Minkälainen susta tuli, vaikka lapsena vanhemmat ei ollut läsnä?

Minusta tuli ammatillisesti menestynyt, tosin oman paikan löytämistä hidasti jotenkin sellainen huonon itsetunnon ja kunnianhimon yhdistelmä. Ajattelin jotenkin aina että se, mitä oikeasti haluan, on huonoa ja paskaa, ja kannattaa tehdä mieluummin jotain hienompaa. Nyt lopulta kuitenkin siis oma ala löydettynä. 

Parisuhteen löytäminen oli myös erittäin vaikeaa huonolla itsetunnolla. Liikuin onneksi sellaisissa piireissä, jossa pahoja poikia oli harvinaisen vähän, joten sen sijaan että olisin traumatisoinut itseni väkivaltaisissa suhteissa olinkin vaan sinkkuna pitkään. Lopulta nuoruuden ja tyhmyyden jo jäätyä taakse löytyi hyvä parisuhdekin. 

Nuorena oli pakko olla sellainen menevä kavereiden kanssa liihottelija joka inhoaa joulua ym. rauhallisia juhlapyhiä, koska eihän mulla ollut mitään perhettä jonka kanssa olisin ollut kavereiden sijaan ja jonka kanssa olisin viettänyt joulut. Nyt on ollut ihanaa löytää itsestään kotihiiri ja jouluttaja. 

Ylipäätään kaikki on nykyään aika ihanaa. Säälittää vauvapalstan anoppi- ja jouluketjuissa porukka, joka aina vaan haikailee sitä omaa parasta lapsuudenperhettään ja mies, anoppi ja aikuisuuden joulut vaan yrittää jotenkin pilata sen ainoan oikean tavan tehdä asiat. 

Vierailija kirjoitti:

Tässähän elelen maksamassani ok talossa perheeni kanssa. Ei valittamista. Ainoana saan joskus mahtavan perinnön. 

Jos vanhempasi ei ollut läsnä lapsuudessasi, oletko varma että he huomioivat sinut myös kuollessaan? Voivathan he testamentoida perintönsä ihan toisaalle. Tai jotenkin kuulostaa, että ette ole nykyisinkään läheisiä vanhempasi kanssa, jos mielessäsi vain perintö eikä vaikka muuttunut ja läheinen suhde nykyään aikuisena. Ja että olisit sanonut, että onneksi ovat korjanneet asian ja välit olemalla huippu mummo ja pappa lapsillesi.

   Hyvin on mennyt, ei ulisemista. Sain mallin ahkerasta työnteosta. 

Olen itse ainut lapsi ja samoin muutamat ystävät joiden vanhemmat kävi paljon töissä. Ollaan aiheesta keskusteltu eikä mitään traumoja kellään. Oli rakkautta silti mihin voi luottaa.. 

villi ja vapaa

Pärjäävä ja periksiantamaton, työnarkomaani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässähän elelen maksamassani ok talossa perheeni kanssa. Ei valittamista. Ainoana saan joskus mahtavan perinnön. 

Jos vanhempasi ei ollut läsnä lapsuudessasi, oletko varma että he huomioivat sinut myös kuollessaan? Voivathan he testamentoida perintönsä ihan toisaalle. Tai jotenkin kuulostaa, että ette ole nykyisinkään läheisiä vanhempasi kanssa, jos mielessäsi vain perintö eikä vaikka muuttunut ja läheinen suhde nykyään aikuisena. Ja että olisit sanonut, että onneksi ovat korjanneet asian ja välit olemalla huippu mummo ja pappa lapsillesi.

      Minulla on aina ollut hyvät välit vanhempiini. He itse ovat sanoneet aina, että sitten kun tämä jää sinulle. Ovat jo vuosia antaneet ennakkoperintä sen rajan mistä ei mene veroa. Joten kaikki hyvin. 

Tottakai se vaikuttaa. Olin joissain asioissa ikäisiäni itsenäisempi, mutta emotionaalisesti tuntui hylätyltä. Sitä olen oirehtinut viimeiset neljäkymmentä vuotta. 

Sikäli hassu kysymys, koska itsehän me luomme oman itsemme. 

Toki, kasvatus ja elämässä koetut asiat voivat myötämielistää meitä suuntaan taikka toiseen. 

Lähtökohtaisesti kaikki tulee kuitenkin meistä itsestämme. Mitä haluamme olla. 

Helppo tietty olisi syyttää jota kuta muuta, "koska vanhempani olivat tälläisiä ja tuollaisia, niin siksi minä tein pahoja tekoja". Ei , kyllä sinä ihan itse ryöstit sen Alepan / hak kasit naapurin / ta poit anopin. 

Sinä olisit voinut valita että oletko tekemättä vai teetkö, päätit valita jälkimmäisen. Sinun päätös. 

Välillä olen hyvin itsenäinen ja olen tehnyt musaa ja taidetta, joihin voi kanavoida asioita. Muutin kotoa pois jo 15-vuotiaana, kun oli ahdistavaa. Olen myös masentuvaisuuteen taipuvainen melankolikko. Olen yrittänyt lokeroida itseni tavallisuuden lokeroon, opetella perustaitoja myöhemmin, että kelpaisin tälle yhteiskunnalle ja ihmisille, mutta hyvin usein olen tullut kiusatuksi esim. työyhteisöissä, niin että olen joutunut jonkun persoonan hampaisiin. 

Vierailija kirjoitti:

Sikäli hassu kysymys, koska itsehän me luomme oman itsemme. 

Toki, kasvatus ja elämässä koetut asiat voivat myötämielistää meitä suuntaan taikka toiseen. 

Lähtökohtaisesti kaikki tulee kuitenkin meistä itsestämme. Mitä haluamme olla. 

Helppo tietty olisi syyttää jota kuta muuta, "koska vanhempani olivat tälläisiä ja tuollaisia, niin siksi minä tein pahoja tekoja". Ei , kyllä sinä ihan itse ryöstit sen Alepan / hak kasit naapurin / ta poit anopin. 

Sinä olisit voinut valita että oletko tekemättä vai teetkö, päätit valita jälkimmäisen. Sinun päätös. 

Miten lapsi luo itsensä, jos ei ole lähellä ketään aikuista kertomassa tai näyttämässä mikä on oikein tai väärin? Tottakai jätän ulkoilut ja harrastukset ja esimerkiksi vaikka uimisen oppimisen väliin ja pelaan kotona tietokonetta, kun en edes tiedä että miten pääsisin sinne uimahalliin 8km:n päähän ilman rahaa 9-vuotiaana yksin harjoittelemaan? En voi vaikuttaa siihen, jos olen yksin kotona eikä ketään kiinnosta

Vanhempani tekivät paljon töitä. Samoin minusta on tullut ahkera, menestynyt ja taloudellisesti riippumaton, ihan kuten vanhemmistanikin.

Sellainen, joka ei enää jaksa kantaa toisten tunteita. Minä en ole enää vanhemmilleni läsnä.

+-Viisitonnia tienaava ikisinkku hitsaaja/asentaja joka viihtyy omissa oloissa. Äiti sairaanhoitajana teki pitkää päivää, kolmessa vuorossa ja isä insinööri joka tekee komennus hommia ympäri maailman. 

Minusta tuli tälläinen paska puhuja tänne.. Helpottiko 😄

Olen aina ollut hyvin omatoiminen ja minulla on vahva autonomian tarve. Hoidin asiani itse ja olen menestynyt hyvin. Tohtorin tutkinto, johtavassa asemassa, omin neuvoin kerrytettyä varallisuutta lähes 1milj. Kotitausta alempaa keskiluokkaa. Muutama läheinen ystävä, mutta viihdyn parhaiten yksin - aivan kuten lapsenakin. 

N45

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuli tälläinen paska puhuja tänne.. Helpottiko 😄

 Täällä on ihan sama mitä tuolle Aapeellä vastailee.. 

Jos pipo pentuna kiristi niin osta isompi pipo.. Jos valitset valittamisen niin ole hyvä. 

Vaikka lapsuuteni koti oli alkoholiton ja "turvallinen", tunnetaitojen puute näkyi siinä, että minut kasvatettiin häpeällä ja sillä, että lasta ei saa kuulua. Kuinkakohan monta kertaa muistan tilanteen, että itken kun ahdistaa, ja äiti huutaa pää punaisena että miksi et puhu ja kerro mikä on. Äiti ei osannut käsitellä edes omia tunteitaan, miten kuvittelinkaan hänen osaavan käsitellä minunkaan.

Minulla on ahdistusta, sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja erittäin lyhyt pinna. Olen kuitenkin aikuistuttuani ollut hyvin kapinallinen, ja pyrkinyt kasvamaan ulos lapsuuden roolistani hiljaisena, ujona ja epävarmana ihmisenä. Tykkään haastaa itseäni ja näyttää, että en mene rikki siitä että suuntaudun välillä epämukavuusaluelle. Olen korkeasti kouluttautunut ja menestynyt ihan mukavasti työssäni, ja tiedän oman potentiaalini päästä eteenpäin. 

Olen kuitenkin päästäni aika rikki, miksi en lapsiakaan aijo hankkia. 

 Laitetaan kilpailu kuka srkeamman jutun keksii.... 😂