Olen käyttänyt noin 8 vuotta deittisovelluksia eikä naista ole löytynyt vielä. Kauan sinulla kesti?
Tinderiä ka badoota olen käyttänyt eniten. En ole vielä kertaakaan seurustellut elämässäni koska ei vaan sopivaa naista löydy tai en sitten vaan ole tarpeeksi hyvä mies naisille.
Kauanko sinulla on kestänyt siihen että löydät kumppanin?
M32
Kommentit (172)
Vierailija kirjoitti:
Olen kaunis nainen. En mallin pituinen, mutta hoikka, pitkät paksut hiukset, pitkät ripset, kauniit kasvot, vartalon perusmalli tiimalasi. En ikinä ottaisi miestä, joka ottaisi minut vain ulkonäköni takia. Ulkonäköni on mikä on, hiukset kasvavat pahemmin hoitamatta ja hoikkana haluan pysyä pysyäkseni terveenä. Miehen rahojakaan en tarvitse, tienaan ihan hyvin itsekin.
Haluan mieheltä seuraa matkoille, urheiluharrastuksiin, ravintoloihin, leffaan yms. Haluan miehen, joka osaa ja haluaa tyydyttää naisenkin sängyssä. Haluan miehen, jolle olen kumppani, en palkintopokaali. Halusin perheen ja miehen jota kiinnostaa osallistua perheen kanssa elämiseen kanssani. Mieheni on 171cm. Ihan riittävän pitkä ja ennen kaikkea myös kaikkea yllä luettelemaani.
Lisään vielä, että paras iskurepliikki Tinderissä tai livenä ei ole Vau, sä oot tosi kaunis. Mulla on ole siihen muuta vastattavaa kuin kiitos ja ehkä joku vastakohteliaisuus. Oon kuullut ton niin monesti, ettei se herätä muuta kuin ärsytystä, että taas lähestytään vain ulkonäön takia.
Mä olen ollut Tinderissä reilu 2v ja tässä mun treffisaldo:
Ensitreffejä 31
Annetut pakit 9
Saadut pakit 21 (joista 8-9 kanssa tunne molemminpuolinen eli kumpikaan ei halunnut tavata uudelleen)
Yksi vielä avoin tapaus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Laske ap tasoasi. Yrittät itsellesi liian korkeatasoisia naisia.
Eli minun pitäisi kelpuuttaa kumppaniksi sellainen nainen josta en viehäty? En kyllä edes pidä rimaa liian korkealla vaan naisen tulee olla kaunis,normaalipainoinen ja mt ongelmaton.
Mieluummin sinkkuna kuin huonon kumppanin kanssa.
M32
Oman tasoinen kumppani. Jos et viehäty oman tasoisesta kumppanista, niin sitten olet loppuikäsi yksin. Ja tyydyt siihen. Ja lopeta sitten valittaminen. Et ole komea,joten et voi vaatia, että nainen on kaunis. Tavallisen näköisen miehen rahkeet riittää tavallisen näköiseen naiseen, ei kauniiseen naiseen
53 vuoden kokemuksella sanon että "rumallakin" miehellä on saumoja kauniiseen naiseen. Usko pois, on hyvännäköisiä naisia jotka viehättyy rumista miehistä. Tietenkään rumalla niitä kauniita missejä ei ole jonoksi asti. Eri asia kannattaako rima asettaa missin tasoiseen. Mutta kyllä se alapää pitkälti toimii viisarina kenestä viehättyy. Ei sitä voi opettaa tykkäämään ihan kenestä tahansa. Harmi tietysti jos haku on omaan tasoon nähden niin korkea että joutuu sinkkuna elämään, jos parisuhdetta nyt välttämättä haluaa. Ilmankin pärjää. Sitä elää niin kauan sinkkuna kun se oikea löytyy, tai sitten se ei löydy koskaan. Rumaa korkealla rimaa pitävää miestä ja korkeasti koulutettua kaunista naista yhdistää sopivan partnerin löytämisen vaikeus. Kaunis saa toki yhden yön seuraa helpommin. Rumaa helpottaa jos on supliikki ja paksu lompakko.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen M38 ja käytin 2017 Tinderissä aikaa hieman nuorempana n. pari kuukautta. Poistin sen jälkeen koko p...kan, sillä ei sieltä mitään saanut. Elikä pk-seutu ja käytin asetuksissa sentään 50 km sädettä. Ilmeisesti tältä alueelta ei löydy yhtäkään naista, jolle kelpaisi normaali töissä ja salilla käyvä mies. Aika turha appi siis. On muutenkin huomattu naisten asenne, että BMI 25-30 naisetkin kelpuuttavat vain jotain Chad-bodareita sixpackilla. Itse siis olen ollut aina alle 25 BMI ja työtönkään en koskaan. Naisten asenne on se, että itse valkkaavat vain pisimpiä ja komeimpia miehiä (Pareto Principle, 80/20 suhde) ja muut ovat heille pelkkää ilmaa. Ja sit miehille antavat neuvoa, ettei saisi olla mitään vaatimuksia. :D Täysin käsittämätöntä. Ei mitään järkeä. Eikä tuossa Tinderissäkään ole mitään järkeä, sillä naisille ei kelpaa mitään. Useimmilla naisilla on satoja tai jopa tuhansia tykkäyksiä, mutta heille kelpaa noistak
Nää on kyllä hauskoja miehiä, jotka eivät nää mitään yhteyttä asenteensa ja kelpaamattomuuden välillä :D voin vain kuvitella miten lämmin ja sydämellinen katse tämänkin miehen tinder-kuvassa on xD
Christiiina kirjoitti:
Mä olen ollut Tinderissä reilu 2v ja tässä mun treffisaldo:
Ensitreffejä 31
Annetut pakit 9
Saadut pakit 21 (joista 8-9 kanssa tunne molemminpuolinen eli kumpikaan ei halunnut tavata uudelleen)
Yksi vielä avoin tapaus
Ootteko monta kertaa nähnyt tuon avoimen tapauksen kanssa? :)

Neljä kertaa. Seuraava tapaaminen on jo sovittu, mutta toki voi käydä niinkin, että mies peruu sen vaikka samana päivänä. Yleensä olen tavannut miehiä joku 3-4 kertaa, kunnes he ovat ilmoittaneet, etteivät enää halua tavata uudelleen.
Minulla sama, kohta 6 vuotta täyteen. Nyt olen deittailutauolla ja olen poistanut kaikki apit, pian otan uudet hienot kuvat itsestäni ja yritän vielä kerran.
Miksei ihmiset käy baareissa hakemassa sitä kumppania. Sovellukset on ihan turhia ei niistä mitään löydä.
Ette osaa lirkutella naiselle. Pitää kehua ja ja kertoa että nainen on ihana ja haluat juuri sen naisen. Älkää aloittako typerällä "Moi" sanalla. Kertokaa naiselle ettäs illä on kivat harrastukset ja haluaisit harrastaa sen kanssa vaikka metsässä kävelyä. Niin minä löysin oman tyttöystäväni.
Kilttimies haluaa playboymallin! Sexyn vaimon.
Vierailija kirjoitti:
Ette osaa lirkutella naiselle. Pitää kehua ja ja kertoa että nainen on ihana ja haluat juuri sen naisen. Älkää aloittako typerällä "Moi" sanalla. Kertokaa naiselle ettäs illä on kivat harrastukset ja haluaisit harrastaa sen kanssa vaikka metsässä kävelyä. Niin minä löysin oman tyttöystäväni.
Sulla on homma hallussa. Jokainen haluaa olla juuri se, jota halutaan. Voi olla, se ei ole täysin totta ja joku muukin kelpaisi, mutta silti niin kannattaa sanoa.
Siis aloittaja haluaa kauniin naisen, vaikkei ole mikään komistus itse? Lisäksi omistaa valittavan luonteen. Tokihan kaunis nainen valitsee ap:n, sen sijaan että ottaisi viehättävän ja mukavan miehen :D
Viikossa mulle tuli nykyinen mieheni vastaan tinderissä, muutaman kanssa juttelin mutta hän erottui heti joukosta ja juttu eteni nopeasti.
Ihmiset aina sanoo että tinderistä ei löydä mitään, oman (ja kaveripiirini) kokemuksen mukaan kyllä löytyy, jos onnistuu olemaan juuri oikeaan aikaan siellä ja on nopea. Siellä on niitä muutamia helmiä seassa, mutta eivät yleensä ole siellä kauaa. Ei passaa jäädä pitkäksi aikaa roikkumaan vaan nopeasti treffeille vaan, meilläkin muutaman päivän juttelun jälkeen sovittiin treffit.

Ihanaa, että löysit kumppanin! Mutta tuo ajattelu, että "helmet menevät nopeasti" kuulostaa oudolta, kun samaan aikaan itsekin totesit, että juuri se yksi (helmi) erottui joukosta ja halusit juuri hänet ja samaan aikaan unohdit ne muut. Jos helmet menevät nopeasti joillekin muille, niin tarkoittaako se sitä, että heidät saa kuka tahansa, joka ensimmäisenä osuu paikalle? Jos itse löytäisin Tinderissä jonkun helmen, haluaisin tietenkin olla samanlainen erityinen ja helmi hänelle - en suinkaan vain joku "kuka tahansa", joka sai hänet, koska oli "nopein". Eli eikö olisi luultavaa, että helmetkin olisivat valikoivia, ja moni nopea ei heitä saisikaan, koska hekin valikoivat?
Vuorokaudessa tykkäyksiä tuli reilu 1500, matcheja muistaakseni 12, joiden joukosta löytyi avopuolisoni. Olinkohan Tinderissä yhteensä 2 viikkoa
N47
Aikana ennen Tinderiä mullakin meni just tuo aloittelijan mainitsema 8 vuotta ennen kuin se oikea löytyi vuonna 2015. Perustettiin sitten perhe hänen kanssaan, yksi lapsi on. Suomi24 treffit -palsta toi meidät yhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viikossa mulle tuli nykyinen mieheni vastaan tinderissä, muutaman kanssa juttelin mutta hän erottui heti joukosta ja juttu eteni nopeasti.
Ihmiset aina sanoo että tinderistä ei löydä mitään, oman (ja kaveripiirini) kokemuksen mukaan kyllä löytyy, jos onnistuu olemaan juuri oikeaan aikaan siellä ja on nopea. Siellä on niitä muutamia helmiä seassa, mutta eivät yleensä ole siellä kauaa. Ei passaa jäädä pitkäksi aikaa roikkumaan vaan nopeasti treffeille vaan, meilläkin muutaman päivän juttelun jälkeen sovittiin treffit.
Ihanaa, että löysit kumppanin! Mutta tuo ajattelu, että "helmet menevät nopeasti" kuulostaa oudolta, kun samaan aikaan itsekin totesit, että juuri se yksi (helmi) erottui joukosta ja halusit juuri hänet ja samaan aikaan unohdit ne muut. Jos helmet menevät nopeasti joillekin muille, niin tarkoittaako se sitä, että heidät saa kuka tahansa, joka ensimmä
Toki hekin ovat valikoivia, mutta koska he ovat hyviä ja kiinnostavia kumppaneita, niin heistä kiinnostuu nopeasti moni, eivätkä sitten yleensä kauan ehdi vapaana pyöriä kun jonkun kanssa tutustuminen jo johtaa suhteeseen. Eli koska niille "helmille" tulee nopeasti useita kiinnostuneita, niin aika pian niistä yleensä joku alkaa heitäkin kiinnostaa ja juttu johtaa ihastumiseen.
Minulle kelpaisi salilla käyvä mies - mutta ei sen takia. Eli jos profiilisa lukee vain "käyn salilla", ei kiinnosta. Mutta jos salilla käyvä mies on samanhenkinen kuin minä, silloin kelpaa! Ja samoin ehdoin kelpaa salilla käymätön mies.
Eli mitä sun profiilissa luki? Naisethan eivät voi kiinnostua sinusta, jos et kerro itsestäsi.