Olen käyttänyt noin 8 vuotta deittisovelluksia eikä naista ole löytynyt vielä. Kauan sinulla kesti?
Tinderiä ka badoota olen käyttänyt eniten. En ole vielä kertaakaan seurustellut elämässäni koska ei vaan sopivaa naista löydy tai en sitten vaan ole tarpeeksi hyvä mies naisille.
Kauanko sinulla on kestänyt siihen että löydät kumppanin?
M32
Kommentit (172)
Käytin Tinderiä pätkittäin n. vuoden. Poistin ja asensin uudelleen 3-4 kertaa. Tykkäyksiä kertyi yhteensä n. 400-500, osumia n. 70-80. Treffikumppaneita kertyi reilu tusina. Lopulta tärppäsi. Yhdessä jo vuoden ajan. Myönnän olevani ihan komea.
M-1975
Entäpä jos jättäisit sovellukset ja ryhtyisit katselemaan naista ihan oikeasta elämästä ?
Vierailija kirjoitti:

En usko, etteikö juuri kukaan Tinderissä oleva olisi avoin kiinnostumaan myös muualla tavatusta ihmisestä. Mutta kaikki eivät löydä oikeasta elämästä ihmistä, jonka kanssa kiinnostus olisi molemminpuolinen. Se kun ei riitä, että itse "löytää" kiinnostavia ihmisiä, kun näiden pitäisi myös vastata kiinnostukseen.
Vierailija kirjoitti:
Toki hekin ovat valikoivia, mutta koska he ovat hyviä ja kiinnostavia kumppaneita, niin heistä kiinnostuu nopeasti moni, eivätkä sitten yleensä kauan ehdi vapaana pyöriä kun jonkun kanssa tutustuminen jo johtaa suhteeseen. Eli koska niille "helmille" tulee nopeasti useita kiinnostuneita, niin aika pian niistä yleensä joku alkaa heitäkin kiinnostaa ja juttu johtaa ihastumiseen.
Riippuu varmaan henkilöstä ja miten tarkkoja kriteereitä/toiveita heillä on. Tiedän hyvinkin suosittuja, hyvännäköisiä ja persoonansa puolesta ihania ihmisiä, jotka ovat sinkkuna aika kauan, koska etsivät juuri joiltain ei-niin-tavanomaisilta ominaisuuksiltaan yhteensopivaa ihmistä.
Droppaa noi deittisovellukset. Tapaa ihmisiä mielummin ihan oikeassa elämässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske ap tasoasi. Yrittät itsellesi liian korkeatasoisia naisia.
Eli minun pitäisi kelpuuttaa kumppaniksi sellainen nainen josta en viehäty? En kyllä edes pidä rimaa liian korkealla vaan naisen tulee olla kaunis,normaalipainoinen ja mt ongelmaton.
Mieluummin sinkkuna kuin huonon kumppanin kanssa.
M32
Eli kaunis nainen pitää olla, vaikka itse olet tavallisen näköinen mies? Tai jopa ruma.Miksi kuvittelet, että kauniin naisen pitäisi huolia tavallisen näköinen tai ruma mies?
Kaunis kyllä naisen pitää olla mutta en haikaile niitä missejä ja instabeibejä koska tasoni ei heihin riitä vaan heistä vähän huonomman näköisiin naisiin tasoni kyllä pitäisi riittää.
M32
Jo se että lajittelet ihmisiä ulkonäön perusteella kertoo kaiken. Et mielestäsi haikaile missejä tai instabeibejä mutta jossain mielessäsi kuitenkin kuvittelet että sellainen kohdallesi putoaa, olethan, vahva , pärjäävä mies. siksi et kelpuuta ketään ja jäät yksin. kas kun misseillä ja instabeibeillä on vara valita eikä ne todellekaan valitse sua, se on julma kylmä totuus. on niin paljon parempia tarjolla, parempia ihan joka tasolla. Parempi onkin että olet yksin koska ei sun älyttömiä kriteereitä kukaan täytä, kuvittelet olevasi joku lahja naisille. et ole.
Christiiina kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mä olen ollut Tinderissä reilu 2v ja tässä mun treffisaldo:
Ensitreffejä 31
Annetut pakit 9
Saadut pakit 21 (joista 8-9 kanssa tunne molemminpuolinen eli kumpikaan ei halunnut tavata uudelleen)
Yksi vielä avoin tapaus
Ootteko monta kertaa nähnyt tuon avoimen tapauksen kanssa? :)
Neljä kertaa. Seuraava tapaaminen on jo sovittu, mutta toki voi käydä niinkin, että mies peruu sen vaikka samana päivänä. Yleensä olen tavannut miehiä joku 3-4 kertaa, kunnes he ovat ilmoittaneet, etteivät enää halua tavata uudelleen.
!
Oi kerro lisää, mitkä tuntemukset tuosta miehestä? :) millaisia treffejä ollut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toki hekin ovat valikoivia, mutta koska he ovat hyviä ja kiinnostavia kumppaneita, niin heistä kiinnostuu nopeasti moni, eivätkä sitten yleensä kauan ehdi vapaana pyöriä kun jonkun kanssa tutustuminen jo johtaa suhteeseen. Eli koska niille "helmille" tulee nopeasti useita kiinnostuneita, niin aika pian niistä yleensä joku alkaa heitäkin kiinnostaa ja juttu johtaa ihastumiseen.
Riippuu varmaan henkilöstä ja miten tarkkoja kriteereitä/toiveita heillä on. Tiedän hyvinkin suosittuja, hyvännäköisiä ja persoonansa puolesta ihania ihmisiä, jotka ovat sinkkuna aika kauan, koska etsivät juuri joiltain ei-niin-tavanomaisilta ominaisuuksiltaan yhteensopivaa ihmistä.
Itse olen tuollainen aika suosittu, jonka on vaikea löytää juuri sopivaa. Haluaisin syvällisen miehen, jonka kanssa on hyvä henkinen yhteys, mutta eipä ole helppo tinderistä löytää :D
Juttelin St:ssä yhden miehen kanssa. Hän tahtoi lähinnä vaihtaa mielipiteitä, ei siis osumaa.
Niinpä vastasin erääseen täysjärkisen tuntuiseen ilmoitukseen. Nyt meillä on kiva ja nautinnollinen tapailusuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos jättäisit sovellukset ja ryhtyisit katselemaan naista ihan oikeasta elämästä ?
En usko, etteikö juuri kukaan Tinderissä oleva olisi avoin kiinnostumaan myös muualla tavatusta ihmisestä. Mutta kaikki eivät löydä oikeasta elämästä ihmistä, jonka kanssa kiinnostus olisi molemminpuolinen. Se kun ei riitä, että itse "löytää" kiinnostavia ihmisiä, kun näiden pitäisi myös vastata kiinnostukseen.
Samaa mieltä. En edes tiedä, miten "oikeasta" elämästä etsitään kumppania. Menemällä puhumaan niitä näitä kaikille tuntemattomille. Ei kuulu tapoihini, eikä ole luontevaa itselleni. Harrastuksissani ei myöskään ole tyypillistä mennä pälättämään tuntemattomille. Ja vaikka näin tekisi, niin mikä on todennäköisyys, että hän ei ole varattu, ja että hän on kiinnostunut minusta. Ei kovin suuri. Tinder on yksinkertaisin tapa.
Kokeilin muuten silmäpeliä terassilla tässä joku aika sitten. Sekin on minulle vaikeaa, mutta rohkaistuin. Nainen katsoi minuun päin pari kertaa, ja vaihtoi sitten pöytää ja kääntyi selin minuun päin. Hän olikin odottamassa miestä, joka tuli paikalle vähän tuon jälkeen. Sellainen kokemus.
Christiiina kirjoitti:
Mä olen ollut Tinderissä reilu 2v ja tässä mun treffisaldo:
Ensitreffejä 31
Annetut pakit 9
Saadut pakit 21 (joista 8-9 kanssa tunne molemminpuolinen eli kumpikaan ei halunnut tavata uudelleen)
Yksi vielä avoin tapaus
Sun tilastointi on outoa.
Sähän oot antanut yhteensä sitten 17-18 pakit, et vain 9.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen M38 ja käytin 2017 Tinderissä aikaa hieman nuorempana n. pari kuukautta. Poistin sen jälkeen koko p...kan, sillä ei sieltä mitään saanut. Elikä pk-seutu ja käytin asetuksissa sentään 50 km sädettä. Ilmeisesti tältä alueelta ei löydy yhtäkään naista, jolle kelpaisi normaali töissä ja salilla käyvä mies. Aika turha appi siis. On muutenkin huomattu naisten asenne, että BMI 25-30 naisetkin kelpuuttavat vain jotain Chad-bodareita sixpackilla. Itse siis olen ollut aina alle 25 BMI ja työtönkään en koskaan. Naisten asenne on se, että itse valkkaavat vain pisimpiä ja komeimpia miehiä (Pareto Principle, 80/20 suhde) ja muut ovat heille pelkkää ilmaa. Ja sit miehille antavat neuvoa, ettei saisi olla mitään vaatimuksia. :D Täysin käsittämätöntä. Ei mitään järkeä. Eikä tuossa Tinderissäkään ole mitään järkeä, sillä naisille ei kelpaa mitään. Useimmilla naisilla on satoja tai jop
Tämä teksti on täynnä red flageja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entäpä jos jättäisit sovellukset ja ryhtyisit katselemaan naista ihan oikeasta elämästä ?
En usko, etteikö juuri kukaan Tinderissä oleva olisi avoin kiinnostumaan myös muualla tavatusta ihmisestä. Mutta kaikki eivät löydä oikeasta elämästä ihmistä, jonka kanssa kiinnostus olisi molemminpuolinen. Se kun ei riitä, että itse "löytää" kiinnostavia ihmisiä, kun näiden pitäisi myös vastata kiinnostukseen.
Samaa mieltä. En edes tiedä, miten "oikeasta" elämästä etsitään kumppania. Menemällä puhumaan niitä näitä kaikille tuntemattomille. Ei kuulu tapoihini, eikä ole luontevaa itselleni. Harrastuksissani ei myöskään ole tyypillistä mennä pälättämään tuntemattomille. Ja vaikka näin tekisi, niin mikä on todennäköisyys, että hän ei ole varattu, ja että hän on kiinnostunut min
Useimmat löytää kumppanin tosielämästä omien sosiaalisten piirien kautta, esim opiskelupaikastaan, työpaikaltaan, ystävien, kavereiden ja tuttujen kautta. Myös harrastuksista.
"Useimmat löytää kumppanin tosielämästä omien sosiaalisten piirien kautta, esim opiskelupaikastaan, työpaikaltaan, ystävien, kavereiden ja tuttujen kautta. Myös harrastuksista."
En tiedä meneekö nykyään enää niin. Itse löysin deittisovelluksen avulla. Yleensä työpaikoillani on ollut varattuja tai muuten vaan sellaisia, jotka eivät kiinnosta. Opiskelubileet ymmärrän kyllä, mutta ihminen opiskelee joitain vuosia ja sen lopun elämän aikanakin niitä kumppaneita löydetään yleensä enemmänkin. Kaveripiiri voi olla suppea monilla.

Opiskelubileistä nuorena ne parhaat napataan, joten kannattaa olla ajoissa. Myöhemmin ne kaikki hyvät ovat pitkissä parisuhteissa ja jäljelle jää sitoutumiskyvyttömät.
"Useimmat löytää kumppanin tosielämästä omien sosiaalisten piirien kautta, esim opiskelupaikastaan, työpaikaltaan, ystävien, kavereiden ja tuttujen kautta. Myös harrastuksista. "
En tiedä sanoisinko itse, että "useimmat". Mutta USEAT toki. Kaikki eivät todellakaan noista löydä itseä kiinnostavaa ja/tai itselle sopivaa kumppania - tai sitten vaikka välillä jostain kiinnostuisikin, ei kiinnostus olekaan molemminpuolista.
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Mä olen ollut Tinderissä reilu 2v ja tässä mun treffisaldo:
Ensitreffejä 31
Annetut pakit 9
Saadut pakit 21 (joista 8-9 kanssa tunne molemminpuolinen eli kumpikaan ei halunnut tavata uudelleen)
Yksi vielä avoin tapaus
Sun tilastointi on outoa.
Sähän oot antanut yhteensä sitten 17-18 pakit, et vain 9.
Itse en kutsuisi pakeiksi tilannetta, jossa kumpaakaan ei kiinnosta, vaan tilastoisin sellaiset erikseen. Esim. tuossa esimerkissä 8-9 kumpaakaan ei kiinnostanut.
t. Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Useimmat löytää kumppanin tosielämästä omien sosiaalisten piirien kautta, esim opiskelupaikastaan, työpaikaltaan, ystävien, kavereiden ja tuttujen kautta. Myös harrastuksista."
En tiedä meneekö nykyään enää niin. Itse löysin deittisovelluksen avulla. Yleensä työpaikoillani on ollut varattuja tai muuten vaan sellaisia, jotka eivät kiinnosta. Opiskelubileet ymmärrän kyllä, mutta ihminen opiskelee joitain vuosia ja sen lopun elämän aikanakin niitä kumppaneita löydetään yleensä enemmänkin. Kaveripiiri voi olla suppea monilla.
Opiskelubileistä nuorena ne parhaat napataan, joten kannattaa olla ajoissa. Myöhemmin ne kaikki hyvät ovat pitkissä parisuhteissa ja jäljelle jää sitoutumiskyvyttömät.
Aika moni opiskelijabileissä alkanut suhde päättyy myöhemmin. Joten näitä "hyviä" voi vapautua markkinoille yhtä lailla kahden, viiden, kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Useimmat löytää kumppanin tosielämästä omien sosiaalisten piirien kautta, esim opiskelupaikastaan, työpaikaltaan, ystävien, kavereiden ja tuttujen kautta. Myös harrastuksista."
En tiedä meneekö nykyään enää niin. Itse löysin deittisovelluksen avulla. Yleensä työpaikoillani on ollut varattuja tai muuten vaan sellaisia, jotka eivät kiinnosta. Opiskelubileet ymmärrän kyllä, mutta ihminen opiskelee joitain vuosia ja sen lopun elämän aikanakin niitä kumppaneita löydetään yleensä enemmänkin. Kaveripiiri voi olla suppea monilla.
Opiskelubileistä nuorena ne parhaat napataan, joten kannattaa olla ajoissa. Myöhemmin ne kaikki hyvät ovat pitkissä parisuhteissa ja jäljelle jää sitoutumiskyvyttömät.
Eipä välttämättä. Mahdollisuuksia on pitkin elämää. Ihmisiä eroaa pitkin matkaa, eikä kaikki eronneet ole huonoja, vaan voivat olla hyviä. Jos taas alkaa liian aikaisin pitkään suhteeseen, voi jossain kohtaa iskeä menohalut ja se on sitten menoa.
!