Saako tällainen asia häiritä miehen alkoholinkäytössä?
Mies ei juo humalaan saakka juuri koskaan, ja harvoin ostaa alkoholia, mutta jos sitä kotona on niin hän ei voi olla juomatta sitä. Ja mua ärsyttää.
Jos vaikka vaunureissuun ostetaan illoiksi joku snapsipullo, hän ei voi ottaa siitä vain yhtä napsua. Hän istuu alas, katselee leffaa ja ottaa napsun napsun perään.
Tai jos ostaa laivalta vaikka jotain hyvää viskiä, hänen on pakko juoda sitä joka ilta, useampi annos.
Jos ostan meille kotiin vaikka 3 olutta ja 3 siideriä, ajatukseksi että voi sitten joskus ottaa saunan jälkeen yhdet, niin mies juo kaikki omansa heti ekana iltana, ja alkaa sitten kysellä enkö juo omiani, ja saako hän ne.
Nyt meillä kävi aikuinen poika kylässä ja ostimme sixpackin olutta saunajuomaksi, poika otti yhden vaikka saunoi neljänä päivänä. Mies joi myös ekana iltana yhden ja tyrkytti pojalle lisää, mutta kun poika ei ottanut niin ei kehdannut itsekään ottaa enempää. Kun poika lähti, mies joi loput heti ekana iltana.
Samaan aikaan ostin itselleni yhden siiderin sillä ajatuksella että se on kaapissa sitten kun haluan sen. Ihan sama milloin. Mies on pyytänyt monta kertaa että saisi juoda sen, tölkki häiritsee häntä tosi paljon. En ole antanut lupaa, koska se on nyt oikeasti minun ja haluan että se on siellä silloin, kun sen haluan juoda.
Jos mennään jonnekin juhliin missä on alkotarjoilu, miehellä usein lähtee mopo käsistä. Osallistuu juomakisaan tms, ja vien häntä sitten oksentelevana kotiin. Tai jos menee vaikka työkavereiden kanssa, vetää todella kovat kännit. Näitä kuitenkin on harvoin, vain paristi vuodessa.
Miehen isä oli alkoholisti ja on pyytänyt sanomaan jos hänen juomisensa lähtee käsistä. Mutta kun sanon tästä että hän ei voi olla juomatta jos meillä on alkoholia, ei ota sitä tosissaan. Kun ei sitä alkoholia kuitenkaan ole joka viikko, ei aina edes joka kuukausi.
Mua silti jotenkin ahdistaa tuo että häntä häiritsee aivan tosi paljon se jääkaapissa oleva siideritölkkini. Ei tunnu normaalilta. Olenko väärässä?
Kommentit (139)
Ap kuvailit just minut :D
Ja joooo, olen alkoholisti.
Saa häiritä ja vähemmästäkin eron ottaa.
Sivullisena ihmettelen kommentteja joissa hoetaan eroa. Miksi? Jos ongelmaa ei kuitenkaan normiarjessa ole. Vai onko tämä taas sitä nykyaikaa.
Alkoholiriippuvaisuus. Kannattaisi hakea apua heti, vaikka voi kyllä olla vaikea saada miestä myöntämään tätä.
Miksi joku haluaa pakonomaisesti vetää muutaman tölkin, jos on kaapissa tarjolla? Eihän siitä tule kuin paha mieli. Se ei mene edes päähän, niin että siitä saisi kunnon fiiliksiä.
Samastun tähän "ongelmaan" herkkujen kautta. Jos kaapissa on suklaalevy tai mitä tahansa karkkia, niin en pysty olla syömättä niitä. Ne kummittelee ja polttelee siellä kaapissa niin kauan kunnes olen kiskonut ne kitusiini. En ole ajatellut, että minulla on kovin vakava ongelma, mutta näköjään on. Jos kaapissa ei ole suklaata, ei kuitenkaan ole tarvetta lähteä sitä erikseen hakemaan.
Itse haluaisin viinikaapin tai viskikarahvin tms. Mutta juuri tästä syystä meillä ei voi olla alkoholia missään, koska mies juo ne. Jos saadaan vaikka lahjaksi joku kalliimpi pullo, se pitää avaamisen jälkeen piilottaa, koska hän juo sen pois mahdollisimman pian.
Vierailija kirjoitti:

Meillä käy samoin lahjajuomien kanssa, mies juo ne pois. Tosin sellaisia ei tule edes joka vuosi. Kai miehellä tosiaan jonkun sortin alko-ongelma on, mutta tuota on vähän hankala hahmottaa, kun nyt viime keskustelun jälkeen tosiaan on alkoholia kaapissa ollut koko ajan, eikä hän ole niitä juonut. Itse olen siitä tyytyväinen. Menen kohta leikkaamaan nurmikon, ja sen jälkeen saan kylmän siiderin pitkän tauon jälkeen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta kai tuo saa häiritä, eihän tuollainen käytös ole normaalia. Miehen tulee saada nopeasti apua.
Entäs kun ongelmaa ei ole, jos kotona ei ole alkoholia? Silloin voi olla ilmeisen helposti kuukausia juomatta pisaraakaan. Ap
Pitääkö tämä nyt ihan oikeasti kertoa sinulle?
Miehelläsi on alkoholiriippuvuus, joka kuitenkin pysyy helposti kurissa, kun alkoholia ei talossa ole. Se, että ostat siiderin kaappiin lojumaan, on tämmöiselle ihmiselle aivan suoraa kidutusta. Eikä se parane vaikka kuinka polkisit lattiaa ja hokisit että se on sinun eikä miehesi juoma. Voisit helposti laittaa stopin ongelmalle olemalla ostamatta haudottavaksi tarkoitettua alkoholia. Kuten olet itse sanonut, miehesi ei sitä aktiivisesti hanki, vaan pärjää kuukausiakin ilman alkoholia, jos kiusausta ei ole tuotu omaan taloon.<
Mistäkö tiedän tämän? No kun olen itse samanlainen kuin miehesi. Siksi en osta alkoholia kotiin enää lainkaan. Elämä on ihan helppoa selvin päin, kunhan sitä pulloa ei osta taloon kiusaamaan sielua. En pystyisi ikinä pitämään baarikaappia. Jos minulla olisi puoliso, joka tahallaan yrittäisi koetella riippuvuuttani, ottaisin hänestä eron. Sellaisessa sadistisessa tilanteessa en voisi yksinkertaisesti kovin pitkään olla. Sen sijaan kun kiusausta ei hanki taloon, elämä on helppoa ja sujuvaa. Kaikki voittavat.
On eri asia, kun itse tiedostat ongelmasi ja osaisit sanoa tästä kumppanillesi. Ap:n mies sanoo, ettei ole mitään ongelmaa, eikä juo usein, eikä ole pyytänyt, ettei ostettaisi kotiin alkoholia. Siksihän tämä aloituskin on tehty, ettei ap tiedä, mistä on nyt kyse, että pitäisikö kuitenkin olla huolissaan. Ei siis todellakaan tahallaan kiusaa, vaan toimii itse vain ihan normaalisti alkoholin kanssa.
Toinen asia on se, ettei ap toiminnallaan voi laittaa stoppia mahdolliselle ongelmalle, joka on siis toisella. Se ei ole yksinkertaisesti ap:n vastuulla tai käsissä, vaan tuon miehen. Alkoholiongelmaisen kumppani voi auttaa kumppaniaan pitämään ongelman kurissa, mutta se on silti olemassa, eikä se ole toisen vastuulla, vaan vastuu on tässä tapauksessa ap:n miehen, eikä itse ongelma katoa, jos sellainen on, vaikka ap seisoisi päällään. Auttaa voi toista, mutta vastuussa ei ole toisen valinnoista tai sairauksista.
Kuten ei sinunkaan ongelma katoa, vaikkei puolisosi osta kotiin alkoholia, vaikka toki se auttaa sinua itseäsi ongelman kanssa, ja auttaa sinua pitämään sen hallinnassa. Varmasti kuitenkin muitakin riskitilanteita alkohoiongemaisilla tavallisesti myös on, kuin kotiin alkoholin ostaminen.
On myös outoa, että oletet, että muut osaisivat aina tunnistaa alkoholingelman, jos toinen ei esim. edes juo usein. Tai tietäisi automaattisesti, kuinka pitäisi siinä tilanteessa toimia. Ei tuo ole mitään peruskoulutietoa, vaikka Suomessa toki paljon alkoholiongelmaisia onkin, ja itsellesi asia on tuttuakin tutumpi. Kuvitteletko muissakin asioissa, että toiset osaavat lukea ajatuksia ja tietää aina samat asiat kuin sinä? ...Tai tunnistaa muiden sairauksia / ei niin ilmeisiä riippuvuuksia, vaikkei asianomainen edes itsekään asiaa tunnistaisi tai tunnustaisi.
Lopeta ap alkoholin käyttö. Miksi sitä pitää juoda? Jos et sinä osta itsellesi, niin ongelma poistuu. Mies ei kärtä juomiasi.
Se on alkoholistin merkki jos ei pysty pitämään viini- tai viinakaappia tai kaljavarastoa
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö tämä nyt ihan oikeasti kertoa sinulle?
Miehelläsi on alkoholiriippuvuus, joka kuitenkin pysyy helposti kurissa, kun alkoholia ei talossa ole. Se, että ostat siiderin kaappiin lojumaan, on tämmöiselle ihmiselle aivan suoraa kidutusta. Eikä se parane vaikka kuinka polkisit lattiaa ja hokisit että se on sinun eikä miehesi juoma. Voisit helposti laittaa stopin ongelmalle olemalla ostamatta haudottavaksi tarkoitettua alkoholia. Kuten olet itse sanonut, miehesi ei sitä aktiivisesti hanki, vaan pärjää kuukausiakin ilman
On eri asia, kun itse tiedostat ongelmasi ja osaisit sanoa tästä kumppanillesi. Ap:n mies sanoo, ettei ole mitään ongelmaa, eikä juo usein, eikä ole pyytänyt, ettei ostettaisi kotiin alkoholia. Siksihän tämä aloituskin on tehty, ettei ap tiedä, mistä on nyt kyse, että pitäisikö kuitenkin olla huolissaan. Ei siis todellakaan tahallaan kiusaa, vaan toimii itse vain ihan normaalisti alkoholin kanssa.
Toinen asia on se, ettei ap toiminnallaan voi laittaa stoppia mahdolliselle ongelmalle, joka on siis toisella. Se ei ole yksinkertaisesti ap:n vastuulla tai käsissä, vaan tuon miehen. Alkoholiongelmaisen kumppani voi auttaa kumppaniaan pitämään ongelman kurissa, mutta se on silti olemassa, eikä se ole toisen vastuulla, vaan vastuu on tässä tapauksessa ap:n miehen, eikä itse ongelma katoa, jos sellainen on, vaikka ap seisoisi päällään. Auttaa voi toista, mutta vastuussa ei ole toisen valinnoista tai sairauksista.
Kuten ei sinunkaan ongelma katoa, vaikkei puolisosi osta kotiin alkoholia, vaikka toki se auttaa sinua itseäsi ongelman kanssa, ja auttaa sinua pitämään sen hallinnassa. Varmasti kuitenkin muitakin riskitilanteita alkohoiongemaisilla tavallisesti myös on, kuin kotiin alkoholin ostaminen.
On myös outoa, että oletet, että muut osaisivat aina tunnistaa alkoholingelman, jos toinen ei esim. edes juo usein. Tai tietäisi automaattisesti, kuinka pitäisi siinä tilanteessa toimia. Ei tuo ole mitään peruskoulutietoa, vaikka Suomessa toki paljon alkoholiongelmaisia onkin, ja itsellesi asia on tuttuakin tutumpi. Kuvitteletko muissakin asioissa, että toiset osaavat lukea ajatuksia ja tietää aina samat asiat kuin sinä? ...Tai tunnistaa muiden sairauksia / ei niin ilmeisiä riippuvuuksia, vaikkei asianomainen edes itsekään asiaa tunnistaisi tai tunnustaisi.
Kiitos Ihana kun joku pelkän haukkumisen sijaan oikeasti tajusi mitä olen kirjoittanut. Olen ihmetellyt miehen käytöstä joka tuntuu alkoholin kanssa olevan ihan laidasta laitaan. Miehen isä joi koko ajan, saattoi soittaa meille selvinpäin tai lähes, ja kun menimme parin tunnin päästä niin makasi sammuneena sohvalla. Ei mies ole koskaan niin näyttäytynyt, eikä koskaan ole juonut lasten nähden. En minä ole häntä minään alkoholistina ajatellut koskaan, vaikka olen ihmetellyt hänen käytöstään. Ollaan oltu monta vuosikymmentä yhdessä eikä hän koskaan ennen ole, minun nähden ainakaan, juonut puolta pulloa viinaa tuosta vaan. Eikä edes tullut siitä mielestäni humalaan. Ja seuraavana päivänä taas, sitten kävi Alkossa ja sama juttu.
Ja nyt sitten yhtäkkiä ei ole kaapissa olleet alkoholit kiinnostaneet lainkaan. Voi olla että mies säikähti itsekin lomajuomistaan.
Silloin ärsyyntyi sanoistani, mutta myöhemmin sanoi että oli hyvä että juteltiin. Ap
Ei välttäm alkoHOLISMIA mutta alko ONGELMAA. Hyvä olisi itse se tiedostaa.
Vierailija kirjoitti:
Alkkis. JSS.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö tämä nyt ihan oikeasti kertoa sinulle?
Miehelläsi on alkoholiriippuvuus, joka kuitenkin pysyy helposti kurissa, kun alkoholia ei talossa ole. Se, että ostat siiderin kaappiin lojumaan, on tämmöiselle ihmiselle aivan suoraa kidutusta. Eikä se parane vaikka kuinka polkisit lattiaa ja hokisit että se on sinun eikä miehesi juoma. Voisit helposti laittaa stopin ongelmalle olemalla ostamatta haudottavaksi tarkoitettua alkoholia. Kuten olet itse sanonut, miehesi ei sitä aktiivisesti hanki, vaan pärjää kuukausiakin ilman
On eri asia, kun itse tiedostat ongelmasi ja osaisit sanoa tästä kumppanillesi. Ap:n mies sanoo, ettei ole mitään ongelmaa, eikä juo usein, eikä ole pyytänyt, ettei ostettaisi kotiin alkoholia. Siksihän tämä aloituskin on tehty, ettei ap tiedä, mistä on nyt kyse, että pitäisikö kuitenkin olla huo
Miksi sinun pitää niitä juomia kaappiin ostaa?
Vierailija kirjoitti:
Tuurijoppo
Höpö höpö.
En