Miksi Suomessa on niin vaikeaa päästä esimiesasemaan?

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on kyllä niin paskaa olla esimies, kun suomalaisilla työntekijöillä ei keskimäärin minkäänlaisia alaistaitoja ja kaikkia vaan vituttaa oma työnsä. 

Kannattaa hakea ulkomaille niin palkkakin on usein parempi ja käteen jää enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli oikein hyvä esimies isolla työpaikalla. Piti aina huolen työntekijöistä, mutta toisaalta antoi ymmärtää, että mitään vinkumista asioista ei tulla valittamaan, jos mukana ei ole ehdotusta, miten se epäkohta voitaisiin korjata.

Kuulostaa ihan minulta ja itsekin toimisin noin.

minusta taas tuntuu, että suomessa vähintään joka kolmas työssäkäyvä on jonkin sortin turha pikkupomo

Se on hienoo ku "siivouskohde-esihenkilöt" tai "mummiäs pääsi helposti" antaa perustelematta alapeukkua asiakommenttiin ja puhuu esihenkilöksi pääsyn olevan helppoa. Mikä sinussa nais DI on vikana? Mikä siinä on niin vaikeaa???

Jatkakaa toki...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Amerikoissa riittää, että olet ahkera, kannustava, yhteisöllinen ja osaava. Onhan täällä ihan eri meininki ja paikkoja olematon määrä auki. Oletko harkinnut työskentelyä Amerikassa?

En ole aloittaja, mutta olen työskennellyt kymmenisen vuotta Amerikassa. Oletko sinäkin, vai perustatko väitteesi johonkin nojatuoliasiantuntijan mutuiluun?

Väite on niin tosi kuin mitä palstan amerikan aloituksissa on kirjoitettu. Ohis kommentoi

Vierailija kirjoitti:

Ne pääsee esimieheksi, joilla on siihen lahjoja ja tahtoa. Monelle on vain tuo jälkimmäinen.

ei siihen paljoa lahjoja tarvita kun osaa nuolla persettä; miehet mielistelee ja jauhaa sontaa kun taas naisena voit edetä reittä pitkin niin urapolku on taattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne pääsee esimieheksi, joilla on siihen lahjoja ja tahtoa. Monelle on vain tuo jälkimmäinen.

ei siihen paljoa lahjoja tarvita kun osaa nuolla persettä; miehet mielistelee ja jauhaa sontaa kun taas naisena voit edetä reittä pitkin niin urapolku on taattu.

Siinäpä malliesimerkki työntekijästä jonka esihenkilö on ilo olla. 

Se riippuu mihin sitä on tarkoitus kehittää, alaa. Ja onko kaikki menossa hyvään suuntaan. Poliittinen manipulointi ja verkosto on toinen kysymys? Ettei myy sieluaan sinne, rahalle vain.

Ne joiden halutaan menestyvän, menestyy. Ne joiden ei haluta menestyvän ei menesty.

Liity Kokoomukseen ja rupea päliköksi.

Suomessa on manager-tittelillä työskenteleviä henkilöitä ilman yhtään alaista. Tuo manager-titteli riittää monelle korvaamaan matalan palkan. Joillekin se titteli kun on tärkempi kuin oikea asema ja vastuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska niitä esimiehen paikkoja on vaan rajallisesti. Ja tästä avautumisesta päätellen luonteesi on sellainen ettei sinua haluta ketään johtamaan.

Ketä tahansa v tuttaa jos et etene urallasi, vaikka olisit tehnyt jo kauan töitä sen eteen.

Käytännön mahdottomuus, että useimmat etenisi. Myyjiä firmassa voi olla esim. 100. Myyntipäälliköillä 10-20 alaista eli myyntipäälliköitä olisi 5-10. Myyntijohtajia yksi. Vaikea tuossa on monenkaan myyjän edetä ylöspäin. Voi toki kikkailla ja nimittää osan myyjistä avainasiakaspäälliköiksi ilman alaisia.

Kyllä, nimenomaan niiden oikeiden ihmisten on vaikea päätyä esimies asemaan. Suomen suurin ongelma on tällä hetkellä johtamisen puute. Liian usein esimies tehtävät täytetään poliittisin perustein, tai sitten sillä "paperilla" paras. Pikkupomoksi valitaan aina se halvin j ku vimmalla its kehulla varustettu inssi, koska paperilla hyvä ja voidaan maksaa pienin mahdollinen palkka.

Käytännön osaaminen ja henkilöstöjohtamisen taito ei merkitse nykyään yhtään mitään. Lopputulos on nyt hyvin nähtävissä miten tällä maalla tällä hetkellä menee.

Vierailija kirjoitti:

minusta taas tuntuu, että suomessa vähintään joka kolmas työssäkäyvä on jonkin sortin turha pikkupomo

Suomessa yleisimmät alat taitavat olla palveluala ja soteala. Naisten yleisin ammatti on sairaanhoitaja-lähäri tai myyjä ja miehillä jokin muu.

Kuka haluaa olla henkilöesimies vapaaehtoisesti, homma aivan syvältä. Ei saa sanoa totuutta alaisille päin naamaa vaan aina pitää olla kannustava. Jokaista sanaa ja elettä pitää varoa tänä päivänä ettei tule syytettä jostakin.

Minä pääsin vastuulliseen esimiesasemaan suoraan koulun penkiltä, ja pyöritin pari vuotta ja pari ylennystä myöhemmin yksin lähes 500 työntekijän tehdasta. Siellä sitten kärvistelin vuosia, kunnes vastuu ja paine musersi, ja iski pahemman luokan burnout. Pala palalta lähdin taas itseäni kasaamaan, ja oivalsin ettei se raha, valta ja tittelit ole ainakaan onnen avain. Nykyään elelen pienituloisena taviksena huomattavasti onnellisempaa elämää, eikä minulta mitään puutu. Sitä hullunmyllyä ei ole hyvästä liksasta huolimatta pätkääkään ikävä.

Tuntuu kyllä, että Suomessa hirttäydytään liikaa virallisiin tutkintoihin ja kokemusvuosiin jostain toisesta hommasta. Taustalla myös suhteilla kikkailua tietysti ja perseennuolentaa. Pitää olla niin hirveän tosissaan siitä omasta puljusta, kuin se olisi uskonto. Jenkeissä ehkä pärjää helpommin jos on raakaa talenttia ja saa näytettyä tulosta.

Itse en koskaan etene, koska minusta paistaa etten ota työelämää huipputosissani ja heittäydy täysillä sen yksittäisen firman liturgiikkaan ja sarasvuolaiseen pseudomystiikkaan. Kunhan vaan tienaan elantoni ja oven sulkeuduttua unohdan koko homman.

Hyvät pääsee täälläkin esimieheksi 

se vaatii myös halua johtaa 

Toimitusjohtaja voi olla vaikka yhden hengen konkurssifirmassa,kuinka arvokkaita nuo tittelit on?

Mulla on taas päinvastainen kokemus. Kaikki työpaikat jossa olen työurani aikana ollut, minut on nopeasti pantu esihenkilöksi. Vaikka en ole sellaisia paikkoja uran alkuaikoina hakenut. 

Työnantajien mukaan olen soveltunut esihenkilön hommiin mainiosti. Myös työtyytyväisyys kyselyissä olen aina saanut parhaat arviot henkilökunnalta. 

Tämä kaikki on itselleni mysteeri, sillä en koe olevani mitenkään erityinen. Päinvastoin. Välillä tunnen suurtakin alemmuuden tunnetta.