Miten kestitte vanhuudet rajut muutokset kehossanne ja kasvoissanne 60-70-vuotiaina?

On tää masentavaa. Vältän katsomasta peiliin 🥺

N62

En mä niin vanhalta vielä näytä, etten kestäisi peiliin katsoa. Kehokin toimii kohtalaisen hyvin. Olen 64-v.

Olkaa hiljaa jumalauta. Olette saaneet elää pidempään kuin moni muu. 

Olihan se kurttunen ja vanhan ä,,mmän naama teamspalaverissa hieman järkytys, mutta kuolemaa kohti me kaikki ollaan matkalla.

Kyllähän kasvot on ns pilalla - jos niin voi sanoa, ja olen minä useasti peilin edessä itkenytkin. Että tällainen mummo riippakauloineen ja ryppynaamoineen tuli, ja vielä pitäisi jaksaa elää. Toisaalta; kaikkeen tottuu.

Rajut? Kohta 65 mittarissa ja näytän viisikymppiseltä.

Ne kuuluvat elämään.

Huonosti. Saa masentua. N65

Muutokset eivät tapahdu yhdessä yössä...

Vierailija kirjoitti:

Ne kuuluvat elämään.

Ei auttanut tuon hokeminen yhtään ainakaan minua.

Pahimpiin olen turvautunut pienesti kauneuskirurgiaan. Olen ollut aiheen vuoksi jopa itsetuhoinen. Ei ole helppoa!

Samaan aikaan vakavasti sairaat lukevat tätä ketjua. "Kaulani riippuu ja vielä pitäisi jaksaa elää."🤬. Serkkuni 25v taistelee hengestään syöpäosastolla, siksi menetin hermoni. 

Olen saanut riittävästi positiivista huomiota ulkonäöstäni. Nyt kun markkinakauneus katoaa, se on oikeastaan helpotus.

Saa olla rauhassa turhalta huomiolta ja ne oikeat ihmiset ovat pysyneet elämässäni kurttujenkin kanssa..

Minä aloin rypistyä naamaltani jo 5-kymppisenä sekä sain allit. Nyt 6-kympin alkutaipaleella kaulakin on kurttuinen. Ei haittaa vaikka se kyllä vähän veetuttaa kun vanhempi siskoni on varsin rypytön. Nuoruuden ihannointi on nykyajan hömpötyksiä. Saa vanheta ja rypistyä eikä tapella sitä vastaan!!! Hyväksy itsesi vaikka olisit ruttuinen kuin rusina. 

Että te vielä jaksatte olla ulkonäkökeskeisiä! Pitää kyllä olla huono itsetunto, kun ei voi hyväksyä, että ihan jokaikinen vanhenee ja ulkonäkö muuttuu. Kaikkein kamalimmilta näyttävät ne ikuisen nuoruuden tavoittelijat ikääntyessään.

Minä olen 63-v. ja katson ihan tyytyväisenä peiliin. Laihdutin juuri parikymmentä kiloa, olen aina hoitanut kasvojani huolella, en ole ottanut aurinkoa enkä polttanut tupakkaa, eli ei ole pahemmin ryppyjä. Ihan mukavan näköinen eläkeiän kynnyksellä oleva nainen sieltä peilistä katsoo.

Kyllä on pinnallista porukkaa.

Eipä se hirveästi haittaa, kun ajatukset parisuhteesta on heittänyt mielestään jo kauan sitten. Kun pysyy aktiivisena ja liikkuu paljon, mieli pysyy hyvänä ja kroppakin toimii vielä pitkään. N62

Vierailija kirjoitti:

Samaan aikaan vakavasti sairaat lukevat tätä ketjua. "Kaulani riippuu ja vielä pitäisi jaksaa elää."🤬. Serkkuni 25v taistelee hengestään syöpäosastolla, siksi menetin hermoni. 

Yhtään vähättelemättä: kärsimys on subjektiivista. Ei minun tuskaani vanhenemisesta voi verrata myöskään sodan lapsiseksiorjien kokemaan, mutta minulle henkilökohtaisessa todellisuudessani tämä on silti kärimystä. Ja siitä saa keskustella huolimatta sukulaisistasi.

Ei ne muutokset hetkessä tule, vaan vähitellen. Varmaan juuri siksi että niihin on erittäin helppo sopeutua. Jos ei ole nuorempana ollut sairaloisen ulkonäkökeskeinen, nämä muutokset ovat aivan ihania. Rypyt kertovat eletystä elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Samaan aikaan vakavasti sairaat lukevat tätä ketjua. "Kaulani riippuu ja vielä pitäisi jaksaa elää."🤬. Serkkuni 25v taistelee hengestään syöpäosastolla, siksi menetin hermoni. 

"Olen ollut aiheen vuoksi jopa itsetuhoinen. Ei ole helppoa!" 🤬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaan aikaan vakavasti sairaat lukevat tätä ketjua. "Kaulani riippuu ja vielä pitäisi jaksaa elää."🤬. Serkkuni 25v taistelee hengestään syöpäosastolla, siksi menetin hermoni. 

Yhtään vähättelemättä: kärsimys on subjektiivista. Ei minun tuskaani vanhenemisesta voi verrata myöskään sodan lapsiseksiorjien kokemaan, mutta minulle henkilökohtaisessa todellisuudessani tämä on silti kärimystä. Ja siitä saa keskustella huolimatta sukulaisistasi.

Tämä!