Lue keskustelun säännöt.
Onko kauheampaa ikää lapsella kuin 2-4v?
Kysyn tätä yhden jo täysikäsen lapsen kokemuksella, jolla oli ihan järkyttävä murrosikä. Mutta murkun kanssa pystyi hyvänä hetkenä neuvottelemaan ja sopimaan pelisäännöistä. Elämä oli silti hyvää.
Esikoisen taaperoaika oli helppoa, nyt ei ole.
Olen ihan loppu, ja jos joudun hoitamaan kuopustani yksin kolmekin päivää, loputonta kieltämistä, uhmaamista, huutamista, rikkomista.
Pelkään että muutun lähes väkivaltaiseksi, sillä tukiverkkoja meillä ei ole.
3pvää viikossa lapsi on päiväkodissa osa-aikatyöni takia, ja odotan vaan että koska voin viedä lapsen sinne. Haluaisin pitää lasta siellä enemmän, mutten ole varma pahentasko se lapsen käytöstä
Mies osallistuu tosi paljon ja aina töiden jälkeen ottaa kopin lapsesta, mutta mua ahdistaa ajatuskin että joudun kohta kohtaamaan iltariehumisen, hoitamaan aamupuuhat ja pukemistaistelut.
Lapsi läpsii, kynsii, puree. Tekisi mieli välillä oikeasti tukistaa kunnolla lasta, ja itkettää kun edes ajattelen niin. On hällä hyviäkin hetkiä paljon, mutta usein olen niin rikki niistä huonoista, etten osaa nauttia.
Meillä saa näyttää tunteita ja kannustankin siihen, mutta lapsella ei ole mitään kontrollia. Saattaa lyödä ilosta?!
Puistoon ei voida mennä koska lapsi karkailee päättömästi, ja vaunuissa huutaa että kävelemään pitää päästä. Uimahallissa karkailee, kaatuilee ja jos ollaan varttikin liian pitkään, kirkuu väsymystä pukkarissa. Saunassa kiipeilee. Kun kieltää niin läpsii.
Mä puen itseni pukkarissa hiki päässä ja jalallq koitan blokata lasta karkaamasta, silti karkaa. Esikoisen kanssa käytiin joka viikko uimassa ja hän tyytyväisenä söi smoothieta kun puin.
Ostosreissut menee ihan perseelleen, koska uhma. Huutaa kärryissä ja autokärryistä koittaa kiivetä pois.
Kylvyssä viihtyy mutta hirveä huuto kun pois. Joka päivä on taistelu, jossa en halua olla mutta pakko.
Mies hoitaa 90% iltanukutuksista, aina kun ei ole iltatöissä, sillä mä en kestä niitä taisteluita enää päivän päälle.
Onko tämä muilla tällaista?
Meillä on säännöllinen rytmi, ruoka-ajat eikä syödä sokeria yms. Mietin mitähän tää olis jos vielä ei olis tämä rytmi!
Olen miettinyt eroa ihan senkin takia, että saisin viikon lomaa lapsesta.
Ja mikä hirveintä ja itsekkäintä, lapsi on todella toivottu ja ivf:llä tehty!
Mulla on ihan kamala olo, että ajattelen näin.
Mutta en ikinä ois uskonut, millaista helvettiä voi taaperoaika ollapahinta on että tutut joilla isoja lapsia, sanoo vaan et joo se on ihan kauheeta aikaa! Kiitti joo, huomaan kyllä..en tiedä selviänkö sinne asti järjissäni kun lapsi kasvaa. Haluaisin vaan jättää kodin ja lapsen miehelle ja häipyä siiheksi johonkin omaan rauhaan kunnes lapsi on kasvanut.
No nii kivittäkää! Haukkukaa. Mut yksikin vertaistukiviesti ehkä ois paikallaan!
Kommentit (596)
Laita lapselle valjaat niin ei tarvitse pelätä karkailua. Minukka oli sellaiset lapsena, samaten omalla lapzellani kun oltiin kaupungissa tai kaupassa. Voi esitellä lapselle ezim heppa- tai koiraleikkinä.
Pitäisikö kokeilla sitä telkkaria, että saat edes hetken rauhaa. Pienempi paha kuin avioero. Viemukula vaikka sirkuskouluun, siekkä voi riehua turvallisesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi asiat pitää ohjeistaa leikin kautta? Joskus se on todella hyvä metodi, mutta joskus lapsen pitäisi vain kuunnella koska vanhemmat niin sanovat. Ihan oman turvallisuudenkin takia.
Jostain kumman syystä tuon 4v iän jälkeen erojen määrät kasvaa hurjasti. Meinaan viskari-alakoulun ekat vuodet ikäväliä lapsilla kun vanhempia enempi eroaa. Lasteni luokassa monilla vanhemmat eronneet ala-asteen alkaessa. Jotenkin siihen siirtymävaiheeseen mennessä eivät huoltajat ilmeisesti panostaneet riittämiin parisuhteeseen ja uhmaikävaiheessa vielä yhdessä sinnitelty läpi ajatellen vaiheen olevan ohimenevää
Tuota..4 lapsen äitinä voin ohjeistaa näin; a.käytä korvatulppia kun on paha päivä ( kotosalla tietenkin),. Kun pysyt rauhallisena muksu alkaa ymmärtää että kaikki on ihan hyvin, lapsi kantsii viedä päivittäin puistoon missä voi purkaa energiaa,pidä paljon lasta lähellä , ÄLÄ huuda itse ja toimi määrätietoisesti.
Kaikkein tärkeintä; älä ota lapsen käytöstä henkilökohtaisena loukkauksena itseäsi kohtaan.
Lapsi ei ole pieni aikuinen.
Lupaan että helpottaa ja muista että olet lapselle täysin korvaamaton oma äiti kulta. Olet hyvä äiti.
Tuo vain on hankala ikä.
Luulen että lapsesi ajattelee sinusta samoin, ett voiko kauheempaa itiä olla kuin sinä. Miksi teit lapsia, jos mielenterveytesi ei kestä heitä? Kyllä sen tietä itse pitääkö lapsista vai ei, ja jos ei, ei pidä niitä hankkia.
On julmaa kun ajattelet noin lapsista, kun varsin hyvin tiedät mitä siitä seuraa kun lapsia tekee. Sinusta se on kiinni millaine lapsesta tulee, sinä olet kasvattaja sinä asetat rajat, rakastat ja kiität.
Minulla oli neljä ihnaaa lasta aikanaan, olin kotiäiti ja tekisin saman uudelleen. Nyt ovat kaikki aikuisia ja omine perheineen. Omien lasten lapsuus oli parasta mitä minulla on ollut, töihin menin vasta kun neljäs lähti kouluun ja silloinkin puolipäivähommia.
Sinä ilmeisesti kaipaat yksinäisyyttä, omaa aikaa, kapakoita, heilumista kaupungilla tai muuta vilkasta yöelämää. Perhe ja lapset on parasta mitä ihmsellä voi olla. Monet haluavat lapsia ja oman perheen mutta eivät välttämättä saa sitä koskaan, ja sitten ne jotka ei tykkää lapsista eikä ole perhekeskeisiä, niille tulee lapsia kuin sieniä sateella. On jotenkin niin väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murrosikä on lapsen kamalin ikä!
Vierailija kirjoitti:
Luulen että lapsesi ajattelee sinusta samoin, ett voiko kauheempaa itiä olla kuin sinä. Miksi teit lapsia, jos mielenterveytesi ei kestä heitä? Kyllä sen tietä itse pitääkö lapsista vai ei, ja jos ei, ei pidä niitä hankkia.
On julmaa kun ajattelet noin lapsista, kun varsin hyvin tiedät mitä siitä seuraa kun lapsia tekee. Sinusta se on kiinni millaine lapsesta tulee, sinä olet kasvattaja sinä asetat rajat, rakastat ja kiität.
Minulla oli neljä ihnaaa lasta aikanaan, olin kotiäiti ja tekisin saman uudelleen. Nyt ovat kaikki aikuisia ja omine perheineen. Omien lasten lapsuus oli parasta mitä minulla on ollut, töihin menin vasta kun neljäs lähti kouluun ja silloinkin puolipäivähommia.
Sinä ilmeisesti kaipaat yksinäisyyttä, omaa aikaa, kapakoita, heilumista kaupungilla tai muuta vilkasta yöelämää. Perhe ja lapset on parasta mitä ihmsellä voi
Tietyllä tapaa olen samaa mieltä. Jos lapsia haluaa, niitä pitää tosiaan haluta, ei pelkäsyään tehdä. Itse tiedostan, etten olisi hyvä äiti, joten en tee lapsia. Ja ainakin olit omistautunut omille lapsillesi täysin, arvostan sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alle 3v ikä on pahinta. 4-vuotiaan kanssa on jo tosi paljon helpompaa kuin 2-vuotiaan. Tai toki riippuu lapsestakin, mutta ainakin oma kuopus oli aivan totaali täystuho silloin 1-2v iässä ja helpotti kyllä kun sai edes vähän järkeä päähän.
Onko lapsi kastettu kristillisellä Pyhällä kasteella?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemukseni mukaan pahin vaihe on noin 1-vuotiaana eli silloin, kun lapsi oppii kävelemään ja kiipeämään. Järkeä ei ole päässä yhtään, mutta jalat pelaa sitäkin vikkelämmin. Sanon tämän kaksosten äitinä, meinasin tulla hulluksi kun toinen juoksi oikealle ja toinen vasemmalle koko ajan ja joka paikassa. 2-4-vuotiaat ymmärtää sentään jotain puhetta.
Samaa mieltä. 4v esikoinen tuntui aivan superhelpolle kun kuopus oli aivan päätön 1-2v joka ehti joka paikkaan eikä järkeä ollenkaan. Ja joka sai itkupotkuraivarit kun asiat ei menneet niinkuin halusi.
Eikä tämä kuopus ole mikään nepsy tai muuten ongelmatapaus, vilkas ja temperamenttinen kyllä edelleen, mutta osaa keskittyä tarvittaessa.
Ehkä päiväkodissa tapahtuu hänelle jotain ikävää? Ja poloinen ei osaa kertoa siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla 4v 5kk kaksostytöt. Olen hoitanut kotona vauvasta asti. Pelisäännöt selvitetty heti kun ymmärrys lapsilla riitti. Eläväisiä toki ovat, mutta tietoisia, että jonninjoutavasta kiukuttelusta seuraa "jäähy". Moni ihmettelee kun käyn tyttöjen kaupassa. Kärrystä kiinni pitäen kävelevät nätisti kiukuttelematta mukanani. Alusta asti opetettu säännöt missä sitten liikutaankin. Eka lentoreissu noin 1,5 v sitten, kotona jo kerrottiin mitä se tarkoittaa, eli koneessa istutaan nätisti ja puuhapussit mukana, jotta voivat väritellä ja piirtää. Toki pyritään nä lentomatkat aina iltalentoina, joten tunnin kun ovat puuhailleen uni vie voiton.
Tytöillä on jumppahetki lapsiporukassa 4 x viikossa ja muutakin puuhaa pitkin viikkoa, sillä energiataso saadaan pysymään hyvinkin kurissa.. 5 v kun täyttävät menevät vuodeksi päiväkotiin ja sitte eskariin ja kouluun mutta onneni on, jotta l
Lapset meillä kasvatettu sen pohjalta miten minutkin ja itse asiassa myös mieheni aikanaan. Omien vanhempien kunnioitus on voimissaan edelleen. Puhumalla on meilläkin aina vanhemmat selvinnyt ja selittämällä mikä on oikein tehty ja mikä väärin. Tämän päivän villi ja vapaa kasvatus mahdollistaa hyvinkin, ettei lapset pysy hallinnassa. Meijän kaksoset ei ole sen helpompia kuin muutkaan, mutta säännöt ja rakkaus samassa paketissa helpottaa huomattavasti kaikkien elämää ja turha vinkuminen ja äksyily pysyy poissa. Jokaisella on joskus huono päivä, niin lapsella kuin aikuisella, mutta rauhallisena tulee pysyä aikuisen, koska jos lähtee samalle tasolle kuin lapsi kiukutellessaan on lopputulos katastrofi. Joku tuolla kyllä jo kerkes haukkumaan minut, mutta siinä näkee mitä kasvatuksesta paitsi jäänyt aikuinen käyttäytyy. Helppoa lasta ei ole olemassakaan, vaan lapsi tuo aina suuren vastuun vanhemmille.
Ap, jos lapsi läpsii, nipistää ja puree sinua, läpsäise takaisin (ei kovaa!), nipistä takaisin ja näykkäise takaisin! Sanot tiukasti, että ei saa lyödä/purra/potkia/nipistää, äitiä SATTUU!! Tämä ei ole lapsen kaltoinkohtelua, vaan opettamista. Miten muuten lapsi muka voisi tietää, miksi niin ei saa tehdä?? Näin muutkin äidit opettavat lapsiaan, siitä ei vaan huudella julkisesti.
Ennen kuin kivitätte minut, niin miettikää nyt oikeasti hetki, kumpi on pahempaa. Se, että äiti kerran nipistää omaa lastaan, vai se, että kärsitään joka vn päivä, ollaan lasuun yhteydessä, hylätään lapsi vieraiden hoidettavaksi ja äiti joutuu lataamoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan tutulta Meillä oli myös välillä ihan kamalaa, jaksaminen oli todella koetuksella. Tuosta purevasta ja draamaisesta uhmahirviöstä kasvoi aivan ihana ja fiksu poika, nykyään tasapainoinen ja empaattinen lukiolainen. Kaikki arkea helpottavat konstit käyttöön, jonain päivänä helpottaa, tuo pahin vaihe ei lopulta kestänyt pitkään. Tiedän toki, että jokainen päivä nyt tuntuu pitkältä. Mutta tuostakin selviää, älä luovuta tai soimaa itseäsi ajatuksistasi. Tsemppihalaus.
Oma lapseni ei ollut tuollainen riehuja, mutta tykkäsi kiipeillä. Hän sai 2-vuotislahjaksi sellaiset Ikean köysitikkaat. Aluksi hädin tuskin pystyi täristen seisomaan alimmilla portailla, mutta ajan kanssa ne taidot parani ja pikku hiljaa oppi tekemään niissä kaiken maailman temppuja. Ne toimi myös keinuna. Niillä pystyi ottamaan niin kovat vauhdit, että ylettyi varpailla kattoon. (Tää tosin tais olla vasta kouluiässä.) Mutta siinä yksi vinkki siihen, miten kotona voi purkaa energiaa tai vain kokeilla opetella uusia, fyysisiä temppuja.
Me tehtiin myös välillä sellaista, että lapsi kiipesi minua pitkin. Seisoin siis vain ihan paikallani ja annoin lapsen kiivetä minua pitkin ylöspäin. Ulkona kun käveltiin, kannoin joskus lasta olkapäillä. Voisiko tämäkin olla yksi vaihtoehto, jos lapsi karkailee? Jos lapsella on tylsää tai väsyttää, niin olkapäillä istuminen voi olla kivaa vaihtelua. Kun lapsi oli vähän isompi, kannoin ihan vain selässä, pitäen käsiäni lapsen takapuolen alla. Japanissa monet naiset kantavat lapsia näin ja ne lapset saattavat ihan nukkuakin siinä äidin selässä, vaikka äiti pitää vain käsillään kiinni.
Myös sängyssä me tehtiin 'jumppajuttuja', niin kuin lapsi niitä kutsui. Yksi liike oli sellainen, että olin selinmakuulla jalat koukussa ja lapsi istui jalkaterieni päällä sääriin nojaten ja piti käsillä lujasti säärten ympäriltä kiinni. Minä nostin sääriä ylös, niin että lapsi heilui siinä ja meni melkein ylösalaisin. Otin tietenkin vastaan, jos lapsen ote ei pitänyt ja hän alkoi valua sieltä ylhäältä alas. Yksi 'liike' oli enempi voimanostoa. Makasin selälläni ja lapsi yritti nostaa jalkaani ylös, nostamalla sitä nilkan kohdalta. Johonkin asti lapsi sai nostettua (olen aika painava :-) mutta ei ylös asti. Silti hänestä oli kiva yrittää. Yksi liike oli sellainen, että makasin peppu seinää vasten, jalat nostettuna ylös seinälle, mutta koukussa, niin että lapsi pääsi kiipeämään jalkaterieni päälle. Sitten suoristin jalkoja pikku hiljaa ja lapsi yritti pysyä siinä pystyssä. Kyllä me ainakin muutaman kerran onnistuttiin niin että sain jalat suoraksi seinälle ja lapsi seisoi siinä päällä. Tämä viimeinen tosin taisi olla lähempänä neljää vuotta, ei niinkään kaksivuotiaana.
Ehkä netistä voisi löytyä jotain ohjeitakin, mitä temppuja voi lapsen kanssa tehdä. Nämä nyt oli sellaisia, mitä itse epäliikunnallisena tein ihan vain omasta päästäni, ja kyllä meillä ihan hauskaa oli.
Ap
täällä on kohtalotoveri, melko samalla historialla ja nyt 4-v. Täysin mahdoton poika.
olen aivan loppu.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan minun lapsenlapseltani, jota paljon hoidan. Olen ainoa isovanhempi yksinhuoltajaperheen lapselle, joten päivähoitoa ja minua kummempaa tukiverkkoa ei heillä myöskään ole. Vanhemmalla ei ole muuta mahdollisuutta lepoon, vapaaseen tai omaan aikaan, kuin se, minkä lapsi on hoidossa tai minulla.
Olen saanut siis oman osani läpsimisistä, raapimisista ja tavaroilla/ tavaroiden heittelystä, päättömästä säntäilystä ja karkaamisyrityksistä. Poliisia ei ole vielä tarvittu, mutta palokuntaa kyllä, joten tiedän siis asiasta paljonkin.
Olen huomannut, että liian äänekäs ja vilkas ympäristö sekä liialliset virikkeet ja aktiviteetit kiihdyttävät lapsen välillä jopa sekopäiseksi. Olen myös hetken aikaa päiväkodissa työskennellessäni nähnyt, miten riehuva lapsi saadaan rauhalliseksi OPETTAMALLA häntä leikkimään. Tarjoamalla siis riehunnan ja kiukuttelun vastapainoksi kiinnostavaa tekemistä. Hyvällä menestyksellä
Kerrankin järisyttävän pitkä teksti, jonka luin suurella mielenkiinnolla loppuun asti! Olet kyllä maailman paras ja ihanin - ja taitavin! - mummo! Hienoja oivalluksia siitä, mikä toimii tämänlaisille (ja ehkä muillekin?) lapsille. Nämä ohjeet pitäisi saada kirjoihin ja kansiin - vai nykyäideille sopivampaan muotoon Tiktok-videoiksi?
Minusta tuo on ennemminkin melkeinpä paras ikä :D Ei yöheräilyjä, imetystä, monia päikkäreitä sotkemassa päivää, lapsi osaa kertoa mikä on ongelmana, käveleekin jo itse ja vaunuja sun muuta vauvarojua ei pyöri joka nurkassa. Haluaa viettää aikaa vanhemman kanssa ja innostuu kaikesta, huvit on tosi halvat ja pienet asiat tuo iloa. Vanhempi voi vielä kontrolloida kaikkea helposti.
Ei ole mitään kaverihuolia vielä, eikä tarvitse säätää mitään kaverikyläilyjä ja leikkitreffejä, eikä silti jää ulkopuoliseksi mistään. Eivät vielä harrasta, joten illat ei mene kuskina tai viikonloput peleissä. Menevät aikaisin nukkumaan, meillä jo klo 19 menty sänkyyn lukemaan.
Ei ole tappelua kotiintuloajoista, ruutuajasta, peliajasta, rahasta, kokeisiin lukemisesta, läksyistä... ei tiktokkia, lintsaamista, yksinäisyyttä, päihteitä, ei tarvitse sydän syrjällään valvoa ja odottaa kotiin.
Miksi niin moni tulee tänne keulimaan miten ihana heidän taapero oli? Todella avuliasta...