Miten kestitte vanhuudet rajut muutokset kehossanne ja kasvoissanne 60-70-vuotiaina?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on luultu sisareni äidiksi 🤬 

Minua taas poikani isoäidiksi.

 

"Women I know, who look great for their age, all seem to follow the strict skincare regime called Never Having Children!" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne muutokset yhdessä yössä tule vaan pikku hiljaa jolloin niihin tottuu. Muutoksia vastaan voi myös taistella, omasta ihostaan kannattaa alkaa pitää todella hyvää huolta, painoa voi pudottaa vielä eläkeiässäkin ja vartaloa voi ikäihminenkin muokata kiinteämmäksi kuntosalilla ja muilla liikuntamuidoilla.

On tuokin kamalaa,  että seitsemänkymppisten naisten vielä pitäisi laihduttaa ja kiinteytyä. Siis elämässä viisikymmentä vuotta laihdutusta, miksi? Eivätkö naiset sinusta muuta ole kuin vaatepuita?

Ja sitten toisaalta sinä joka et saa laihdutusta aikaiseksi voit seitsemänkymppiseksi asti vihata itseäsi ja vatsamakkaroitasi ja kadehtia niitä solakoita ikäsiskoja jotka hehkuvat vetreyttä ja elämäniloa. 

Ja ei se establishmentti vain anna periksi! Naisen on laihdutettava aina, jotta hän olisi 'solakka ja hehkuisi vetreyttä ja elämäniloa'. Jos sitä ei saa aikaiseksi, vihaa itseään ja vatsamakkaroitaan seitsemänkymppiseksi, sen jälkeen kai sopii kuolla pois, -ja ne vatsamakkaratkin katoavat.

Rankkaa tekstiä. Mä en ala.

Olen 59, kolme ystävääni kuoli 39, 47 ja 54 v. Siinä mielessä olen onnekas, mitään vaikeita sairauksia ei minulla ole ollut. Olen huomannut tulevani laiskaksi, en ole niin energinen kuin ennen.Myönnän, että ikääntyminen hieman masentaa. En näe edessäni muuta kuin alamäkeä. Äitini kuoli 80 v Alzheimerin. Se on todennäköisesti minunkin kohtaloni.

Vierailija kirjoitti:

Olen 59, kolme ystävääni kuoli 39, 47 ja 54 v. Siinä mielessä olen onnekas, mitään vaikeita sairauksia ei minulla ole ollut. Olen huomannut tulevani laiskaksi, en ole niin energinen kuin ennen.Myönnän, että ikääntyminen hieman masentaa. En näe edessäni muuta kuin alamäkeä. Äitini kuoli 80 v Alzheimerin. Se on todennäköisesti minunkin kohtaloni.

Oon 42,mäkään en näe edessä kuin alamäkeä. Toivoisin kuolevani jo pois. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 59, kolme ystävääni kuoli 39, 47 ja 54 v. Siinä mielessä olen onnekas, mitään vaikeita sairauksia ei minulla ole ollut. Olen huomannut tulevani laiskaksi, en ole niin energinen kuin ennen.Myönnän, että ikääntyminen hieman masentaa. En näe edessäni muuta kuin alamäkeä. Äitini kuoli 80 v Alzheimerin. Se on todennäköisesti minunkin kohtaloni.

Oon 42,mäkään en näe edessä kuin alamäkeä. Toivoisin kuolevani jo pois. 

Voi juku, mun äiti synnytti minut 42-vuotiaana. Tosin itse en ole siitä ikinä pitänyt, sillä iso osa nuoruudesta oon pelännyt vanhojen vanhempieni terveyden takia. Mutta äidilläni on aina ollut ihanan nuorekas asenne, vasta yli 70 vuotiaana sanoi kokevansa itsensä vähän vanhaksi ensimmäistä kertaa. 

Olin nuorena näkymätön ja nyt vanhempana taas. Ei ole uutta. 

Hyväksy itsesi. Se on minustakin paras elämänohje. En tarkoita, etteikö jokainen voisi olla huoliteltu ja harrastaa sopivasti liikuntaa terveyden hyväksi. Tarkoitan vain, että jokaiselle kertyy ikävuosia emmekä voi muuttaa sitä asiaa. Ota elämästä kaikki irti niin kauan kuin jaksat!

Kasvot ihan ok, mutta polven nivelrikko isompi ongelma ja ylipaino. N66v

Ei ole näkynyt rajuja. Tosin olet taas blondi vietettyäni ruskeahiuksisena 40 vuotta. 

Jos ihmisellä ei ulkonäön lisäksi ole minkäänlaisia eväitä aivoissaan, ymmärrän tilanteesi.  Itsellänihän on yhtä ja toista.

Ap tajusi kuolevaisuutensa aika myöhään. Itselleni se on ollut selvää noin 12-vuotiaasta eli 49 vuotta.

Olen varhaisnuoruudesta asti ymmärtänyt, että ihminen on muuta kuin kuori, jossa hän elää.  Minulle on vieras ajattelutapa, että rypyt ja  kaikki kehon muutokset olisivat jotenkin vastenmielisiä.   Tasapaino itseni ja  maailman kanssa on hyvä, oli aiempina vuosina ja on nyt. 

Eopä ole sanottavia muutoksia kehon toiminnoissa eikä ulkonäössä, ihan ok. N76

Muutokset eivät olleet rajuja, vaan tapahtuivat vähitellen vuosien ja vuosikymmenien kuluessa. Niihin ehti tottua. Olen lähes kahdeksankymmenen.

Kun mitään rajuja muutoksia ei ole tullut. Olen saanut vanheta tasaiseen tahtiin. Tähän on tottunut pikkuhiljaa, enkä suuremmin mieti vanhenemista. Elän täysipainoista elämää, enkä jouda tutkimaan ryppyjä suurennuslasin kanssa.

Olen kiitollinen, että olen saanut pysyä terveenä ja samoissa mitoissa kuin nuorena. Rippikoulumekko mahtuu hyvin päälle! 

Tietysti ihmettelen tätä vanhemista, että miten ihmeessä itse olen nykyään yhtä vanha kuin vanhat ihmiset.😄 Muuten kaikki OK!

Vierailija kirjoitti:

Toki olis kivempi jos en näyttäis ikäistäni vanhemmalta, mutta huomattavasti vanhemmaks minuu luullaan kuin oonkaan. Sit sekin olis kivempaa jos minuu ei verrattais mun samanikäiseen serkkuun joka puolestaan on rypytön ja kaunis. Kai se on vaan kestettävä vaik sukujuhlis aina saa itseään hävetä. 

Älä häpeä! Luulenpa, että olet sisäisesti kauniimpi kuin moni muu. 

Tsemppiä ja nauti elämästä omana itsenäsi!<3

Turhaa kitinää pinnallisuudesta. Katsomme joka päivä peiliin. Mielellään katsoisi kivan näköistä kuin kuihtuvaa ja on tää tosi. Ja kyllä pitää olla kovapintainen ihminen ja välinpitämätön, jos ikääntyminen ei heilauta yhtään. Itse olen alkanut vittuuntua oikein kunnolla, kun huomaan kehonkin antavan periksi hiljalleen. Urheilutausta, ok geenitkin näköjään, mutta totuus ilkkua joka päivä. N63

Olen 67v ja vieläkin joku luulee 45 v ksi. Ei pelota, tiedän että joskus se "romahdus" tulee mutta en välitä koska olen jo mielestäni vanha. Enkä ole käyttänyt mitään säilyttäviä aineita tai tuotteita. Äitini oli 77 vuotiaana rypytön.