Miten kestitte vanhuudet rajut muutokset kehossanne ja kasvoissanne 60-70-vuotiaina?

Olen aina ollut ruma, niin se ei haittaa.

Toki olis kivempi jos en näyttäis ikäistäni vanhemmalta, mutta huomattavasti vanhemmaks minuu luullaan kuin oonkaan. Sit sekin olis kivempaa jos minuu ei verrattais mun samanikäiseen serkkuun joka puolestaan on rypytön ja kaunis. Kai se on vaan kestettävä vaik sukujuhlis aina saa itseään hävetä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehittäkää itseänne ja olkaa muille ystävällisiä niin nuoruuteen liittyvä pinnallisuus ei olekaan enää niin tärkeää. Itse asiassa nuorissa on paljon myös rumaa: usein vielä kehittymätöntä empatiakykyä ja itsekeskeisyyttä. Minusta vanha ja viisas ihminen on kaikkein kaunein.

Luulen että tämä on monelle vaikea asia, jota ei pidä puhua pois pinnallisuutena. Elämme kuitenkin ulkonäkökeskeisessä kulttuurissa.

 

Itse me sitä kulttuuria ylläpidämme.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että jo lapset käyttävät anti age -tuotteita.

Kyllä olisi syytä havahtua ja alkaa arvostamaam elämässä muita asioita.

Minun puolestani sopii kyllä arvostaa muita asioita ja tietysti niin tapahtuukin. Mutta siitä en pidä, että ikääntyvien naisten pitäisi vaieta olemassaolevista tuntemuksistaan, jotka lausutaan julkisessa keskustelussa harvinaisesti ääneen.

Asia ei varsinaisesti häviä vain siksi että siitä ei puhuta.

Olen samaa mieltä että pitää puhua. Mutta henkilökohtaisesti toivoisin enemmän keskustelua siitä, mitä asialle voi tehdä ja miten voisi välttyä pahimmalta ahdistukselta asiasta, jolle ei mitään voi ja joka on täysin luonnollinen. Ei elämän vaan kuulu mennä niin että suree luonnollista asiaa koko ikänsä ja kokee siitä ahdistusta. Kuolinvuoteella tajuaa että elämä meni pikkutytöstä mummoksi ulkonäköä miettiessä ja kuinka paljon muuta sillä ajalla olisi voinut tehdä.

Jotain hyviä näkökulmia tässä keskustelussa on tullutkin. Itsekin olen nuorempi, ja jostain syystä toisen kommentoijan tavoin ajatellut että jossain kohtaa ei enää jaksaisi välittää ja hyväksyisi sen että näyttää vanhalta. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että suhdetta ulkonäköön on alettava työstää jo paljon aiemmin eikä hyväksyminen tapahdu itsestään vaan sen eteen on tehtävä jotain. Itse olen nyt päättänyt, että vähennän laittautumista jo nyt, totuttelen olemaan vähemmän viehättävä ja antamaan vähemmän arvoa ulkoiselle. Parinvalinnassa kannattanee panostaa mahdollisimman vähän ulkonäkökeskeiseen puolisoon. Hyvä voisi olla myös joku henkinen harjoitus, jolla pääsisi kauemmaksi sairaalla tavalla vanhenemiseen suhtautuvan kulttuurin painotuksista ja lähemmäksi jotain perustavanlaatuista.

Jos välillä katsoo naamaansa suurentavasta peilistä ja sitten normaalista peilistä, niin voi ihan ilahtua. Ei ollutkaan niin paha! Huumori ja itsensä hyväksyminen auttaa kummasti. 

Eihän ne muutokset yhdessä yössä tule vaan pikku hiljaa jolloin niihin tottuu. Muutoksia vastaan voi myös taistella, omasta ihostaan kannattaa alkaa pitää todella hyvää huolta, painoa voi pudottaa vielä eläkeiässäkin ja vartaloa voi ikäihminenkin muokata kiinteämmäksi kuntosalilla ja muilla liikuntamuidoilla.

Olen nyt puolivälissä tuota vuosikymmentä, mutta en ole havainnut mitään dramaattisia muutoksia. Jo paljon nuorempana tulleista sairauksista on harmia edelleen, mikäpä niitä poistaisi. Liikkuminen on vähän hitaampaa ja kömpelömpää, mutta ei niin paljon, että se suorastaan masentaisi.

Kasvojen muutosta ei oikeastaan huomaa kuin passikuvassa. Mutta haittaako, jos se on kuitenkin voimassa vielä vuosia?

Olen kauniimpi kuin koskaan ennen 77-v.

Olen voittanut geenilotossa. Vasta 75 vuotiaana, kun ajokortti piti uusia ja ottaa kuva siihen, huomasin, että jotain on tapahtunut. Ryppyjä ei ole vieläkään, mutta kasvot ovat "valahtaneet". Näin kauan olen onnisrunut huijaamaan itseäni.

Voivatko ihmiset oikeasti olla noin yksinkertaisia tyhjäpäitä!?! Olen tyytyväinen koska elän ja  siksi myös rakastan peilikuvaani. Olen kiitollinen kun olen saanut elää näin kauan ja saanut lapseni aikuisiksi ja saanut ihania lapsenlapsia.

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne muutokset yhdessä yössä tule vaan pikku hiljaa jolloin niihin tottuu. Muutoksia vastaan voi myös taistella, omasta ihostaan kannattaa alkaa pitää todella hyvää huolta, painoa voi pudottaa vielä eläkeiässäkin ja vartaloa voi ikäihminenkin muokata kiinteämmäksi kuntosalilla ja muilla liikuntamuidoilla.

On tuokin kamalaa,  että seitsemänkymppisten naisten vielä pitäisi laihduttaa ja kiinteytyä. Siis elämässä viisikymmentä vuotta laihdutusta, miksi? Eivätkö naiset sinusta muuta ole kuin vaatepuita?

Itse olen 46 ja jo 40 jälkeen tutkinut mielenkiinnolla ilmestyneitä naururyppyjä jne. Mutta olenkin aina ollut luonnonlapsi joka ei ole ollut ylettömän kiinnostunut ulkonäköasioista. Olen ihan nätti naamaltani kyllä. En arkimeikkaa. En puunaa ihoani. Olen sitä mieltä, että nelikymppisen ei tarvitse näyttää kaksikymppiseltä eikä kuusikymppisen nelikymppiseltä. Ihminen saa näyttää ikäiseltään. Sitäpaitsi kauneinta, mitä tiedän, on 96-v mummoni. Ryppyinen, valkohiuksinen nainen, teräsihminen, jolla ei ole ollut aikaa miettiä ryppyjä. Ikäpolvea, joka uudwlleenrakensi Suomen. Työtä on tehty. Ja kaiken keskellä rakkautta ja huolenpitoa riitti aina.

Kun vanhuus tulee, ensin taistelee, sitten mukautuu ja lopulta hyväksyy.  Kuuluu luonnon kiertokulkuun.  Kukaan täälä ei pysy iäti. Silti olen samaa mieltä, asiasta pitääs voida puhua.

Kaulan heltta harmittaa:), allit liikkuu kepeästi. En enää juokse. Iskulauseina, ei kun eteenpäin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne muutokset yhdessä yössä tule vaan pikku hiljaa jolloin niihin tottuu. Muutoksia vastaan voi myös taistella, omasta ihostaan kannattaa alkaa pitää todella hyvää huolta, painoa voi pudottaa vielä eläkeiässäkin ja vartaloa voi ikäihminenkin muokata kiinteämmäksi kuntosalilla ja muilla liikuntamuidoilla.

On tuokin kamalaa,  että seitsemänkymppisten naisten vielä pitäisi laihduttaa ja kiinteytyä. Siis elämässä viisikymmentä vuotta laihdutusta, miksi? Eivätkö naiset sinusta muuta ole kuin vaatepuita?

Kun muuttaa elintapojaan terveellisemmäksi pysyvästi ei tarvitse koko ikäänsä laihduttaa koska paino pysyy näin hyvin kohdallaan. Kuntosalilla missä käyn käy myös reippaasti yli 80 v. ihmisiä, haluavat pitää huolta lihaskunnostaan niin kauan kuin kykenevät kuntonsa eteen jotain tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne muutokset yhdessä yössä tule vaan pikku hiljaa jolloin niihin tottuu. Muutoksia vastaan voi myös taistella, omasta ihostaan kannattaa alkaa pitää todella hyvää huolta, painoa voi pudottaa vielä eläkeiässäkin ja vartaloa voi ikäihminenkin muokata kiinteämmäksi kuntosalilla ja muilla liikuntamuidoilla.

On tuokin kamalaa,  että seitsemänkymppisten naisten vielä pitäisi laihduttaa ja kiinteytyä. Siis elämässä viisikymmentä vuotta laihdutusta, miksi? Eivätkö naiset sinusta muuta ole kuin vaatepuita?

Kun muuttaa elintapojaan terveellisemmäksi pysyvästi ei tarvitse koko ikäänsä laihduttaa koska paino pysyy näin hyvin kohdallaan. Kuntosalilla missä käyn käy myös reippaasti yli 80 v. ihmisiä, haluavat pitää huolta lihaskunnostaan niin kauan kuin kykenevät kuntonsa eteen jotain tekemää

Olen samaa mieltä, vastasin vain kommenttiin, jossa puhutaan seitsemänkymppisten naisten ( ei toki miesten!) kiinteytymisestä. Lihaskunto ja liikkuvuus on tärkeää kaiken ikäisille, ei juurikaan ulkonäkö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne muutokset yhdessä yössä tule vaan pikku hiljaa jolloin niihin tottuu. Muutoksia vastaan voi myös taistella, omasta ihostaan kannattaa alkaa pitää todella hyvää huolta, painoa voi pudottaa vielä eläkeiässäkin ja vartaloa voi ikäihminenkin muokata kiinteämmäksi kuntosalilla ja muilla liikuntamuidoilla.

On tuokin kamalaa,  että seitsemänkymppisten naisten vielä pitäisi laihduttaa ja kiinteytyä. Siis elämässä viisikymmentä vuotta laihdutusta, miksi? Eivätkö naiset sinusta muuta ole kuin vaatepuita?

En minä ainakaan ole 50 vuotta laihduttanut! Nyt vasta yli kuusikymppisenä, kun totesin, että polvet ja nilkat rasittuvat liikaa ja nyt laihdutettuani vaivat ovat hävinneet ja jaksan paljon paremmin ryömiä lastenlasten kanssa lattialla ja juosta perässä pihalla. Ulkonäöllä ei ollut asian kanssa mitään tekemistä, mutta onhan se tietysti kiva katsella hoikistunutta olemusta peilistäkin. 

Vierailija kirjoitti:

Että te vielä jaksatte olla ulkonäkökeskeisiä! Pitää kyllä olla huono itsetunto, kun ei voi hyväksyä, että ihan jokaikinen vanhenee ja ulkonäkö muuttuu. Kaikkein kamalimmilta näyttävät ne ikuisen nuoruuden tavoittelijat ikääntyessään.

Minä olen 63-v. ja katson ihan tyytyväisenä peiliin. Laihdutin juuri parikymmentä kiloa, olen aina hoitanut kasvojani huolella, en ole ottanut aurinkoa enkä polttanut tupakkaa, eli ei ole pahemmin ryppyjä. Ihan mukavan näköinen eläkeiän kynnyksellä oleva nainen sieltä peilistä katsoo.

En itse ulkonäöstä välittäisi, mutta kun olin muutaman työkaverin (eri ikäisiä, minä vanhin) kanssa baarissa juhlimassa eläkkeelle jäämistäni, niin mulle sanottiin päin naamaa mitä noin vanha täällä tekee. Kyllä siinä itsetunto on koetuksella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se ole kiva kun peilistä kattoo rupsahtanu akka kun mieli on niin kovin nuori, mutta ei tulisi silti mieleenkään mennä "nuorennushoitoihin" piikillä tai puukolla. Anti-age tuotteita käytin 3-kymppisestä mutta ihan turhaan rahojani tuhlasin. Nyt olen sinut ryppyjeni kanssa ja laihdutan vaikka tiedän sen rypistävän minua yhä enemmän. 

Anti-age tuotteet on nerokkaita rahastusta ikinä. Tyypit käyttää kalliita rasvoja vuosikymmenet ja samat rypyt on naamassa kuin muillakin mummoilla. Alan usko anti-age shittiin sit kun katukuvasta häviää ryppynaamaiset seniorikansalaiset! 

Olin myös aivopesty ysärin naistenlehdillä jotka toitottivat että anti-aging-voiteet eivät toimi ja ovat rahan hukkaa. Sattuipa kuitenkin olemaan varaa ostaa muutakin voidetta kuin markettitummelia ja voin sanoa, että kasvoni iho ja etenkin leukalinjani alkoi kiinteytyä ja huomasin voiteiden liftaavan vaikutuksen! Ihoni olen aina hoitanut huolella ja aurinkoa vältellen, joten mistään rypyistä ei voinut kohdallani puhua. Ne on helpompi hyvällä hoidolla ennaltaehkäistä, kuin korjata.

Lähestyn viittä kymmentä, ja tässä välissä oli ehkä 5 vuotta, kun minulta ei kysytty henkkareita kun ostin alkoholia. Nyt taas kysytään! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Että te vielä jaksatte olla ulkonäkökeskeisiä! Pitää kyllä olla huono itsetunto, kun ei voi hyväksyä, että ihan jokaikinen vanhenee ja ulkonäkö muuttuu. Kaikkein kamalimmilta näyttävät ne ikuisen nuoruuden tavoittelijat ikääntyessään.

Minä olen 63-v. ja katson ihan tyytyväisenä peiliin. Laihdutin juuri parikymmentä kiloa, olen aina hoitanut kasvojani huolella, en ole ottanut aurinkoa enkä polttanut tupakkaa, eli ei ole pahemmin ryppyjä. Ihan mukavan näköinen eläkeiän kynnyksellä oleva nainen sieltä peilistä katsoo.

En itse ulkonäöstä välittäisi, mutta kun olin muutaman työkaverin (eri ikäisiä, minä vanhin) kanssa baarissa juhlimassa eläkkeelle jäämistäni, niin mulle sanottiin päin naamaa mitä noin vanha täällä tekee. Kyllä siinä itsetunto on koetuksella.

Huonotapaisia ja katkeroituneita ihmisiä tulee aina olemaan. Jos olisit nuori, sinulle varmaan puhuttaisiin laihduttamisesta tai naaman korjaamisesta. Ruokakaupassakin saisit käydä vain ämpäri päässä. Sinun itsetuntoosi ei tällaisten ihmisten sanomisten pitäisi vaikuttaa sitten yhtään. Mukavia eläkepäiviä sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne muutokset yhdessä yössä tule vaan pikku hiljaa jolloin niihin tottuu. Muutoksia vastaan voi myös taistella, omasta ihostaan kannattaa alkaa pitää todella hyvää huolta, painoa voi pudottaa vielä eläkeiässäkin ja vartaloa voi ikäihminenkin muokata kiinteämmäksi kuntosalilla ja muilla liikuntamuidoilla.

On tuokin kamalaa,  että seitsemänkymppisten naisten vielä pitäisi laihduttaa ja kiinteytyä. Siis elämässä viisikymmentä vuotta laihdutusta, miksi? Eivätkö naiset sinusta muuta ole kuin vaatepuita?

Ja sitten toisaalta sinä joka et saa laihdutusta aikaiseksi voit seitsemänkymppiseksi asti vihata itseäsi ja vatsamakkaroitasi ja kadehtia niitä solakoita ikäsiskoja jotka hehkuvat vetreyttä ja elämäniloa. 

Vierailija kirjoitti:

-No, esim tuttavapiirissä yksi mies vaihtoi vaimon parikymmentä vuotta nuorempaan n viisikymppisenä ja teki tämän kanssa uuden perheen.

Onnea vaan hänelle, pikkulasten vaari-ikäiselle isälle ( ja nuorelle vaimolleen😏). Ei käy kateeksi. Aika aikaansa kutakin.

Minäpä en ole elänyt päivääkään pikkulapsiarkea, ja sen kyllä huomaa! Mieli, kasvot ja kroppa ovat keveät kuin nuorella neitosella :) 

Tämä siihen, että "aika aikaansa.." : onneksi ei ole pakko "tehdä" ensimmäistäkään perhettä!