Onko neuroepätyypillisen väkivaltaisen lapsen paikka oikeasti normaalissa koululuokassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä kysymys. Ei väkivaltaa saa sallia. Ei kyllä tahallista härnäämistäkään mutta väkivalta on siihen vaarallinen reaktio.

Väkivaltaisuus on tässä se ongelma, ei nepsyys.

T. Aikuinen nepsy.

Totta. Mutta ilmeisesti nepsyys tekee sen, että väkivaltaiset impulssit pääsevät suodattamattomina esille. Siinä mielessä nepsyys ja käytöshäiriö ovat ongelman ydin.

Pliis, ei leimata kaikkia nepsyjä väkivaltaisiksi. Meillä on ollut se ongelma että ihan ilman diagnoosia olevat ovat niitä ketkä häiriköivät luokassa ja ovat väkivaltaisia, kun taas oma nepsy on erittäin rauhallinen. Muutkin haluaisivat keskittyä tekemään hommiaan mutta muutaman häirikön takia ei onnistu. Tämä on ihan opettajien kertomaa, ei itse keksimääni.

Ei kai tässä leimata nepsyjä, kun puheena on nimenomaan väkivaltaiset, häiriköivät, uhkailevat, impulssikontrollittomat ja käytöshäiriöiset (jutun äidin ilmaisu) nepsyt.

Ei tässä keskustelussa puhuta rauhallisista nepsyistä, jotka eivät tee pahaa kenellekään.

Kyse oli kai siitä, että jutun lapsi on pahasti sairas (patologisesti, sanoi tuolla aiemmin opettaja) ja se väkivaltaisuus pääsee juuri adhd:sta (nepsyydestä) johtuvan impulssikontrollin puutteen takia esille.

Ei tämä keskustelu käsittele ADD-tyttöjen haavemaailmaa. Tämä keskustelu käsittelee väkivaltaa koululuokassa, kun väkivaltaa ja sen uhkaa ylläpitää käytöshäiriöinen nepsydiagnoosin saanut lapsi. Jos joku lukee tätä keskustelua niin, että tässä leimataan "kaikkia nepsyjä väkivaltaisiksi", niin sitten kannattaa lukea sekä aloitus että Hesarin juttu että koko kommenttiketju vielä kerran läpi.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään on vaikka minkälaista teknologiaa tällaisten tapausten selvittämiseksi jo raskauden aikana, mutta jotkut eivät silti suosiolla hanki aborttia. Sitten koko muu yhteiskunta joutuu kärsimään.

Edelleenkin, emme ole 1930-luvun Saksa ja toivottavasti sellaiseksi emme muutu.

Tässä ketjussa on tullut kommentteja asiantuntijoilta, joiden näkemyksen ja kokemuksen mukaan kaikki lähtee kotoa. Lähtee sieltä aivoista tietenkin, mutta myös kotioloissa. Miten ihmiskunta - jossa on "nepsyjä" ollut ihan aina - on selvinnyt tähän asti nepsylasten kanssa? Olisiko asiasta tutkimusta? Itse arvelen, että aiemmin on ehkä paradoksaalisesti osattu katsoa lapsen luonnetta ja vanhemmat (ja lähisuku, ehkä myös muu yhteisö) ovat kasvattaneet lasta paremmin hänen omien luonteenpiirteidensä mukaisesti. Jos ja kun lapsia on syntynyt paljon ja kyläyhteisöt Suomessakin olleet tiiviitä, tuoreet äidit ovat saaneet koko ajan kasvatusvinkkejä, mummot ja vaarit pihassa mukana. On varmasti tiedetty, jos "erikoinen" lapsi muistuttaakin jotain sukulaista, jolla oli samanlaisia käytöspiirteitä. Ja on sitten haettu sieltä omasta suvusta mallia, kuinka toimia. Toki myös kirkon, koulun ja perheen sisäinen kuri ovat vaikuttaneet. Lapset ovat villejä, eivät kaikki, mutta osa väistämättä. Jotkut vanhemmat ihmiset edelleen keskustelupalstoilla ovat sitä mieltä, että oli oikein, että heitä lapsena piiskattiin. Että sillä he oppivat, että eivät olisi oppineet muuten. Siihen ei pidä mennä takaisin: vaikka yksi sadasta lapsesta "voittaisikin" ruumiillisessa kurituksessa ja oppisi tavoille, 99 muuta lasta todennäköisesti traumatisoituisi vaihtelevassa määrin. 

Epäilen, että nykyajan vanhemmilla saattaa olla erikoisia käsityksiä lastenkasvatuksesta. Lapsen pitäisi mahtua johonkin muottiin (esim. vaikka sellaiseen, millaisia enkeleitä parhaan ystävän lapset ovat), eikä kaikesta aikuisia koskevasta yksilöllisyydestä ole tietoakaan. Joillakin lapsilla (ihmisillä) voi olla hyvin omanlaisensa rytmi (rytmisyys), ja siitä sitten kasvatustieteilijät ja psykologian tutkijat riitelevät, miten pitäisi toimia. Todennäköisesti parasta olisi, että lapsen ominaispiirteet otettaisiin siltä osin huomioon, kuin on mahdollista, mutta lasta pitää myös kasvattaa ja ohjata siihen, että hän pystyy toimimaan yhteiskunnassa ja sosiaalisesti tarkoituksenmukaisesti ja muut huomioiden. Paljon puhutaan tästä jälkimmäisestä asiasta, mutta kiinnitetäänkö huomiota siihen, että joissain tilanteissa ja joidenkin lasten kohdalla vanhemman/vanhempien pitää sopeutua lapseen - esimerkiksi juuri tarkat ja tiukat, ennakoitavat rutiinit joillekin nepsylapsille - eikä niin, että pieni lapsi jolla on poikkeavia ongelmia, pakotetaan toistuvasti hänelle sopimattomaan muottiin. Jos lapsi ei vanhempiensa muottiin mahdu, eivätkä vanhemmat tue lasta, ei ole ihme, että turhautuminen purkautuu sitten epätarkoituksenmukaisella tavalla.

Miten suuri osa väkivaltaisista nepsylapsista kantaa taustallaan sitä taakkaa, että vanhemmat eivät ole hänestä riittävästi huolehtineet. Ovat ehkä kuvitelleet huolehtivansa, mutta jos todistusaineisto näyttää, että huolehtiminen ei ole tapahtunut lapsen erityistarpeiden perusteella, kyllä silloin vanhemman pitäisi nostaa peili omien kasvojensa eteen. 

Tällaisten asenteiden jälkeen ihmetellään miksi vaihdetaan kouluja ja koulushoppaillaan. Jokaisella lapsella pitää olla oikeus väkivallattomaan lapsuuteen.

Jos koira raatelee lasta, se lopetetaan..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on se, että koululla ole mitään keinoja puuttua väkivaltaan kuin ainoastaan väliaikainen koulusta erottaminen ja lasu. Viimekädessä on olemassa paikkoja myös näille väkivaltaisesti reagoiville lapsille, mutta sitä ennen siellä normikoulussa on pitänyt sattua aika paljon jo niitä väkivaltatilanteita.

Osaatko sinä tai joku muu sanoa, miten tilanne oli silloin "kultaisella 80-luvulla"? Kun ei koululuokissa tuollaista menoa katsottu ollenkaan. Tuon ajan koululaisena ja suvussa olevien opettajien juttuja kuunnelleena muistan ilmaisut "sairaalakoulu", "apukoulu", "tarkkailuluokka".

Milloin tämä tilanne on muuttunut? Miksi ei voida toimia samalla tavoin kuin aiempina vuosikymmeninä? (Ja ei, en tarkoita hernepussien päällä polvillaan komerossa istuttamiseen tai karttakepillä sormille paukuttamiseen asti menemistä ajassa taaksepäin.)

Kuka sen loistavan keksinnön "inkluusio" keksi? Kuka oli opetusministerinä?

Vierailija kirjoitti:

Nepsyt pitää t*ppaa, niin päästään eroon nepsyistä!!! Siinä on ratkaisu!!!

Sanoisitkohan tuon päin naamaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ällöttävä nepsy on edes päästetty kouluun?? Koulut ovat vain ihmisiä varten. Ja nepsyt eivät ole ihmisiä.

Kirjoitin aiemmin siitä, miten yksikin väkivaltainen nepsylapsi voi pilata useiden kymmenien ihmisten elämän, osalla loppuelämäksi. Nyt tänne palstalle taisi tulla yksi esimerkkitapaus nepsylapsen äärimmilleen traumatisoivasta ihmisestä.

Jos joku saa hillua kotona ja koulussa täysin rajoittamatta, opettajilla ei ole enää valtaa pistää heitä ojennukseen ja vanhemmat eivät auta lastaan vaan vaativat että vain yhteiskunta hoitaa ja maksaa kaiken, tullaan tilanteeseen, jonka seurauksia nähdään tässä.

Yksi sairas ja väkivaltainen nepsylapsi luokassa voi traumatisoida hyvin pitkäksi aikaa todella suuren joukon muita lapsia. Myös aikuisia.

Ja ei, kaikki nepsyt eivät ole väkivaltaisia, kaikki eivät häiriköi, kaikki eivät lyö, hauku ei

Ei tuollaisia "nepsyt ei ole ihmisiä, kaikki pitäisi tappaa" kommentteja voi tuolla perustella. Olen itsekin ollut todella raa'alla tavalla koulukiusattu, mutta jos ajattelisin, että kiusaajani eivät ole ihmisiä vaan ne pitäisi tappaa, olisin todella huolissani omasta mielenterveydestäni. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Sama se on myös lastensuojelun ja psykiatrian avun osalta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä olen istunut 1000 ja 1 psykiatrian verkostoa, joissa on puitu nepsylasten asioita. Psykiatria voi lääkitä. Voidaan palkata nepsyvalmentajaa. Mutta kaiken A ja O on se koti. Että siellä kotona on rajat ja struktuuri. Että päivät etenevät hyvin samanlaisena, että se nepsy tietää koska noustaan aamulla ylös, syödään aamiaista puetaan päälle, mennään kouluun jne jne. Se stuktuuri ja ennakoitavuus on täysin perustava asia. Nepsy ei kykene sopeutumaan vaihtuviin tilanteisiin, ruutiinittomuuteen, siihen, että aikuiset eivät tue sitä arkea ja aseta sille rajoja. Lastensuojelusta voidaan sitten yrittää auttaa tässä struktuurin tuomisessa, jos se vanhemmille on hankalaa. Voidaan yrittää tuoda sinne kotiin tai tarvittaessa lapsi muut

Hesarin juttua en pääse lukemaan, mutta on hyvä muistaa, että valtaosalla sosiaalityöntekijöistä eikä myöskään perhetyöntekijöistä ei ole nepsyosaamista. Nepsyvalmentajia on vähän ja ne on kalliita, joten henkilökohtaisesti en tunne ketään, joka olisi nepsyvalmentajan lasun kautta saanut. Ja tuosta avun tarjoamisesta. Meille on tarjottu tukitoimia, joista osa ei vaan ole ollut toimivaa nepsylapsen kohdalla. En henkilökohtaisesti ymmärrä sitä asennetta, että kaikki tukitoimet tulisi ottaa kiitollisena vastaan, vaikka ne ei toimisikaan. On hyvä kokeilla tukitoimia ja yhtä tärkeää myös todeta, ettei ne toimi, jos näin on. Me olemme olleet erittäin onnekkaita, koska lapsi pääsi lopulta sairaalakouluun. Kun kouluympäristö on ollut oikea, kaikki muut vaikeudet ovat lieventyneet sen myötä valtavasti. 

Tukitoimet tulee kalliiksi, mutta vielä kalliimmaksi tulee se, jos jo lasten ja nuorten annetaan syrjäytyä. Nepsyillä on usein valtava potentiaali ja oikeilla tukitoimilla se saadaan käyttöön. 

-nepsy ja nepsyn vanhempi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ällöttävä nepsy on edes päästetty kouluun?? Koulut ovat vain ihmisiä varten. Ja nepsyt eivät ole ihmisiä.

Kirjoitin aiemmin siitä, miten yksikin väkivaltainen nepsylapsi voi pilata useiden kymmenien ihmisten elämän, osalla loppuelämäksi. Nyt tänne palstalle taisi tulla yksi esimerkkitapaus nepsylapsen äärimmilleen traumatisoivasta ihmisestä.

Jos joku saa hillua kotona ja koulussa täysin rajoittamatta, opettajilla ei ole enää valtaa pistää heitä ojennukseen ja vanhemmat eivät auta lastaan vaan vaativat että vain yhteiskunta hoitaa ja maksaa kaiken, tullaan tilanteeseen, jonka seurauksia nähdään tässä.

Yksi sairas ja väkivaltainen nepsylapsi luokassa voi traumatisoida hyvin pitkäksi aikaa todella suuren joukon muita lapsia. Myös aikuisia.

Ja ei, kaikki nepsyt eivät ole väkivaltaisia, ka

Ei tuollaisia "nepsyt ei ole ihmisiä, kaikki pitäisi tappaa" kommentteja voi tuolla perustella. Olen itsekin ollut todella raa'alla tavalla koulukiusattu, mutta jos ajattelisin, että kiusaajani eivät ole ihmisiä vaan ne pitäisi tappaa, olisin todella huolissani omasta mielenterveydestäni. 

Yritin tämän keskustelun kontekstissa selittää, miten (mahdollisesti) väkivaltaisen nepsylapsen traumatisoima (ja trauma hoitamaton) ihminen voi olla noin täynnä vihaa. En oikeuttaa, enkä missään nimessä hyväksyä. Henkilö on nähnyt otsikon ja tullut huutamaan tänne pahaa oloaan. Samaa mieltä olen kanssasi, että suurin osa koulukiusatuistakaan (koulussa tapahtuneen väkivallan uhreista) ei ajattele väkivaltaisista ihmisistäkään noin. Ja että mielenterveys on mennyt, traumaa ei ole käsitelty. Olisi hyvä, jos pahaa mieltä ja vihaa täynnä oleva ihminen - olipa syy mikä tahansa - voisi saada täältä edes jotain tukea, jonka turvin hän voisi hakeutua ammattilaisten luokse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Sama se on myös lastensuojelun ja psykiatrian avun osalta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä olen istunut 1000 ja 1 psykiatrian verkostoa, joissa on puitu nepsylasten asioita. Psykiatria voi lääkitä. Voidaan palkata nepsyvalmentajaa. Mutta kaiken A ja O on se koti. Että siellä kotona on rajat ja struktuuri. Että päivät etenevät hyvin samanlaisena, että se nepsy tietää koska noustaan aamulla ylös, syödään aamiaista puetaan päälle, mennään kouluun jne jne. Se stuktuuri ja ennakoitavuus on täysin perustava asia. Nepsy ei kykene sopeutumaan vaihtuviin tilanteisiin, ruutiinittomuuteen, siihen, että aikuiset eivät tue sitä arkea ja aseta sille rajoja. Lastensuojelusta voidaan sitten yrittää auttaa tässä struktuurin tuomisessa, jos se vanhemmille on hankalaa. Voidaan yrit

Hesarin juttua en pääse lukemaan, mutta on hyvä muistaa, että valtaosalla sosiaalityöntekijöistä eikä myöskään perhetyöntekijöistä ei ole nepsyosaamista. Nepsyvalmentajia on vähän ja ne on kalliita, joten henkilökohtaisesti en tunne ketään, joka olisi nepsyvalmentajan lasun kautta saanut. Ja tuosta avun tarjoamisesta. Meille on tarjottu tukitoimia, joista osa ei vaan ole ollut toimivaa nepsylapsen kohdalla. En henkilökohtaisesti ymmärrä sitä asennetta, että kaikki tukitoimet tulisi ottaa kiitollisena vastaan, vaikka ne ei toimisikaan. On hyvä kokeilla tukitoimia ja yhtä tärkeää myös todeta, ettei ne toimi, jos näin on. Me olemme olleet erittäin onnekkaita, koska lapsi pääsi lopulta sairaalakouluun. Kun kouluympäristö on ollut oikea, kaikki muut vaikeudet ovat lieventyneet sen myötä valtavasti. 

Tukitoimet tulee kalliiksi, mutta vielä kalliimmaksi tulee se, jos jo lasten ja nuorten annetaan syrjäytyä. Nepsyillä on usein valtava potentiaali ja oikeilla tukitoimilla se saadaan käyttöön. 

-nepsy ja nepsyn vanhempi

Vähän ohiksena kysyn, onko nepsyillä todella valtava potentiaali ja miten valtava se on suhteessa neurotyypillisiin ihmisiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tilanne on se, että väkivallan kohteena oleville lapsille ilmoitetaan, että ei tälle nyt voi mitään, kun tuon aivot nyt vaan toimivat eri tavalla kuin teidän, niin käytännössä diagnoosilla oikeutetaan se, että lapsi on väkivaltainen. Ihan sama, montako kertaa sanotaan, että tietenkään diagnoosi ei oikeuta väkivaltaa, jos sitä väkivaltaa ei tavalla tai toisella estetä. Esim. lääkitys, terapia, lapsen sijoittaminen johonkin muuhun oppimisympäristöön, kotiopetukseen tai mikä nyt ikinä auttaakaan.

Hienoja ajatuksia, mutta terapiaa ei saa vaikka haluaa ja pyytää, muita oppimisympäristöjä ei käytännössä ole olemassa, kotiopetus ei ole vaihtoehto jos lapsen vanhemmat käy töissä (ja rahan takia on pakko olla töissä, omaishoitajan korvaus on vain jonkun satasen kuussa). Sitä paikkaa mikä nyt ikinä auttaakaan ei ole. Syytä poliitikkoja. He on vieneet rahat ja resurssit

Tai sitten vanhemmat alkaa jo odotusvaiheessa varautua rahallisesti siihen, että1/3 todennäköisyydellä lapsella tulee olemaan jonkinlainen nepsy/käytösongelma? Ja siihen päälle todennäköisyysluvut erilaisiin vammoihin. Ei tarvi sitten ihmetellä, mistä resurssit hoitoon, kotiopetukseen, kuntoutukseen. Se on jännää että oletusarvoisesti ajatellaan syntyvän vain "normaaleja" lapsia ja sitten kun näin ei käy niin ollaan aivan peeaa tekemään lapsensa eteen mitään. Eihän nämä ole kivoja mietittäviä, mut säästäis monelta huolelta ja vois keskittyä siihen lapsen hyvinvointiim kun ei tarvis kokoajan pohtia että "mistä rahat". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tilanne on se, että väkivallan kohteena oleville lapsille ilmoitetaan, että ei tälle nyt voi mitään, kun tuon aivot nyt vaan toimivat eri tavalla kuin teidän, niin käytännössä diagnoosilla oikeutetaan se, että lapsi on väkivaltainen. Ihan sama, montako kertaa sanotaan, että tietenkään diagnoosi ei oikeuta väkivaltaa, jos sitä väkivaltaa ei tavalla tai toisella estetä. Esim. lääkitys, terapia, lapsen sijoittaminen johonkin muuhun oppimisympäristöön, kotiopetukseen tai mikä nyt ikinä auttaakaan.

Hienoja ajatuksia, mutta terapiaa ei saa vaikka haluaa ja pyytää, muita oppimisympäristöjä ei käytännössä ole olemassa, kotiopetus ei ole vaihtoehto jos lapsen vanhemmat käy töissä (ja rahan takia on pakko olla töissä, omaishoitajan korvaus on vain jonkun satasen kuussa). Sitä paikkaa mikä nyt ikinä auttaakaan ei ole. S

Tai sitten vanhemmat alkaa jo odotusvaiheessa varautua rahallisesti siihen, että1/3 todennäköisyydellä lapsella tulee olemaan jonkinlainen nepsy/käytösongelma? Ja siihen päälle todennäköisyysluvut erilaisiin vammoihin. Ei tarvi sitten ihmetellä, mistä resurssit hoitoon, kotiopetukseen, kuntoutukseen. Se on jännää että oletusarvoisesti ajatellaan syntyvän vain "normaaleja" lapsia ja sitten kun näin ei käy niin ollaan aivan peeaa tekemään lapsensa eteen mitään. Eihän nämä ole kivoja mietittäviä, mut säästäis monelta huolelta ja vois keskittyä siihen lapsen hyvinvointiim kun ei tarvis kokoajan pohtia että "mistä rahat". 

Tuo on erittäin hyvä idea. Ylipäänsä normaalit ihmiset säästävät useita vuosia ennen lasten hankintaa.

Joillakin on sitten kai ajatus, että paitsi että kaikki menee varmasti hyvin niin jos ei mene, yhteiskunta hoitaa. Siis ihan normaaleina itseään pitävillä "keskiluokkaisilla" töissäkäyvillä ihmisillä.

Jotkut osaavat kantaa vastuunsa ja ennakoida. Toiset sitten eivät. Taitavat olla näiden jälkimmäisten lapsia sitten, jotka hakkaavat luokkakavereitaan päivittäin ja vuodesta toiseen niin, että jos on lyönyt vain kaksi kertaa, on ollut hyvä päivä. (Aivan järkyttävää. Järkyttävää.)

Hesarin juttua en pääse lukemaan, mutta on hyvä muistaa, että valtaosalla sosiaalityöntekijöistä eikä myöskään perhetyöntekijöistä ei ole nepsyosaamista. Nepsyvalmentajia on vähän ja ne on kalliita, joten henkilökohtaisesti en tunne ketään, joka olisi nepsyvalmentajan lasun kautta saanut. Ja tuosta avun tarjoamisesta. Meille on tarjottu tukitoimia, joista osa ei vaan ole ollut toimivaa nepsylapsen kohdalla. En henkilökohtaisesti ymmärrä sitä asennetta, että kaikki tukitoimet tulisi ottaa kiitollisena vastaan, vaikka ne ei toimisikaan. On hyvä kokeilla tukitoimia ja yhtä tärkeää myös todeta, ettei ne toimi, jos näin on. Me olemme olleet erittäin onnekkaita, koska lapsi pääsi lopulta sairaalakouluun. Kun kouluympäristö on ollut oikea, kaikki muut vaikeudet ovat lieventyneet sen myötä valtavasti. 

Tukitoimet tulee kalliiksi, mutta vielä kalliimmaksi tulee se, jos jo lasten ja nuorten annetaan syrjäytyä. Nepsyillä on usein valtava potentiaali ja oikeilla tukitoimilla se saadaan käyttöön. 

-nepsy ja nepsyn vanhempi

Sosiaalityöntekijä on virkamies eikä mikään terapeutti eikä valmentaja. Sosiaalityöntekijä toimii neuropsykiatrien kanssa samoissa hoitoverkostoissa, joissa nepsylasten asioita käsitellään. Nepsyvalmentajia on nykyisin kaikissa lastenkodeissa. Lisäksi nepsyvalmennusta ostetaan niin psykiatriasta kuin lastensuojelustakin. Nepsyvalmentaja voi vaikka lapsen kanssa laminoida kuvakortteja aamutoimista. Mihinkään syvään autismiin nepsyvalmennus ei riitä. Se kodin tarkka strukturointi, aikatauluttaminen, rajat ja säännöt ovat ne ensi arvoiset asiat, joilla nepsylapsia saadaan tuettua selviämään arjessa ja koulussa. Lääkityksellä voidaan tätä tukea. Mikään annettu hoito tai nepsyvalmennus ei toimi, jos kodissa eletään kuin pellossa ilman rajoja ja sääntöjä, ilman, että lapsi tietää mitä päivän aikana tulee milloinkin tapahtumaan. Käytännössä moni perhe kieltäytyy strukturoimasta arkeaan ja jää odottamaan jotain taikasanaa, jolla heidän nepsynsä muuttuisi rationaaliseksi toimijaksi heidän omassa kaoottisessa perheessään. Näin ei tule tapahtumaan. Nepsyperheiden on otettava vastuunsa heidän omien lastensa hoidosta. 

Minua ärsytti suunnattomasti äidin asenne, että muiden lasten ja vanhempien pitäisi vain ymmärtää ja sietää lapsen käytöstä, kun hänellä on nepsynä niin vaikeaa ja äitikin rasittuu wilmaviesteistä ja muista yhteydenotoista. Kiusaaja siirrettiin toiseen kouluun, ja sekin oli kauheata. Sympatiat on kyllä kiusattujen puolella vaikka olisi kuinka nepsy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Sama se on myös lastensuojelun ja psykiatrian avun osalta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijänä olen istunut 1000 ja 1 psykiatrian verkostoa, joissa on puitu nepsylasten asioita. Psykiatria voi lääkitä. Voidaan palkata nepsyvalmentajaa. Mutta kaiken A ja O on se koti. Että siellä kotona on rajat ja struktuuri. Että päivät etenevät hyvin samanlaisena, että se nepsy tietää koska noustaan aamulla ylös, syödään aamiaista puetaan päälle, mennään kouluun jne jne. Se stuktuuri ja ennakoitavuus on täysin perustava asia. Nepsy ei kykene sopeutumaan vaihtuviin tilanteisiin, ruutiinittomuuteen, siihen, että aikuiset eivät tue sitä arkea ja aseta sille rajoja. Lastensuojelusta voidaan sitten yrittää auttaa tässä struktuurin tuom

Ei tässä ollut tarkoitus verrata nepsyn ja ns. nentin eroja, vaan pointtina oli se, että hoitamattomana hukataan potentiaalia. Nepsyys ei vaikuta esimerkiksi älykkyyteen. Omalla kohdallani voin sanoa, että hoitamattomana opiskelu- ja työurani oli todella repaleinen ja kärsin useista burn outeista. Diagnoosin ja lääkityksen avulla olen opiskellut paljon ja edennyt työssäni aika korkealle. Eli lääkityksen ja diagnoosi myötä sain potentiaalini käyttöön. 

Vierailija kirjoitti:

Hesarin juttua en pääse lukemaan, mutta on hyvä muistaa, että valtaosalla sosiaalityöntekijöistä eikä myöskään perhetyöntekijöistä ei ole nepsyosaamista. Nepsyvalmentajia on vähän ja ne on kalliita, joten henkilökohtaisesti en tunne ketään, joka olisi nepsyvalmentajan lasun kautta saanut. Ja tuosta avun tarjoamisesta. Meille on tarjottu tukitoimia, joista osa ei vaan ole ollut toimivaa nepsylapsen kohdalla. En henkilökohtaisesti ymmärrä sitä asennetta, että kaikki tukitoimet tulisi ottaa kiitollisena vastaan, vaikka ne ei toimisikaan. On hyvä kokeilla tukitoimia ja yhtä tärkeää myös todeta, ettei ne toimi, jos näin on. Me olemme olleet erittäin onnekkaita, koska lapsi pääsi lopulta sairaalakouluun. Kun kouluympäristö on ollut oikea, kaikki muut vaikeudet ovat lieventyneet sen myötä valtavasti. 

Tukitoimet tulee kalliiksi, mutta vielä kalliimmaksi tulee se, jos jo lasten ja nuorten annetaan syrjäytyä. Nepsyillä on usein valtava

Tiedostan nämä varsin hyvin. Niin kuin sanoin, olen itsekin nepsy. Ja nykyään yksi iso ongelma on se, että nepsylapset sijoitetaan, kun apua ei saa esimerkiksi terveydenhuollosta tai koulusta. Ja usein nepsyn kohdalla se sijoitus vaan pahentaa tilannetta. Tämänhän toki varmasti sosiaalityöntekijänä tiedätkin. Mikäli nepsyasioihin ei ole osaamista niin silloin ne tarjotut tukitoimet voi olla vääriä ja mikäli niistä kieltäytyy tai haluaa tilalle muuta, saa vaikean vanhemman maineen. Tuosta sinunkin viestistäsi huokuu asenteellisuus vanhempia kohtaan. Itse tunnen useita nepsyperheitä ja osa heistä lastensuojelun piirissä, mutta jokainen perhe näistä panostaa lapsiin keskivertoa enemmän. Toki varmasti on muunlaisiakin vanhempia, mutta tuo asenne on valitettavan tuttu monille. Olisi hyvä huomioida myös perheen kokonaistilanne. Usein nepsylapsella myös toinen tai jopa molemmat vanhemmat on nepsyjä, joka tuo taas omat haasteensa. 

Koti on tietenkin äärimmäisen tärkeässä asemassa, mutta itse ihmettelen tätä vanhempien jatkuvaa arvostelua (muuallakin kuin tässä keskustelussa) ja sitä, että juuri nepsyjen kohdalla kodin pitäisi kyetä kaikkeen. Ei tarvitse. Tämä on myös ammattilaisten suusta kuultu. Terveydenhuollolle kuuluu tietyt osa-alueet, samoin koululle omansa. Meillä esimerkiksi on tehty valtava määrä töitä lapsen eteen muun muassa kotikoulun avulla, mutta myönnän rehellisesti, että minulla ei kertakaikkisesti riittänyt osaaminen eikä jaksaminen opettaa kaikkia peruskoulun aineita. Valitettavan usein vanhemmat joutuvat vaatimalla vaatimaan tukitoimia. 

Nostit myös esille yhden epäkohdan mitä tulee lastensuojeluun. Ainakaan täällä nepsyvalmentajia ei käytetä arjen apuna perheille. Itse asiassa rahan takia ylipäänsä mitään palveluja on vaikea saada. Miten meillä on varaa käyttää miljardeja sijoitukseen vuosittain, mutta ei ennaltaehkäisevään tukeen? 

Ei todellakaan ole. Nepsyn ja etenkin väkivaltaisen nepsyn paikka ja pienluokassa, jossa riittävästi aikuisia ja ynmärrystä erityisyyteen. Pienluokassa lapsi voi rauhassa opetella kaikkia tarvittavia taitoja, eikä päivät mene siihen, että yrittää vain sopeutua ja kestää. Ja monet nepsyt kuntoutuu pikku hiljaa pienluokassa turvallisten ja osaavien aikuisten lähellä. Tämä on fakta!

Tiedostan nämä varsin hyvin. Niin kuin sanoin, olen itsekin nepsy. Ja nykyään yksi iso ongelma on se, että nepsylapset sijoitetaan, kun apua ei saa esimerkiksi terveydenhuollosta tai koulusta. Ja usein nepsyn kohdalla se sijoitus vaan pahentaa tilannetta. Tämänhän toki varmasti sosiaalityöntekijänä tiedätkin. Mikäli nepsyasioihin ei ole osaamista niin silloin ne tarjotut tukitoimet voi olla vääriä ja mikäli niistä kieltäytyy tai haluaa tilalle muuta, saa vaikean vanhemman maineen. Tuosta sinunkin viestistäsi huokuu asenteellisuus vanhempia kohtaan. Itse tunnen useita nepsyperheitä ja osa heistä lastensuojelun piirissä, mutta jokainen perhe näistä panostaa lapsiin keskivertoa enemmän. Toki varmasti on muunlaisiakin vanhempia, mutta tuo asenne on valitettavan tuttu monille. Olisi hyvä huomioida myös perheen kokonaistilanne. Usein nepsylapsella myös toinen tai jopa molemmat vanhemmat on nepsyjä, joka tuo taas omat haasteensa. 

Koti on tietenkin äärimmäisen tärkeässä asemassa, mutta itse ihmettelen tätä vanhempien jatkuvaa arvostelua (muuallakin kuin tässä keskustelussa) ja sitä, että juuri nepsyjen kohdalla kodin pitäisi kyetä kaikkeen. Ei tarvitse. Tämä on myös ammattilaisten suusta kuultu. Terveydenhuollolle kuuluu tietyt osa-alueet, samoin koululle omansa. Meillä esimerkiksi on tehty valtava määrä töitä lapsen eteen muun muassa kotikoulun avulla, mutta myönnän rehellisesti, että minulla ei kertakaikkisesti riittänyt osaaminen eikä jaksaminen opettaa kaikkia peruskoulun aineita. Valitettavan usein vanhemmat joutuvat vaatimalla vaatimaan tukitoimia. 

Nostit myös esille yhden epäkohdan mitä tulee lastensuojeluun. Ainakaan täällä nepsyvalmentajia ei käytetä arjen apuna perheille. Itse asiassa rahan takia ylipäänsä mitään palveluja on vaikea saada. Miten meillä on varaa käyttää miljardeja sijoitukseen vuosittain, mutta ei ennaltaehkäisevään tukeen? 

Kenen siellä kotona sitten pitäisi luoda ja ylläpitää struktuuria, rajoja, ennakoitavuutta ja sääntöjä ellei niiden vanhempien? Jos siellä kotona ei kertakaikkiaan onnistu se, että rajataan peliaikaa, nukutaan yöllä, mennään aamuisin kouluun, eikä hakata muita, niin kuka sen sinne kotiin luo ellei ne vanhemmat? Kuten sanoin lääkityksellä, perhetyöllä, nepsyvalmentajilla voidaan tukea perhettä, mutta jos perhe ei ota kantaakseen vastuuta, niin sitten siellä kotona ei se nepsy pysty asumaan. Jos et pysty valvomaan ja järjestämään kotikoulua, niin et pysty. Kukaan muu ei sitä sinun puolestasi tee. Itse olet valinnut olla laittamatta lastasi kouluun. On olemassa erilaisia lapsia, toiset ovat vaikeahoitoisempia kuin toiset. Jotkut lapset ovat liian vaikeahoitoisia hoitaa kotona vaikka olisi hyvätkin vanhemmat. Toisinaan vanhempienkaan resurssit eivät ole riittävät vaikka lapsi olisi helppokin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

 

Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että esimerkiksi ADHD:n lääkehoito parantaisi oppimistuloksia. Esimerkiksi plasebokontrolloidun tutkimuksenThe effect of stimulant medication on the learning of academic curricula in children with ADHD: A randomized crossover study mukaan metyylifenidaatilla hoidetut ADHD-diagnoosin saaneet lapset eivät suoriutuneet akateemisesti paremmin kuin plasebolle satunaistetut, joskin he istuivat kiltimmin pupletissaan. Pitkällä aikavälillä ADHD-diagnoosi ja siihen liittyvä hoito oli vuonna 2022 tehdyn seurantatukimuksen Association of Attention-Deficit/Hyperactivity Disorder Diagnosis With Adolescent Quality of Life mukaan yhteydessä nuorilla heikentyneeseen akateemiseen itsetuntoon, epäsosiaaliseen käyttäytymiseen, vähäisempään kiinnittymiseen kouluyhteisöön ja heikompaan itseluottamukseen verrattuna nuoriin, joilla oli saman verran ADHD-oireita mutta jotka eivät saaneet ADHD-diagnoosia. Lisäksi ADHD-diagnoosin saanet lapset olivat yli kaksi kertaa todennäköisemmin itsetuhoisia verrattuna lapsiin, joilla oli saman verran oireita mutta ei diagnoosia. Se että ihminen yksilötasolla kokee jonkun asian hyödylliseksi ei tarkoita sitä, että se yleisellä tasolla lasten ongelmien medikalisoiminen olisi  kovinkaan kustannustehokas keino parantaa lasten sosiaalistumista ja selviytymistä yhteiskunnassa. Aikuisilla asia on vielä moninkertaisesti ongelmallisempi, koska alun perin ADHD:lla tarkoitetiin lapsilla ilmenevää, useimmiten ohimenevää tai aivojen kypsymisen  ja taitojen harjaantumisen johdosta helpottuvaa kehityspoikkeamaa. Nykyään joka toinen kuvittelee tässä maassa olevansa joku pikku nepsyasiantuntija, joka tunnistaa neurologisia poikkeamia lapsen naaman asennosta ja lähes valmiita neurologeja, joilta puuttuu vain tilastomatematiikan alkeiden ymmärrys. Edelleenkin ADHD on Käypä hoito -suositusten mukaan häiriö, jota ei voi aivokuvantamismenetelmin tutkia, koska erot aivojen tasolla eivät ole riittävän suuria ja systemaattisia ollakseen hyödyllisiä diagnostiikassa. Kyseinen kehityshäiriö ilmenee vain ja ainoastaan psykososiaalisella tasolla, kuten monet muutkin ns. neurologisina pidetyt häiriöt. Ongelmalliseksi tämän tekee se, että ADHD:n oireet ovat niin yleisiä lievemmässä muodossa ja tiedetään, että yleisellä tasolla keskittyminen ja impullssikontrolli eivät tyhjiössä kehity, vaan edellyttävät kasvattamista ja taitojen harjaantumista, niin onhan se täysin mahdotonta tunnistaa pelkällä haastattelulla kenen häiriö on geneettinen ja kenen ei. Jotkut epäedustavat kaksostutkimukset eivät tätä ongelmaa poista, koska niillä annetaan vain epäsuoria arvioita joidenkin häiriöiden periytyvydestä, ja mm. laskentatapa vaikuttaa todella rajusti siihen, kuinka suureksi periytyvyys arvoidaan. Ne tehdään epäedustavilla otoksilla eikä niitä voi yleistää yksilötasolle, eikä pelkillä tilastollisilla riskeillä voida suoraan tunnistaa minkään häiriön biologisia mekanismeja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole. Ärsyttää nämä terroristonepsyt, joiden vanhemmatkin usein piiloutuvat diagnoosin taakse.

Seuraan juuri tällaista teini-ikäistä "tuomasta" hyvin läheltä. Terrorisoi muuallakin kuin koulussa. Vanhemmat väittävät ettei saa mitenkään kuriin ja valittavat kun heitä syyllistetään. Luettelevat mitä kaikkea lapsen eteen on tehty. Paljon on tehty, mutta ongelma on se että kaikki luetellut asiat ovat terveydenhuollon, sosiaalitoimen tai viranomaisten tekemiä asioita. Kotona lapsi elää kuin pellossa, mistään teoista ei tule pientä sanallista nuhtelua suurempaa seurausta. Ja nämä teot eivät siis ole mitään pientä härnäämistä.

No kerroppa mitä siellä kotona pitäisi sitten tehdä, niin että lapsen väkivaltainen käytös loppuu? Rangaistukset harvoin auttavat pidrmpiaikaisesti näissä tilanteissa, vasn kyllä se on juuri se psykiatrinen terveydenhuolto ja lastens

Kuulostaa pahalta, mutta lyödä takaisin. Ei tietenkään hampaita kurkkuun tai pahoinpidellä, vaan esimerkiksi tukistaa niin, että käy kipeää, mutta ei sen enempää vahingoita. Ei niin, että jää tukko hiuksia kouraan.  Kun tämän päivän lapsia ei saa kuin helliä ja kehua, niin osa ei vain tajua. Ne eivät tajua, että se lyöminen ja repiminen käy kipeää. Se sattuu! 

 

Joidenkin kohdalla se ikäistensä hakkaaminen loppuu, kun sattuu riittävän äkäinen kaveri vastaan ja sitten on silmä mustana. Jostain syystä kavereiden hakkaaminen loppuu, mutta se kohdistuu sitten yksinomaan aikuisiin. Loppupäätelmä: Impulssien hallinta onnistuu, ei vain ole tarvetta.