Miksi täällä aina haukutaan lihavia, miksei ajatella miksi se lihava ihminen alunperin on lihava?

Olen joskus miettinyt samaa. Moni ei ilmeisesti tajua, että monen ihmisen lihavuuden takana on juuri traumoja. Esimerkiksi seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena tai raiskaus johtaa monella lihavuuteen. Siinä onkin sitten kiva yrittää toipua, kun muut ihmiset vielä pilkkaavat. 

Ja ei, en tarkoita, että kaikkien kohdalla on näin. 

Ihmisten halu kaataa oma paha olo toisen niskaan. Lihavat ovat hyviä kohteita, koska heidän "vikansa" näkyy päälle päin. Sitten voi selittää, että "halusin vain auttaa, olen itskein joskus laihduttanut kolme kiloa ja tiedän miten vaikeaa on olla ylipainon kanssa".

Kilpirauhasen vajaatoiminta lihottaa

Mutta miksi se syömishäiriö ei laita syömään vaikka porkkanoita? 

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi se syömishäiriö ei laita syömään vaikka porkkanoita? 

No jos on vaikka uupumusta tai masennusta niin sokeri piristää? Eikö suklaassakin ole jotain hyvän olon hormoneja. Ainakin itse kun olen tosi väsynyt, tekee mieli ostaa suklaapatukka

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi se syömishäiriö ei laita syömään vaikka porkkanoita? 

No jos on vaikka uupumusta tai masennusta niin sokeri piristää? Eikö suklaassakin ole jotain hyvän olon hormoneja. Ainakin itse kun olen tosi väsynyt, tekee mieli ostaa suklaapatukka

Jos ja jos. Tottumiskysymys.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä aina haukutaan laihoja? Kaikenmaailman kelkannaruiksi ja anorektikoiksi?

-- ai niin... Kehopositiivisuus koskee vain läskejä. 

EI HAUKUTA.

Juu,nyt on traumoja ja hormooneja, mutta missä nuo oli sitte 20v sitte ? tai 30v sitte?  

Yhtäkkiä puolella suomea trauma ja kilpirauhanen sekasin.

Minä syytän vanhempia. Eivät osaa laittaa rajoja lapsilleen. Ateriarytmit ja lapselle sopivat annoskoot hukassa. Sallivat mässyn, energiajuomat ja ruutuun tuijottamisen itselleen sekä muulle perheelle.

Mä ainakin olen lihava ihan siksi että olen totuttanut itseni syömään rasvaista ja suolaista ruokaa, ja olen aina ollut perso herkuille. Ei tässä ole mitään mystistä syvällistä syytä, vaan ihan voin myöntää että itseaiheutettua on. Väitän että suurimalla osalla on ihan sama tilanne. Harvalla oikeasti on selittäviä sairauksia tai sellaisia traumoja, jotka selittäisivät ylensyömisen. Osa ei halua myöntää että on vaan laiska, mukavuudenhaluinen eikä ole itsekuria jättää herkut ja syödä maltillisemmin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta miksi se syömishäiriö ei laita syömään vaikka porkkanoita? 

No jos on vaikka uupumusta tai masennusta niin sokeri piristää? Eikö suklaassakin ole jotain hyvän olon hormoneja. Ainakin itse kun olen tosi väsynyt, tekee mieli ostaa suklaapatukka

Suklaan, rasvan ja sokerin syöminen vapauttaa endorfiinejä. Siksi niihin jääkin moni koukkuun. Kirjaimellisesti auttaa masennukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä syytän vanhempia. Eivät osaa laittaa rajoja lapsilleen. Ateriarytmit ja lapselle sopivat annoskoot hukassa. Sallivat mässyn, energiajuomat ja ruutuun tuijottamisen itselleen sekä muulle perheelle.

 

meidän suvussa niiden perheiden lapset ovat ylipainoisia, joissa vanhemmat ovat ruokan_tseja eivätkä salli mitään herkkuja kuin hirveän manksumisen jälkeen tyyliin kaksi karkkia lauantaina. Heidän lapset sitten ahmivat mm. kavereillaan karkkeja ja roskaruokaa, käyvät koulun jälkeen mäkkärissä, kun kotona on meno mitä on.

Mä olen lihava eikä siinä taustalla ole mitään muuta kuin, että olen syönyt liikaa. On mulla ollut vaikeita aikoja elämässä, mutta silloin mulla menee ruokahalu. En syö suruuni.

Kolme miljardia lähti viimeisimmän tilastokeskuksen raportin mukaan roskikseen, syynä läskit, siinä syy.

Syy on vain ja ainoastaan se, että syö enemmån kuin kulutaa. Mikään muu ei lihota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä aina haukutaan laihoja? Kaikenmaailman kelkannaruiksi ja anorektikoiksi?

-- ai niin... Kehopositiivisuus koskee vain läskejä. 

Se koskee kaikkia. Laihoja naisia. Pitkiä naisia. Lyhyitä miehiä. Ihan kaikkia. 

Mutta ei taustalla aina tuollaisia syitä ole. Minä olen sairaalloisen lihava, eikä mulla ole mitään ihmeempiä traumoja. Lapsuudenkodissa ei myöskään syöty epäterveellisesti, ja minä olinkin hoikka johonkin 35-vuotiaaksi asti.

Silloin seurustelin vuoden verran miehen kanssa, joka tykkäsi istua iltaa ravintoloissa pitkien aterioiden merkeissä, ja sen jälkeen muutama tuoppi pubissa vielä. Lihoin tuon seurauksena 10 kiloa, mistä pääsin hankkiutua tehokkaasti eroon silloin kovin mainostetulla Nutrilettillä. Ja niinpä pääsinkin, mutta sen jälkeen suhde syömiseen ei koskaan enää ole ollut. normaali. Käytännössä mulla puhkesi ahmintahäiriö. 

Apua olen hakenut paljon, niin ravitsemusterapian, psykoterapiaa (jossa käyn vieläkin), lihavuuslääkkeitäkin. Lihavuusleikkaus ei ole mulle vaihtoehto tuon syömishäiriön takia, valitettavasti. Lääke ei mulla vaikuttanut juuri mitään. Psykoterapian avulla ahminta pysyy kurissa niin kauan, kunhan en yritä laihduttaa - mutta rauhallinenkin pieni laihdutus aina laukaisee ahmintahäiriön taas uudestaan.

Vierailija kirjoitti:

Syy on vain ja ainoastaan se, että syö enemmån kuin kulutaa. Mikään muu ei lihota.

Eihän kukaan ole muuta väittänytkään. Kysymys kuuluikin miksi ihminen alkaa syödä häiriintyneellä tavalla? 

Niin no, mä painan 120 kg eikä mulla ole mitään ihmeempiä traumoja tai lapsuudessa opittuja huonoja ruokatapoja. Olen lihava vaan, koska olen vuosikymmeniä syönyt hieman yli kulutukseni - joka lyhyellä istumatyöläisellä naisella on varsin pieni. 

Vierailija kirjoitti:

Naisista 30% on lihavia, voitaisko lopettaa jo se lässytys lapsuuden traumoista tai kilpirauhasesta?

Miksi puhut vain naisten lihavuudesta? Kyllä se lihavuus on yhtä epäterveellistä miehille.