Onko tyttären avioton lapsi voitu merkitä isovanhempiensa lapseksi 1800 -luvulla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon aikaan seurattiin hyvin tarkkaan naisten vatsan seudun kasvua. Ei ollut mahdollisuuksia valehdella.

Tuohon aikaan lapsia saatettiin kastaa vasta 3 v iässä eli ennen sitä he eivät olleet kirjoissa tai kansissa. Jos ei ollut asiaa kirkolle, niin ei sinne yhden lapsen takia lähdetty ja toisaalta papitkaan eivät välttämättä olleet paikalla koko vuotta.

Avioton lapsi ei ole ollut kummallisuus eikä häpeän aihe, avoliitot oli ihan tavallisia 1800-luvullakin, niiden päämääränä toki oli avioitua sopivalla hetkellä.

Kummallista, sukuni lapset on 1800-luvulla kastettu päivän, parin ikäisinä. Ja rahvasta olivat.

Aatelisten naisten avioton lapsi oli kummallisuus ja häpeän aihe.

 

Varmaan asiaan on vaikuttanut se, miten lähellä kirkko ja pappi ovst olleet. Kaikki eivät ole asuneet lähellä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon aikaan seurattiin hyvin tarkkaan naisten vatsan seudun kasvua. Ei ollut mahdollisuuksia valehdella.

Tuohon aikaan lapsia saatettiin kastaa vasta 3 v iässä eli ennen sitä he eivät olleet kirjoissa tai kansissa. Jos ei ollut asiaa kirkolle, niin ei sinne yhden lapsen takia lähdetty ja toisaalta papitkaan eivät välttämättä olleet paikalla koko vuotta.

Avioton lapsi ei ole ollut kummallisuus eikä häpeän aihe, avoliitot oli ihan tavallisia 1800-luvullakin, niiden päämääränä toki oli avioitua sopivalla hetkellä.

Kummallista, sukuni lapset on 1800-luvulla kastettu päivän, parin ikäisinä. Ja rahvasta olivat.

Aatelisten naisten avioton lapsi oli kummallisuus ja häpeän aihe.

 

Varmaan asiaan on vaik

Varmaan asiaan vaikutti se, että kastamaton lapsi oli liminaalitilassa.

Tuo olisi ihan ok nykyäänkin. Toki ikä vaikuttaa. 

Isoäitinä sanon, ettei sillä nyt ihan kauhean suurta eroa olisi ollut, jos minä olisin kasvattanut tyttäreni 19-vuotiaana saaman lapsen hänen sijastaan, sillä hoidin nyttenkin lasta paljon. Ainakin lapsella olisi ollut taloudellisesti vakaammat olot alkuun, jos olisikin kasvanut isoäidin luona. Tiedän myös isovanhempia, jotka hoitavat lastenlapsiaan todella paljon, lapset menevät koulun jälkeen suoraan isovanhemmilleen, isovanhemmat ostavat lasten vaatteet ja kengät ja pyörät, lomat lomaillaan koko perheen porukalla jne. Tietenkin nykyaikana merkitään sairaalasynnytyksen vuoksi synnyttäjä automaattisesti äidiksi. Ja tietenkin kiintymyssuhteet merkitsevät paljon. En sitten tiedä, onko tällaisella "huijatulla" lapsella aina aavistus lapsuudesta alkaen, ettei tämä ihminen nyt voi olla hänen oikea äitinsä.

Jos lapsen isä tiedossa olisi hän ehkä saattanut 'herätä' omaan vastuuseensa ja tullut järkiinsä jos kunnon taustasta ja tullut nk pakkoavioliitto... joka päättynyt ennemmin tai myöhemmin - tai sitten ei...

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon aikaan seurattiin hyvin tarkkaan naisten vatsan seudun kasvua. Ei ollut mahdollisuuksia valehdella.

Tuohon aikaan lapsia saatettiin kastaa vasta 3 v iässä eli ennen sitä he eivät olleet kirjoissa tai kansissa. Jos ei ollut asiaa kirkolle, niin ei sinne yhden lapsen takia lähdetty ja toisaalta papitkaan eivät välttämättä olleet paikalla koko vuotta.

Avioton lapsi ei ole ollut kummallisuus eikä häpeän aihe, avoliitot oli ihan tavallisia 1800-luvullakin, niiden päämääränä toki oli avioitua sopivalla hetkellä.

Kummallista, sukuni lapset on 1800-luvulla kastettu päivän, parin ikäisinä. Ja rahvasta olivat.

Aatelisten naisten avioton lapsi oli kummallisuus ja häpeän aihe.

 

Suomen aatelisto on ollut kyllä jo 1800-luvulla varsin marginaalinen porukka. Ei sen perusteella voi tehdä mitään johtopäätöksiä siitä, kuinka täällä on eletty.

Mitö tulee aviottomiin lapsiin, syntyi niitä 1800-luvulla kaupungeissa enemmän kuin maalla. Kaupungeissa sosiaalinen kontrolli oli heikompi, maalla yleensä tekijä tiedettiin ja pistettiin vastuuseen. Toisaalta kaupungeissa lapset sitten kastettiin nopeammin ja annettiin sakkoja salavuoteudesta. Lapsikuolleisuus oli myös suurempi kaupungeissa. 

-eri.

Vierailija kirjoitti:

Isoäitinä sanon, ettei sillä nyt ihan kauhean suurta eroa olisi ollut, jos minä olisin kasvattanut tyttäreni 19-vuotiaana saaman lapsen hänen sijastaan, sillä hoidin nyttenkin lasta paljon. Ainakin lapsella olisi ollut taloudellisesti vakaammat olot alkuun, jos olisikin kasvanut isoäidin luona. Tiedän myös isovanhempia, jotka hoitavat lastenlapsiaan todella paljon, lapset menevät koulun jälkeen suoraan isovanhemmilleen, isovanhemmat ostavat lasten vaatteet ja kengät ja pyörät, lomat lomaillaan koko perheen porukalla jne. Tietenkin nykyaikana merkitään sairaalasynnytyksen vuoksi synnyttäjä automaattisesti äidiksi. Ja tietenkin kiintymyssuhteet merkitsevät paljon. En sitten tiedä, onko tällaisella "huijatulla" lapsella aina aavistus lapsuudesta alkaen, ettei tämä ihminen nyt voi olla hänen oikea äitinsä.

Olisin siis takuulla rakastanut lasta yhtä paljon kuin oikea äitinsä. Eikä se biologiakaan olisi ihan kauhean kauaksi heittänyt, kun moni ulkopuolinen on sanonut, että voisin hyvin olla lapsenlapseni äiti, kun olemme niin samannäköiset. Ja minä näytän kuulemma ikääni nuoremmaltakin. Eli täydestä olisi mennyt vanhoina aikoina. Eli on mahdollista.

Jos pappia ei ollut lähellä ja lapset kastettiin vasta taaperoina, niin oliko nämä avioparitkin sitten susipareja kunnes pappi tuli kolmen vuoden päästä vihkimään? Kuolleetkin piti siunata maahan. Onko kuukaudet ja vuodet menneet nyt kirjoittajalla sekaisin?

Ennen oli jopa tapana, että nuoripari antoi ensimmäisen lapsensa äidin tai isän vanhemmille kasvatettavaksi. Vasta toinen lapsi tehtiin itselle.

Lapsenmurhasta sai kovan tuomion 1800-luvulla. Piiat mestatiin ja pilkottiin paloiksi ja palat sitten poltettiin.Silti niitä murhia tapahtui. 

Tiedän tapauksen, jossa aatelisperhe hylkäsi tyttärensä, joka tulin rengille raskaaksi. Häntä myös kiellettiin käyttämästä enää suvun nimeä, ja putsattiin pois sukupuusta.Meni myöhemmin erään maanviljelijän kanssa naimisiin, niin ei ihan heitteille joutunut. No, geenit jatkuu, pitipä arvoisa aatelissuku siitä tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Paremmissa piireissä ja kaikissa piireissä, joo, on voitu. On voitu merkitä myös sisaruksen lapseksi tai tädin lapseksi tai jonkun kaukaisemman sukulaisen lapseksi.

 

Mutta usein on myös merkitty ihan just ne vanhemmat jotka oikeasti olikin, koska ei se häpeä nyt niin hirveån iso ollut - aviottomat lapset olivat aika tavallisia.

Öö, se häpeä oli aivan valtava. Usein niitä lapsia tapettiin ja upotettiin suohon. Naimattomille naisille usein sanottiin, että kotiin ei ole lapsen kanssa tulemista. Sitten synnytettiin yksin suon laidalla ja vauva dumpattiin suonsilmään. Sitten vain yritettiin elää kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Taidettiin tosin puhua eri ajanjaksoista. Joskus 70-luvulla on häpeä alkanut laantumaan ja aviottomien lasten määrä lisääntymään virallisissa kirjoissa. Mutta tässä puhutaan 1800-luvusta. Ja häpeä on ollut valtava vielä pitkään 1900-luvullakin.

Vaikka se nykyihmisen ymmärryksessä onkin täysin järjetöntä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut myös monia tuollaisia tapauksia. Eiköhän se menneinä aikoina ole ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että näin on toimittu.

En usko ollenkaan tuohon, että olisi ollut mitenkään yleistä merkitä noin. Luultavasti vain ylempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa on merkitty lapsi isoäidille. Tavallisen kansan keskuudessa aviottomat lapset ovat aina olleet yleinen ja normaali asia. Omassa suvussani aviottomat lapset on merkitty ihan omalle äidille.

Se häpeän määrä 1800-luvulla on vaihdellut hyvin paljon paikan ja yhteisön mukaan. Jos talon tytär on tullut raskaaksi rengille, on tilanne ollut todella kauhea. Minna Canthin näytelmässä Anna Liisa kuvataan tätä tilannetta. Sitten taas jos talon naimaton isäntä on tuupannut piikatyttöä, ja molemmat ovat pitäneet toisistaan, on tilanne voinut olla oikeinkin hyvä. Pappi on ehkä nuhdellut ja vihkiminen pidetty pienimuotoisesti jälkikäteen, mutta piiasta on tullut lopulta emäntä, eikä siinä liene mitään häpeämistä. 

 

Kaupungeissa on sitten ollut kaupunkien metkut. Joissakin kaupungeissa 1800-luvun alussa jopa 15 prosenttia lapsista syntyi avioliiton ulkopuolelle. Korkeiden säätyjen miehet harvoin joutuivat vastuuseen teoistaan. Noille naisille on ollut omat yhteisönsä ja ammattinsa, esim. pyykkärinä ei lapsista ole ollut sosiaalista harmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut myös monia tuollaisia tapauksia. Eiköhän se menneinä aikoina ole ollut enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että näin on toimittu.

En usko ollenkaan tuohon, että olisi ollut mitenkään yleistä merkitä noin. Luultavasti vain ylempien yhteiskuntaluokkien keskuudessa on merkitty lapsi isoäidille. Tavallisen kansan keskuudessa aviottomat lapset ovat aina olleet yleinen ja normaali asia. Omassa suvussani aviottomat lapset on merkitty ihan omalle äidille.

 

Olen samaa mieltä. Muutenkin tällaista asiaa kannattaisi kysellä vaikka Facebookin sukututkimusryhmistä kuin Vauva-palstalta ja käyttää ihan asianosaisten nimiä, jos kerran kyse on 1800-luvun tapahtumista. Vastaukset olisivat huomattavasti asiallisempia ja asiantuntevampia kuin täällä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kuullut, että tällaista on tapahtunut. Synnytys tapahtunut salassa ja ilmoitettu vaan äidiksi isoäiti.

Tai lapsi sijoitettu toiseen perheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuohon aikaan seurattiin hyvin tarkkaan naisten vatsan seudun kasvua. Ei ollut mahdollisuuksia valehdella.

Tuohon aikaan lapsia saatettiin kastaa vasta 3 v iässä eli ennen sitä he eivät olleet kirjoissa tai kansissa. Jos ei ollut asiaa kirkolle, niin ei sinne yhden lapsen takia lähdetty ja toisaalta papitkaan eivät välttämättä olleet paikalla koko vuotta.

Avioton lapsi ei ole ollut kummallisuus eikä häpeän aihe, avoliitot oli ihan tavallisia 1800-luvullakin, niiden päämääränä toki oli avioitua sopivalla hetkellä.

Kummallista, sukuni lapset on 1800-luvulla kastettu päivän, parin ikäisinä. Ja rahvasta olivat.

Aatelisten naisten avioton lapsi oli kummallisuus ja häpeän aihe.

Mielenkiintoista, että saivat aina lapsen pappilaan talvipakkasilla ja äitikin oli siinä kunnossa, että saattoi laittaa lapsen kummin matkassa kirkolle. 1800-luvulla suurin osa asui kaupunkien ulkopuolella eikä pappilaan noin vain lähdetty vauva kainalossa.

Aatelisten naisten avioton lapsi ei ollut kummallisuus tai häpeä, joskaan sitä ei erikseen kaikille kuuluteltu. Oletan, että sinun rahvassuvussasi ei ollut aatelisia?

Vierailija kirjoitti:

Jos pappia ei ollut lähellä ja lapset kastettiin vasta taaperoina, niin oliko nämä avioparitkin sitten susipareja kunnes pappi tuli kolmen vuoden päästä vihkimään? Kuolleetkin piti siunata maahan. Onko kuukaudet ja vuodet menneet nyt kirjoittajalla sekaisin?

Tiesithän, että ei 1800-luvulla routaiseen maahan hautoja saatu kaivettua, odoteltiin kevättä. Ja siinä siunaamisen ohessa meni sitten samantien vihkimiset ja kasteet, jos ei perheellä muuten erityisemmin ollut asiaa kirkolle. Ei siellä joka vuosi kuoltu eikä niitä kuolleena syntyneitä vauvoja kirkkomaahan aina viety.

Kirjoituksista huomaa, että koululaitoksen opetusvelvollisuus on viimeisen 20 vuoden aikana kaventunut huomattavasti. Tunteita osataan sanoittaa, mutta ei ole ymmärrystä sille, millaista elämä Suomessa oli esim. nälkävuosien aikaan.

Sosioekonominen rikoshullu vauhdissa. Sosioekonomista tutkimusta ei sitten tehdä kattavasti rikoksilla,  alheulka, väärennyksillä, manipuloinneilla ja sabotoinneilla. Luulisi fiksujen ihmisten tuetävän tuon. 

"Valheilla"