Onko neuroepätyypillisen väkivaltaisen lapsen paikka oikeasti normaalissa koululuokassa?

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea kaikkia kommenteja, mutta 20 vuoden opettajan työkokemuksella sanoisin, että maalaisjärjellä ajateltuna ei tietenkään ole.

Mutta resursseja muuhunkaan kun ei vaan ole. Aika monta kertaa moniongelmainen oppilas on lopulta palautettu tavalliseen kouluun yleisopetuksen ryhmään saatesanoilla ei pärjätty tämän kanssa sairaalakoulussa, joten palaa omaan lähikouluun tai siirretään oppilas takaisin omaan lähikouluun kuntoutumaan. Että näin.

Samahan se on lastensuojelussa. Niitä psykiatrian osastojaksoja odotetaan kuin kuuta nousevaa, mutta aika monta kertaa ne nepsyt palaavat takaisin lastensuojelulle. Eivät lähteneet kuntoutumaan.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä joidenkin vanhempien asennetta, jonka mukaan koko maailmaa pitäisi muuttaa heidän epätyypillisen lapsensa mukaiseksi. Kuormittuu tai ei saa pakene tai taistele reaktioita tai ei, tämä on se maailmassa nissä niiden nepsyjenkin on elettävä ja siihen on sopeuduttava. Jos vanhempi sielltä taistelee maailmaan lapsensa mukaiseksi niin ei ole ihme, että lapsi alkaa myös väkivaltaiseksi. Hänellehän on annettu lupa olla sopeutumatta ja taistella.

Missä tällaista asennetta näkyy? Se, että toivoo lapselle sopivaa ympäristöä, ei tarkoita sitä, että koko maailman pitäisi toimia nepsyn toiveiden mukaan. Yleensä se sopiva ympäristö vähentää kuormitusta ja sitä kautta myös impulsiivista käyttäytymistä. Jos siis kyseessä on nimenomaan neuroepätyypillisyyteen liittyvät ongelmat. Myös työelämää voi osin räätälöidä sopivammaksi. Esimerkiksi itse teen paljon etänä töitä. 

Onneksi mulla ei ole lapsia -nepsyllä tai ilman. Koulu kuulostaa melkoiselta taistelutantereelta. Ja syy ei ole koskaan vanhempien kuulemasääliksi käy opeja.

Kenen siellä kotona sitten pitäisi luoda ja ylläpitää struktuuria, rajoja, ennakoitavuutta ja sääntöjä ellei niiden vanhempien? Jos siellä kotona ei kertakaikkiaan onnistu se, että rajataan peliaikaa, nukutaan yöllä, mennään aamuisin kouluun, eikä hakata muita, niin kuka sen sinne kotiin luo ellei ne vanhemmat? Kuten sanoin lääkityksellä, perhetyöllä, nepsyvalmentajilla voidaan tukea perhettä, mutta jos perhe ei ota kantaakseen vastuuta, niin sitten siellä kotona ei se nepsy pysty asumaan. Jos et pysty valvomaan ja järjestämään kotikoulua, niin et pysty. Kukaan muu ei sitä sinun puolestasi tee. Itse olet valinnut olla laittamatta lastasi kouluun. On olemassa erilaisia lapsia, toiset ovat vaikeahoitoisempia kuin toiset. Jotkut lapset ovat liian vaikeahoitoisia hoitaa kotona vaikka olisi hyvätkin vanhemmat. Toisinaan vanhempienkaan resurssit eivät ole riittävät vaikka lapsi olisi helppokin. 

Pitäisi myös uskaltaa kysyä, onko jotain mennyt kotioloissa pieleen lapsen ensimmäisinä ikävuosina. Asiaa pitäisi tutkia niin, ettei syyllistettäisi lähtökohtaisesti ketään, mutta tutkia pitäisi, miten kaikkien nepsylasten vanhemmat ovat toimineet lapsen vauva- ja taaperoaikana ja onko niissä toimissa, vuorovaikutussuhteissa, lapsen edun edelle laittamisessa ym. jne. sellaisia asioita, jotka yhdistävät nämä perheet toimintatavoiltaan toisiinsa. Voisiko jokin tietty toimintatapa, asenne tai toimimattomuus selittää totaalisen räjähdysmäistä nepsylasten kasvua.

Toki "räjähdysmäinen kasvu" voi olla sikäli näköharhaa, että aiempina vuosikymmeninä käytöshäiriöiset, ongelmaiset ja sairaat lapset pidettiin poissa tavallisten oppilaiden luokista. Nyt kun tilanne on toinen, on myös mahdollista, että samoin kuin teinien keskuudessa ahdistusoireet leviävät koululuokassa, myös käytöshäiriöt leviävät kaikenikäisten lasten kesken koululuokissa. Tämän luulisi olevan itsestäänselvää - ja tämän pitäisi olla ensimmäisenä perusteena poistaa kaikki häiriköivät lapset normaaliluokista.

Kun puhutaan nepsylapsesta ja hänen kodistaan, ongelmat ovat usein kiertyneet toisiinsa eikä syy-seuraussuhteita välttämättä voida selvittää. Oliko Hesarin jutun äiti aluksi hyvä äiti lapselleen ja ajatteli myös muita kuin itseään ja lastaan, ja tuli välinpitämättömäksi poikansa pahoinpitelyjen uhreille vasta väsymyksen myötä? Vai oliko äidin asenteissa esim. ydinperheen ulkopuolisia lapsia kohtaan alun alkaenkin jotakin pielessä, ja lapsi sitten omaksui tämän asenteen?

Näitä asioita pitäisi tutkia, katsoa, mikä yhdistää eri tavoin väkivaltaisten, häiriköivien ja impulssikontrollia vailla olevien lasten arkea ja perhe-elämää. Ja tehdä sitten poliittisia muutoksia tutkimustulosten perusteella. Ja miettiä myös yhteiskunnan kokonaishyötyä. Alkaa nimittäin näyttää siltä, että perheissä muhii tolkuttomia pommeja odottamassa massamittaista räjähdystä - jopa ilman mitään päihdeongelmaa. Sitten viattomat ja syyttömät joutuvat näiden perhepommien tulosten (väkivaltaisten lasten ja koululaisten) uhreiksi, ja ongelma sen kuin leviää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä joidenkin vanhempien asennetta, jonka mukaan koko maailmaa pitäisi muuttaa heidän epätyypillisen lapsensa mukaiseksi. Kuormittuu tai ei saa pakene tai taistele reaktioita tai ei, tämä on se maailmassa nissä niiden nepsyjenkin on elettävä ja siihen on sopeuduttava. Jos vanhempi sielltä taistelee maailmaan lapsensa mukaiseksi niin ei ole ihme, että lapsi alkaa myös väkivaltaiseksi. Hänellehän on annettu lupa olla sopeutumatta ja taistella.

Missä tällaista asennetta näkyy? Se, että toivoo lapselle sopivaa ympäristöä, ei tarkoita sitä, että koko maailman pitäisi toimia nepsyn toiveiden mukaan. Yleensä se sopiva ympäristö vähentää kuormitusta ja sitä kautta myös impulsiivista käyttäytymistä. Jos siis kyseessä on nimenomaan neuroepätyypillisyyteen liittyvät ongelmat. Myös työelämää voi osin räätälöidä sopivammaksi. Esimerkiksi itse teen paljon et

Olen opettaja. Olen opettanut luokkia jo 20 vuoden ajan, joten kokemusta ja näkemystä on. Olen saanut vuosien varrella kiihtyvässä tahdissa vanhemmilta nykyään jo hyvinkin yksityiskohtaisia toiveita, kuinka juuri heidän lapsensa tulisi kohdata. Kuka ei tykkää katsoa suoraan silmiin, ketä pitäisi lämpimästi ja kannustavasti taputtaa olkapäälle ja yhdelle pitäisi käydä kuiskaamassa kannustavasti - ettei kaverit kuitenkaan kuule. Tämä trendi on kasvanut valtoimenaan viimeisen viiden vuoden aikana. Sitä ennen tätä oli, mutta ne oli yksittäistapauksia. Asioista myös selvittiin keskustelemalla.  Vanhemmat ymmärsivät ja kuuntelivat myös opettajan näkemystä lapsen kasvamisesta yhteiskunnan jäseneksi. Pitää oppia odottamaan, sinnitellä ja kestää myös ei-mieluisia asioita. Asia ok. Vanhemmat tajusivat, että moni äkkiseltään moni tyhmältä tuntuva asia asia on lopulta lapsen omaksi parhaaksi. Nykyään on hyvin mahdollista, että opettajan viestit päätyvät someen ruodittavaksi ja paikallisessa puskaradiossa sitten kaikki aikoinaan mielestään vääryyttä kokeneet muhivat muistoissaan ja asiat esitetään hieman kärjistäen ja irti kontekstista. Kyse on ilkeydestä ja maalittamisesta, jota vastaan työnantaja ei edes yritä opettajia suojata. En siksi ihmettele yhtään, että työnantaja ei yritä opettajia suojata myöskään väkivallalta.

Keskusteluissa usein myös unohtuu, että koulunkäynnin ohjaajat saavat usein vielä enemmän nimenomaan nyrkistä tai hiuksia revitään. Heidät valitettavan usein unohdetaan kokonaan. 

Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että esimerkiksi ADHD:n lääkehoito parantaisi oppimistuloksia. Esimerkiksi plasebokontrolloidun tutkimuksenThe effect of stimulant medication on the learning of academic curricula in children with ADHD: A randomized crossover study mukaan metyylifenidaatilla hoidetut ADHD-diagnoosin saaneet lapset eivät suoriutuneet akateemisesti paremmin kuin plasebolle satunaistetut, joskin he istuivat kiltimmin pupletissaan. Pitkällä aikavälillä ADHD-diagnoosi ja siihen liittyvä hoito oli vuonna 2022 tehdyn seurantatukimuksen&

Kiitos tästä pitkästä ja asiantuntevasta selvityksestä. Sanoohan sen järkikin, että mitään "älykkyyspillereitä" ei ole olemassakaan. Ihmisen älykkyys on pitkälti geneettistä, eikä mikään lääkeaine (tai huume) voi tehdä tomppelista älykästä. Asia on erikseen, että jos aivoissa on häiriö, lääke voi auttaa keskittymään paremmin ja silloin ihminen ns. saa sen oman potentiaalinsa paremmin käyttöön. Kuten joku edellä totesikin. Asiasta sivuun, luovuus toisaalta vaikuttaa olevan sellainen aivojen ja ajattelun ominaisuus, jonka ilmeisesti pystyy lääkeaineilla saamaan hetkellisesti korotettua. Mietitään Beatlesien ynnä muiden biisejä, joiden tekemisessä ties millä ainesosilla on sisäisesti nautittuina ollut vaikutusta.

"Edelleenkin ADHD on Käypä hoito -suositusten mukaan häiriö" on erittäin hyvä ilmaisu tälle populaaristi esillä olevalle asialle. Ei se ole supervoima, ei se tee ihmisestä "luovempaa", jos jättää tärkeät ja pakolliset asiat tekemättä jonkin impulssin vuoksi. Luovuutta oikeastaan voidaan mitata lähinnä vain lopputulosten kautta, ja silloinkin näytetyn luovuuden taustalla on hyvin paljon sinnikästä opiskelua ja kovaa työtä, jotta esimerkiksi pystyy ottamaan haltuun ne välineet ja taidot, jolla luovuuttaan voi osoittaa. Olisi ehkä ihan hyvä, että julkiseen keskusteluun - ja etenkin tähän adhd-keskusteluun - tulisi oikeasti selkeät määritelmät esim. tuolle usein mainitulle luovuudelle. Ei se, että yksittäinen ihminen saa päähänsä maalata huoneensa turkoosiksi tai lähteä ex tempore -reissuun, ole mitään luovuutta. Sen sijaan jos saa biisin tehtyä ja se on niin hyvä, että sen joku levyttääkin, voidaan puhua luovuudesta. On luotu jotain uutta, jotain, jota ei ollut olemassa ennen tuota luovuuden käytännön toteuttamista. Lopultakin hyvin harvat ihmiset esim. nyky-Suomessa ovat aidosti uutta luovia.

Yritän tässä ehkä sanoa, että mielestäni edellisen kommentoijan lause "ongelmalliseksi tämän tekee se, että ADHD:n oireet ovat niin yleisiä lievemmässä muodossa ja tiedetään, että yleisellä tasolla keskittyminen ja impullssikontrolli eivät tyhjiössä kehity, vaan edellyttävät kasvattamista ja taitojen harjaantumista" on erittäin osuva sekin. ADHD:n ja ADD:n ohella on olemassa ADT, jota kutsutaan ns. itseaiheutetuksi keskittymishäiriöksi. Sen läsnäolo lähes jokaisen keski-ikäisen ja tätä nuoremman ihmisen arkielämässä (tajusipa hän sitä tai ei) tekee myös koko adhd-keskustelusta nurinkurista.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä joidenkin vanhempien asennetta, jonka mukaan koko maailmaa pitäisi muuttaa heidän epätyypillisen lapsensa mukaiseksi. Kuormittuu tai ei saa pakene tai taistele reaktioita tai ei, tämä on se maailmassa nissä niiden nepsyjenkin on elettävä ja siihen on sopeuduttava. Jos vanhempi sielltä taistelee maailmaan lapsensa mukaiseksi niin ei ole ihme, että lapsi alkaa myös väkivaltaiseksi. Hänellehän on annettu lupa olla sopeutumatta ja taistella.

Kyllä on sen halvaantuneenkin vaan ruvettava kävelemään. Ei muuta maailmaa voi vaatia sopeutumaan, että pyörätuolilla pitäis pystyä liikkumaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelma on se, että koululla ole mitään keinoja puuttua väkivaltaan kuin ainoastaan väliaikainen koulusta erottaminen ja lasu. Viimekädessä on olemassa paikkoja myös näille väkivaltaisesti reagoiville lapsille, mutta sitä ennen siellä normikoulussa on pitänyt sattua aika paljon jo niitä väkivaltatilanteita.

Nepsyjen kohdalla kouluilla nimenomaan on mahdollisuus ennakoida ja estää väkivalta ennakolta.

Väkivalta alkaa vasta kun nepsy on niin ahdistunut, stressaantunut ja kuormittunut, että hän on taistele tai pakene -tilassa.

Osa pakenee ja osa taistelee. Ja kummastakin saa opettajalta rangaistuksen, mikä tietenkin pahentaa tilannetta entisestään.

Ne koulut jotka ovat pyytäneet neuvoa sairaalakoulusta, ovat saaneet hyviä neuvoja, jotka ovat käytännössä olleet ilmaisia toteuttaa.

Suurin ongelma tässä tuntuu olevan se, että opettajien egot eivät näytä kestävän sitä, että pitäisi pyytää apua ja vielä kuunnella neuvoja. Yllättävän moni opettaja on kieltänyt sairaalakoulun opettajan vierailun omassa koulussaan. Onneksi osa kuitenkin ottaa sairaalakoulun opettajan mielellään vierailulle luokkaansa.

Ongelma kuitenkin viime kädessä on se, että jos lapsi kärsii aivohäiriöstä eikä pysty toimimaan tavalla, jota häneltä ikävaiheet tarkkaan huomioon ottaen edellytetään, se ongelma on siinä yksittäisessä lapsessa. Ei kannata lähteä syyttämään tahoja, jotka eivät aiheuta sitä alkuperäistä ongelmaa.

On menty todella kummalliseen suuntaan, jos/kun tolkuttomalle määrälle lapsia pitää tehdä täysin yksilölliset kouluolosuhteet ja "oppimispolut". Nämä lapset ovat perinteisen määritelmän mukaan vammaisia, heillä on vamma. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö heitä tulisi auttaa, päinvastoin, mutta kenen kustannuksella? Niiden normaalien lapsien, ja niiden opettajien, joiden tehtävät on lakisääteisesti määritelty ja joilla on velvollisuus opettaa tietyt oppimäärät sekä kasvattaa lapsia, joiden lähtökohtaisesti oletetaan olevan terveitä.

Sairaiden ja vammaisten lasten paikka ei ole terveiden joukossa, mikäli heistä aiheutuu yhtään ongelmaa terveille lapsille.

Tämän pitäisi olla itsestään selvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et ole. Ärsyttää nämä terroristonepsyt, joiden vanhemmatkin usein piiloutuvat diagnoosin taakse.

Seuraan juuri tällaista teini-ikäistä "tuomasta" hyvin läheltä. Terrorisoi muuallakin kuin koulussa. Vanhemmat väittävät ettei saa mitenkään kuriin ja valittavat kun heitä syyllistetään. Luettelevat mitä kaikkea lapsen eteen on tehty. Paljon on tehty, mutta ongelma on se että kaikki luetellut asiat ovat terveydenhuollon, sosiaalitoimen tai viranomaisten tekemiä asioita. Kotona lapsi elää kuin pellossa, mistään teoista ei tule pientä sanallista nuhtelua suurempaa seurausta. Ja nämä teot eivät siis ole mitään pientä härnäämistä.

No kerroppa mitä siellä kotona pitäisi sitten tehdä, niin että lapsen väkivaltainen käytös loppuu? Rangaistukset harvoin auttavat pidrmpiaikaisesti näissä tilanteissa, vasn kyllä se

Kuulostaa pahalta, mutta lyödä takaisin. Ei tietenkään hampaita kurkkuun tai pahoinpidellä, vaan esimerkiksi tukistaa niin, että käy kipeää, mutta ei sen enempää vahingoita. Ei niin, että jää tukko hiuksia kouraan.  Kun tämän päivän lapsia ei saa kuin helliä ja kehua, niin osa ei vain tajua. Ne eivät tajua, että se lyöminen ja repiminen käy kipeää. Se sattuu!

Joidenkin kohdalla se ikäistensä hakkaaminen loppuu, kun sattuu riittävän äkäinen kaveri vastaan ja sitten on silmä mustana. Jostain syystä kavereiden hakkaaminen loppuu, mutta se kohdistuu sitten yksinomaan aikuisiin. Loppupäätelmä: Impulssien hallinta onnistuu, ei vain ole tarvetta. 

Se, että tässä erittäin ikävässä ja syystäkin laittomassa ratkaisuehdotuksessa on jotakin perää, kertoo vain siitä, että lasta ei ole kasvatettu oikein. Syystä tai toisesta, tavalla tai toisella. Nepsyillä aivot ovat muihin verrattuna häiriintyneet, mistä syystä nepsylasta pitää kasvattaa sellaisella tavalla, joka toimii juuri siihen (juuri ne aivot omaavaan) tiettyyn lapseen. Ja tämä kasvatus tapahtuu kotona. Ei kukaan vanhempien ulkopuolinen aikuinen ("ammattikasvattaja") pysty olemaan tarvittavalla tavalla läsnä siinä määrin, kuin lapsen vanhemman tulee olla. 

Se, että nepsylapsikin turpaansa saatuaan tajuaa lopettaa väkivaltaisuuden, kertoo siitä, että nepsylapsikin voi oppia asioita. Jotta tuohon pisteeseen ei tarvitsisi mennä, vanhempien pitäisi kantaa kasvatusvastuunsa.

Ennen oli kaikki hyvin ja paremmin.

Normaaleille oli kansakoulu.

Tyhmille ja vajaille oli apukoulu.

Häiriintyneille rikollisen aluille oli koulukoti.

Ja nämä pidettiin visusti erillään toisistaan. 

Aikuisille oli normaari yhteiskunta. Hulluille mielisairaalat ja rikollisille vankilat ja työsiirtolat. Ja kas kummaa rikollisuutta oli vähän ja yhteiskunta oli suht turvallinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiedostan nämä varsin hyvin. Niin kuin sanoin, olen itsekin nepsy. Ja nykyään yksi iso ongelma on se, että nepsylapset sijoitetaan, kun apua ei saa esimerkiksi terveydenhuollosta tai koulusta. Ja usein nepsyn kohdalla se sijoitus vaan pahentaa tilannetta. Tämänhän toki varmasti sosiaalityöntekijänä tiedätkin. Mikäli nepsyasioihin ei ole osaamista niin silloin ne tarjotut tukitoimet voi olla vääriä ja mikäli niistä kieltäytyy tai haluaa tilalle muuta, saa vaikean vanhemman maineen. Tuosta sinunkin viestistäsi huokuu asenteellisuus vanhempia kohtaan. Itse tunnen useita nepsyperheitä ja osa heistä lastensuojelun piirissä, mutta jokainen perhe näistä panostaa lapsiin keskivertoa enemmän. Toki varmasti on muunlaisiakin vanhempia, mutta tuo asenne on valitettavan tuttu monille. Olisi hyvä huomioida myös perheen kokonaistilanne. Usein nepsylapsella myös toinen tai jopa molemmat vanhemmat on nepsyjä, joka tuo

 

Luitko edes kommenttiani? Minähän sanoin, että koti on tärkeässä roolissa ja tuntemissani perheissä (myös meillä) nepsylapseen on panostettu ja paljon. Se tarkoittaa esimerkiksi rutiineja. Teidän kaupungissa on valtavan hyvä tilanne, jos käytössä on nepsyvalmentaja. Täällä ei ole, kun ei ole ylipäänsä muitakaan kunnollisia palveluja rahan takia. Usein myös vanhempia arvostellaan ja kehotetaan ottamaan lapsi kotikouluun. Se ei ole kuitenkaan pysyvä ratkaisu ja myös lapsella on oikeus saada tukitoimia ja laadukasta opetusta koulun puolelta. Se on koulun velvollisuus. Ja nepsylapsen kohdalla sen kodin lisäksi ympäristön kuormitus on valtavan suuri tekijä. Siksi ne tukitoimet myös koulussa tulee saada kuntoon. Ylipäänsä sosiaalityössä olisi hyvä tarkastella myös omia ennakkoajatuksia. Silloin se yhteistyö on myös hedelmällisempää.

Ohis, mutta kysymyshän on siitä, että ei sosiaalitoimella, koululla tai yhteiskunnalla ja sen instituutioilla laajemmin ole sellaista kasvatusvelvollisuutta kuin vanhemmilla. Sosiaalityöntekijöiden on ammattinsa puolesta pakko tarkastella paitsi lapsen tilannetta myös koko perheen tilannetta. Ja usein - kuten Hesarin jutussa ja näissäkin kommenteissa - sieltä kotoa alkaa tullakin ilmi todella omituisia asenteita. Esimerkiksi tuo, että "Itse tunnen useita nepsyperheitä ja osa heistä lastensuojelun piirissä, mutta jokainen perhe näistä panostaa lapsiin keskivertoa enemmän."

Mitä ihmettä?!

Perheen ei tule "panostaa lapsiin keskivertoa enemmän" vaan tasan tarkkaan juuri niin paljon kuin se lapsi vaatii panostusta. Se on sen perheen tehtävä ja velvollisuus, eikä sitä velvollisuutta voi eikä saa siirtää muille. Tai sitten pitää luopua kokonaan lapsesta, jos sitä vastuutaan ei halua kantaa.

Ongelma alkaakin näyttäytyä sellaisena, että vanhempien asenteet ja se, ettei tarjottu apu kelpaa ja valitetaan vain sosiaalityöntekijöiden "asenteista", saattaa olla perimmäinen syy koko nepsylapsen ongelmaan. Jos syytetään toisia "ennakkoasenteista", usein tämä heijastaa noin sanojan itsensä omaavan rankkojakin ennakkoasenteita.

Maallikkona todellakin uskon enemmän koulutuksen saaneen kokeneen sosiaalityöntekijän sanaa kuin sellaisen vanhemman, joka valittaa saamastaan avusta, haukkuu ja moittii sitä yhteiskuntaa, poliitikkoja ja ties ketä, myös niitä sosiaalityöntekijöitä. Vanhempien asenteet ovat todennäköisesti yksi lähtökohtaisista juurisyistä lapsen ongelmiin neurologisen häiriön/vamman ohella.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä joidenkin vanhempien asennetta, jonka mukaan koko maailmaa pitäisi muuttaa heidän epätyypillisen lapsensa mukaiseksi. Kuormittuu tai ei saa pakene tai taistele reaktioita tai ei, tämä on se maailmassa nissä niiden nepsyjenkin on elettävä ja siihen on sopeuduttava. Jos vanhempi sielltä taistelee maailmaan lapsensa mukaiseksi niin ei ole ihme, että lapsi alkaa myös väkivaltaiseksi. Hänellehän on annettu lupa olla sopeutumatta ja taistella.

Juuri näin. Nepsyjä on yhtä monenlaisia kuin on ihmisiä muutenkin, mutta väkivaltaiset ja käytöshäiriöiset nepsyt - joista tässä ketjussa on nimenomaan puhe - saattavat kuitenkin omata jotain yhteistä keskenään: omien vanhempien asenteet.

Niistä on tässäkin ketjussa saatu kuulla. Ja ainakin maallikon silmin erittäin asialliset sosiaalityöntekijöiden ja opettajien kommentit on näiden vanhempien taholta tässä ketjussa lytätty täysin.

Vaikka se olisi miten rankkaa hyvänsä, niin jos haluatte saada lapsellenne tähänastista elämää paremman tulevaisuuden, nepsylasten vanhemmat: katsokaa peiliin. Ilman teidän asenteidenne muutosta eivät lapsenne koskaan tule yhteiskuntakelpoisiksi. Minkä lisäksi asenteenne, jota lapsenne käytös heijastelee, tulee käsittämättömän kalliiksi. Ajatteletteko sitä koskaan?

Olisitteko valmiit maksamaan omalta pankkitililtänne ne kustannukset, jotka lapsenne väkivaltaisuus ja häiriköinti välillisesti aiheuttaa. Kyse ei ole edes teidän käytössänne ja apunanne olevien sosiaalityöntekijöiden, koulunkäyntiavustajien, psykologien, psykiatrien, nepsyvamentajien ym. palkoista vaan siitä pitkäaikaisesta kärsimyksestä, jota lapsenne teidän asenteidenne vuoksi aiheuttavat viattomille ulkopuolisille. Teidän lastenne kiusaamisen kohteiksi joutuneet pahimmillaan traumatisoituvat, heidän kouluarvosanansa laskevat ja he saattavat syrjäytyä. Minkä vuoksi? Vain sen vuoksi, että te kuvittelette, että teillä on oikeus livetä vanhemmuuden velvoitteista ja muut joutuvat teidän takianne joustamaan ja toimimaan nyrkkeilysäkkeinä?

Miettikääpä nyt vielä kerran. Pätee myös Hesarin (täysin kritiikittömästi) haastattelemaan äitiin.

Vierailija kirjoitti:

En jaksanut lukea kaikkia kommenteja, mutta 20 vuoden opettajan työkokemuksella sanoisin, että maalaisjärjellä ajateltuna ei tietenkään ole.

Mutta resursseja muuhunkaan kun ei vaan ole. Aika monta kertaa moniongelmainen oppilas on lopulta palautettu tavalliseen kouluun yleisopetuksen ryhmään saatesanoilla ei pärjätty tämän kanssa sairaalakoulussa, joten palaa omaan lähikouluun tai siirretään oppilas takaisin omaan lähikouluun kuntoutumaan. Että näin.

Mitä osaat pitkällä kokemuksellasi sanoa noiden moniongelmaisten oppilaiden taustoista - perheistä, vanhemmista? Ovatko kaikki onnettomat perheet erilaisia, vai löytyykö esim. vanhempien asenteissa mitään yhdistäviä tekijöitä?

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli kaikki hyvin ja paremmin.

Normaaleille oli kansakoulu.

Tyhmille ja vajaille oli apukoulu.

Häiriintyneille rikollisen aluille oli koulukoti.

Ja nämä pidettiin visusti erillään toisistaan. 

Aikuisille oli normaari yhteiskunta. Hulluille mielisairaalat ja rikollisille vankilat ja työsiirtolat. Ja kas kummaa rikollisuutta oli vähän ja yhteiskunta oli suht turvallinen.

Sulla on ihan vääriä tietoja. Yhteiskunta ei todellakaan ollut ennen "suht turvallinen", vaan väkivaltarikollisuutta oli paljon enemmän kuin nykyään. 

Se neuroepätyypillinen väkivaltainen lapsi pärjäisi ihan hyvin, jos ope saisi kerran mojauttaa karttakepillä näpeille, ja lapsi oppisi että perseilyllä on seuraukset. Lapsethan tekevät kaikkea mitä niiden annetaan tehdä, ja nykyään he ovat hyvin oivaltaneet että mistään ei tule oikeastaan mitään seurauksia.

Keksittyjä tauteja, yhteiskunnan vika.

Kehitysvammaiset apukouluun jossa tarpeen vaatiessa lääkitys ja häiriköt tarkkailuluokalle kuten vielä 90-luvulla.

Yleensä kuitenkin meitä nepsyjä on ne ihan tavalliset, neurotyypilliset lapset kiusanneet ja pahoinpidelleet, eikä suinkaan toisin päin. 

Missä tällaista asennetta näkyy? Se, että toivoo lapselle sopivaa ympäristöä, ei tarkoita sitä, että koko maailman pitäisi toimia nepsyn toiveiden mukaan. Yleensä se sopiva ympäristö vähentää kuormitusta ja sitä kautta myös impulsiivista käyttäytymistä. Jos siis kyseessä on nimenomaan neuroepätyypillisyyteen liittyvät ongelmat. Myös työelämää voi osin räätäl

Olen opettaja. Olen opettanut luokkia jo 20 vuoden ajan, joten kokemusta ja näkemystä on. Olen saanut vuosien varrella kiihtyvässä tahdissa vanhemmilta nykyään jo hyvinkin yksityiskohtaisia toiveita, kuinka juuri heidän lapsensa tulisi kohdata. Kuka ei tykkää katsoa suoraan silmiin, ketä pitäisi lämpimästi ja kannustavasti taputtaa olkapäälle ja yhdelle pitäisi käydä kuiskaamassa kannustavasti - ettei kaverit kuitenkaan kuule. Tämä trendi on kasvanut valtoimenaan viimeisen viiden vuoden aikana. Sitä ennen tätä oli, mutta ne oli yksittäistapauksia. Asioista myös selvittiin keskustelemalla.  Vanhemmat ymmärsivät ja kuuntelivat myös opettajan näkemystä lapsen kasvamisesta yhteiskunnan jäseneksi. Pitää oppia odottamaan, sinnitellä ja kestää myös ei-mieluisia asioita. Asia ok. Vanhemmat tajusivat, että moni äkkiseltään moni tyhmältä tuntuva asia asia on lopulta lapsen omaksi parhaaksi. Nykyään on hyvin mahdollista, että opettajan viestit päätyvät someen ruodittavaksi ja paikallisessa puskaradiossa sitten kaikki aikoinaan mielestään vääryyttä kokeneet muhivat muistoissaan ja asiat esitetään hieman kärjistäen ja irti kontekstista. Kyse on ilkeydestä ja maalittamisesta, jota vastaan työnantaja ei edes yritä opettajia suojata. En siksi ihmettele yhtään, että työnantaja ei yritä opettajia suojata myöskään väkivallalta.



Keskusteluissa usein myös unohtuu, että koulunkäynnin ohjaajat saavat usein vielä enemmän nimenomaan nyrkistä tai hiuksia revitään. Heidät valitettavan usein unohdetaan kokonaan. 

Kiitos sinulle, opettaja, kun astut keskusteluun ja kerrot, miltä tilanne näyttää ammattilaisen silmin. Ja mikä on muuttunut. Viestihän alkaa olla aika yhteneväinen kaikkien muidenkin (kuin vain nepsylapsia koskeneiden) vanhempien asenteissa tapahtuneiden muutosten osalta. Tulee mieleen, eivätkö vanhemmat itse ole osanneet toimia ja kasvattaa lastaan (nepsy tai ei) oikein ja juuri sen lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaisesti niin, että pikku hiljaa lasta opetetaan tulemaan toimeen yhteisöissä, joissa juuri hänen erityispiirteitään ei voida ottaa samalla tavalla huomioon kuin kodin turvassa. Tämä voisi selittää noita vaatimuksia, joita opettaja kuvasi heille jatkuvalla syötöllä tulevan. Lisäksi paistaa läpi vanhempien totaalinen itsekkyys ja suoranainen ajattelemattomuus: jos koululuokat ovat entisestään suurentuneet, kuinka vanhemmat voivat ajatella yhden (tai kahden) opettajan pystyvän edes muistamaan kaikkien luokkansa oppilaiden jokaikiset pienet erityispiirteet? Voisiko vanhempi itse kuvitella pystyvänsä tuollaiseen?

Vanhempien - ja ehkä yhteiskunnassa laajemminkin - pitäisi ymmärtää, että opettaja ei ole varsinaisesti palveluammatissa. Hän ei ole kahvilan myyjä, jolta voi pyytää erikoiskahvinsa juuri sellaisena kuin itse haluaa.

Tunnen suurta myötätuntoa nykyopettajia kohtaan. Käytöshäiriöt - kuvatut somen ruodinnat ja maalittamiset - näyttävät siis periytyvän suoraan paitsi geneettisesti myös kasvuympäristöstä tulevina, ilmeisesti jo hyvinkin pienillä lapsilla. Lapset heijastavat aina kotiolojaan ja vanhempiensa asenteita. Olisikin hyvä, että selvitettäisiin tutkimusten avulla, millä tavalla nimenomaan väkivaltaisten ja häiriköivien nepsylasten perheolot ovat toistensa kaltaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä tätä joidenkin vanhempien asennetta, jonka mukaan koko maailmaa pitäisi muuttaa heidän epätyypillisen lapsensa mukaiseksi. Kuormittuu tai ei saa pakene tai taistele reaktioita tai ei, tämä on se maailmassa nissä niiden nepsyjenkin on elettävä ja siihen on sopeuduttava. Jos vanhempi sielltä taistelee maailmaan lapsensa mukaiseksi niin ei ole ihme, että lapsi alkaa myös väkivaltaiseksi. Hänellehän on annettu lupa olla sopeutumatta ja taistella.

Kyllä on sen halvaantuneenkin vaan ruvettava kävelemään. Ei muuta maailmaa voi vaatia sopeutumaan, että pyörätuolilla pitäis pystyä liikkumaan. 

Käytösongelmat ovat hieman eri asia kuin fysiologinen vamma. Ei kannata lähteä olkiukkoilemaan whataboutismin tielle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli kaikki hyvin ja paremmin.

Normaaleille oli kansakoulu.

Tyhmille ja vajaille oli apukoulu.

Häiriintyneille rikollisen aluille oli koulukoti.

Ja nämä pidettiin visusti erillään toisistaan. 

Aikuisille oli normaari yhteiskunta. Hulluille mielisairaalat ja rikollisille vankilat ja työsiirtolat. Ja kas kummaa rikollisuutta oli vähän ja yhteiskunta oli suht turvallinen.

Sulla on ihan vääriä tietoja. Yhteiskunta ei todellakaan ollut ennen "suht turvallinen", vaan väkivaltarikollisuutta oli paljon enemmän kuin nykyään. 

Kuitenkin ihmisten koulutustaso - niillä jotka kouluttautuivat - oli kaikilla tasoilla ala-asteelta tohtoriksi asti huomattavasti korkeampi kuin nykyään. Vuonna 1975 syntyneiden ikäluokka on suomen koulutetuin. Tämän lisäksi opettajien/lehtorien/professorien pitää kaikilla tasoilla laskea rimoja koko ajan alemmaksi, koska vuosi vuodelta oppilaiden/opiskelijoiden taso on entistä alhaisempi.

Jostakin tämä johtuu.