Kontrolloivasta äidistä ei pääse eroon, edes välien katkaisemisen jälkeen.

Vaikutat hyvältä tyypiltä, jolla on ihan kohtuuttoman raskas tilanne  <3

Hieno juttu että olet saanut katkottua välit. Älä suostu näkemään äitiäsi taas. Laita kaikki, mitä isäsi häneltä tuo, suoraan roskiin. Laitat vaikka eteiseen valmiiksi pussin ja sinne suoraan kaikki. Älä anna syyllistää kuolemalla tai millään. Vastuu tilanteesta on äidilläsi. Et voi tehdä enää enempää.

Itselläni on sama tilanne oman äitini kanssa. Elämäni paras päätös oli katkoa välit. Mikään yhteydenpito ei ole muuttanut tilannetta, koska hän ei muutu.

Tässä vielä meemi, jota itse usein katson jos tilanne äidin kanssa ahdistaa:

https://br.ifunny.co/picture/lak-who-needs-this-message-but-seriously-y…

En jaksanut lukea loppuun, mutta itse mahdollistat tuon kaiken. Älä vastaa puheluihin, älä mene käymään. 

 

itse katkaisin välit omaan äitiini joka oli samanlainen kuin sinun, tämä tapahtui kymmenisen vuotta sitten. Nyt viimeiset pari vuotta välimme ovat olleet OK tasolla. Välillä äitini yrittää kyllä edelleen määrätä jotain.

välien katkaisun jälkeen vastasin kyllä äidin puheluun mutta jos alkoi jokin valitus lopetin puhelun lyhyeen. Äitini on raskasta seuraa, hän haukkuu kaikkia ihmisiä aina. Kaikissa on jotain vikaa äitini mielestä paitsi hänessä itsessään.

lopeta siin kynnysmattona olo.

Vierailija kirjoitti:

Olet äitisi egon jatke eikä äitisi osaa erottuaa sinua itsestään. Lapsen pitää saada kasvaa itsekseen ja se on sinulta viety. Huomiointi ja positiviset eleet on vallankäyttöä, jos niiden antaja määrää että niistä on pidettävä, ne on otettava vastaan jne.Tämä käytös täyttää äidin tarpeita eikä sinun ja sen huomaa silloin kun ne torjut. Hän ei ole nähnyt mitään rajaa sinun ja itsesi välillä, ja aina kun olet toiminut hänen toiveiden vastaisesti on se herättänyt hänessä negatiivisia tunteita ja kauhua, koska häneltä lähtee kontrolli sinuun ja se tuntuu siltä että häneltä lähtee kontrolli itseensä.

 

Kuten sanot äitisi ajattelee omaa pahaa oloaan eikä sinun. Sinun syyllistämisesi 100% hänen itsensä aiheuttamasta tilanteesta ja luomasta tunnemaailmasta on abdurdia. 

 

Tiedät varmasti että sinulla on nyt iso mutta toivottavasti palkitseva tehtävä löytää itsesi. Kuka sinä ol

Jatkan vielä sen verran että koska äitisi on emotionaalisesti epäkypsä niin hän tulkitsee kaikki rajanvetosi hyökkäykseksi häntä kohtaan. Vaikka pyydät jotain, mihin sinulla on perusteltu oikeus, esimerkiksi kotisi koskemattomuus ellet toisin ilmaise. 

Tutulta kuulostaa. Minäkin olen nyt vasta vuosien jälkeen ymmärtänyt, että huono itsetuntoni ja varovaisuuteni on myös vanhempieni syytä. Olin kiusattu nuoruudessa ja jäin omilleni sen kanssa. Tämäkin vaikuttaa kaikkeen. Silti myös vanhempien käytös on vaikuttanut minuun. Isäni oli hyvin vaativa jo, kun olin lapsi. Piti tehdä kaikki mitä hän pyysi oikein ja pärjätä monissa jutuissa. Saattoi monesti huutaa ja raivota kaikesta jos tein väärin. Olin muutenkin ujo ja vähän arka lapsi. Äitini taas ei kunnolla puolustanut minua. Myöhemmin myös hän tavallaan jätti minut vaikeuksieni kanssa omilleni. Ei auttanut kertoa esim kiusaamisesta. Olinkin koko nuoruuteni todella yksinäinen. Ei ollut ketään ystäviä. Näin jäi vähän kuin koko nuoruus välistä. En käynyt missään. Samalla olinkin sitten vanhempieni kanssa paljon. En päässyt heistä irti niinkuin nuorena pitäisi päästä. Samalla, kun olin yksinäinen niin vanhempien seura kai oli jotain korviketta ystävien puuttumiseen. Silti olihan tämä vaikea asia minulle. Kuitenkaan tästäkään ei ikinä puhuttu perheessäni. Ei kukaan edes miettinyt sitä kuinka pahalta yksinäisyys minusta tuntui yms. Elettiin vaan niin kuin mitään vaikeuksia ei olisi minulla ollutkaan. Aina siihen asti, kun mielenterveyteni sakkasi viimein. Silloinkaan en saanut apua ja itse selviydyin lukiosta jotenkin. Tämä, vaikka voin hyvin huonosti välillä.

Kyllä tämäkin jätti jälkensä ja enää tämän jälkeen en ole luottanut vanhempiini. Epäilen aina heitä esim siinä miten suhtautuvat johonkin minuun liittyvään asiaan. Jäi se mieleen, etten tule apua saamaan jos esim mielenterveys pettää yms. Ne asiat vaan ohitetaan.

Nykyisin olen jo vanhempi. Silti vanhemmat ovat vaan aivan liikaa minussa kiinni. Hallitsevat kaikkea ja minulla ei tavallaan ole tilaa tehdä päätöksiä. Isäni on edelleen hyvin äkkipikainen ja vaikea. Äitini taas on myöhemmin ollut jotenkin raskaampi asia minulle. Isäni käytös on jo tuttua. Silti äitini on välillä myös arvaamaton. Saattaa tarttua johonkin sanomaani, että nyt arvostelet minua yms ja hän ei siedä mitään kritiikkiä. Jotenkin hirveän katkera ihminen. Puhuu paljon omasta elämästään ja unohtaa kaiken muun. Vie tavallaan ilon muiltakin. Samalla äitini tuskin aina tarkoittaa mitään pahaa. En silti hänenkin kanssaan hyvin vaikeaa välillä. 

Näin tämä kaikki vaikuttaa siihen miten näen itseni. En koskaan saa kehuja tai kunnon kannustusta. Samalla pitäisi olla niin vahva ihminen. Se loukkaa, kun äitini suuttuu jos joku arvostelee häntä. Itseäni kiusattiin vuosikausia ja välillä vieläkin tulee hetkiä, että joku on ikävä minua kohtaan. Sitten jos erehdyn puhumaan äidilleni niin olenkin liian herkkä hänen mielestään. Ei saisi välittää mistään ja minä kuulemma olen jo aikuinen ihminen ja näin minun tulee kestää näitä asioita. Eihän se niinkään mene ja on inhimillistä pahoittaa mieltään ainakin välillä jos sattuu jotain ikävää. Näin tuntuu, etten vaan voi olla oma itseni tai yleensäkään jakaan mitään asioita vanhempieni kanssa. He eivät tietyllä tavalla tunne minua tai ainakaan halua tuntea sellaisena kuin olen. Pitäisi olla niin vahva ja pärjäävä. Yksinäisyyteni korostaa sitä, että edelleen olemme liian tiiviisti yhdessä. En halua menettää heitä, mutta samalla monet asiat heidän käytöksessään vetävät minua alaspäin. Tämä on haitallista, kun itsetuntoni on muutenkin huono. En ole edelleenkään sellainen kuin toivoisin. Olisi pitänyt myös jo nuoruudessa saada apua kiusaamisenkin kanssa. Tuntuu, että vanhemmat hallitsevat elämääni monessa jutussa. Pitkästi kirjoitin ja eihän tästä ap:lle apua ole. Tuli vaan nämä jutut mieleeni. 

Älä lue äidin kirjeitä, laita ne suoraan roskikseen.

Ihan ensiksi, valtavasti tsemppiä ja voimia Ap:lle! Hienoa, että kirjoitit rohkeasti vaikeasta tilanteesta ja ehkä kirjoittaminen selkeyttää omia ajatuksia. 

Olen ollut hyvin samankaltaisessa tilanteessa omien vanhempieni kanssa ja lopulta katkoin välit kokonaan. Se oli raskas ja vaikea päätös, mutta tajusin, että minullakin on oikeus elää omaa elämääni. Ja velvollisuuskin aikuisena ihmisenä.

Toisinaan tunnen yhä syyllisyyttä, minunkin äitini on mestari syyllistämään ja kaataamaan oman pahan olonsa muiden kannettavaksi. Ajan myötä se syyllisyys on laimentunut. Kannoin äitini ikävät tunteet harteillani varhaislapsuudesta saakka, eiköhän siinä ollut riittävästi, että nelikymppisenä heittää sellaisen ikeen selästään.

Ei Ap:llä ole mitään velvollisuutta kannatella äitiään, eikä isäänsä. Se ei ole ikinä ollut lapsen tehtävä, vaikka selvästi se oli Ap:lle sälytetty. Eikä se ole Ap:n tehtävä nytkään. Vanhempien pitää opetella kantamaan vastuu omista päätöksistään, omista tunteistaan ja opetella myös päästämään irti haavekuvista perhe-elämästä. Kuten minunkin lapsuuden perheeni, arvelen, että Ap:n lapsuuden perhe on ollut irvikuva perhe-elämästä.

Ehkä opettelevat, ehkä eivät, mutta se ei ole Ap:n asia. Tärkeintä on Ap:n päästä rakentamaan omaa elämäänsä rauhassa ja löytää oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Älä lue äidin kirjeitä, laita ne suoraan roskikseen.

Vielä parempi, kun annat ne vietäväksi takaisin. Ole isääsi yhteydessä, mutta kaikki välit äitiin poikki. Ärsyttää nämä tyypit, jotka mussuttaa että sinulla on vain yksi äiti, joka rakastaa. Kaikki eivät rakasta, vaan ovat pahasti luonnehäiriöisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oi voi kyllä äidin omalla mussukalla on nyt asiat huonosti.

Huolestuinkin että boomeri 79 v on menehtynyt kun ei ollut vielä ekalla sivulla kettuilemassa. 🤣 Hieno asenne sulla mt-ongelmista kärsivää kohtaan. Olet todella paha ihminen.

Aloittaja ei liene ainoa ongelmainen palstalla.

Kysyy ja vastaa itselleen.

Muuta toiselle mantereelle. Australia voisi olla tarpeeksi kaukana.

Vierailija kirjoitti:

Kysyy ja vastaa itselleen.

Kyllä. Ei kukaan normaali jaksa lukea tuollaista "äiti pakottaa minut alasti ja ottaa mitat" -sekoilua, saati sitten vastata pitkiä yhdenmielisiä vahvistusviestejä.

ap ei sitten vastaa kenellekään mitään ? 

Äitisi ei ole n-tyyppinen. Muuten maineesi olisi jo pilattu ja sinusta olisi tehty vähintään rikosilmoitus, työpaikalle soitettu yms

Äitisi on vaan kunnon kontrollifriikki. Pysy kuitenkin erossa.

Ap:n äiti on narsisti. Ainoa keino on katkaista välit ihan kokonaan ja lopettaa kaikki yhteydenpito. Itse vapauduin vasta äitini kuollessa. Sitä seurannut aamu oli elämäni onnellisin. Olin 56. Tsemppiä ap. Elä omaa elämääsi.

Luin koko tekstin ja olen järkyttynyt ja pahoillani puolestasi. Tunnistan saman dynamiikan omasta perheestäni, joskaan en ihan noin voimakkaana. Äitisi on narsisti eikä siitä tule koskaan muuksi muuttumaan. Hyvä että sinulla on ollut voimia laittaa välit poikki. Itselläni on auttanut masennuslääkitys ja hyvä terapeutti, mutta matkalla vasta ollaan. En halua enää alisuorittaa ja jättää elämääni elämättä. 

Kaikkea hyvää sinulle! Et ole yksin. Narsistien uhreille on myös tukiryhmiä, uskoisin että narsitivanhempien lapsille omansa. Kannattaa ehkä harkita?

Sinulle itsellesi on tärkeintä, ettet anna muiden hyppyyttää itseäsi. Monet vanhemmat vielä vanhuksinakin luulevat, että lasten (jo aikuisten) pitää totella ja tehdä niin kuin he haluavat ("miksi vastaat viesteihini niin harvoin" tms). Vaikka lasta esim jatkuva/liian usein tapahtuva yhteydenpito ahdistaisi. Jotkut vanhukset suorastaan takertuvat aikuisiin lapsiinsa. 

Up

Tee huoli ilmoitus, ja hanki lähestymiskielto. Äitisi luulee että hänen käytös on rakkautta lapssta kohtaan, menkää yhdessä terapiaan tai perheneuvolaan ?

"Se mitä ajattelen, ja mitä voi hieman surra, on se että kukakohan äitisi oikein on? Ei hän varmaan syntynyt elämään toisen ihmisen kautta. Hänenkin pitäisi löytää itsensä. Harmi että hän on pilannut niin pitkään teidän molempien elämää. Luulen että poissaolosi on kuitenkin tuonut hänelle jotain hyvää, aika on pakko täyttää jollain, toivottavasti hän on löytänyt edes jotain muuta sisältöä elämäänsä kuin sinut."

En ole ap, mutta kirjoitin tänne jo yhden pitkän viestin (44). Juuri tämä ajatus itsellänikin on. Vanhemmillani on jäänyt elämä elämättä monin tavoin. Molemmat ovat olleet vain töissä. Missään ei oikeastaan ole enää aikuisena  käyty. Nuoruudessa hyvin vähän mitään sisältöä heillä ollut. Samoin isäni ei voinut opiskella paljon. Ei pärjännyt koulussa ja köyhä välinpitämätön koti ja suurperhe sisaruksineen. Äitini taas olisi halunnut opiskella ja päästä pidemmälle. Hänen vanhempansa eivät pitäneet tätä tärkeänä. Myöhemmin olisi voinut opiskella enemmän, mutta hänen piti käydä töissä rahaa tienatakseen. Näin heillä jäi opiskelut ja olivat katkeria siitä. Kummallakaan ei ole juuri ystäviä ollut aikuisuudessa. Muutamia välillä. Sukuun etäiset välit. Toki tähän vaikuttaa vastapuolikin. Silti meillä hyvin yksinäistä elämää ollut myös perheenä. Ei tuttuja tai ystäviä edes vanhemmillani. Minä sitten kiusattu ja yksinäinen vielä tämän lisäksi. Senkin vuoksi aloittajan viesti kosketti minua ja itsekin olin lukiossakin vielä kiusattu ja melkein yksin sielläkin. Luin ap:n viestin vielä tarkemmin nyt tänään läpi ja hyvin samanlaisia ajatuksia. Toisaalta minun tilanteessani isäni on myös vaikea ihminen ja haastaa riitaa. Jatkuvaa vääntöä ollut moni asia.

Lukiossa oli vaikeaa ja yhden aineen kirjoitukset meinasivat pilata kaiken. Isäni ratkaisu oli, että lukio pitää lopettaa jos siellä ei pärjää. Tämä, vaikka olin taistellut jo neljä ainetta ihan ok arvosanoin läpi ennen sitä ja pärjännyt muuten ihan hyvin. No sain lukion käytyä, mutta en samalla unohda näitä juttuja. Tai kun voin todella huonosti itsekin lukion alussa  ja tuli itsetuhoisia ajatuksia. Minun oli pakko niistä puhua heille. Isäni ratkaisu oli uhkailla minua, että ajaa itse sillalta alas jos vielä tuollaisi puhun. Äitini pisti minut pyytämään anteeksi. En unohda näitä asioita ja tiedän etten tule saamaan apua heiltä. Nämä asiat lakaistaan maton alle. Näin olen omillani sitten kuitenkin, vaikka vanhemmat muka auttavat ja tukevat. Yrittävät paikata ehkä omien vanhempiensa virheitä ja varmistaa, että minä olisin se paras ja vahvin kaikessa. Sillä tavalla, kuin he haluavat. Ei se vaan mene niin. Pahin oli viime kevät, kun itse peruin erään opiskelupaikan. Äidilleni tuli omien sanojensa mukaan trauma siitä. Sen jälkeen jatkuvasti muistuttaa asiasta. Minulle taas tuli trauma kiusaamisesta tietyllä osin. Se trauma ei vaan ole mitään tähän äitini traumaan verraten. Minusta on ironistakin äitini puhua traumasta, kun minä olen kokenut jo kaikenlaista ja ikävät kokemukset ihmisistä vaikuttavat elämääni paljon. Vanhempani eivät vaan ikinä osaa ajatella sitä. Pitäisi vaan olla rohkeampi ja vanhempi. Sitten yritän selittää heille, että minua jännittää jokin asia tms ilman, että ymmärtävät yhtään mitään. Olisi kiva saada olla heikko.

Jatkuu 

Jatkoa 

Äitini välillä nauraa kuinka joku arastelee häntä ja mielistelee. Sanoo, että en minä voi olla niin vaativa ihminen  yms. Silti hänet tuntien hänkin on välillä hyvin ailahteleva ihminen. Ei osaa peittää tunteitaan ja hillitä itseään. Minä taas jotenkin jään toiseksi hänen kanssaan. Isästäni en jaksa kirjoittaa sen enempää. Äidilleni isäni käytös yms on sitten ollut yksi vihan aihe. Eivät juurikaan sopineet yhteen, vaikka heissä samaa onkin. Ovat myös omien vanhempiensa kanssa riidelleet paljon. Isä muutti täysin ilman tukea jo alaikäisenä pois kotoa.

Äitini jatkuvassa riidoissa oman äitinsä kanssa. Ei surrut tämän kuolemaakaan, kun hänen äitinsä niin hankala ihminen kuulemma. No olihan mummuni hankala, mutta tämä heidän riidanhalunsa ei siis loppunut koskaan. Pappani oli taas täysin mummuni vallan alla.

Pitkästi  taas kerran. Tuli vaan lisää ajatuksia mieleeni. Ehkäkä ikä tuo näyti mieleen. Olen itsekin yli 30. Samalla olen ehkä varovaisempi ihminen kuin sinä. Minun on vaikeaa pahoittaa vanhempieni mieltä ja asettaa rajoja. Yksinäisyyteni vaikuttaa myös. Ei ole ketään läheisiä tai ystäviä minulla. Olen täysin yksin ilman vanhempiani. Pahoittelen myös tätä pitkää viestiä. 

Toivon kaikkea hyvää ap:lle ja kiva, että kirjoitit. Se sai minutkin ajattelemaan elämääni. En vaan osaa itsekään neuvoa sinua. Olen itse vasta tajuamassa näitä asioita. Tässä alkaa ymmärtää kaikkea, kun seuraa muiden elämää. Jos nyt edes luet vielä ketjua