijan-turv…
Hyvä duunari,voit olla huoleti,sinulle on duunia toisin kuin AY änkyröille.
"Eläkkeitä maksetaan 35 miljardia."
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f5faeac2-56e0-45b0-a339-e67077d50…
Ansiosidonnaista maksettiin viime vuonna vain 1,9 miljardia. https://www.tyj.fi/tilastot/
Valtaosa suomalaisista työssäkäyvistä on tuloluokassa 1000-3000e. Näiden kulutus suuntautuu lähes yksinomaan kotimaahan. Mainitsemasi 3000-4000e sai veroalen, mutta isomman veroalen sai 10 000e/kk tuloluokan väki. Nämä kuluttavat rahojaan ulkomaisiin palvleuihin ja sijoituksiin.
Hallitus on myös sitoutunut jostain repimään päästövähennykset ja nyt kun jakeluvelvoite siirrettiin (jälleen) niin edessä on huomattavasti kalliimpia ratkaisuja.
Syyskuussa voimaan tuleva alvin nosto laskee ostovoimaa.
No niin Riikka päivän nettiaika tuli käytettyä, ulos haukkaamaan happea loppupäiväksi.