Saako tällainen asia häiritä miehen alkoholinkäytössä?
Mies ei juo humalaan saakka juuri koskaan, ja harvoin ostaa alkoholia, mutta jos sitä kotona on niin hän ei voi olla juomatta sitä. Ja mua ärsyttää.
Jos vaikka vaunureissuun ostetaan illoiksi joku snapsipullo, hän ei voi ottaa siitä vain yhtä napsua. Hän istuu alas, katselee leffaa ja ottaa napsun napsun perään.
Tai jos ostaa laivalta vaikka jotain hyvää viskiä, hänen on pakko juoda sitä joka ilta, useampi annos.
Jos ostan meille kotiin vaikka 3 olutta ja 3 siideriä, ajatukseksi että voi sitten joskus ottaa saunan jälkeen yhdet, niin mies juo kaikki omansa heti ekana iltana, ja alkaa sitten kysellä enkö juo omiani, ja saako hän ne.
Nyt meillä kävi aikuinen poika kylässä ja ostimme sixpackin olutta saunajuomaksi, poika otti yhden vaikka saunoi neljänä päivänä. Mies joi myös ekana iltana yhden ja tyrkytti pojalle lisää, mutta kun poika ei ottanut niin ei kehdannut itsekään ottaa enempää. Kun poika lähti, mies joi loput heti ekana iltana.
Samaan aikaan ostin itselleni yhden siiderin sillä ajatuksella että se on kaapissa sitten kun haluan sen. Ihan sama milloin. Mies on pyytänyt monta kertaa että saisi juoda sen, tölkki häiritsee häntä tosi paljon. En ole antanut lupaa, koska se on nyt oikeasti minun ja haluan että se on siellä silloin, kun sen haluan juoda.
Jos mennään jonnekin juhliin missä on alkotarjoilu, miehellä usein lähtee mopo käsistä. Osallistuu juomakisaan tms, ja vien häntä sitten oksentelevana kotiin. Tai jos menee vaikka työkavereiden kanssa, vetää todella kovat kännit. Näitä kuitenkin on harvoin, vain paristi vuodessa.
Miehen isä oli alkoholisti ja on pyytänyt sanomaan jos hänen juomisensa lähtee käsistä. Mutta kun sanon tästä että hän ei voi olla juomatta jos meillä on alkoholia, ei ota sitä tosissaan. Kun ei sitä alkoholia kuitenkaan ole joka viikko, ei aina edes joka kuukausi.
Mua silti jotenkin ahdistaa tuo että häntä häiritsee aivan tosi paljon se jääkaapissa oleva siideritölkkini. Ei tunnu normaalilta. Olenko väärässä?
Kommentit (139)
Kuulin jutun, että jos työpaikkaa hakiessa psykologi tms. kysyy on sulla kotona viinaa?
Niin oikea vastaus on; Kyllä. Jos vastaa ei, niin tulkitaan, että on alkoholisti. Alkoholisti ei voi pitää kotona viinaa.
Ymmärrän hyvin että häiritsee, eihän tuollainen ihan normaalia ole. Jonkinlainen riippuvuus tai ainakin hyvin epäterve suhde hänellä siihen alkoholiin on.
Toisaalta asiaan on hyvin helppo ratkaisu: ette vaan osta alkoholia kotiin, ainakaan enempää kuin sen yhden annoksen. Tai jos ostatte niin sinä jemmaat ne jonnekin talteen pois miehen näkyviltä. Onhan se ikävää joutua aikuista ihmistä paapomaan noin, mutta helpoin ja nopein ratkaisu. Paras olisi toki varmaan jos mies jättäisi alkoholin kokonaan.
Onhan tuo stressaavaa, kun ei voi luottaa puolisoon.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tuo stressaavaa, kun ei voi luottaa puolisoon.
Kun ei voi luottaa siihen ettei puoliso juo sun juomia?
Hyvin vähältämmiehesi juominen kuulostaa. Itse join 20 olutta päivässä ja juominen alkoi oksentamalla ensimmäiset 4-5vlavuaariin. Sitten alkoi pysymään ja 12 oluen jälkeen vasta rapula hellitti ja oli selvä olo. Vasta sitten alkoi humalajuominennjolloin saattoi mennä 25 olutta vielä päivän mittaan. Juominen päättyi aina katkolle tai sairaalaan. Kotona oli lattia täynnä kusta paskaa ja 400-500 kaljatökkiä.
Tuota on alkoholismi! Myös harhat ja hulluskohtaukset tuttuja. Miehelläs on asiat vielä hyvin.

Tää on jo spurgua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuo saa häiritä, eihän tuollainen käytös ole normaalia. Miehen tulee saada nopeasti apua.
Entäs kun ongelmaa ei ole, jos kotona ei ole alkoholia? Silloin voi olla ilmeisen helposti kuukausia juomatta pisaraakaan. Ap
Ap, miksi sitten teet asiasta ongelman. Älä osta kotiin alkoholia, niin mies ei juo.
Mieshän siitä tekee AP:lle ongelman jos hän ei voi halutessaan sitä siideriä kaappiin ostaa, ettei mies sitä mene juomaan. Kyllä aikuisella pitää sen verran itsehillintää olla, että jättää toisen ostamaan juoman juomatta.
Vai syökö mies jääkaapinkin tyhjäksi jos siellä on ruokaa? Jos ei, niin silloin juominen on nimenomaan miehen ongelma, ei aloittajan.
Alkoholistit ovat juuri tuollaisia, vastuu siirretään aina jollekin muulle.
Totta kai saa häiritä ja sinä saat tuntea juuri niin kuin tunnet. Ei tarvitse kysellä lupaa.
Jos et jaksa katsella, tee asian eteen jotain. Mitä, sen tiedät itse. Apua alko-ongelmiin ja läheisille on tarjolla, vaikka voi hyvinkin olla niin että se oongelmainen ei ongelmaansa myönnä vaan syyllistää toista. Se on hyvin tyypillistä näissä.
Itse en katselisi miestä joka ryypiskelee. Tosin minulla ei miestä ole mutta jos olisi. Elän ja asun yksin ja olen täysin vapaa noista ongelmista.
Mutta siis se mitä tulin sanomaan on siis se, että omiin tunteisiinsa ja tuntemuksiinsa ei tarvitse keneltäkään lupaa kysyä. Jos tuntuu ettei jaksa, jos häiritsee niin että se haittaa elämää, pitää alkaa miettiä miten sen parhaiten ratkaisee.
Se on siis alkoholisti. Juomisen lopettaneet alkoholistitkin pystyvät olemaan pitkiä aikoja juomatta, erityisesti jos alkoholia ei ole tarjolla, mutta lankeavat tilanteen tullen. He eivät voi 99% käyttää alkoholia kohtuudella enää ikinä, vaan on lopetettava kokonaan.
Jatkuvasti tissutteleva on myös hyvää kyytiä matkalla alkoholistiksi. Nämä usein pystyvät vähentämään, jos suostuvat tajuamaan tilanteen ja saavat jostain motivaatiota muuttua. Oma puolisoni on tämmöinen, hoitaa työnsä selvin päin eikä ole koskaan humalassa, mutta ei ole sellaista iltaa, ettei menisi vähintään pari olutta. Jotain pakonomaista siinäkin on ja alkoholin kokonaismäärät ovat aikamoisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuo saa häiritä, eihän tuollainen käytös ole normaalia. Miehen tulee saada nopeasti apua.
Entäs kun ongelmaa ei ole, jos kotona ei ole alkoholia? Silloin voi olla ilmeisen helposti kuukausia juomatta pisaraakaan. Ap
Ap, miksi sitten teet asiasta ongelman. Älä osta kotiin alkoholia, niin mies ei juo.
Mieshän siitä tekee AP:lle ongelman jos hän ei voi halutessaan sitä siideriä kaappiin ostaa, ettei mies sitä mene juomaan. Kyllä aikuisella pitää sen verran itsehillintää olla, että jättää toisen ostamaan juoman juomatta.
Vai syökö mies jääkaapinkin tyhjäksi jos siellä on ruokaa? Jos ei, niin silloin juominen on nimenomaan miehen ongelma, ei aloittajan.
Alkoholistit ovat juuri tuollaisia, vastuu s
Ap voi valita tehdä näin. Voi olla että on hyvä muuttaa erilleen, jos se siiderin osto on hänelle niin tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Kuulin jutun, että jos työpaikkaa hakiessa psykologi tms. kysyy on sulla kotona viinaa?
Niin oikea vastaus on; Kyllä. Jos vastaa ei, niin tulkitaan, että on alkoholisti. Alkoholisti ei voi pitää kotona viinaa.
Tuskin kysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulin jutun, että jos työpaikkaa hakiessa psykologi tms. kysyy on sulla kotona viinaa?
Niin oikea vastaus on; Kyllä. Jos vastaa ei, niin tulkitaan, että on alkoholisti. Alkoholisti ei voi pitää kotona viinaa.Tuskin kysyy.
Onhan noita sekopäisiä psykologeja olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuo saa häiritä, eihän tuollainen käytös ole normaalia. Miehen tulee saada nopeasti apua.
Entäs kun ongelmaa ei ole, jos kotona ei ole alkoholia? Silloin voi olla ilmeisen helposti kuukausia juomatta pisaraakaan. Ap
Sehän on hyvä merkki. Mutta itse olen sellainen, että voin olla ilman karkkia tai ilman alkoa. Mutta en voi olla, jos pöydässä on suklaakonvenähtirasia, tai jos jääkaappiin on laitettu siideritölkki. Ja minusta on normaalia, jos juo jääkaapissa olevan kylmän siiderin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuo saa häiritä, eihän tuollainen käytös ole normaalia. Miehen tulee saada nopeasti apua.
Entäs kun ongelmaa ei ole, jos kotona ei ole alkoholia? Silloin voi olla ilmeisen helposti kuukausia juomatta pisaraakaan. Ap
Ap, miksi sitten teet asiasta ongelman. Älä osta kotiin alkoholia, niin mies ei juo.
Mieshän siitä tekee AP:lle ongelman jos hän ei voi halutessaan sitä siideriä kaappiin ostaa, ettei mies sitä mene juomaan. Kyllä aikuisella pitää sen verran itsehillintää olla, että jättää toisen ostamaan juoman juomatta.
Vai syökö mies jääkaapinkin tyhjäksi jos siellä on ruokaa? Jos ei, niin silloin juominen on nimenomaan miehen ongelma, ei aloittajan.
Alkoholistit ovat juuri tuollaisia, vastuu s
Pitää ymmärtää, että joillekin se on isompi haaste. Miksi luoda tuollaisia tilanteita, jos epäilee toisella olevan jonkintasoinen alko-ongelma. Miksi täytyy silloin pitää tuollaisia varastoja houkuttimena? Oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuo saa häiritä, eihän tuollainen käytös ole normaalia. Miehen tulee saada nopeasti apua.
Entäs kun ongelmaa ei ole, jos kotona ei ole alkoholia? Silloin voi olla ilmeisen helposti kuukausia juomatta pisaraakaan. Ap
Sehän on hyvä merkki. Mutta itse olen sellainen, että voin olla ilman karkkia tai ilman alkoa. Mutta en voi olla, jos pöydässä on suklaakonvenähtirasia, tai jos jääkaappiin on laitettu siideritölkki. Ja minusta on normaalia, jos juo jääkaapissa olevan kylmän siiderin.
Ai vaikka se siideri ei ole sinun?
En minä miestä tämän takia ole jättämässä. Ongelma ei ole niin suuri ainakaan tällä hetkellä, ja toivottavasti ei tulekaan. Keskustelu on onnekso nytkin auttanut ja joku hyvä kultainen keskitie tässä täytyy löytää. Olen ihan tyytyväinen siihen että alkoholia ostetaan vain harvoin mutta kun ostetaan, mies ei juo minun juomiani. Se riittää. Ap
Aikamoinen juopporatti tuo mies. Jos olisi minun, niin olisi joutunut ulkoruokintaan jo ajat sitten. En ole koskaan voinut sietää juopottelua.
Vierailija kirjoitti:
En minä miestä tämän takia ole jättämässä. Ongelma ei ole niin suuri ainakaan tällä hetkellä, ja toivottavasti ei tulekaan. Keskustelu on onnekso nytkin auttanut ja joku hyvä kultainen keskitie tässä täytyy löytää. Olen ihan tyytyväinen siihen että alkoholia ostetaan vain harvoin mutta kun ostetaan, mies ei juo minun juomiani. Se riittää. Ap
Toivottavasti menee hyvin ja keskustelu riittää. Hyvää jatkoa teille!
Isäni oli juuri tuollainen. Jos kotona oli alkoholia, se oli pakko juoda pois. Sitä ei voi tuo olla varastossa pisaraakaan. Työnsä hän hoiti ja lopetti juomisen kokonaan noin 70-vuotiaana, nyt hän on liki yhdenksänkymppinen, omillaan asuva virkeä eläkeukko. Meillä taas on varastossa vodkaa, giniä, viskiä, konjakkia, olutta ja siideriä sen verran, että halutessaan voisi juoda itsensä hengiltä ja sitä ei ole pakko juoda. Juon, kun huvittaa.