Neuvokaa anoppi-ongelmassa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.

Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.

 

 

 

 

Niinhän se useimmiten on, miniälle saa olla se oma lapsuusperhe tärkeä mutta miehelle ei oma lapsuu

Mä en puhu mitään lasteni toisista isovanhemmista. No, appi on kuollut enkä hänestä tiedä juuri mitään. Anoppi on narsistinen painajainen, ja pidän huolen että lapseni eivät hänen kanssaan joudu tekemisiin. En ole itsekään hänen kanssaan tekemisissä. Eikä mieskään äitinsä kanssa kovin monta kertaa vuodessa ole tekemisissä. Eikä miehen sisaruksetkaan äitiään kovin lähelle itseään päästä. Pyrin pitämään anopin poissa elämästämme.

Vierailija kirjoitti:

Onkojan se nyt asiallista suuttua jos anoppi sanoo mielipiteitään tai ehkä tarjoo vanhoja verhojaan.   Voihan ihan asiallisesti keskustella eri tavaroiden merkeistä ja omista vaatimuksistaan tuotteiden kohdalla menemättä anopin silmille.

En ole koskaan käynyt poikani kotona, en ikinä ostanut heille mitään.   Miniä jo varsin alussa sanoi että hänellä on vaativa maku, ei kannata rahoja tuhlata.   Toki mielelläni ostaisin kauniita lastenvaatteita tai leluja mutta uskon puhetta.  Kerran  sain muikkarin kun kysäisin viestin lopuksi  milloin tulette käymään. Edellisestä tapaamisesta   noin vuosi,  tiuskaisu viestissä,  älä kysele, tullaan joskus .

Niinpä yhteydet tekstiviesteissä, rahalla muistan synttärit.     Näin on sitten hyvä, en tyrkytä itseäni.

Oletko koskaan ajatellut osallistumista johonkin keräykseen vähäosaisten lasten hyväksi Suomessa tai ulkomailla. Jos osallistut lahjakeräykseen, saat ilon valita ,mitä ostat.

Eniten ihmetyttää, miksi ap haluaisi olla tekemisissä anoppinsa kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.

Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.

 

Minkä vanhemman? Eikös nuoren parin kuulu elää omaa elämäänsä eikä tapella vanhempienkin välissä, siinä jää pian koti ja lapsi hoitamatta.

Tai miniä ei tiedä että miehelläkin on perhe ja suku yhtä tärkeitä. Ei niitä saa polkea jalkoihin ja halveksia. Se ei tee hyvää miniän parisuhteelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, anna olla.

 

Jos tuntuu ikävältä, kannattaa huomata, että olet hyvinkin varmasti omasta näkökulmastasi 'todennut ystävälliseen sävyyn', mutta kommunikaatiossa on aina kaksi osapuolta ja nyt se toinen ei selvästi ole kokenut toteamuksiasi ihan samoin.

 

Tuossa aapeen kuvauksessa omasta toteamuksesta (valitettavasti sinä et voi meillä päättää) erityisesti tulee mieleen se kun miten naapuri toteaa toiselle että onpa kiva jos olet lakannut hakkaamasta vaimoasi - toteamukseen sisältyy jo syytös, eikä tällaista sisältöä VOI oikeasti esittää mihinkään ystävälliseen sävyyn.

Tarkoitin ystävällisellä sanomisella sitä, että en ole sanonut pahasti, en ole huutanut, en haukkunut häntä, en suuttunut hänelle tms vaan pysynyt kohteliaana enkä lähtenyt asiasta vänkäämään. Mutta tottahan se on, että ei ole varmaan kiva olla s

Kun anoppi käy ystäviensä luona, alkaako hän siellä tyrkyttää isäntäväelle käytettyjä huonekaluja tai oman mielensä mukaisia tavaroita? Tuskinpa. Tai käykö anopin luona vieraita, jotka haluavat lahjoittaa hänelle käytettyjä kodin tavaroita tai jotain, mistä anoppi ei pidä? En usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkojan se nyt asiallista suuttua jos anoppi sanoo mielipiteitään tai ehkä tarjoo vanhoja verhojaan.   Voihan ihan asiallisesti keskustella eri tavaroiden merkeistä ja omista vaatimuksistaan tuotteiden kohdalla menemättä anopin silmille.

En ole koskaan käynyt poikani kotona, en ikinä ostanut heille mitään.   Miniä jo varsin alussa sanoi että hänellä on vaativa maku, ei kannata rahoja tuhlata.   Toki mielelläni ostaisin kauniita lastenvaatteita tai leluja mutta uskon puhetta.  Kerran  sain muikkarin kun kysäisin viestin lopuksi  milloin tulette käymään. Edellisestä tapaamisesta   noin vuosi,  tiuskaisu viestissä,  älä kysele, tullaan joskus .

Niinpä yhteydet tekstiviesteissä, rahalla muistan synttärit.     Näin on sitten hyvä, en tyrkytä itseäni.

Ei kyse ole siitä että hän olis

Minä olisin varmaan tuossa tilanteessa sanonut aika pahasti, jos anoppi olisi omin lupinensa 2-kuiselle vauvalle alkanut leipää syöttämään. Eikä turvaistuimia kuulu käytettyinä ostaa, ei voi tietää onko niissä vanhoja kolhuja, murtumia tai hiushalkeamia, jotka pienessä kolarissa pettävät, siinähän on lapsen turvallisuudesta kysymys. Verhot ja sisustusesineet nyt vielä menee, ne voi siirtää pois, mutta lapsia ei saa vahingoittaa. Anoppisi rikkoo rajoja eikä piittaa muista ihmisistä. Hyvä kun ei ole tekemisissä. Pidä vain jatkossakin omat rajasi ja pidä huoli ettei hän vahingoita lapsia, jos he käyvät miehesi kanssa siellä anopin luona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.

Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.

 

Minkä vanhemman? Eikös nuoren parin kuulu elää omaa elämäänsä eikä tapella vanhempienkin väl

Aviomiehelle ei koskaan saa perhe ja suku olla yhtä tärkeitä. Kun sen perheen hankkii, se pitää osata laittaa etusijalle.

Ja hyvä äiti tukee poikaansa siinä jo ihan pojan ja pojan lasten tähden, eikä todellakaan ala vänkyttää ja kinata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.

Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.

 

Minkä vanhemman? Eikös nuoren parin kuulu elää omaa elämäänsä eikä tapella vanhempienkin välissä, siinä jää pian koti ja lapsi hoitamatta.

Mutta kuten ssiantuntija totesi,  miehen anoppi mukana perheen arjessa on perheen tärkein voimavara.

Ennen olikin anoppivitsit niinpäin että mies kyllästyi kodissa aina majailevaan ja määräävään anoppiinsa.    Nykyisin toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.

Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.

Ikävä että viet lapsiltasi heille tärkeän elävän sukulaisen pois. Leikitkö Jumalaa ja päätät lasten puolesta. Olet varmaan heikko ihmissuhteissasi ja lyhyt pinnainen.

 

 

 

 

Niinhän se useimmiten on, miniälle saa olla se om

 

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa, että aloittajalla on kenties nk. kallis maku ja miehen äiti on huolissaan tästä. Pelkää, että poika on maksumiehenä yli varojensa. Tästä syystä ehdotellut edullisempia vaihtoehtoja. Neuvoni aloittajalle on, että älä koskaan, ikinä pakota puolisoasi valitsemaan äitinsä ja sinun välillä. Miehen onneen kuuluu hyvä suhde molempiin naisiin. Anna pojan tavata äitiään, älä kysele, mistä keskusteltiin, äläkä kaiva negatiivisia asioita miehesi äidistä. Miehesi äiti on kasvattanut sinulle ihana, rakkaan miehen ja antanut hänelle elämän. Käsitä, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa tässä elämässä! Kun tämän ymmärrät, että miehesi äiti on osa miehesi elämänhistoriaa ja lapsillasi on oikeus isoäitiin, vihasi ja epäkypsä vastuksesi vähenee ja voit itse paremmin. 

Mä pistin mieheni valitsemaan. Hän valitsi perheensä. Siis minut ja lapsensa. Minkäänlainen sopuisa yhteiselo anopin kanssa ei ole mahdollista, kun asiat tehdään juuri kuten hän haluaa, kompromissi ei ole mahdollinen. Ei kiitos. 

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa, että aloittajalla on kenties nk. kallis maku ja miehen äiti on huolissaan tästä. Pelkää, että poika on maksumiehenä yli varojensa. Tästä syystä ehdotellut edullisempia vaihtoehtoja. Neuvoni aloittajalle on, että älä koskaan, ikinä pakota puolisoasi valitsemaan äitinsä ja sinun välillä. Miehen onneen kuuluu hyvä suhde molempiin naisiin. Anna pojan tavata äitiään, älä kysele, mistä keskusteltiin, äläkä kaiva negatiivisia asioita miehesi äidistä. Miehesi äiti on kasvattanut sinulle ihana, rakkaan miehen ja antanut hänelle elämän. Käsitä, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa tässä elämässä! Kun tämän ymmärrät, että miehesi äiti on osa miehesi elämänhistoriaa ja lapsillasi on oikeus isoäitiin, vihasi ja epäkypsä vastuksesi vähenee ja voit itse paremmin. 

Silti: kukaan ei voi mennä toisen ihmisen kotiin ja alkaa ripustaa tuomiaan ikkunaverhoja, jos isäntäväki ei halua sitä, Vieras ei myöskään voi siirtää asukkaiden tavaroita syrjään ja panna tilalle jotain muuta. Anopin käytös ei kuulosta mukavalta.

Tulin anopin kanssa toimeen, kun lupasin pestä sen ikkunat ilmaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.

Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.

 

Minkä vanhemman? Eikös nuoren parin kuulu elää omaa elämäänsä eikä tapella vanhempienkin väl

Mitä jos anoppi on miehellekin ilkeä ja pirullinen vaikka mies on kiltti ja hyvä tapainen`? Kyllä miehellä kuuluu olla vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä ja tekemisissä, ei miniän kuulu mennä siihen ronkkimaan tai saa syyttää itseään seurauksista.

Minun appivanhempani luulevat että mieheni tykkää savolaisesta junttihuumorista koska he tykkäävät siitä, että mieheni viihtyy anopin sukulaisten kanssa koska anoppi viihtyy heidän kanssaan, että mieheni haluaa juhlia joulut ns maalaisjouluina.

He ei ole koskaan vaivautuneet edes tutustumaan poikaansa koska näkevät tämän täysin itsensä jatkeena.

Ja tietenkin se on sitten minun vikani kun todellisuudessa mieheni oikeasti inhoaa savolaisia, ei pidä anopin sukulaisista eikä todellakaan muistele lämmöllä niitä anopin maalaisjouluja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidän miniä on perusluonteeltaan ilkeä kun ilkeilee, ivaa ja nauraa meille koko perheelle jatkuvasti. Oma perheensä on kaikessa etusijalla ja muka niin erikoinen vaikka toisin onkin. Mieheni ei voi sietää miniäämme joka on niin epämiellyttävä, epäystävällinen ja kohelo tekemisisään, hajottaa melkein kaikki mihin koskee, ei osaa oikein mitään, ei ole oma-aloitteinen eikä ahkera, koulumenestyskin korkeintaan keskivertoa. Mutta se suuri luulo itsestään, erityisyydestään ja vaatimustaso on korkeella ilman aihetta.

Miniän kuuluukin asettaa oma perheensä etusijalle. Se on vanhemman tehtävä.

 

Minkä vanhemman? Eikös nuoren parin kuulu elää omaa elämäänsä eikä tapella vanhempienkin väl

Miksi alapeukuttaja on ilkeä eikä anna miehen olla lapsuusperheensä kanssa väleissä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihmeen neuvoja kaipaat? Anopin haukkumistako?

Selvästikin teillä ei kemiat kohtaa, eikä kumpikaan osapuoli ole valmis joustamaan omista periaatteista. Niin kuin itsekin totesit " ikävä kyllä sinä et voi päättää tällaisista asioista meillä"

Onhan tuo melko kovasti sanottu, jos on keskusteltu verhoista ja anoppi ehdottanut omaa mielipidettään.

Kävin vastaavan keskustelun ystäväni kanssa ja kerroin, kuinka olisi kiva vaihtaa uudet verhot ja hän heti kertoi, kuinka oli nähnyt jossakin verhot, jotka sopisi meidän kotiin. Ja ei, ei tullut mieleen loukkaantua. 

En sanonut hänelle niin verhojen jälkeen. Vaan vasta paljon myöhemmin kun siihen oli ehtinyt kertyä useita vastaavia asioita mm. kiinteiden aloitus, syöttötuoli, 10 vuotta vanha kirpparilta tuntemattomalta ostettu turvaistuin, jonka hän kävi asentamassa meidän autoon ja monta muuta vasta

           Toivottavasti hävititte turvaistuimen!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, anna olla.

 

Jos tuntuu ikävältä, kannattaa huomata, että olet hyvinkin varmasti omasta näkökulmastasi 'todennut ystävälliseen sävyyn', mutta kommunikaatiossa on aina kaksi osapuolta ja nyt se toinen ei selvästi ole kokenut toteamuksiasi ihan samoin.

 

Tuossa aapeen kuvauksessa omasta toteamuksesta (valitettavasti sinä et voi meillä päättää) erityisesti tulee mieleen se kun miten naapuri toteaa toiselle että onpa kiva jos olet lakannut hakkaamasta vaimoasi - toteamukseen sisältyy jo syytös, eikä tällaista sisältöä VOI oikeasti esittää mihinkään ystävälliseen sävyyn.

Tarkoitin ystävällisellä sanomisella sitä, että en ole sanonut pahasti, en ole huutanut, en haukkunut häntä, en suuttunut hänelle tms vaan pysynyt kohteliaana enkä lähtenyt asiasta vänkäämään. Mu

Meille tuotiin ne tavarat, ei tyrkytetty. Kiitellä olisi pitänyt, kun anopoi toi meille kaatopaikalle kuuluvaa tavaraa. Sitren vasta paskamyrsky nousikin, kun hävitettiin anopin aarteet. Niihin rojuihin tuli mukana ikuinen säilytyspakko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa, että aloittajalla on kenties nk. kallis maku ja miehen äiti on huolissaan tästä. Pelkää, että poika on maksumiehenä yli varojensa. Tästä syystä ehdotellut edullisempia vaihtoehtoja. Neuvoni aloittajalle on, että älä koskaan, ikinä pakota puolisoasi valitsemaan äitinsä ja sinun välillä. Miehen onneen kuuluu hyvä suhde molempiin naisiin. Anna pojan tavata äitiään, älä kysele, mistä keskusteltiin, äläkä kaiva negatiivisia asioita miehesi äidistä. Miehesi äiti on kasvattanut sinulle ihana, rakkaan miehen ja antanut hänelle elämän. Käsitä, missä suhteessa asiat ovat toisiinsa tässä elämässä! Kun tämän ymmärrät, että miehesi äiti on osa miehesi elämänhistoriaa ja lapsillasi on oikeus isoäitiin, vihasi ja epäkypsä vastuksesi vähenee ja voit itse paremmin. 

Mä pistin mieheni valitsemaan. Hän valitsi perheensä. Siis minut ja lapsensa. Minkään

Etkö osaa keskustellakaan asioista? Olet vähän pelottava.

Aloita pienestä

Vaikka soita Mitä kuuluu?-puhelu. Ei tarvitse näkemistä sopia

Kerran sanoin miniälle tulevani vaihtamaan heille ikkunaverhot.   Miniä katsoi suu auki mitä höpäjän.   Hän sanoi ettei ikinä ole kuullut tuommoista että anopit kävisivät salaa vaihtamassa ikkunaverhot.   Hän ei kyllä olekaan mikään naistenlehtien lukija  ettei tiennyt tätä ainakin 50 vuotta vanhaa tarinaa salaa verhoja vaihtavasta anopista.