Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kontrolloivasta äidistä ei pääse eroon, edes välien katkaisemisen jälkeen.
22.05.2024 |
Äitini puhuu kuin lapselle, hän kohtelee kuin lasta, lahjoittelee tavaraa jota en tarvitse tai halua, pakotti nuorena ottamaan rahaa vastaan vaikka halusin pärjätä omillani, änkeää monta kertaa vuodessa luokseni ja siivoaa kaikki paikat lattiasta kattoon (huom. asuntoni ei ole sotkuinen! Minun siivoukseni, oli kuinka puhdasta tahansa, ei koskaan kelpaa hänelle!).
Olen normaali työssäkäyvä mies ja pärjään hyvin. Minulla on ystäviä ja harrastuksia ja vakituinen toimeentulo. Mutta mikään ei kelpaa äidilleni. Hän on koettanut kylvää eripuraa minun ja ystävieni väliin mm. väittämällä että he varastavat minulta. Opiskeluaikoina hän koetti vihjailla, että kämppikseni (hyvä ystävä myös) käyttää minua hyväkseen siivouttamalla yms.
Hän ei tykännyt yhtään opiskelupaikastani, vaan koetti neljän vuoden ajan saada minut vaihtamaan lääkikseen. Saatuani ensimmäisen kesätyöpaikan, hän ei ollut iloinen vaan moitti minua siitä miksen hakenut kesätöitä vanhempieni paikkakunnalta.
Riippumatta missä vaatteissa ja kengissä menen käymään, hän aina moittii miten huonoja vaatteeni ovat ja yrittää pakottaa minut mukaan vaatekauppoihin. Hän myös pari kertaa vuodessa järjestää "vaatesulkeiset" joissa riisuudun kerta toisensa jälkeen alasti hänen ja isän läsnäollessa ja sovitan vanhoja vaatteita ja minusta otetaan mitat. Kun tämä alkoi nuorena vaivata minua enkä halunnut, hän sanoi "meidän on pakko pitää vaatesulkeiset, nyt ei saa sanoa ei!" ja jos edelleen kieltäydyin niin alkoi syyllistävä ulina miten multa loppuvat vaatteet enkä saisi kulkea rääsyissä kadulla. Olin kolmekymppinen kun vihdoinkin pystyin kieltäytymään sulkeisista ja silloinkin se oli lujassa.
En haluaisi todellakaan ajatella äitiäni, mutta päivittäin hän ja käytöksensä tulee mieleen. Saan raivokohtauksia, enkä kykene lopettamaan ajatusvirtaa. Menneisyydestä kumpuaa aina milloin mitäkin tapauksia mieleen.
Isäni on vihjeetön ja varmaan jotenkin autistinen tapaus. Hän karttaa konflikteja. Olen yrittänyt isälle puhua, mutta hän ei ymmärrä miten paha minulla on olla äidin käytöksen takia. Kun 29-vuotiaana halusin lähteä muutamaksi kuukaudeksi työskentelemään Japaniin, pelkäsin kuollakseni että miten kerron asian äidilleni. Isän kanssa juttelin ensin asiasta, ja hän lupasi olla tukena sitten kun kerron. Loppujen lopuksi jäin sitten kuitenkin tilanteessa yksin: isä katsoi telkkaria äidin raivotessa minulle. Kun äiti kysyi häneltä "no mitä mieltä sä oot tästä?" niin isä vastasi sopertaen "no...mies tekee mitä tekee...nii" eikä hellittänyt katsettaan televisiosta.
Joka kerta kun olen koettanut keskustella äitini kanssa siitä että mikä minun mieltäni painaa, hän loukkaantuu verisesti ja syyllistää minua. Hän itkee tai itkuraivoaa ja kääntää asiat niin että minä olenkin se kaiken pahan aiheuttaja. Hänhän on vain yrittänyt auttaa ja tehdä kaikkensa jotta minulla olisi hyvä olla.
Olen koettanut kirjoittaa lukuisia kirjeitä hänelle, joissa voin kertoa tunteistani asiallisesti ja järjestelmällisesti ilman keskeytyksiä. Äiti ei halua kirjoittaa takaisin, koska kuulemma mummoni sanoi aikoinaan että painettu sana pysyy, ja ei saa kirjoittaa mitään mistä toiselle voi tulla paha mieli jälkikäteen. Jokaisesta kirjeestäni äiti on nostanut porun ja syyllistänyt minua ja väittänyt että kirjeeni ovat aivan kauheita.
jatkuu toisessa viestissä
Kommentit (94)
Äitisi on ylisuojeleva takertuja, joka ei ymmärrä toisten rajoja ja haluaa kaiken menevän oman mielensä mukaan. Hienoa että olet saanut itse vedettyä rajoja ja pidettyä oman pääsi.
Oletko saanut mitään lääkitystä noihin masennus- ja ahdistuneisuussairauksiisi? Ne varmasti auttaisivat olemaan ajattelematta noita menneitä inhottavia tapahtumia. Mielialan parannuttua ajatukset ei ryve negatiivisissa asioissa jatkuvasti.
Oma äitini oli vähän samanlainen, kaikki olisi pitänyt mennä hänen halujensa mukaan. Näin pitkään painajaisia että hän tuli omilla avaimilla sisään asuntooni ym. Äiti oli määräilijä ja isä hissukka joka yleensä totteli äidin tahtoa rauhan vuoksi. Paniikkihäiriö on minullakin ja siihen serotoniinilääkitys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun vanhempani vaativat vastaamaan viesteihin silloin kuin HE haluavat. Mitä enemmän ja useammin lähettävät viestejä, sitä vähemmän haluan olla tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Vai että hän ei ole varmaan pohjimmiltaan paha ihminen. Just.
Kyllä on olemassa pohjimmiltaan ihan selkeästi pahojakin ihmisiä. Jos onnettomuudekseen on sellaisen lapseksi syntynyt, on todella ahdistavaa kuulla koko ikänsä tuollaista parhain päin selittelyä ja lässytystä. Joskus oma äiti ihan tosissaan tekee kaikkensa pilatakseen lapsensa elämän. Kyllä se silloin vaan on ihan pohjimmiltaankin paha ihminen, eikä se tarkoita yhtään mitään hyvää, ei edes salaa. Ei, vaikka se itse väittäisi niin.
Jep, mietin ihan samaa tuosta. Jännä juttu, että nämä kommentit näyttävät tulevan lähes aina ihmisiltä, joilla ei ole mitään omaa kokemusta asiasta. Itsekään en koe kovin hedelmällisenä sitä, että joku muu keksii ja asettaa toisen ihmisen vanhempaan positiivisia ominaisuuksia, joita tämä vanhempi ei itse koskaan osoita tai ilmaise mitenkään. Kyllä ne myönteiset ominaisuudet pitää edes jollakin tavalla itse pystyä tuomaan esille, jotta niiden olemassaoloon pitäisi uskoa. Ja tämänkaltaisissa tilanteissa "ei-varmaan-paha-ihminen"-arviot vanhemmasta lähinnä aikaansaavat ja ylläpitävät syyllisyyttä lapsessa. Jos vanhempi kerran "ei ole pohjimmiltaan paha ihminen, mutta hän ei tällä hetkellä kykene parempaan" niin sittenhän vanhemmalla ei tosiaan ole vastuuta käytöksestään. Tosin mua ei oikein vakuuta eikä lohduta tämä, jos kaikki todisteet viittaavat lähinnä päinvastaiseen: vanhempi EI ole niin sekaisin, ettei tietäisi mitä tekee, ja ettei pystyisi yhtään kontrolloimaan käytöstään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äitisi kuulostaa puolisoni siskolta. Kontrolloi lastaan (ikä 26v.) Päätti mitä lapsi opiskeli (tärkeintä ei ollut ala, vaan että sai tippainssin paperit, millä sitten kehuskelee) Työpaikan pitää olla 100km säteellä kotitalosta, koska eihän lapsen nyt kannata omilleen muuttaa ym. "sairasta". Lapsi on jo niin alistettu, ettei uskalla omaa mielipidettään sanoa. Jossain vaiheessahan se seinä sitten tulee vastaan. Sinun AP kannattaa oman mielenterveytesi vuoksi pistää nyt kovaa kovaa vastaan, ja sanoa jämäkästi äidillesi, että SINUN ELÄMÄSI, ei hänen. Jos haluaa olla yhteyksissä, niin back off.
Tarinasi on kuin omasta elämästäni. Olin ihan ihmeissäni, kun luin niistä vaatesulkeisista. Tällaista on muuallakin! Paras vaihtoehto on juuri tuo välien katkaiseminen. Jos ei ole kokenut tätä äidin hulluutta, niin ei sitä voi ymmärtää. Tiedän nuo raivokohtauksetkin. Kannattaisiko terapiaa yrittää vielä? Voisit jutella useamman terapeutin kanssa ja valita sopivan. Minusta olet selvinnyt hyvin vaikeista lähtökohdista. On koulutus ja työkin. Kiitos kun jaoit, jotenkin helpottaa. Luulin, ettei muilla ole tämmöisiä kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tarinasi on kuin omasta elämästäni. Olin ihan ihmeissäni, kun luin niistä vaatesulkeisista. Tällaista on muuallakin! Paras vaihtoehto on juuri tuo välien katkaiseminen. Jos ei ole kokenut tätä äidin hulluutta, niin ei sitä voi ymmärtää. Tiedän nuo raivokohtauksetkin. Kannattaisiko terapiaa yrittää vielä? Voisit jutella useamman terapeutin kanssa ja valita sopivan. Minusta olet selvinnyt hyvin vaikeista lähtökohdista. On koulutus ja työkin. Kiitos kun jaoit, jotenkin helpottaa. Luulin, ettei muilla ole tämmöisiä kokemuksia.
Kun aloin lukea aloitusta, luulin ensin että se oli omani. Sitten ei enää täsmännyt, ja vaatesulkeisten kohdalla lopetin ja pidin provona. Mutta onko tuollaista oikeasti olemassa, ja vielä monilla?
Ongelma sinänsä on todellinen ja pitäisi olla viranomaistaho, joka suojelee tuollaisilta vanhemmilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla on trauma, yritä puhua jollekin ammattiaiselle. Äitisi on vakavasti mielestään sairas, ei tarvitse olla missään tekemisissä
Olen miettinyt, että miten paljon tätä on. Vaatesulkeisillahan pyritään äärimmäiseen kontrolliin jopa ulkonäön suhteen. Meillä oli myös kontrollointia ruoan kautta - äiti ei halunnut tehdä oikeaa ruokaa vaan osti pullaa, suklaata ja karkkia. Näitä hän toi aikuisellekin. Emme ikinä tehneet yhdessä ruokaa enkä saanut sitä oppia. Sokeri ruoan sijaan oli hienoa ja lihotti minut myös vauvamaisen pulskaksi. Hän halusi pitää minut vauvana aina vaan, koska vauvaahan on helppo hallita. AP:n postauksessa oli niin paljon samaa kuin itsellä, että hämmästyin. Minun kokemuksen mukaan näissä ei oikein auta kukaan. Kouluun mennessä tuli viesti, jossa kerrottiin perustaidoista (kengännauhojen solmiminen), jotka pitäisi olla. Siitä huolehdittiin, koska olisi ollut häpeällistä, ettei osaa. Samat määreet tarvittaisiin muillekin ikäkausille kilveksi näitä hulluja vastaan. Mutta koulussa näihin ei puututa, koska varsin ulkoisesti hyväosaisissakin perheissä voi olla kulissien takana ties mitä hulluutta ja lapset ja nuoret pitävät visusti suunsa kiinni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En osaa muuta neuvoa antaa kuin että yritä luoda mielikuva elämästä jollaista haluaisit elää, siis realistisesti. Rivitaloasunto, harrastus vaikka pyöräily ja leffat, käynnit teatterissa ja kesätapahtumissa, museoissa yms. Tai mikä nyt sinua kiinnostaa. Sitten keskität kaikki ajatuksesi siihen, että tavoittelet tätä. Sanot isällesi että pidetään vähän taukoa näkemisessä ja puhumisessa että pääset äidin pakonomaisesta ajattelusta eroon. Ja kyllä, ihan täydellinen välien katkaisu äitiin. isän kanssa voit myöhemmin palata asiaan. Olen ollut narsistin kanssa naimisissa ja tiedän mitä se voi olla. Vanhempana vielä kauheampaa. Itsekin kärsin noista dg mitä sinulla on, ja pakonomaisesta paniikkiajattelusta. Sinun on vain pakko tehhdä ajatustyö ja suunnata toiminta itseesi ja oman elämäsi kehittämiseen. muuta en osaa sanoa, Iso Halaus Sinulle!
Vielä yksi vinkki joka on auttanut minua pakkoajatuksissa: äänikirjojen kuuntelu. Pitää mielen kiireisenä ja vaikeuttaa jatkuvaa ajatustulvaa. Ei ratkaise kokonaan ongelmaa mutta askel parempaan.
Alue: Aihe vapaa
Ja kenties ap myös marttyyrimentaliteetillä varustettu. Mielenvikaisuus periytyy.