Minkälaisissa väleissä olette serkkujenne kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat käytökseltään vieläkin metsäkansaa. Sosiaalinen kanssakäyminen on useimmille täyttä tuskaa. 

Eli emme ole lainkaan metsäkansaa. Metsässä luonnonarmoilla on pakko olla sosiaalista kanssakäymistä. Nykyisin ei, joten olemme vieraantuneet luonnonkansojen yhteisöllisyydestä ja elämme yksin neukkukuutioissamme. 

Serkut ahdistaa. Periaatteessa tykkäisin käydä sukujuhlissa, mutta ärsyttävien serkkujen takia jään usein pois. Aina saa pelätä milloin kuulustelu alkaa: työt, tulot, avioliitto, lapset? Mun serkut suurin osa noin viisikymppisiä, minä tällainen suvun iltatähti. Olisi mukava jutella ihmisten kanssa ihan tavallisista ajankohtaisista asioista, mutta serkut haluaa jostain syystä perata henkilökohtaista elämääni. "On niin mukava vaihtaa kuulumisia". 

En oikein minkäänlaisissa. Isän puolen serkut eivät ole koskaan pitäneet minkäänlaista yhteyttä. Äidin puolen olen nähnyt  silloin tällöin mutta heistä kuuluu yleensä vain silloin kun tarvitsevat apua erikoisalassa jonka asiantuntija olen. Vanhemmiten olen alkanut kyrpiintyä tähän että muistun mieleen vain kun tarvitaan ilmaista palvelua.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat käytökseltään vieläkin metsäkansaa. Sosiaalinen kanssakäyminen on useimmille täyttä tuskaa. 

Ei mulle varsinaisesti. Niiden kanssa kyllä, joiden kanssa ei ole ikinä oikein synkannut ja kaikki juttelu yms on hirveän vaivaannuttavaa ja kiusallista vaikka kaikkesi yrität. Ei sellaisessa tilanteessa viitsi pitkään olla.

12 serkkua enkä ole oikein kenenkään kanssa sen enempää tekemisissä, muutaman kanssa vaihdetaan joulukortit. Siinä se. Sukujuhlissa (nykyään enää hautajaisissa..) nähdään, eipä oikein muuta.

En koskaan oppinut tuntemaan sosiaalisten tilanteiden pelon takia neljää serkkuani. Tuskinpa olisivat edes halunneet olla tekemisissä. Muutenkin suvussa ollut pelkkää riitelyä rahasta ja tietyt suosikit, joihin en lukeutunut, yllätys yllätys. Jotain narsismia jne. 

Vierailija kirjoitti:

Serkut ahdistaa. Periaatteessa tykkäisin käydä sukujuhlissa, mutta ärsyttävien serkkujen takia jään usein pois. Aina saa pelätä milloin kuulustelu alkaa: työt, tulot, avioliitto, lapset? Mun serkut suurin osa noin viisikymppisiä, minä tällainen suvun iltatähti. Olisi mukava jutella ihmisten kanssa ihan tavallisista ajankohtaisista asioista, mutta serkut haluaa jostain syystä perata henkilökohtaista elämääni. "On niin mukava vaihtaa kuulumisia". 

Meillä on kanssa näin teennäiset juttelut kun itse voisin puhua tuntikausia mielenkiintoisemmista asioista, kuin siitä, koska tulee perheen lisäystä, mitä teimmekään työksemme ym. Hhhah ja oi että kun kaikilla on mukamas niin hauskaa niissä juhlissa vaikka kaikki ei tule toimeenkaan keskenään :D

Erosin 16-vuotiaana lestadiolaisliikkeestä ja sen seurauksena yhteydenpito 90% sukulaisista katkesi (mukaan lukien äitini ja osa sisaruksistani). Serkkuja minulla on varmaan toista sataa, mutta heistä vain yksi on minun kanssani tekemisissä. Jutellaan puhelimessa noin kerran kuukaudessa ja nähdään kerran pari vuodessa. Kutsuisin häntä ystäväkseni.  

Ei olla missään tekemisissä eikä olla missään vaiheessa oltukaan ja se on harmi, koska olen perhekeskeinen ja sukurakas ihminen joka etenkin lapsettomana ikisinkkuna kaipaisi ympärilleen paljon tuttuja ihmisiä.

Edellinen sukupolvi ei pitänyt yhteyttä toisiinsa sitä pakollista joulukorttia enempää joten en mä edes tunne serkkujani saati että tietäisin/muistaisin heidän nimiään ja varsinkaan uusia, avioliiton myötä tulleita sukunimiä. Enkä tietenkään tiedä sitäkään onko heistä kaikki yhä elossa.

Ei missään väleissä ,  emme ole suuttuneet eikä riidoissa. Sen harvan kerran kun nähdään niin vähän jutellaan. 

En tiedä edes serkkujeni nimiä saati että missä asuvat.

Ei kiinnosta. Miksi edes pitäisi kiinnostaa. Kyllähän jotkut mainostaa jossain somessa "ollaan ihanii serkuksii". Yks lysti saaatana. 

Hyvissä, vähintään sata kilometria jokaiseen. Yksi serkkuni noin 80:sta laittaa synttäriviestin joka vuosi, siinä se on. Meillä on peräkkäiset syntymäpäivät niin varmaan sen takia muistaa.

En ole tavannut liki kymmeneen vuoteen. Taitaa muutama niistä olla facebook-kaveri, ehkä jotain kuvia tykkäillään joskus puolin ja toisin, ei tosin mitään mitättömämpiä.

Jos tulisi joku sukujuhla tms tilaisuus, toki kohteliaasti kyseltäis kuulumiset.

7 serkkua (lasken siis vain ekaserkut eli vanhempieni sisarusten lapset). Lapsena oltiin osan kanssa hyvinkin läheisiä. Nuorena aikuisenakin vielä nähtiin, kun saatiin yhtäaikaa vauvoja ja pidettiin vauvatreffejä (ensimmäisten lasten aikaan). Sit se vaan jäi. Suurin osa serkuista ei oo ees nähnyt meidän nuorinta lasta. Mitään riitoja tai suuria eroja elämän arvoissa ei ole, se vaan jäi.

Nimet tiedän, siinä se. 

0 serkkua

Mä aina ihmettelen kuinka toisilla on läheiset välit jopa useisiinkin serkkuihinsa tai siis miten se edes on mahdollista. Vai oikeastiko näiden äidit/isät on olleet niin tiiviisti tekemisissä omien sisarustensa kanssa, että siinä on lapsetkin tutustuneet toisiinsa.

Mulla on kummankin vanhemman yksi sisarus puolisoineen kummeina enkä mä ole ollut näidenkään lasten kanssa ikinä missään tekemisissä ja kummitkin oli kummeja lähinnä vain paperilla. Viimeksi oltiin viimeisen isovanhemman hautajaisissa ja siellä tajusin, että jaa nämähän on kaikki jo naimisissa ja suurimmalla osalla on lapsiakin. Toisen puolen serkkuja en ole nähnyt kuin viimeksi alta 10-vuotiaana ja nekin kerrat voi laskea yhden käden sormilla.

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset ovat käytökseltään vieläkin metsäkansaa. Sosiaalinen kanssakäyminen on useimmille täyttä tuskaa. 

Jos serkun kanssa ei ole muuta yhteistä kuin toisen vanhemman sisarussuhde, niin miksi tämän kanssa tarvitsisi olla sen kummemmin yhteydessä? Eihän nyt vaikka koulusta tai harrastuksesta elämään mukaan jää kuin ne keidän kanssa löytyy "syvempi yhteys". 

Etäiset välit, ei nähdä eikä keskustella, facessa silti kavereina.

Marjukkaa panen  joka kesä sukumökillä ;-)

Jäi tavaksi ihan lapsuudesta asti.