Miksi usein kumppanin pettäessä syytetään sitä kumppanin salarakastajaa?
Usein sitä salarakastajaa on myös petetty. Ei ole tiennyt olevansa salarakastaja vaan on luullut puolisonsa olevan sinkku.
Kommentit (85)
Veikkaan, että kyse on jonkin tason läheisriippuvaisuudesta. Ei olla valmiita luopumaan siitä omasta puolisosta, vaikka puoliso pettääkin. Jotenkin kummasti onnistuvat sitten kääntämään sen kolmannen osapuolen syyksi, että voi todeta puolison olevan syytön.
En kerta kaikkiaan ymmärrä tätä, että jos toisella on tarve pettää, niin vielä kuvitellaan, että kyllä se puoliso minut kuitenkin haluaa ja jäädään suhteeseen roikkumaan. Ehkä lasten takia, muttei ne lapset siitä oikeasti hyödy, että seuraavat todennäköisesti vanhempien huonoa parisuhdetta ja varmaan aika riitaistakin sellaista, koska pettämistä jne. kotonaan.
Nykyinen mieheni antoi exälleen pettämisen anteeksi, koska heillä oli pieniä lapsia silloin. Eipä aikaakaan, kun tuo nainen petti uudestaan ja sillä kertaa vaihtoi kokonaan siihen uuteen mieheen. Jos joku pettää, niin turha kuvitella, että hän enää haluaisi sitä vanhaa suhdetta. Hakee kokoajan uutta.
Aika harva joutuu enää tietämättään salarakkaan rooliin, joitain poikkeuksia voi olla.
Pääsääntöisesti salasuhteet alkavat niin, että nainen alkaa houkuttelemaan varattua miestä itselleen, syyt voivat olla seksi, raha tai mikä tahansa.
Monesti näissä tunteet ottavat vallan ja homma lähtee käsistä.
Vierailija kirjoitti:

Ja kun oma vaimo on vähän pyöristynyt, leikannut tukan lyhyeksi ja nalkuttaa jostain kotitöistä ja lasten hoidosta, on aika houkuttelevaa hypätä huolettomaan bile-elämään, nuoren menevän mimmin matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotta voi esittää pettävän kumppanin olevan syytön uhri
Pettävä kumppani teki tietoisen valinnan silloin, kun ryhtyi sivusuhteeseen. En ole koskaan kuullut kenenkään kertovan, että avioliitto / pysyvä suhde oni kohentunut pettämisen tultua ilmi. Tiedän tosielämästä tapauksia, joissa avioliitto loppui, kun petetty osapuoli sai tietää asiasta. Tiedän pari tapausta, joissa oletettavasti tapahtui pettämistä, mutta ne kaksi menivät naimisiin niin pian kun oli saatu virallinen ero. Uudet avioliitot kestivät . Ihmiset olivat varmaan oppineet tekemään työsä parisuhteen hyväksi.
Miten Halla-ahon salasuhteelle on käynyt, onko Jussi jo lopettanut. Hilla varmasti iloinen julkisesta salasuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Aika harva joutuu enää tietämättään salarakkaan rooliin, joitain poikkeuksia voi olla.
Pääsääntöisesti salasuhteet alkavat niin, että nainen alkaa houkuttelemaan varattua miestä itselleen, syyt voivat olla seksi, raha tai mikä tahansa.
Monesti näissä tunteet ottavat vallan ja homma lähtee käsistä.
Hohhoijjaa. Sen verran nuorempana käynyt yöelämässä ja hetken ollut tinderissäkin, että kyllä se pääsääntöisesti menee toisinpäin. Mikä ihmeen tarve sinullakin on kuvitella, että juuri tällaisissa uskottomuuskuvioissa nainen olisi se pääasiallinen aloitteentekijä kun samaan aikaan tiedät itsekin, että mies yleensä lähestyy ensin seksi mielessään. Tinder on täynnä varattuja miehiä, mutta naisethan ne niitä tietysti yrittää houkutella. kovat on viettelykyvyt kun on saanut ihan offline miesparan liittymään parinhakupalveluun, ennen kuin on vielä miessä ehditty edes kohdata..
Vierailija kirjoitti:
Aika harva joutuu enää tietämättään salarakkaan rooliin, joitain poikkeuksia voi olla.
Pääsääntöisesti salasuhteet alkavat niin, että nainen alkaa houkuttelemaan varattua miestä itselleen, syyt voivat olla seksi, raha tai mikä tahansa.
Monesti näissä tunteet ottavat vallan ja homma lähtee käsistä.
Vaikka salarakas tietäisikin olevansa ns. toinen nainen/mies, niin eihän kyseinen henkilö ole luvannut yhtään mitään sille petetylle. Se puoliso on ainoa, joka on luvannut uskollisuutta, muttei pidä lupaustaan.
Monesti näissä se pettäjä myös selittää uudelle naiselle/miehelle, että se virallinen suhde on ihan kuollut, seksiä ei ole ollut vuosiin, mitään tunteita ei ole ja kämppiksinä eletään lasten takia tms. ja että heti kun lapset on vanhempia, hän eroaa ja sitten voi olla virallisesti salarakkaansa kanssa. Uusi rakas siis kuvittelee olevansa ainoa, jonka kanssa sillä pettäjällä on rakkaussuhde, vaikka todellisuudessa se alkuperäinen parisuhde voi olla hyvinkin voimissaan ja on seksiä kotonakin jne. Eli kyllä se salarakaskin on usein jollain tapaa petetty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva joutuu enää tietämättään salarakkaan rooliin, joitain poikkeuksia voi olla.
Pääsääntöisesti salasuhteet alkavat niin, että nainen alkaa houkuttelemaan varattua miestä itselleen, syyt voivat olla seksi, raha tai mikä tahansa.
Monesti näissä tunteet ottavat vallan ja homma lähtee käsistä.
Ja kun oma vaimo on vähän pyöristynyt, leikannut tukan lyhyeksi ja nalkuttaa jostain kotitöistä ja lasten hoidosta, on aika houkuttelevaa hypätä huolettomaan bile-elämään, nuoren menevän mimmin matkaan.
Miksi joku menestyvä mies siivoaisi vapaa-aikanaan, kun ei se sitä suostu työkseenkään tekemään?
Väittääkö joku mies rehellisesti mielummin siivoavansa kuin juovansa driksuja jonkun kuuman tytsyn kanssa porealtaassa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva joutuu enää tietämättään salarakkaan rooliin, joitain poikkeuksia voi olla.
Pääsääntöisesti salasuhteet alkavat niin, että nainen alkaa houkuttelemaan varattua miestä itselleen, syyt voivat olla seksi, raha tai mikä tahansa.
Monesti näissä tunteet ottavat vallan ja homma lähtee käsistä.
Vaikka salarakas tietäisikin olevansa ns. toinen nainen/mies, niin eihän kyseinen henkilö ole luvannut yhtään mitään sille petetylle. Se puoliso on ainoa, joka on luvannut uskollisuutta, muttei pidä lupaustaan.
Monesti näissä se pettäjä myös selittää uudelle naiselle/miehelle, että se virallinen suhde on ihan kuollut, seksiä ei ole ollut vuosiin, mitään tunteita ei ole ja kämppiksinä eletään lasten takia tms. ja että heti kun lapset on vanhempia, hän eroaa ja sitten voi olla virallisesti salarakkaansa kanssa. Uusi rakas siis kuvittelee oleva
Tossa on kyllä pointti, se salarakas ei petä ketään ja juuri tästähän se suuri "moraalinen haloo" syntyykin, kun tavallaan ei tee mitään väärin mutta samalla jokainen tietää, että se on melkein törkeintä mitä voi tehdä, siis se varta vasten perheen rikkominen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva joutuu enää tietämättään salarakkaan rooliin, joitain poikkeuksia voi olla.
Pääsääntöisesti salasuhteet alkavat niin, että nainen alkaa houkuttelemaan varattua miestä itselleen, syyt voivat olla seksi, raha tai mikä tahansa.
Monesti näissä tunteet ottavat vallan ja homma lähtee käsistä.
Vaikka salarakas tietäisikin olevansa ns. toinen nainen/mies, niin eihän kyseinen henkilö ole luvannut yhtään mitään sille petetylle. Se puoliso on ainoa, joka on luvannut uskollisuutta, muttei pidä lupaustaan.
Monesti näissä se pettäjä myös selittää uudelle naiselle/miehelle, että se virallinen suhde on ihan kuollut, seksiä ei ole ollut vuosiin, mitään tunteita ei ole ja kämppiksinä eletään lasten takia tms. ja että heti kun lapset on vanhempia, hän eroaa ja sitten voi olla virallisesti sa
Ja tällähän se naisten kilpailu kauneudesta luodaan ja voittajaksi jää miehet.
Tämä. Minulle tuli vastaan yhden puolitutun miehen profiili. Vaikutti aivan täysin eronneen sinkkumiehen profiililta, jossa oli lapsetkin mainittu, mutta vaimosta ei hiiskaustakaan. Varmasti helpompaa lasten varjolla sopia tapaamiset esim. salarakkaan kotiin, kun ei muka heti halua esitellä lapsille muka ennen kuin suhde on vakiintunut. Todellisuudessa tuo mies on vahvasti naimisissa, lenkkeilevät ja reissailevat yhdessä vaimonsa kanssa.

Perheenrikkoja on se pettäjä, ei se salarakas. Pettäjä on se, jolla on perhe, mutta joka lähtee sitä rikkomaan.
aika järkkyä oli salasuhteen esiintulo kun kotona mies oli hehkuttanut miten on onnellisempi ku koskaan elämässään ja yks kaks kaikki viemäristä alas. elämäni hämmentävin kokemus josta en toivu koskaan
On helpompi syyttää tuntematonta henkilöä kuin omaa rakasta. Mielen on varsinkin aluksi vaikea käsittää, että oma puoliso olisi tehnyt tietoisesti pahaa. Muistan itse kuinka suurta inhoa tunsi kolmatta osapuolta kohtaan. Mutta järjellä tiesin, ettei kolmas osapuoli ollut tehnyt minulle vääryyttä. Puolisoni oli se väärin toiminut. Hän oli kanssani parisuhteessa ja oli hänen velvollisuutensa olla uskollinen tai sitten erota.
Vierailija kirjoitti:
Tämä. Minulle tuli vastaan yhden puolitutun miehen profiili. Vaikutti aivan täysin eronneen sinkkumiehen profiililta, jossa oli lapsetkin mainittu, mutta vaimosta ei hiiskaustakaan. Varmasti helpompaa lasten varjolla sopia tapaamiset esim. salarakkaan kotiin, kun ei muka heti halua esitellä lapsille muka ennen kuin suhde on vakiintunut. Todellisuudessa tuo mies on vahvasti naimisissa, lenkkeilevät ja reissailevat yhdessä vaimonsa kanssa.
Niin mekin reissattiin ja harrastettiin liikuntaa yhdessä. Molemmilla olikin sitten omat makkarit, eikä tätä käyty ulkopuolisille tilittämään. Ystävinä elettiin toista vuotta ennen eroa, ja senkin jälkeen muutettiin erilleen vasta vajaan vuoden päästä.

Mutta ihan noin niin kuin uteliaisuudesta kysyn, että miksi asuit exän kanssa siis melkein kolme vuotta (tai ainakin kaksi), jos olitte jo käytännössä eronneet? Eikö tuo nyt aika paljon vaikeuta minkään uuden suhteen syntymistä? Itse en ainakaan haluaisi alkaa seurustelemaan sellaisen mukamas sinkun kanssa, joka edelleen asuu ja reissailee yhdessä vaimonsa kanssa. Ei vaikuttaisi ollenkaan luotettavalta ja uskolliselta tyypiltä, vaan tuo olisi todella outoa ja epäilyttävää uudelle tuttavuudelle.
Että jos jo vaikkapa tinderistä etsii uutta suhdetta, niin eikö se olisi vähän helpompaa, jos olisi reilusti tehnyt pesäeron edelliseen suhteeseen?
Salarakas voi aina sanoa EI pettäjälle. Itseä ei vieraat varatut ole koskaan kiinnostaneet. Niin alas en ole rimaani laskenut.
Toki voi olla monia syitä miksi ryhtyä moiseen. Suurin syy varmaan että pettäjä on narsisti ja salarakkaalla heikko itsetunto ja hän ajattelee, että tämä on hänen osansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva joutuu enää tietämättään salarakkaan rooliin, joitain poikkeuksia voi olla.
Pääsääntöisesti salasuhteet alkavat niin, että nainen alkaa houkuttelemaan varattua miestä itselleen, syyt voivat olla seksi, raha tai mikä tahansa.
Monesti näissä tunteet ottavat vallan ja homma lähtee käsistä.
Ja kun oma vaimo on vähän pyöristynyt, leikannut tukan lyhyeksi ja nalkuttaa jostain kotitöistä ja lasten hoidosta, on aika houkuttelevaa hypätä huolettomaan bile-elämään, nuoren menevän mimmin matkaan.
Miksi joku menestyvä mies siivoaisi vapaa-aikanaan, kun ei se sitä suostu työkseenkään tekemään?
Väittääkö joku mies rehellisesti mielummin siivoavansa kuin juovansa driksuja jonkun kuuman tytsyn kanssa porealtaassa?
Ei se naisillekaan mitään herkkua ole, mutta niin vain on kannettava vastuu omasta elämästä ja valinnoista.
Kuulin kerran, että olisi tuohduttu vähän tuomitsevan sävyyn kun puhuin naisista, jotka valmiita olemaan salarakkaita. Kyllä se vaan niin on, että on se typerää touhua naisilta. Paljon alentavampaa, kun jotkut yhden yön jutut, silloin kun ei ole suhteessa.
En olisi ikinä ollut valmis olemaan salarakas, enkä ole tietääkseni ollutkaan, vaikka kaukana nunnasta. Jotain paheksuttavaa siinä on. En ole ikinä tykännyt selän takana tehtävistä ikävistä asioista.
Vierailija kirjoitti:
Salarakas voi aina sanoa EI pettäjälle. Itseä ei vieraat varatut ole koskaan kiinnostaneet. Niin alas en ole rimaani laskenut.
Toki voi olla monia syitä miksi ryhtyä moiseen. Suurin syy varmaan että pettäjä on narsisti ja salarakkaalla heikko itsetunto ja hän ajattelee, että tämä on hänen osansa.
Kaksikin ystävääni on ajautunut kolmanneksi osapuoleksi ja toinen oli selkeästi narsistin uhri. Ko. pettäjä oli varmasti narsisti ja ystävääni esimiesasemassa, ja sitäkin kautta varmasti pääsi käyttämään valtaansa. Ystävällä meni pitkään toipua tuosta (sala)suhteesta, johon hän ajautui. Mies kyllä sittemmin erosi myös vaimostaan, mutta salasuhteita miehellä oli ilmeisesti useampia.
Toinen ystäväni on juurikin todella heikkoitsetuntoinen ja hänellä on ollut vaikeuksia löytää parisuhdetta. Perheellinen mies vakuutteli hänelle olevansa vaimonsa kanssa vain taloudellisista syistä ja varmasti miehen rakkaudentunnustukset hivelivät ystäväni itsetuntoa. Mies kyllä oikeasti muuttikin ystäväni kanssa yhteen joksikin aikaa (eli vaimo kyllä tiesi tästä uudesta suhteesta), mutta lopulta palasi vaimon kanssa yhteen, eivätkä he varmaankaan koskaan edes laittaneet eropapereita vireille. Tälläkin ystävälläni meni pitkään päästä tuosta miehestä yli.
Kaikenlaisia tapauksia, mutta kyllä näissä se kolmas osapuoli usein on kärsijän roolissa myös. Harvemmin varmastikaan se kolmas osapuoli on mikään vamppi, joka on päättänyt viedä varatun miehen toiselta naiselta. Usein nuo miehet viettelevät nämä salarakkaat, koska haluavat jännitystä vaimonsa lisäksi.
"Kammottavaa miten joku heittää elämänsä hukkaan onnettomassa suhteessa, ja varastaa toisen elämän siinä samalla.".
Joo ja some-kuvien perusteella oikein kaunis tyttö vaimona. Vaikuttaa, että heillä on myös yhteisiä ystäviä ja läheisiä, luulisi että kaikki on hyvin. Itse olen sen verran vanhempi ja omat virheeni tehnyt jo, ettei kiinnosta hyppiä vieraissa vaan yritän panostaa suhteeni toimimiseen vaikkei se aina helppoa olekaan. Mutta jos tilanteeni olisi tuo, etten tuntisi mitään puolisoani kohtaan, lähtisin heti. Ymmärrän, että se on vaikeaa kun suhteessa ja kumppanissa on periaatteessa kaikki ainekset mitä hyvään elämään tarvitaan, mutta ei vain ole fiilistä. Silti se juuri on pahin mahdollinen suhteen umpikuja, fiiliksen kuoleminen. Uskottomuudet, addiktiot, kaikki on vielä selvitettävissä, mutta kun tunteet on poissa, niin silloin molempien aikaa tuhlataan. Ja ulkopuoliset niin mielellään jeesustelee, että "kyllä ne tunteet voi vielä kaivaa esiin, ihan turhaa erota". Ei varsin helpota erohaluisen tilannetta. Sama kuin homoseksuaalille neuvoisi, että jotkut seurakunnat tarjoaa sellaista palvelua, jossa voi herätellä tunteet vastakkaista sukupuolta kohtaan. Tuon jokainen ymmmärtää vääryydeksi, mutta jostain syystä on jotenkin hyveellistä painostaa erohaluista kaivamaan jostain uudelleen jo kuolleet tunteet, koska avioliitto ja lapset ja ei saa erota.. Henkistä väkivaltaa tuokin.