Mies ei kestä negatiivisia tunteita
Mieheni ei yhtään kestä jos hänelle tiuskaisee tai suuttuu, vaikka hän olisi itse tehnyt jotain sellaista mistä on ihan normaalia suuttua. Hänen mielestään aikuisen ihmisen pitää pystyä aina lähestulkoon täydelliseen suoritukseen tunteidensa kanssa, ääntä ei saisi korottaa, pitäisi vain ystävälliseen sävyyn ratkoa asiat yhdessä. Hänellä on aina selitys miksi on tehnyt jotain mitä on tehnyt. "en vaan tajunnut" on yksi näistä selityksistä. Ja koska hän "ei tajunnut", eli ei tehnyt asiaa X tahallaan, ei hänelle voi siitä myöskään suuttua, kun ei ole tietoisesti tehnyt mitään väärin. Ei kestä kritiikkiä.
Minulle vuosien varrella on kasvanut järjetön turhautuminen kun en saa ilmaista tunteitani itselleni luonnollisella tavalla. En nyt tarkoita että pitää jotenkin raivota pää punaisena, mutta kyllä minusta on ihan normaalia joskus käydä kiivastakin keskustelua ja ääntä korottaa, äänestä voi kuulua turhautuminen/suuttuminen/jne. Nyt jos vaikka korotan ääneni kun mies on jälleen jättänyt asiat X tekemättä, "koska ei tajunnut / muistanut /..", niin siitä lopulta joudun itse pyytelemään anteeksi kun "käyttäydyin epäasiallisesti" .. Muuten mies olisi vaikka viikon silminnähden loukkaantuneena ja nihkeänä. Minä taas en sellaista jaksa ollenkaan. Minusta olisi ok joskus vaan riidellä ja sitten sopia.
Onko muilla tällaisia kokemuksia, mitä ajatuksia herättää?
Kommentit (116)
Vierailija kirjoitti:
Tilanteet menevät usein niin, että on miehen tekemä/ tekemättä jättämä asia X mistä minä kiukustun/ärsyynnyn. Sitten ilmaisen tämän asian miehelle, äänestäni tai eleistäni huomaa että asia X ei ole ok. Mies tästä suuttuu ja alkaa mököttää. Minä en kestä tätä mököttämistä ja alan selvittää asiaa > päädymme puimaan miksi MINÄ käyttäydyin huonosti. Sitten minä mietin mielessäni että miten tässä taas kävi näin, kun alunperin ongelma oli asia X.
Narsisteilla on sama lapsuuden trauma ettei kestä syyllisyyttä eikä häpeää, ja kääntää näin tilanteet.
Vierailija kirjoitti:
Olin tuollaisen miehen kanssa ja erosimme. Tuo on pidemmän päälle yllättävän kuluttavaa ja ymmärsin sen vasta jälkikäteen.
Kyllä. Iso osa kommunikoinnista ei toimi jos ei avoimesti voi kertoa mikä loukkaa ja toinen pysty suhtautumaan siihen. Samoin, myöhäinen herääminen siihen kuinka tärkeää että tällainen kuulluksitulo ja vastuunotto toimii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ei kestä huutamista. Se on eri asia kuin negatiiviset tunteet. Oletko edes yrittänyt esittää asiasi keskustellen?
Ei vaan ei kestä oikein mitään mistä käy ilmi että olen vihainen/ ärtynyt tms, vaikka olisi ihan kunnon syy. Kun rauhassa keskustelemme niin hän ohjailee keskustelun aina siihen, miksi hänellä oli syy/oikeus tehdä mitä teki ja miksi on väärin että minä olen vihainen.
Miehesi on siis mulkku ja manipuloi sinua. Menet lankaan kerta toisensa jälkeen. Jos haluat asiat ruotuun, niin sun on oltava vanhempi ja pidettävä pääsi. Ystävällisyys kannattaa, mutta se ei tarkoita samaa kuin kynnysmattona oleminen. Sulla pitää myös olla seuraamuksia siitä, jos mies jättää velvollisuutensa hoitamatta.
Vierailija kirjoitti:
Juu, ei kestä tiuskimista. Outo mies.
Kyllä naisen pitää saada haukkua, raivota, huutaa ja kiljua ja temperamenttisemman tulee myös saada heitellä esineillä ja lyödä sillä mitä käteen sattuu. Jos mies ei sitä kestä, on hänellä joku tunnelukko tms.
Mulla on iloisia uutisia Suomen naisille. Sun ei tarvitse sietää huonoa käytöstä. Oli kyse ghostauksesta,pelien pelaamisesta,pettämisestä tai henkisestä väkivallasta saat luvalla lähteä. Jos tuttavat kyselee missä mies sano ettet huoli roskapusseja takasin sisälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä vaikeaa tuollainen suhde. Ei kukaan aina voi tyynesti todeta jotain, minkä kokee epäkohdaksi. Varsinkin jos sitä turhautumista on paljon. Kommunikaatio tuntuu olevan ydinongelma ap:n ja miehen suhteessa. Jos ei sitten muitakin ongelmia ole. Pariterapiaa ehdottaisin.
Painu ny jo 👵🏻VITTUUN terapioittes kanssa!
No sulla on asennetta. Pariterapiassa eniten käsitellään juurikin kommunikaation ongelmia.
Ihan ensiksi ap lopeta toisen motiivien tai tunteiden kaivelu, koska hän ei selvästikään pysty niitä avaamaan. Sen sijaan kommentoit vain tekemistä, esim. "Et sitten enää ikinä ota taaperoa veneeseen ilman pelastusliivejä" Äläkä ala purkaa mökötystä kyselemällä mikä on vialla. Vaan jos mökötys häiritsee arkisten asioiden hoitamista, voit ilmoittaa rauhallisesti, lopeta mököttäminen ainakin hetkeksi, tämä asia pitää nyt vaan hoitaa. Kommunikointitavan muuttaminen voi avata aivan uudenlaisia ulottuvuuksia. Ei välttämättä positiivisia, mutta sitten ainakin tiedät mihin suuntaan olette menossa. Oman itsekunnioituksen vahvistuminen avaa uusia polkuja sinullekin.
Huutaminen ei ole aikuiselle normaalia kommunikaatiota. Ainoastaan tilanteessa jossa on joku välitön uhka se on ok.
Normaali ihminen pystyy käymään vaikeitakin keskusteluja huutamatta, haukkumatta ja raivoamatta.
En ole tavannut enkä edes kuullutkaan naisesta joka olisi mukava, ystävällinen ja iloinen jos sille tiuskii, huutaa ja sitä haukkuu mutta ilmeisesti naisten mielestä miesten pitäisi olla tuossa vaiheessa?
Miksi nainen saisi huutaa ja raivota päivät pitkät kun eihän naiset hyväksy miehiltäkään tuommoista käytöstä?
Vierailija kirjoitti:
Huutaminen ei ole aikuiselle normaalia kommunikaatiota. Ainoastaan tilanteessa jossa on joku välitön uhka se on ok.
Normaali ihminen pystyy käymään vaikeitakin keskusteluja huutamatta, haukkumatta ja raivoamatta.
:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehesi ei kestä huutamista. Se on eri asia kuin negatiiviset tunteet. Oletko edes yrittänyt esittää asiasi keskustellen?
Ei vaan ei kestä oikein mitään mistä käy ilmi että olen vihainen/ ärtynyt tms, vaikka olisi ihan kunnon syy. Kun rauhassa keskustelemme niin hän ohjailee keskustelun aina siihen, miksi hänellä oli syy/oikeus tehdä mitä teki ja miksi on väärin että minä olen vihainen.
Manipuloi sinua täysillä. Ohjaa puheenaiheen sivuun.
Onko se manipulointia kun mies ei suostu hiljaa kuuntelemaan huutamista ja haukkumista kun nainen ei osaa käytöstapoja eikä osaa käyttäytyä asiallisesti vaan käyttäytyy kuin raivo hullu joka kuitenkin alkaa vollottamaan kuin pikkulapsi kun hänen tunteita on loukattu jos hänelle huutaa takaisin????
Onneksi omassa parisuhteessa saa näyttää tunteet täysin normaalisti. Ei tarvi esittää mitään. Saa olla oma itsensä.
Huutaminen ja tiuskiminen ja siihen kun lisätään krokotiilin kyynelet ja uhriutuminen naiseudesta on ihan tyypillistä naisten vallan käyttöä
täällä taas vedetään palstan tyyliin ihan omia päätelmiä :DD Ap kuvaillut tilanteita yleisesti, mistä saatte väännettyä asian niin, että ap raivoaa miehelleen joka päivä :D
Painu ny jo 👵🏻VITTUUN terapioittes kanssa!