Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Mä yhdistäsin tähän kauhuikään vielä sen että valtaosa näistä kauhuikäsistä herää 06 ja nukuttaminen on tosi työlästä.
Unitaantuma iskee tähän pahimpaan ikään, eli kun lapsen saa vihdoin unten maille 20-21 (ainaki meillä näin tapahtu vaikka noudatettu säännöllistä rytmiä ja rauhotettu ilta yms.), niin ylösnousu on klo. 6. Jossain vaiheessa oli pätkä kun lapsi nukkui kasista seiskaan, mutta se onni kesti hetken.
Jos nyt koittaa viedä sänkyyn 19.30 niin kaks tuntia menee ainakin kamppailuun.
Kun olet vieläkin ihan traumatisoitunut edellisillasta ja saanut illalla ruhtinaallisen tunnin illalla hengähtää, ennen kuin pakko mennä nukkumaan että jaksaa, niin eikös ne herää anivarhain.
Elämä tuntuu vaan selviytymiseltä, ilman turvaverkkoja ja ystäviä heräät vaan joka aamu toivomaan ja odottamaan että päivä sujuis ilman taistelua. Muttei se suju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi siis tarkalleen ottaen on? On iso 2v. ja 4v. välillä ihan jo lapsen puhumisessa ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Meillä lapsi lähestyy 4v. ja ajoittain on ollut tuollaisia hankalampia kausia, sitten on taas helpottanut. Mietin omaa jaksamistasi (ja lapsen hyvinvointia sitä kautta) nyt eniten, olisiko yhtään mistään saatavissa apua arkeen? Miten päiväkodissa sujuu? Kuulostaa raskaalta tilanteelta. Tsemppiä!
Tarkalleen 2,5v, mutta puoli vuotta on nyt päivä päivältä muuttunut kauheammaksi kaikki. Vielä
2v käytiin uimahallissa ja oikealla ajoituksella se meni hyvin, eli malttoi mun pukemisen ajan istua ja syödä välipalaa kun mentiin uimaan heti herättyä aamutoimien jälkeen. On koitettu juoksuttaa perhejumpissakin mutta sielläkin karkailee. Mä hain apua perhepalveluista mutta sieltä kerrottiin että apua saa vaan lastensuojelun asi
Se lastensuojelu ei ole mikään pelottava mörkö joka samantien huostaanottaa lapset, vaan sitä kautta voi esim saada tukiperheen jossa lapsi voi viettää yhden viikonlopun kuukaudessa.
Minusta tuo on ennemminkin melkeinpä paras ikä :D Ei yöheräilyjä, imetystä, monia päikkäreitä sotkemassa päivää, lapsi osaa kertoa mikä on ongelmana, käveleekin jo itse ja vaunuja sun muuta vauvarojua ei pyöri joka nurkassa. Haluaa viettää aikaa vanhemman kanssa ja innostuu kaikesta, huvit on tosi halvat ja pienet asiat tuo iloa. Vanhempi voi vielä kontrolloida kaikkea helposti.
Tässä on lasten välillä todella paljon vaihtelua. Minä jouduin kaksivuotiaan kanssa ihan taistelemaan, että suostuisi syömään. Ilmeisesti syöminen oli tylsää puuhaa, olisi halunnut vain äidinmaitoa. Mitään pöydässä istumista ei voinut edes ajatella. Jokaisen suupalan jälkeen yksi kierros keittiön ja olohuoneen ympäri. Toinen tapa, millä sain lapsen malttamaan olemaan aloillaan oli se, että annoin hänen katsoa tietokoneelta omia vauva/taaperokuvia. Yöllä imetyksiä oli 5-8 siinä kohtaa kun lapsi täytti kaksi. Ne taisivat vähentyä kyllä sen vuoden aikana, mutta ei mitään puhettakaan, että olisi vielä nukkunut koko yön.
Joskus pienempänä, ehkä 1-1,5-vuotiaana hän malttoi syödä sormiruokaa parvekkeella, mistä näki päiväkodin pihaan. Se toisten lasten leikkien katselu kävi hänelle viihteestä, jonka ääressä malttoi syödä. Päiväkotiin hän meni 5-vuotiaana ja viihtyi siellä hyvin. Sitten kun koulu alkoi, niin koulupäivien jälkeen hän oli niin väsynyt, että meni koulusta tultuaan aina päiväunille. Nepsydiagnoosit (ADHD & autismin kirjon häiriö) hän sai vasta 20-vuotiaana. Tuo jälkimmäinen selittää, miksi koulupäivän jälkeen oli niin väsynyt.
2-4-vuotiaat ovat parhaita, niitä pitää ymmärtää ja käsitellä lempeästi. Lempeys on ainoa tie. Siinä yksinkertainen resepti.
Vierailija kirjoitti:
Mites rajat? Mitä teillä tapahtuu, kun lapsi riehuu noin? Onko sillä mitään seurauksia?
Ymmärrän paremmin kuin hyvin, että lapset on tosi erilaisia. Mun lapsista toinen on hyvin rauhallinen ja toinen aivan pyörremyrsky. Mutta etenkin tämä pyörremyrsky tarvitsee selkeät rutiinit ja säännöt ja selvät, yksinkertaiset rajat. Ja siis tietenkin todella paljon läheisyyttä, kosketusta, rakkautta. Mutta ilman niitä selviä rajoja ja seuraamuksia mistään ei tulisi mitään.
Joo on seurauksia, joka kerta pysäytetään toiminto ja riippuen lapsen toiminnasta toimitaan. Esim. jos lyö innostumisen vuoksi, eli ikään kuin impulsiivisesti iloitessaan (tuntuu hullulta että joku nyrkittää ilostaj niin ohjataan toiminto muualle ja sanotaan ettei saa lyödä, taputetaan vaan!
Mutta jos varta vasten tulee lyömään suuttuessaan niin torutaan ja pysäytetään kädet, sanotaan napakasti että ei lyödä meillä ketään. On opetettu anteeksi pyyntö ja sitä hoetaankin toisinaan usein, ja sen päälle halataan ja sovitaan.
Ja on mulla mennyt useamman kerran hermot ihan kunnolla ja olen korottanut ääntäni, että nyt riittää. Nämä usein kun on lentänyt pikkuauto otsaan kipeästi tms.
Ei haluta pidentää rangaistusta eli jos lyödään, asia käsitellään heti ja aloitetaan joku uusi toiminto yhdessä, kuten kahvin keitto tms. Ja monesti lyönnin takana onkin joku lapsen kyvyttömyys ilmaista itseään, muttei se silti tarkoita, ettenkö vaan purskahda joskus itkuun kun en jaksais päivien olevan taistelua aina. Mutta ei me mitään vässyköitä siinä mielessä olla, että rajat löytyy kyllä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilkaas jättää sokeri lapselta pois kokonaan ja iteltänne samalla. Jokikinen ruokapurkki kyylätään, onko sokeria yli 2g / 100g. Yks hedelmä päivässä tai mustikoita.
Ekat viis päivää tulee oleen helvettiä mutta sitähän teillä jo on. Kattoaa mitä tapahtuu parin viikon päästä. Saattaa ittellännekin olo parantua kun ette syö sokeria. Jos ei käyttäytymisessä tapahdu muutosta, niin palatkaa sitten tavalliseen tapaan lisäämään aamupuuroon sokeria, jogurtteja jne.
Vierailija kirjoitti:
On kuusitoista seitsemäntoista hyvin paljon kamalampi et ole vielä nähnyt mitään
Esikoinen on jo täysi-ikäinen, kirjoitinkin jo sen tuolla alussa. Hänellä oli tosi paha murrosikä, muttei mitään verrattuna tähän. 2-vuotiaan kanssa kun ei neuvotella mistään eikä voi sopia pelisääntöjä. Nyt mulla on niin kuin murkku taaperon kehityksellä!
Silloin pyysin koulupsykologiakin avuksi ja meillä kävi perhetyöntekijä auttamassa, kun tyttö oli niin vallaton. Mutta niin vaan meni ohi parissa vuodessa ja nykyisin meillä on tosi läheiset välit.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Alle 3v ikä on pahinta. 4-vuotiaan kanssa on jo tosi paljon helpompaa kuin 2-vuotiaan. Tai toki riippuu lapsestakin, mutta ainakin oma kuopus oli aivan totaali täystuho silloin 1-2v iässä ja helpotti kyllä kun sai edes vähän järkeä päähän.
Kiitosajatus tästä että puoltoista vuotta enää helpottaa mutta samalla päivät kyllä tuntuu pitkiltätäystuho sanana kuvaa hyvin.😄
ap
Aika kauhea ikä kun lapsi oli 30-40 -v. Pässejä elämän-, ammatin ja ihmissuhteiden valintoja. Onneksi rauhoittui ja viisastui viidenkympin jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan tutulta Meillä oli myös välillä ihan kamalaa, jaksaminen oli todella koetuksella. Tuosta purevasta ja draamaisesta uhmahirviöstä kasvoi aivan ihana ja fiksu poika, nykyään tasapainoinen ja empaattinen lukiolainen. Kaikki arkea helpottavat konstit käyttöön, jonain päivänä helpottaa, tuo pahin vaihe ei lopulta kestänyt pitkään. Tiedän toki, että jokainen päivä nyt tuntuu pitkältä. Mutta tuostakin selviää, älä luovuta tai soimaa itseäsi ajatuksistasi. Tsemppihalaus.
voi kiitos. Mä käyn välillä google haun kautta lukemassa vastaavia äitien itkuja jostain 2006 vuodelta ja mietin et ne lapset jotka sillon rassas äitejään on jo kohta aikamiehiä
ap
Yhtä pahoja ovat myös 0-2 ja 4-100.
Noista kun selviää, niin pikkuisen helpottaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Kuulostaa että olet vanhempana ihan poikki. Minulla on vuosia siitä, kun omat lapset olivat noin pieniä, mutta muistan sen olleen kivaa aikaa. Murrosikä taas ei ollut.
Voisitko hakea itsellesi apua väsymykseen ja huoliin. Ehkäpä neuvolan tai työterveyden kautta voisi saada.
Lisäksi mieti mitkä olisivat arjessa sinun omia kivoja vapaita aikoja. Jokin säännöllinen palautumisaika vaikkapa kahvilassa, kirjastossa tai ystävien seurassa voisi auttaa. Nyt tarvitset lepoa.
Tsemppiä kovasti ja hienoa, että toit esille näitä vanhemmuuden vaikeitakin tunteita. Mutta muista, että lapset voi olla tosi ihaniakin, kun saa tietyt kehitysvaiheet ohi. Kyllä se aurinko sieltä paistaa, jonain päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Luulen että lapsesi ajattelee sinusta samoin, ett voiko kauheempaa itiä olla kuin sinä. Miksi teit lapsia, jos mielenterveytesi ei kestä heitä? Kyllä sen tietä itse pitääkö lapsista vai ei, ja jos ei, ei pidä niitä hankkia.
On julmaa kun ajattelet noin lapsista, kun varsin hyvin tiedät mitä siitä seuraa kun lapsia tekee. Sinusta se on kiinni millaine lapsesta tulee, sinä olet kasvattaja sinä asetat rajat, rakastat ja kiität.
Minulla oli neljä ihnaaa lasta aikanaan, olin kotiäiti ja tekisin saman uudelleen. Nyt ovat kaikki aikuisia ja omine perheineen. Omien lasten lapsuus oli parasta mitä minulla on ollut, töihin menin vasta kun neljäs lähti kouluun ja silloinkin puolipäivähommia.
Sinä ilmeisesti kaipaat yksinäisyyttä, omaa aikaa, kapakoita, heilumista kaupungilla tai muuta vilkasta yöelämää. Perhe ja lapset on parasta mitä ihmsellä voi
Miten minusta tuntuu ettet sinä ainakaan tunnetaitoja kovin lahjakkaasti ole näille ihanille lapsilles osannut opettaa? Liekö ovat tunteitaan edes saaneet ilmaista, jos sulla on ollut neljä
täydellistä lastatai sitten aika on kullannut muistosi. Ei kukaan normaali empatiakyvyllä varustettu ihminen kirjoita tällaiseen ketjuun noin. Häpeisit, jos osaisit. Mutta tuskinpa ymmärrät edes pahoitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki iät ovat yhtä kauheita mutta välttämättömiä, mutta jokainen meistä on itsekin aikanaan ollut lapsi. Nyt silmä pois omasta perseestä.
Vierailija kirjoitti:
Lyömistä ja läpsimistä ei tulisi sietää, oli lapsi miten pieni tahansa. Selitys, että lapsi ei ymmärrä tai se on hauskaa ei pitäisi olla mahdollista. Kaikkeen fyysiseen satuttamiseen pitäisi olla nollatoleranssi, ja antaa ikävuoteen sopiva rangaistus jos äitiä, isää tai sisaruksia lyö.
Samaa mieltä, omissani huomasin miten helposti pieni lapsi oppi perheen säännöt ja tavat elää normaalia ja tavallista elämää. Kotiäiti voi tosin pitää ns hanskat käsissään kaiken aikaa kun hoivaa lapsiaan.
Itse olen pannut merkille miten hermostuneita ja väsyneitä pienten lasten äidit ovat esim kaupoissa ym.... joka tapauksessa kotona pitää olla rutiinit ja rauha ottaa rennommin, no se onkin jo taitolaji.
äidit
Vierailija kirjoitti:
Ap
täällä on kohtalotoveri, melko samalla historialla ja nyt 4-v. Täysin mahdoton poika.
olen aivan loppu.
Onko hän alusta asti ollut mahdoton ja on yhä? Mä oon miettinyt paljon että mitä kaikkea tässä käytäs läpi JOS kotona olis vaikka alkoholiongelmaa, jos ei oikeasti elettäs molemmat perheelle tai jos lapsi ei saisi huomiota ja aikaa.
Mies on ihan todella hyvä isä ja poika on ihan isänsä perään, meillä on yhtenäiset kasvatuslinjat jne.
Ei olla keksitty mikä tässä mättää, kun ei anneta periksi lapsen oikuille tai eletä niin että lapsi päättää. Aidosti uskallan sanoa että meillä on rajoja ja rakkautta. Mutta uimahallireissut jäi nyt meiltä tauolle viimesen jälkeen, kun kannoin lapsen parkuvana poikittain suihkutilasta. En vaan jaksa ihmisten tuijotusta ja paheksuntaa. Aiemmin niin hyvin menneet uintireissut päättyivät vikat 3x tohon. Jos lähdetään pois ENNEN väsymystä lapsi huutaa kiukkuaan; ja jos lähdetään kun on jo väsynyt niin väsymystään.
Esikoisen kanssa onnistu kaikki, uimahalli, muskari jne.
Mutta toi tavaroitten heittely on ehkä pahinta just nyt, saattaa paiskoa lasin vaan kun satut sanomaan että älä paisko. Tai laittaa kiven suuhun ja nielaisee ihan vaan kun pyydät näyttämään mitä meni suuhun.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäinen lapsi siis tarkalleen ottaen on? On iso 2v. ja 4v. välillä ihan jo lapsen puhumisessa ja tunteiden tunnistamisessa ja sanoittamisessa. Meillä lapsi lähestyy 4v. ja ajoittain on ollut tuollaisia hankalampia kausia, sitten on taas helpottanut. Mietin omaa jaksamistasi (ja lapsen hyvinvointia sitä kautta) nyt eniten, olisiko yhtään mistään saatavissa apua arkeen? Miten päiväkodissa sujuu? Kuulostaa raskaalta tilanteelta. Tsemppiä!
Tarkalleen 2,5v, mutta puoli vuotta on nyt päivä päivältä muuttunut kauheammaksi kaikki. Vielä
2v käytiin uimahallissa ja oikealla ajoituksella se meni hyvin, eli malttoi mun pukemisen ajan istua ja syödä välipalaa kun mentiin uimaan heti herättyä aamutoimien jälkeen. On koitettu juoksuttaa perhejumpissakin mutta sielläkin karkailee. Mä hain apua perhepalveluista mutta sielt
Joo olisin halunnut lastensuojelusta apua myös muttei heillä heränny kuulemma huolta lapsesta. Eli apua ei kyl saatu
ap
Nukkumisesta. Toiset lapset ei vaan nuku, unen tarve on vähäisempi. Jo sairaalassa sanoin, että tämä vauva ei nuku, ja minulle sanottiin, että kyllä vastasyntyneet nukkuu. Pitivät vauvaa siinä hoitajien toimistossa ja sitten totesivat, että tosiaan ei nuku. Molemmat lapset olleet ns yökukkujia. Mitään jakoa saada nukahtamaan ennen klo 12. Myös päikkärit loppuivat noin 1,5 v iässä. Joutuivat makoilemaan muiden kanssa päiväkodissa mutta nukahtaneeta eivät.
Vierailija kirjoitti:
Kokeilkaas jättää sokeri lapselta pois kokonaan ja iteltänne samalla. Jokikinen ruokapurkki kyylätään, onko sokeria yli 2g / 100g. Yks hedelmä päivässä tai mustikoita.
Ekat viis päivää tulee oleen helvettiä mutta sitähän teillä jo on. Kattoaa mitä tapahtuu parin viikon päästä. Saattaa ittellännekin olo parantua kun ette syö sokeria. Jos ei käyttäytymisessä tapahdu muutosta, niin palatkaa sitten tavalliseen tapaan lisäämään aamupuuroon sokeria, jogurtteja jne.
Täytyy katsoa joo, sokeria ei täl hetkellä tule kun Alpron jogurtista, mutta syynäänpä piilosokerit. Hedelmiäkin syödään paljon ja mustikoita. Ja lasten smoothiet. Niistä saattaa kertyä, hyvä vinkki, kiitti!
ap
Minusta tuo on ollut helppo ikä, mutta lapset voi olla niin erilaisia. Minulla 3 lasta melko isoilla ikäeroilla. Vanhin oli jo 5 v., kun syntyi pikkusisko, ja 9 v., kun syntyi pikkuveli.
Meidän vanhin lapsi oli kotioloissa helppo kuin mikä. Ihan pienestä alkaen mukana kaikessa kodin askareessa ja innokas kaikkeen. Hoidossa oli ongelmia. Meni hoitoon 2-vuotiaana. Hän ei suostunut nukkumaan siellä päikkäreitä ja iltapäivisin kävi ylikierroksilla. Hävetti oikein, kun aikuiset kertoivat, että tänään on heittänyt hiekkaa lapiolla toisen lapsen päälle tai töni välipalajonossa tai haastoi riitaa, kun piti lähteä ulos. Minusta tuntui joskus kuin olisin mennyt hakemaan jotain pikkurikollista vankilasta hoitopäivän päätyttyä. Ei meillä kotona ollut sellaista, mutta toisaalta kun hän oli ensimmäinen lapsi, sai paljon huomiota ja tehtiin yhdessä asioita. Päiväkodin isoissa ryhmissä ei ole aikuinen koko ajan opastamassa. Mutta kun hän kasvoi, päiväkodistakin lakkasi tulemasta viestiä huonosta käytöksestä.
Toinen lapseni oli pienenä hyvin arka tyttö. Hänellä ei ollut uhmaikää. Luulen, että se jäi ujouden jalkoihin. Häntä piti kannustaa. Jos mentiin uimahalliin, tuntui, että pelkää vähän kaikkea, siis suihkujen ääntä ja pukuhuoneen hälinää ja saunaan menoa. Hän ripustautui puistoissa housun lahkeeseen tuossa iässä, jos joku toinen lapsi tuli puhumaan. Me laitettiin häntä jo tosi pienenä yleisurheilukouluun ja satubalettiin, että rohkaistuisi liikkumaan. Hänellä on ollut vaikeita kaverisuhteita, yksi tyranni komenteli heti koulun alusta alkaen ja määräsi mitä pitää tehdä. Jos tyttö sanoi vastaan, ettei halua jotain tehdä, heti kaveri uhkaili, että sitten ei olla enää kavereita. Ja nyt puhutaan tosi typeristäkin teoista, esimerkiksi kaveri oli houkutellut 2. luokalla varastamaan kaupasta, mutta siihen onneksi tyttö oli sanonut, ettei hän uskalla. Illalla itki kotona, että he eivät oli enää kavereita x:n kanssa, koska hän ei suostunut ottamaan karkkia kaupasta. Tietysti ilmoitin sen x:n kotiin, mitä niiden lapsi puuhaa, mutta toisaalta olen aina rohkaissut, että pitää olla muitakin ystäviä. Yritän kannustaa, että tutustuisi toisiin lapsiin enemmän. Nyt on harrastuksen kautta tullutkin pari hyvää ystävää. Kun täyttää jo 11 v., on vähän enemmän arjesta selviytymisen taitoja eikä kaikkeen aina ole pyytämässä avuksi vanhempia, mutta ujo on edelleen.
Kerroin tämän, koska minusta tuntuu, että lapsessasi on paljon hyvääkin. Hän on rohkea. On lapsia, joita pitää kannustaa ja rohkaista koko ajan ja toisaalta lapsia, jotka luontaisesti kokeilevat ja uskaltavat. Huomaa se positiiviselta kannalta, rohkeus ja uskallus, ja tue niitä silloin kun ne ilmenevät kivoissa merkeissä. Laita vaikka urheiluharrastuksiin, kun virtaa tuntuu riittävän. Siellä hän saa hyvää palautetta vaikkapa nopeudesta tai ketteryydestä ja se suuntautuu oikeisiin tavoitteisiin.