Lue keskustelun säännöt.
Minkälainen susta tuli, vaikka lapsena vanhemmat ei ollut läsnä?
05.05.2024 |
Haluaisin tietää, minkälaisia lapsista ja nuorista tulee aikuisina, jos vanhemmat eivät ole ollenkaan kiinnostuneita kasvattamaan lastaan. Eli ei tarvitse siivota huonettaan tai harrastaa muuta kun tietokoneella pelaamista. Lapsen kanssa ei liiemmin jutella tai tehdä yhdessä mitään. Alakouluikäinen saattaa joutua mennä iltaisin yksin nukkumaan kun vanhemmat baarissa. Koulussa ei luonnollisesti mene hyvin ja kehitys on oman ikäisistään jäljellä. On keskittymisvaikeuksia ja vaikea oppia mitään.
Voiko tällainen lapsuus/nuoruus vaikuttaa aikuisena jotenkin elämään?
Kommentit (106)
"Voiko tällainen lapsuus/nuoruus vaikuttaa aikuisena jotenkin elämään?" - No aika typerä kysymys mielestäni, sillä eiköhän tuo nyt ole jo itsestään selvää. Kaikilla asioilla on syy-seuraussuhteensa, eli tietenkin vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksinäinen, masentunut pessimisti vanhus.
Minusta ei tullut. En ole yksinäinen, en ollut koskaan masentunut ja pessismistiäkään minusta ei saa, enemmänkin optimisti olen. Veljenikään ei ole mitään noista mainitsemistasi. Työurat teimme, kummatkin korkeasti koulutettuja ja nyt vietämme iloista eläkeläiselämää. Vanhempamme olivat lannistajia ja heille ei olisi koskaan pitänyt syntyä lapsia. Mummolassa enemmän olimme kuin kotona mutta mummokin pelkäsi pahasisuisia vanhempiamme. Kyyneltäkään ei tullut heidän hautajaisissaan. Alkolla ei ollut mitään tekemistä vanhempiemme elämässä.
Nostaisin myös omalla kohdalla esiin jonkun jo mainitseman turvattomuuden. Maailma näyttäytyy mulle usein pelottavana ja arvaamattomana, pitää tietyllä tavalla olla varpaillaan koko ajan. Lapsi ja pitkäaikainen kumppani löytyy mutta ammattia en ole saanut hankittua tai työelämään mentyä. Nyt se olisikin tavoitteena kun terapiaa en enää saa. Miten sitä uskoisi itseensä? Pienin eväin on elämään lähdetty ja se on jättänyt jäljet. Jos taas epäonnistun enkä jaksakaan niin miten pystyn olemaan itselleni armollinen? Miten hyväksyä oma herkkyys ja samalla suojella itseä ja käyttää sitä hyvänä puolena minussa?
Vierailija kirjoitti:
"Voiko tällainen lapsuus/nuoruus vaikuttaa aikuisena jotenkin elämään?" - No aika typerä kysymys mielestäni, sillä eiköhän tuo nyt ole jo itsestään selvää. Kaikilla asioilla on syy-seuraussuhteensa, eli tietenkin vaikuttaa.
Selkeästi monen vanhemman mielestä ei vaikuta koska heidän mielestä tilanne kotona on ihan mallillaan ja lapsi heidän mukaansa oppii kyllä asiat viimeistään omilleen muuttaessa jos tarvitsee. Siksi kai täällä kyselläänkin, että ihmiset kertoisivat omakohtaisia kokemuksia miten on vaikuttanut vai onko edes vaikuttanut.
Itsenäinen, ketään ei kiinnostanut kävinkö koulua vai en. Ysillä havahduin, että käytävä on.
vaatteeni varastin, ketään ei kiinnostanut sekään että mistä ne ilmestyi,
olisi voinut käydä tosi huonosti mutta jotenkin rämmin, päätin että ansaitsen parempaa.
Minusta kasvoi lopulta hyvin toimeentuleva, ison perheen äiti. Empaattinen,ymmärtävä,lapsilleen parasta toivova.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsenäinen, omavarainen, itsepäinen.
Vierailija kirjoitti:
Mulle on jäänyt joku perusturvattomuus elämää kohtaan. Pelkään epäonnistumista vähän kaikessa ja sitä, että en pärjää. Enkä ole pärjännytkään, olen pitkälti miehen elatuksen varassa.
En osaa ajatella asioista, että ne voi onnistua. Ihan viime aikoihin asti olen pelännyt, että rahat loppuu, eikä pärjätä. Vasta nyt, kun sijoituksia on (miehellä) päälle 1,5M€ edestä, huomaan vihdoin ajattelevani, että rahat ei lopu ja ei oo mitään hätää.
En kelpaa itselleni. Silloinkin, kun onnistun jossain, ajattelen, että olisi voinut mennä paremminkin ja että en tehnyt tarpeeksi töitä. Tämä tulee äidiltä. Hänelle ei mikään ollut tarpeeksi hyvä eikä hänkään kelvannut itselleen.
Mietin etukäteen mikä kaikki voi mennä pieleen. Jos näen jossain kaukana horisontissa jonkun syyn, miksi lopullinen päämäärä jää saavuttamatta, minun on vaikea ottaa ensimmäisiä askelia sen päämäärän suuntaan.
Kuulostaa huolestuttavalta jos vielä aikuisenakin olet epävarma ja miehen elatuksen armoilla. Mitä jos tulee ero? Saatko tosiaan puolet tosta miehen 1.5 miljoonan sijoitussalkusta? Vai jäätkö yhteiskunnan tukien varaan. Onhan sulla ammatti ja töitä? Nyt kannattaisi satsata myös itseensä ja tarvittaessa käydä ammattilaisen juttusilla, että saa omat asiat hoidettua, eikä ole riippuvainen sen miehen elatuksesta. Kokemuksesta tiedän, että rikas mies voi yllättäenkin lähteä jonkun nuoremman ja kauniimman matkaan. Varsinkaan jos ei ole yhteistä talolainaa tms. tasavertaista parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuli tyhmä pätkätyöläinen. Olen ollut 35 eri työpaikassa. aina joku 3 kk sopimus eikä sitten kelpaa pitemmäksi aikaa vaikka olin yhdessä samassa firmassa 10 kertaa töissä. Nykyään ei enää kiinnosta hakea töitä.
Kasvoin laitoksessa, joten vanhempia oli läsnä kymmenittäin, joten kai musta tuli noin ajatellen vähintään jumalolento?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsenäinen ja ihminen joka ei edes kaipaa niitä muiden mielipiteitä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap:lla tuntuu olevan joku stereotyyppinen käsitys perheestä, jossa ei ole vanhemmat läsnä. Ei kaikki etäiset vanhemmat ole esimerkiksi alkoholisteja. Voi olla ihan vaan henkisesti kykenemätön vastaamaan lapsen tunteisiin vaikka masennuksen, trauman, oman kasvatuksen tai persoonallisuushäiriön takia. Eli mekaanisesti toimii vanhempana oikein, mutta ei pysty kovin hyvään kanssakäymiseen tunnetasolla.
Ap kommentoi: ei ole mitään tiettyä stereotypiaa minulla. Minua vain kiinnostaa yksin jäämisen pitkän kantaman vaikutukset. Jos vanhempi ei opeta lapselleen käytännössä mitään, ja kasvaminen tapahtuu puhtaasti vain koulussa, niin onko sillä mitään merkitystä aikuisena vai onko myöhemminkin helppo sitten oppia kotiin ja kommunikointiin liittyvät käytännön asiat ja miten se vaikuttaa pääkoppaan.
Ei ne kotityöt nyt mitään rakettitiedettä ole jota ei voisi oppia minkä ikäisenä tahansa. Ja vuorovaikutustaitojen opetelussa on auttanut paljon se että vanhemmat eivät olleet aina läsnä oli pakko oppi itse tulemaan toimeen ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tavallaan ei ollut läsnä, mutta mitään päihdeongelmia tms. ei toisaalta todellakaan ollut. Mutta siis sekä äiti että isä loivat uraa, paljon työmatkoilla, ja me lapset oltiin lähinnä este ja hidaste, jonka toivottiin jo tosi pienenä olevan itsenäisiä eikä vaivaavan vanhempia paljoa. Koulunkäyntiämme ei seurattu eikä siihen puututtu, saatiin pelata niin paljon kuin huvittaa.
No, meillä on mennyt oikein hyvin. Koulussa meni loistavasti kaikilla kolmella sisaruksella. Kaikilla on aikuisena akateeminen koulutus ja oikein hyvä tasapainoinen elämä. Kahdelle meistä koodaamisesta, jota lapsena harrastimme illat pitkät pelaamisen ohella, on tullut ammatti. Yksi, vanhin veli, on fyysikko. Parisuhteista tai lasten teosta kukaan meistä ei ole kyllä ollut koskaan kiinnostunut, tiedä sitten onko se lapsuudenkodin peruja vai vaan äärimmäisen introvertin luonteen seuraus.
Minusta tuli sosiaalisten tilanteiden pelkoinen nettiriippuvainen, joka ei ole ollut kuin harvakseltaan työkkärin tempputöissä amk:sta valmistumisen (2004) jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla tavallaan ei ollut läsnä, mutta mitään päihdeongelmia tms. ei toisaalta todellakaan ollut. Mutta siis sekä äiti että isä loivat uraa, paljon työmatkoilla, ja me lapset oltiin lähinnä este ja hidaste, jonka toivottiin jo tosi pienenä olevan itsenäisiä eikä vaivaavan vanhempia paljoa. Koulunkäyntiämme ei seurattu eikä siihen puututtu, saatiin pelata niin paljon kuin huvittaa.
No, meillä on mennyt oikein hyvin. Koulussa meni loistavasti kaikilla kolmella sisaruksella. Kaikilla on aikuisena akateeminen koulutus ja oikein hyvä tasapainoinen elämä. Kahdelle meistä koodaamisesta, jota lapsena harrastimme illat pitkät pelaamisen ohella, on tullut ammatti. Yksi, vanhin veli, on fyysikko. Parisuhteista tai lasten teosta kukaan meistä ei ole kyllä ollut koskaan kiinnostunut, tiedä sitten onko se lapsuudenkodin peruja vai vaan äärimmäisen introvertin luonteen seuraus.
Veikkaan, että lapsuudenkodilla on kyllä tekemistä tämän kanssa, kun kaikki olette samalla tavalla tuon asian kanssa toimineet ( tai pikemminkin olleet toimimatta).
Ensin mä olin ylimielinen, kaikkitietävä ja lyhytjänteinen. Sitten tuli masennusta ja läheisriippuvuutta ongelmaisista poikaystävistä. Olin altis hyväksikäytölle. Olin kuitenkin sisukas, opiskelin ja kävin töissä. Tein väitöskirjan ja olen hyvässä työssä asiantuntijana. Lopulta sain perheen ja kunnolla apua ongelmiini vasta lähes nelikymppisenä.
Erakko olen. Kotona oli todella kova kuri, se jätti jälkensä. Töissä käyn, siellä joudun olemaan ihmisten kanssa tekemisissä.
Kotona haluan olla ihan rauhassa. En koskaan pyydä ketään kylään, enkä käy kenenkään luona kylässä. Ei kiinnosta. N45
Nautiskelijoille vinkki: Citymarketissa kokonainen lohi 11,95€/kg. Saat noin 1,3 €:lla sen 100g lohifileen annospaloteltua pakastimeeseen.
Vierailija kirjoitti:
Nautiskelijoille vinkki: Citymarketissa kokonainen lohi 11,95€/kg. Saat noin 1,3 €:lla sen 100g lohifileen annospaloteltua pakastimeeseen.
Mä graavaan heti käyttöön 1/4-osan lohesta ja palottelen osan pakkaseen ja teen loppuosasta kalakeiton. Huomenna kauppaan hakemaan kalaa.
80-luvulla kaikki lapset olivat yksin, ei menty vanhempien kanssa minnekään ulkoilemaan, vaan yksin oltiin omassa pihassa tms.
Ihan hyviä lapsia näistä kuitenkin tuli. Yleensä aika omatoimisia ja ahkeria. Uusavuttomia syntyi perheissä, jossa äiti oli kotona paapomassa.
Oletteko naimisissa ettekö ole tehnyt avioehtoa? Varoitan vaan siksi, että miehesi voi muuten koska vaan lähteä kävelemään 1.5 miljoonansa kanssa ja jättää sut puille paljaille. Jos ette siis ole naimisissa ja sulle luvattu puolet omaisuudesta.