Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Neuvokaa anoppi-ongelmassa
02.05.2024 |
Anoppini on käytännössä katkaissut välinsä minuun. Ei halua tavata, edes lapsiamme. Ei halua tulla käymään, ei halua meitä sinne. Poikaansa tapaa välillä, mutta vain niin, että minä ja lapset emme ole paikalla. Miehen vanhemmat on eronnut, miehen isä käy meillä kyllä välillä. Mutta syynä tähän välirikkoon on se, etten ole antanut anoppini päättää joistakin meidän kotiin ja perheeseen liittyvistä asioista. En esimerkiksi antanut hänen valita meille verhoja ja muutamia (isoja) sisustusesineitä, koska ne ei sopineet meidän kodin tyyliin (hänen sisustusmaku on aika erilainen) ja olivat myöskin käytettyinä jo vähän nuhjuisia. Ja en ole antanut hänen päättää mitään lapsiimme liittyviä asioita kuten missä iässä kiinteät aloitetaan, mikä syöttötuoli meillä on käytössä (ergonomialtaan hyvä), millaisia kenkiä meidän lapset käyttää (edellytän, että niissä on hyvä lesti), mitkä turvaistuimet meillä on autossa (edellytän että riittävän uudet ja plus-testatut, ei siis 10 vuotta vanhoja kirppislöytöjä). Listaa voisi jatkaa pitkäänkin. En ole kuitenkaan anopille sanonut pahasti näistä asioista, olen vain todennut ihan ystävälliseen sävyyn, että ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä vaan minä teen nämä päätökset. Hän ei nyt tämän kaiken seurauksena halua siis olla kanssani tekemisissä, on kai loukkaantunut kun ei saa päättää meidän lasten asioita. Miten tätä asiaa pitäisi lähteä ratkomaan, kun itse en tunne tehneeni mitenkään väärin häntä kohtaan enkä aio myöskään muuttaa kantaani asiassa?
Kommentit (608)
Äitienpäivä tulee. Muistakaa kotiraivo aloittaa jo, et sitä sun p...a äitiäs ainakaan muista mitenkään , rahaa mihinkään pelargoniaan. Muista että mennään minun vanhempieni ja minun mummoni kanssa syömään seurahuoneelle. Sivistyneessä seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkojan se nyt asiallista suuttua jos anoppi sanoo mielipiteitään tai ehkä tarjoo vanhoja verhojaan. Voihan ihan asiallisesti keskustella eri tavaroiden merkeistä ja omista vaatimuksistaan tuotteiden kohdalla menemättä anopin silmille.
En ole koskaan käynyt poikani kotona, en ikinä ostanut heille mitään. Miniä jo varsin alussa sanoi että hänellä on vaativa maku, ei kannata rahoja tuhlata. Toki mielelläni ostaisin kauniita lastenvaatteita tai leluja mutta uskon puhetta. Kerran sain muikkarin kun kysäisin viestin lopuksi milloin tulette käymään. Edellisestä tapaamisesta noin vuosi, tiuskaisu viestissä, älä kysele, tullaan joskus .
Niinpä yhteydet tekstiviesteissä, rahalla muistan synttärit. Näin on sitten hyvä, en tyrkytä itseäni.
Miten se miniä pitää huolen siitä, ettei anoppi vahingoita lapsia siellä mummolassa, jos ei kerran lähde mukaan?
Minä en ole koskaan edes ajatellut, että anopit ( juu, minulla ollut niitä kaksi) olisi jotenkin lapsiani vahingoittaneet. Ihan utopistinen ajatus. Päinvastoin olen luottanut heihin enemmän kuin keneenkään muuhun. Järkeviä, osaavia naisihmisiä olivat molemmat, nyt jo kumpikin kuolleet.
Ja kaikki, mitä heiltä olen saanut, on olleet tarpeellisia ja kiitollisena olen ottanut vastaan. Hyviä ihmisiä he ovat olleet. Eikä vikaa ole ollut omassa äidissänikään.
On sitä jonkun sentään tuotava tämäkin näkökulma esiin, että anopit ei suinkaan ole järjestään hulluja ja jotain ihme rajattomia ja mitä lieneekään.
Miten nämä miniät on ottaneet miehekseen hirviöäidin pojan? Eihän tämä ole mitenkään voinut kasvattaa pojastaan hyvää miestä, sellainen hullu ihminen? Kyllä se omituisuus tulee siinä pojassakin esiin, ennen pitkää.
Minä olen iloinen siitä, että tyttärestäni tuli anopin kopio, hän kun oli todella kaunis nainen. Onneksi tyttö tuli mummoonsa, sai ihanan kauniit kasvonpiirteet, kiitos hänelle jo siitäkin.
Niin että varokaa, voitte saada ikuisen muistutuksen anopistanne tekin, eikä ehkä sitten kaikille olekaan niin tervetullutta.
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.
Jostain syystä poikasi kuitenkin rakastui häneen ja halusi perheen hänen kanssaan. Siksi teidän tulee kunnioittaa miniäänne. Hän on poikanne valinta. Nykyään on paljon miehiä, jotka eivät löydä puolisoa, vaikka kovasti toivovat sitä. Tiedän pari miestä, jotka ovat siinä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän miestyypin. Haluaa välttää konflikteja ja vetäytyy, jolloin koko perhettä koskevista asioista tuleekin anopin ja miniän välinen riita jos kärsivät kaikki, myös lapset.
Mä asun tuollaisen miehen kanssa. Paljon on tarvittu tukea ja terapiaakin, että on äidilleen oppinut sanomaan ei. Kun on kehdosta asti koulutettu vaalimaan äitinsä mielihyvää, niin vaikea siitä on pois oppia. Ja tämä vuosituhannen paras äiti antaa kyllä reippaasti kuulua, jos asiat eivät mene hänen suunnitelmiensa mukaan.
Jostain syystä välit on etäiset.
Vaikuttaa, että olet samanlainen kuin anoppisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkojan se nyt asiallista suuttua jos anoppi sanoo mielipiteitään tai ehkä tarjoo vanhoja verhojaan. Voihan ihan asiallisesti keskustella eri tavaroiden merkeistä ja omista vaatimuksistaan tuotteiden kohdalla menemättä anopin silmille.
En ole koskaan käynyt poikani kotona, en ikinä ostanut heille mitään. Miniä jo varsin alussa sanoi että hänellä on vaativa maku, ei kannata rahoja tuhlata. Toki mielelläni ostaisin kauniita lastenvaatteita tai leluja mutta uskon puhetta. Kerran sain muikkarin kun kysäisin viestin lopuksi milloin tulette käymään. Edellisestä tapaamisesta noin vuosi, tiuskaisu viestissä, älä kysele, tullaan joskus .
Niinpä yhteydet tekstiviesteissä, rahalla muistan synttärit.
Pitäiskö sitä sen narsistisen hirviöäidin lasta elämän kolhia vielä sillä, että joutuu ikisinkuksi?
Ei se mies ole äitinsä kopio. Mä otin niin järkevän tapauksen, että mies ihan itse haluaa katkaista äitinsä aiheuttaman pahan kierteen. Toisekseen, ei sitä anoppia kiinnostanut edes tutustua muhun ennen kuin kerrottiin vauva-uutiset. Sitten oli helvetti irti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitäs mieltä miehesi on? Hänen ei pitäisi suostua tuollaiseen piilossa tapaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän miestyypin. Haluaa välttää konflikteja ja vetäytyy, jolloin koko perhettä koskevista asioista tuleekin anopin ja miniän välinen riita jos kärsivät kaikki, myös lapset.
Mä asun tuollaisen miehen kanssa. Paljon on tarvittu tukea ja terapiaakin, että on äidilleen oppinut sanomaan ei. Kun on kehdosta asti koulutettu vaalimaan äitinsä mielihyvää, niin vaikea siitä on pois oppia. Ja tämä vuosituhannen paras äiti antaa kyllä reippaasti kuulua, jos asiat eivät mene hänen suunnitelmiensa mukaan.
Jostain syystä välit on etäiset.
Vaikuttaa, että olet samanlainen kuin anoppisi.
Kuinka niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.
Jostain syystä poikasi kuitenkin rakastui häneen ja halusi perheen hänen kanssaan. Siksi teidän tulee kunnioittaa miniäänne. Hän on poikanne valinta. Nykyään on paljon miehiä, jotka eivät löydä puolisoa, vaikka kovasti toivovat sitä. Tiedän pari miestä, jotka ovat siinä tilanteessa.
Ei tarvitse kunnioittaa.
Kunnioitus on ansaittava. Ja sitä ei ansaita naimalla se anopin poika. Poika vain on tehnyt huonon valinnan, sekään ei kunnioitusta ansaitseva asia ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miniöistä tulee anoppeja. He sitten laatutietoisuuttansa ja estetiikkansa ja kakkujansa tuputtavat poikiensa morsiamille.
Siihenhän ei ole mitään pakkoa. Sellainen miniä joka on pitänyt rajat anopilleen harvemmin niin tekee koska hän ei ole katkera.
Minun anoppini jauhoi miten hänellä on oikeus olla minulle hirveä koska hänelläkin oli hirveä anoppi.
Jonkun pitää uskaltaa katkaista kierre.
Oikeestiko meinaat ettei laatutietoinen tuleva anoppi sit opeta miniätään jos saa jonkun Tokmannilla kävijän tai kamala, ihan kierrätystä kannattavan ja kirppareilka käyvän?
Mistä sinä puhut????
Miksi ap mitään tyrkyttäisi? Ihmehöpöjä taas.
Minulla on tyrkyttäjä-äiti ja tuputtaja-anoppi, enkä ole pojalleni enkä tyttärelle mitään tuputtanut tai tyrkyttänyt.
Lahjoiksi ovat aiba saaneet toivelistan mukaan ja kotoa muuttaessaan saivat valita mitä ottavat mukaan.
Meiltä on saanut myöhemminkin hakea varastoista, jos muistavat että täällä on jotain mieluista. Ainoastaan katson että saavat molemmat saman verran.
Sekä minun että miehen lapsuusperheissä on lapsia kohdeltu eriarvoisesti ja siitä en pidä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulenpa, että aloittajalla on kenties nk. kallis maku ja miehen äiti on huolissaan tästä. Pelkää, että poika on maksumiehenä yli varojensa. Tästä syystä ehdotellut edullisempia vaihtoehtoja. Neuvoni aloittajalle on, että älä koskaan, ikinä pakota puolisoasi valitsemaan äitinsä ja sinun välillä. Miehen onneen kuuluu hyvä suhde molempiin naisiin. Anna pojan tavata äitiään, älä kysele, mistä keskusteltiin, äläkä kaiva negatiivisia asioita miehesi äidistä. Miehesi äiti on kasvattanut sinulle ihana, rakkaan miehen ja antanut hänelle elämän. Käsitä, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa tässä elämässä! Kun tämän ymmärrät, että miehesi äiti on osa miehesi elämänhistoriaa ja lapsillasi on oikeus isoäitiin, vihasi ja epäkypsä vastuksesi vähenee ja voit itse paremmin.
Mä pistin mieheni valitsemaan. Hän valitsi perheensä. Siis minut ja lapsensa. Minkään
Mitä ihmeen asioita ne oikein on, mistä anopit yleensä edes on mukana päättämässä? Että muka kaikki asiat piti tehdä anopin mielen mukaan... mitkä ihmeen kaikki asiat?
Asuuko se anoppi teillä, että pääsi väliin puuttumaan teidän nukkumaanmenoista, siitä mitä te laitoitte ruuaksi, mitä pistit aamulla päällesi, mitä ohjelmia katsoitte telkkarista, keitä vieraita teillä kävi yms?
Joka päiväkö se anoppi oli siinä vahtimassa teidän askeleitanne?
Kyllä nämä on suuresti liioiteltuja nämä teidän "ongelmanne."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulenpa, että aloittajalla on kenties nk. kallis maku ja miehen äiti on huolissaan tästä. Pelkää, että poika on maksumiehenä yli varojensa. Tästä syystä ehdotellut edullisempia vaihtoehtoja. Neuvoni aloittajalle on, että älä koskaan, ikinä pakota puolisoasi valitsemaan äitinsä ja sinun välillä. Miehen onneen kuuluu hyvä suhde molempiin naisiin. Anna pojan tavata äitiään, älä kysele, mistä keskusteltiin, äläkä kaiva negatiivisia asioita miehesi äidistä. Miehesi äiti on kasvattanut sinulle ihana, rakkaan miehen ja antanut hänelle elämän. Käsitä, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa tässä elämässä! Kun tämän ymmärrät, että miehesi äiti on osa miehesi elämänhistoriaa ja lapsillasi on oikeus isoäitiin, vihasi ja epäkypsä vastuksesi vähenee ja voit itse paremmin.
Mä pistin mieheni valitsemaan. Hän v
No meillä mm
- lasten kasvatus, päivähoitoratkaisut, kouluvalinnat, harrastukset, kaverit, vaatteet, hiusten pituus, synttärijärjestelyt, kesänvietot
- asuntomme, sen sisustus, remontointi, piha
- minun työpaikkani, häthätää kansskoulun kahlannut anoppi lähetteli työpaikkailmoituksia, olen korkeakoulutettu ja vakitöissä
- sukulaisten muistaminen yritrttiin työntää minulle
- asuibpaikka, ei saa asua Helsingissä
- valtava punainen vaate: meidän ruokailumme
- lista on ihan loputon, kaikkeen oli mielipide
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimot suhtautuu näköjään miehiinsä kuin lapsiinsa , koulien ja opettaen pitäen itseään elämäntaidon mestareina, valita kenen kanssa mies saa puhua ja ketä tavata samaan tapaan kuin lastensa leikkikavereita.
Tänne vauvalle ei kirjoita tasavertaisessa avioliitossa elävät miniät vaan miehiänsä alistavat päällepäsmärit.
Hyvää harjoitusta sitä anoppiutta varten ja omia aikuisia lapsiaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.
Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.
Niinhän se useimmiten on, miniälle saa olla se oma lapsuusperhe tärkeä mutta miehelle ei oma lapsuusperheensä
Olikohan radio vai joku
No kiva, mulla on kolme poikaa. Tykkään heistä kun hullu puurosta. Kauheaa jos en saisi olla missään tekemisissä heidän kanssaan enää koskaan
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyisille tietyn ikäisille naisihmisille taas tuntuu tuo verhottomuus olevan pakkomielle.
Lähinnä noille keski-iän jo ylittäneille. He on jämähtäneet tiettyyn muoti-ilmiöön ja pitävät siitä kiinni, vaikka se näyttäisi kuinka typerältä eikä todellakaan hyvältä. Kaikkiin asuntoihin ne paljaat ikkunapuut ei todellakaan luo tyylikkyyttä.
Tämä vaan sillä, kun joku tuolla väitti anopeilla olevan pakkomielle verhoihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.
Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.
Niinhän se useimmiten on, miniälle saa olla se oma lapsuusperhe tärkeä mutta miehelle ei oma lapsuu
No sehän riippuu ihan sinun käytöksestäsi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.
Jostain syystä poikasi kuitenkin rakastui häneen ja halusi perheen hänen kanssaan. Siksi teidän tulee kunnioittaa miniäänne. Hän on poikanne valinta. Nykyään on paljon miehiä, jotka eivät löydä puolisoa, vaikka kovasti toivovat sitä. Tiedän pari miestä, jotka ovat siinä tilanteessa.
Parempi, etteivät löydäkään, jos vaihtoehtoina on vain kaikenlaisia hullupäitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.
Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.
Niinhän se useimmiten on, miniälle saa olla se oma lapsuusperhe tärkeä mutta miehelle ei oma lapsuu
Kannattaa siis kohdella omia aikuisia lapsia ja näiden puolisoita kuten ihmisiä.
"olen vain todennut ihan ystävälliseen sävyyn, että ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä vaan minä teen nämä päätökset."
Tuossa ongelman syy. Voisi vaan vastata kaikkiin ehdotuksiin että "joo tuo on hyvä mutta me tykätään vielä enemmän tällaisesta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulenpa, että aloittajalla on kenties nk. kallis maku ja miehen äiti on huolissaan tästä. Pelkää, että poika on maksumiehenä yli varojensa. Tästä syystä ehdotellut edullisempia vaihtoehtoja. Neuvoni aloittajalle on, että älä koskaan, ikinä pakota puolisoasi valitsemaan äitinsä ja sinun välillä. Miehen onneen kuuluu hyvä suhde molempiin naisiin. Anna pojan tavata äitiään, älä kysele, mistä keskusteltiin, äläkä kaiva negatiivisia asioita miehesi äidistä. Miehesi äiti on kasvattanut sinulle ihana, rakkaan miehen ja antanut hänelle elämän. Käsitä, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa tässä elämässä! Kun tämän ymmärrät, että miehesi äiti on osa miehesi elämänhistoriaa ja lapsillasi on oikeus isoäitiin, vihasi ja epäkypsä vastuksesi vähenee ja voit itse paremmin.
Sieltä se tuli se syy, anoppia halveksitaan vähäisen koulutuksen takia koska nykyisin naiset ovat koulutettuja. Sitten annetaan yksinkertaiselle anopille kyytiä sen yksinkertaisista ruuista, vaatimattomasta mausta asioissa.
Siksikin olen hyvin varovainen kansakoulun käyneenä.menemään maistereiden huusholliin nolattavaksi, tyhmiähän minä puhun kuitenkin.
Alue: Aihe vapaa
Olen asunut maassa, jossa ikkunaverhot vaihdettiin jouluksi ja pääsiäiseksi. Kyllä. Lisäksi jotkut valittivat äänekkäästi, jos joku piti samoja verhoja ikkunassa liian monta vuotta.