Lue keskustelun säännöt.
Ihmisestä pystyy tulkitsemaan huomattavan paljon lyhyellä vilkaisulla
25.05.2024 |
Istuskelin kahvilassa ja katselin ohikulkevia ihmisiä, niin se on käsittämätöntä kuinka jotenkin selkeästi ihmisistä pystyy heti tekemään oletuksia minkälaisia he suunnilleen ovat ja nykyään kun on elämänkokemusta, niin tajuaa ettei ne edes ole mitään arvauksia vaan valtaosasta tietäisi varmuudella hetkessä ettemme tulisi viihtymään toistemme seurassa ja ne syytkin olisi helppo eritellä.
Nuorempana ihmettelin joidenkin vanhempien ihmisten käytöksessä sitä mikseivät olleet avoimia tutustumaan kaikenlaisiin ihmisiin vailla ennakkoluuloja. Nyt tuon ymmärtää paremmin ja huomaan itsessänikin sen etten lähde rakentamaan esim. naapureiden kanssa yhtään mitään moikkaamista kummempaa ihmissuhdetta jos ja kun tiedän että olemme hyvin erilaisia.
Kommentit (193)
Työskentelin muutaman kuukauden pankin konttorissa nuorena ja huomasin, että illuusioni ihmisistä karisivat, kun juttelin heidän kanssaan.
Epäsiistin näköiset olivata fiksuja, kohteliaita ja hyvin usein varakkaita. Heidän ei tarvinnut päteä ulkonäöllään. Upeat ja trendikkäät olivat usein nolon epäkohteliaita ja erittäin usein rahattomia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä pystyn havatseman ihmiset, jotka käyvät töissä, ja jotka ovat työttömiä. Riippumatta siitä, mitkä vaatteet niillä päällä. Näen sen olemuksesta, kävelytyylistä, stressantuneisuudesta jnp.
No mites yrittäjät tai puolta työaikaa tekevät? Miten näkyy päällepäin?
Tai paljon etätyötä tekevät? Teen etätöitä paljon ja olen hyvin paljon joissakin kollareissa ja virttyneessä paidassa. Ulkoilutan koiraa jne. Sitten kun pitää mennä toimistolle tai muuten vaan kylille, laitan päälle jotain muuta. Varmaan minut nähdessään joku saattaa kuvitella minun olevan työtön, kun reippailen ei niin trendivaatteissa ja hiuksetkin on monesti harjaamatta kuin käyn useamman kerran päivässä koiran kanssa ulkona. Ihan sama. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitä joku minusta ajattelee. Se on ihan sen ajattelijan
Reippailetko koiran kanssa laahustaen vai määrätietoisilla askeleilla? Onko koirasi koulutettu vai saako touhuta omiaan ym. ym.
Ei pelkkä pukeutuminen ja hiukset ole ainoat asiat miten ihmisiä arvioidaan. Itse kuvittelet niin, miksi?
Kuinka usein ap:lle on käynyt niin, että joku muu on tehnyt susta päätelmiä ulkonäön yms perusteella ja se on mennyt ihan päin mäntyä?
Oliko ärsyttävää? Saitko oikaistua vai vaikuttiko ratkaisevasti johonkin?
Mulle käy tosi usein noin ja on ihan hiton raivostuttavaa. Joskus se vaikuttaa tosi paljon meneillään olevien tilanteiden ratkaisuun, joskus on vain typerää ja rasittavaa.
Tyyppiesimerkki, mieheni auto hajosi ja vein hänet omalla autollani katsomaan erästä myynnissä olevaa auto. Auto oli farmari Opel, hinta 1000€. Mun auto on melko uusi Volvo kaikilla herkuilla.
Myyjä ei päässyt millään yli siitä, että emme ole hakemassa autoa mulle vaan miehelle. Itse en ollut yhtään kiinnostunut myytävästä autosta enkä koeajanut sitä tms. Silti myyjä hoki koko ajan: rouvallehan tämä auto tulee, eikö niin? Vastasin monta kertaa ei, mulla on jo tuo Volvo. Kun alkoivat papereita tekemään, myyjä tyrkytti: rouvan nimihän tähän tulee!?
Eikö voisi jo heittää ne ennakkoluulot ja käsitykset pois!? Nyt on 2024 ja niistä ei ole muuta kuin haittaa.
Vierailija kirjoitti:
Ja oletat, että olen aina ainoa ei-natiivi englanninkielen puhuja noissa tilanteissa?
Eli et siis pärjää natiivien kanssa, vaan sulle joutuu lässyttämään, että pysyt mukana. Ei mitään uutta maan päällä.
Ja oletet että kun kävit "irkuissa" ja "skoteissa" ja työpaikallasi sönkötetään englantia olet jotenkin uniikki kielinero.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aijjaa. Yleensä ihmiset saavat minusta kuvan, että olen kiltti, sosiaalinen, hyvä ihminen, hyvä kuuntelija, empaattinen ja kaiken kaikkiaan myötätuntoinen ihminen. Pukeudun siististi ja naisellisesti. Mutta oikeasti en todellakaan ole kiltti, olen intovertti ja inhoan ihmisiä ja ihmisten kanssa oloa, en todellakaan ole hyvä ihminen, enkä todellakaan tykkää kuunnella toisten ihmisten puheita, enkä osaa tuntea empatiaa, enkä todellakaan ole myötätuntoinen. Esitän kaiken aikaa, ja jos se ihminen saa tietää murusenkin minkänlainen olen oikeasti, niin ne aina kaikoavat läheltäni. Ja kun puhutaan, että silmistä näkee kaiken, niin ei nää. Osaan myös silmieni asenteita feikata, että ne näyttävät myötätuntoisilta ja ystävällisiltä.
Sä olet siis sosiopaatti.
Vai ihmisistä traumatisoitunut ja suojak
Traumatisoitunut ja suojakuorta pitävä OSAISI kyllä olla empaattinen ja olisikin, sen kuorensa alla. Narsistikin osaa, mutta käyttää taitoa vain omiin tarkoituksiinsa. Sosiopaatti sen sijaan ei edes osaa, kuten tämä kirjoittajaa itseään kuvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnen töiden kautta 2 tyyppiä, jotka selittää välillä omista kiinnostuksen kohteistaan pitkään tajuamatta että muita ei kiinnosta ja ovat muutenkin sosiaalisesti vähän "kulmikkaita", eivät niin kartalla ympäristöstään kuin muut. Ajattelin, että ahaa, nuopa ovat autismin kirjolla.
Myöhemmin toinen (nainen) kertoi että häntä oli tutkittu lapsena, että mikähän tuolla on kun ei taida olla aivan normaali, mutta ei oltu sitten mitään diagnoosia osattu asettaa.
Toinen (mies) kertoi, että hänellä on autistinen sisarus.
Kummallakin todennäköisesti on jotain piirteitä, jotka sinänsä oikein bongasin, mutta ei niin paljon että laskettaisiin diagnoosin arvoiseksi. Jos en olisi ollut näiden kanssa tekemisissä pidempään ja kuullut miten asia oikeasti on, olisin voinut elää harhakuvitelmassani että siinäpä 2 autistia.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen töiden kautta 2 tyyppiä, jotka selittää välillä omista kiinnostuksen kohteistaan pitkään tajuamatta että muita ei kiinnosta ja ovat muutenkin sosiaalisesti vähän "kulmikkaita", eivät niin kartalla ympäristöstään kuin muut. Ajattelin, että ahaa, nuopa ovat autismin kirjolla.
Myöhemmin toinen (nainen) kertoi että häntä oli tutkittu lapsena, että mikähän tuolla on kun ei taida olla aivan normaali, mutta ei oltu sitten mitään diagnoosia osattu asettaa.
Toinen (mies) kertoi, että hänellä on autistinen sisarus.
Kummallakin todennäköisesti on jotain piirteitä, jotka sinänsä oikein bongasin, mutta ei niin paljon että laskettaisiin diagnoosin arvoiseksi. Jos en olisi ollut näiden kanssa tekemisissä pidempään ja kuullut miten asia oikeasti on, olisin voinut elää harhakuvitelmassani että siinäpä 2 autistia.
Miten niin harhakuvitelmassa? Oikea käsityshän se oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein ap:lle on käynyt niin, että joku muu on tehnyt susta päätelmiä ulkonäön yms perusteella ja se on mennyt ihan päin mäntyä?
Oliko ärsyttävää? Saitko oikaistua vai vaikuttiko ratkaisevasti johonkin?
Mulle käy tosi usein noin ja on ihan hiton raivostuttavaa. Joskus se vaikuttaa tosi paljon meneillään olevien tilanteiden ratkaisuun, joskus on vain typerää ja rasittavaa.
Tyyppiesimerkki, mieheni auto hajosi ja vein hänet omalla autollani katsomaan erästä myynnissä olevaa auto. Auto oli farmari Opel, hinta 1000€. Mun auto on melko uusi Volvo kaikilla herkuilla.
Myyjä ei päässyt millään yli siitä, että emme ole hakemassa autoa mulle vaan miehelle. Itse en ollut yhtään kiinnostunut myytävästä autosta enkä koeajanut sitä tms. Silti myyjä hoki koko ajan: rouvallehan tämä auto tulee, eikö niin? Vastasin monta kertaa ei, mulla on jo tuo Volvo. Kun alkoivat papereita tekemään, myyjä tyrkytti:
Olin miesystäväni kanssa kebabilla. Ostin iskender-kebabin ja mies pita falafelin. Aika monta kertaa ravintolassa sekoiltiin, että kummalle kumpi nyt tulikaan.
Mies (eri mies) oli ostamassa luontaistuotekaupasta tiettyä tuotetta, jonka hyvin tunsi. Myyjä yritti kaupata mulle kaikenlaista, vaikka katselin epäkiinnostuneena ympärilleni. En tunne alaa enkä ole kiinnostuntu tuotteista. Jos olisi ollut tilanteessa läsnä havainnoinnin eikä ennakkoluulojen kautta, olis voinut huomata, että tää mieshän tuntee näitä asioita ja hänelle kannattais suositella muutakin.
Höpöhöpö, eikä pysty! Naapurin ukkeli on miljonääri ja kulkee ikivanhoissa sammareissa kesät talvet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Reippailetko koiran kanssa laahustaen vai määrätietoisilla askeleilla? Onko koirasi koulutettu vai saako touhuta omiaan ym. ym.
Ei pelkkä pukeutuminen ja hiukset ole ainoat asiat miten ihmisiä arvioidaan. Itse kuvittelet niin, miksi?
Koiran kanssa käydään lenkillä monella eri tavoitteella ja tavalla, saman koiran kanssa sama lenkittäjä. Aamulenkki voi olla hidasta heräilyä kummallekin, koira haistelee kiireettömästi kaikki paikat vieraiden tuoksujen varalta ja ulkoiluttaja saattaa siemailla samalla aamukahviaan ja lukea samalla lööpit puhelimesta aamutakissa ja huonosti jalassa pysyvissä feikkicrocseissa, koira näyttää haahuilevan miten sattuu välittämättä tippaakaan ulkoiluttajastaan, ottamatta lainkaan kontaktia häneen. Sitten päivälenkillä mennäänkin "verenmaku suussa" reipas lenkki liki juoksuaskelin, treenivaatteet ja kunnon juoksukengät jalassa. Koira reagoi pieniinkin signaaleihin kuin ihmisen mieli, pysähtyy puolesta sanasta ja kulkee täsmälleen kaksi kolmannesta vartalostaan lenkkeilijän jalasta taaksepäin, 30cm sivussa. Illan viimeinen lenkki voikin olla sitten rauhallinen lönköttely mutta tiukan päämäärätietoisesti: nosta koipea! käy kakalla! (oma koirani tekee nuo käskystä, tosin kakkaa vain jos on jotain kakattavaa, ei se tyhjää suolta päkistele), lenkittäjällä päällä farkut, lenkkarit, bändit-paita (Metallica). Viikonloppuisin teemme koiran määräämän lenkin, kierrämme tervehtimässä ne kaverit, joita koira haluaa nähdä, menemme siihen suuntaan mihin koira haluaa mennä. Joskus tavallisella lenkillä koira päättääkin, että jokin suunta on sellainen, että sinne on päästävä/sinne ei voi mennä, ja tekee sen selväksi. Ei elämä ole niin vakavaa, ettenkö voisi silloin vaihtaa suunnitelmaa (esimerkiksi on ollut tilanteita, että edessä onkin ollut muita lenkkeilijöitä/autoja/hevosia/karhu! - kyllä - ja koira on halunnut väistää uhkaavaksi kokemansa tilannetta).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnen töiden kautta 2 tyyppiä, jotka selittää välillä omista kiinnostuksen kohteistaan pitkään tajuamatta että muita ei kiinnosta ja ovat muutenkin sosiaalisesti vähän "kulmikkaita", eivät niin kartalla ympäristöstään kuin muut. Ajattelin, että ahaa, nuopa ovat autismin kirjolla.
Myöhemmin toinen (nainen) kertoi että häntä oli tutkittu lapsena, että mikähän tuolla on kun ei taida olla aivan normaali, mutta ei oltu sitten mitään diagnoosia osattu asettaa.
Toinen (mies) kertoi, että hänellä on autistinen sisarus.
Kummallakin todennäköisesti on jotain piirteitä, jotka sinänsä oikein bongasin, mutta ei niin paljon että laskettaisiin diagnoosin arvoiseksi. Jos en olisi ollut näiden kanssa tekemisissä pidempään ja kuullut miten asia oikeasti on, olisin voinut elää harhakuvitelmassani että siinäpä 2 autistia.
"Miten niin harhakuvitelmassa? Oikea käsityshän se oli."
Piirteet ei ole sama kuin diagnoosi. Bongasin piirteitä, mutta todennäköisesti liioittelin niitä mielessäni. Samoin ihmisellä voi olla keskittymis- tai vaikka persoonallisuushäiriön piirteitä, mutta ei niin paljon että laskettaisiin, että on tämä häiriö. Ero on siinä, miten hyvin pärjää arjessa niiden piirteiden kanssa. Jos sekoittavat/vaikeuttavat elämää paljon -> diagnoosi, jos vaan näkyvät mutta elämä sujuu riittävästi piirteiden kanssa, ei diagnooisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Okei. Kerropa minkälainen minä olen!
Värjäämätön tukka epämääräisellä nutturan ja poninhännän sekaisella syheröllä. Ryppyinen naama, ei meikkiä, ei korvakoruja. Mustat tiukat farkut, musta nahkainen biker-takki, joku tunikantapainen siellä alla. Jalassa lenkkarit, ehkä prisman omaa mallistoa. Selässä kirkasvärinen painavalta vaikuttava reppu, naamalla vittuuntuneen, ehkä jopa vihaisen oloinen ilme. Ylipainoa noin 15kg, kevyenä päivänä. Kädessä perus-android, puhelinkotelo täynnä kortteja niin, ettei se mene kiinni.
Ei pelkkä ulkonäkö sano mitään. Ihmisen eleet ja ilmeet ja liikkuminen antavat ihan eri tavalla sen vaikutelman.
Taas harhaa.
Millainen ihminen on Jasmin Britney? Se 8-vuotiaaana onnettomuudessa halvaantunut nainen, joka on mediassa ollut aina ajoittain onnettomuudesta lähtien?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka usein ap:lle on käynyt niin, että joku muu on tehnyt susta päätelmiä ulkonäön yms perusteella ja se on mennyt ihan päin mäntyä?
Oliko ärsyttävää? Saitko oikaistua vai vaikuttiko ratkaisevasti johonkin?
Mulle käy tosi usein noin ja on ihan hiton raivostuttavaa. Joskus se vaikuttaa tosi paljon meneillään olevien tilanteiden ratkaisuun, joskus on vain typerää ja rasittavaa.
Tyyppiesimerkki, mieheni auto hajosi ja vein hänet omalla autollani katsomaan erästä myynnissä olevaa auto. Auto oli farmari Opel, hinta 1000€. Mun auto on melko uusi Volvo kaikilla herkuilla.
Myyjä ei päässyt millään yli siitä, että emme ole hakemassa autoa mulle vaan miehelle. Itse en ollut yhtään kiinnostunut myytävästä autosta enkä koeajanut sitä tms. Silti myyjä hoki koko ajan: rouvallehan tämä auto tulee, eikö niin? Vastasin monta kertaa ei, mulla on jo tuo Volvo.
Olin miesystäväni kanssa kebabilla. Ostin iskender-kebabin ja mies pita falafelin. Aika monta kertaa ravintolassa sekoiltiin, että kummalle kumpi nyt tulikaan.
Mies (eri mies) oli ostamassa luontaistuotekaupasta tiettyä tuotetta, jonka hyvin tunsi. Myyjä yritti kaupata mulle kaikenlaista, vaikka katselin epäkiinnostuneena ympärilleni. En tunne alaa enkä ole kiinnostuntu tuotteista. Jos olisi ollut tilanteessa läsnä havainnoinnin eikä ennakkoluulojen kautta, olis voinut huomata, että tää mieshän tuntee näitä asioita ja hänelle kannattais suositella muutakin.
Näissä on kyse sukupuolistereotypioista. Kasviksia syö nainen, kebabia mies. Luontaistuotekaupan asiakas on nainen, ei mies. Naiselle ostetaan halpa auto, miehelle kallis. Sinänsä äärimmäisen raivostuttavaa varsinkin juuri autokaupassa tai tietokonekaupassa. Naisena ei tahdo saada kunnollista palvelua, vaan kohtelu on usein alentuvaa. Olen jopa kerran kokenut tilanteen, jossa myyjä puhui yksinomaan miehelle, vaikka oli selvästi ilmaistu, että tietokone tulee minulle. Oli vähällä, etten lähtenyt kävelemään koko liikkeestä ja vaihtanut toisen firman asiakkaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että sinä luulet jotain ei sitä vielä totuudeksi muuta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja oletat, että olen aina ainoa ei-natiivi englanninkielen puhuja noissa tilanteissa?
Eli et siis pärjää natiivien kanssa, vaan sulle joutuu lässyttämään, että pysyt mukana. Ei mitään uutta maan päällä.
Ja oletet että kun kävit "irkuissa" ja "skoteissa" ja työpaikallasi sönkötetään englantia olet jotenkin uniikki kielinero.
En ole jalallani Euroopan mantereen ulkopuolelle astunut (katso kartasta, mitä tarkoitan), irkut ja skotit ovat kansallisuuksia, toki korrektimpaa olisi sanoa irlantilaiset ja skotlantilainen. EN sanonut, että olen uniikki kielinero, vaan puhun sujuvasti englantia. Se on työkieleni, enkä voi sitä sinun mieliksesi muuksi muuttaa.
Taitaa olla sulle jotenkin arka paikka?
EU-tehtävissä työkieli on yleensä englanti - vaikka britit ovatkin jo yhteisön jättäneet. Se vaan on se lingua franca, jota kaikki käyttävät. Toinen vaihtoehto on ranska, ja sitä en osaa. Esimerkiksi Brysselissä työskennellessäni valitettavasti joudun kuuntelemaan muiden sönköttämää englantia joka päivä, kun en osaa kroatiaa, sloveniaa, luxemburgiskaa, italiaa enkä hollantia. En edes puolaa.
Olen nyt aika paljon kertonut itsestäni, katsotaan, mitä se tuo tulkintoihin lisää. Ap ei ole ilmeisesti vielä pettämättömällä kyvyllään ehtinyt vastata?
Vierailija kirjoitti:
Höpöhöpö, eikä pysty! Naapurin ukkeli on miljonääri ja kulkee ikivanhoissa sammareissa kesät talvet.
Tuo on yllättävän tyypillistä noille miljönääreille että omaa omaisuutta yritetään "häivyttää" eikä korostaa. Tai sitten ovat aina olleet tarkkoja rahasta ja siksi kerryttäneet sitä.
Heh, itse olen aivan toivottoman huono ihmistuntija. Pahimmillaan vasta pitkän tuttavuuden jälkeen olen tajunnut, että tässä onkin ihminen, jonka kanssa en oikeastaan halua viettää aikaa. Olen auttamattoman naiivi ja typerys, ja on mennyt vuosikymmeniä siihen, että olen oppinut, ettei jokaiseen vastaantulijaan kannata luottaa. Vaikka olen introvertti - tai ehkä juuri siksi -, olen suhtautunut ihmisiin vilpittömän avoimesti, suorastaan sinisilmäisesti.
En tunne ihmisiä yhtään. En ole koskaan oppinut tuntemaan. En näe, mitä he haluavat, onko heillä vaikka ns. taka-ajatuksia. Itse olen liian suora ja avoin.
Eläimet ovat tutumpia, niiden kanssa syntyy usein heti jonkinlainen yhteys. Vaikkei itselläni ole koiraa, ovat monet koirat mielellään tekemässä kanssani tuttavuutta.
Näen satunnaisesta ohikulkijasta lähinnä sen, onko hän lihava, normaalipainoinen vai laiha, enkä oikeastaan edes sitäkään, koska en kiinnitä sellaiseen asiaan huomiota. Minulta on kysytty, oliko se-ja-se pitkä vai lyhyt, enkä osannut vastata, koska en noteerannut asiaa. Vain jos joku olisi poikkeuksellisen pitkä tai poikkeuksellisen lyhyt, ehkä silloin huomaisin ja panisin merkille. Olen myös kasvosokea.
En ikinä osaisi päätellä kahvilassa istuessani ohikulkijoista esim. sitä, ovatko he työelämässä vai ei, saati että "tietäisin" jotain heidän luonteestaan.
Kuitenkin uskon feromoneihin. Kun on fyysisesti riittävän lähellä jotakuta, silloin voi aistia feromonin ja tuntea mystistä vetoa johonkuhun. Valitettavan harvoin feromonit varoittavat epäsopivasta tuttavuudesta. Tällä ei minusta ole mitään tekemistä ihmistuntijuuden kanssa.
Feromonit? Eläimet aistivat niitä ei ihmiset. Olet väärässä.
Vierailija kirjoitti:
Feromonit? Eläimet aistivat niitä ei ihmiset. Olet väärässä.
Olet väärässä. Ihmiset kyllä aistivat niitä, mutta eivät osaa tulkita niitä.
Vierailija kirjoitti:
Totta, ainakin silmistä näkee psykot ja narskut.
älä nyt viitsi, narsistia nimenomaan ei näy, siihenhän se narskuus juuri perustuu. Voi kun tietäisit kuinka moni psyko on ulkonäöltään kuin naapurin mukava Ville/tiina.
Nämä "ensivaikutelma kertoo kaiken" -ihmiset on naurettavia. Harhaisia, itseään täynnä olevia, höynäytettäviä hölmöjä.