Yhden lapsen vanhemmat

Jos ainoalla lapsella on kaksi vanhempaa, isovanhemmat ja serkkuja ja muita kavereita, en olisi huolissani. Oppii kyllä sosiaaliseksi ja tulemaan toimeen ihmisten kanssa. Lemmikki on myös hyvä olla. 

Kokkoo ittes ap.

ja takerru lapsesi ettei se ikinä vaan ala elää omaa elämäänsä.

Vierailija kirjoitti:

Kannustan lastani hankkimaan nuorena seurustelukumppanin ja perheen. 

Harrastukset, serkut, isovanhemmat, ehdottomasti lemmikkieläin, näillä😌Tykkään lapsen puolisosta, ehkä liikaakin pelkään josko tulee ero ja lapseni jää yksin. Luotan että ei jää, hänellä on alakouluaikaisia ystäviä, muutenkin täys kymppi, mun mielestä🥰🥰

Vierailija kirjoitti:

Kiitos taas kaikille, hyviä näkökulmia monella. Olen miettinyt tuota ajatusta, että lapset eivät tulisikaan toimeen keskenään eivätkä siten aikuisina turvaisikaan toisiinsa. Se on toki mahdollsta, mutta näen sen niin epätodennäköisenä meidän perheessä. Minua sattuu tällä hetkellä ihan naurettavatkin jutut, esim omien sisarusteni kanssa pidetty wa-perheryhmä. Tänään vollotin kun siellä jaettiin hölmöjä kuvia ja tajusin, että mitään tällaista ei omalla lapsellani tule koskaan olemaan.



Ajattelen myös, että lapseni surisi ainukaisen kohtaloaan siksi, että näkee serkuissaan sen sisaruuden riemun ja ymmärtää siksi mitä menettää. Eli ei siis siksi, että minä hänelle omia tuntojani vuodattaisin. 

Tiedän, että tämä kohtalo täytyy nyt vain hyväksyä, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa. Itsevihaakin koen paljon siitä, että olin niin typerä, että rakensin omaa uraani aina 35v asti ja vasta sitten aloitin lasten y

Tuota noin, mitenkähän tämän nyt ilmaisisin sillä tavalla, että et kokisi sitä ilkeäksi, koska se ei ole lainkaan tarkoitukseni. Mutta ensinnäkin sinä ja lapsesi olette erilliset ihmiset ja teillä kummallakin on omat elämänne. Lapsesi ei välttämättä pidä lainkaan samoista asioista kuin sinä. Varsinkaan aikuisena.

Aika turhaa ja oikeasti aika itsekästä itkeä sen vuoksi, että lapsesi ei saa kokea "hauskaa sisarusten wa-ryhmää", et sinä voi tietää kuinka hauskoja "mitä ikinä" -ryhmiä on kahdenkymmenen vuoden päästä ja nauttiiko lapsesi edes sellaisesta. On todella itsekästä maalailla jotain kuvaa omassa päässään oman elämänsä ja omien mieltymyksien mukaan siitä, millainen olisi lapsellesi hyvä elämä. Tutustu siihen lapseesi tässä ja nyt, elä tässä hetkessä, niin opit tuntemaan sen ihanan persoonan, joka lapsestasi kasvaa. Kaikki ei saa sitä kokea ja hyvin monet tuhlaa ne kallisarvoiset hetket siihen että kaipaavat koko ajan jotain muuta tai yrittävät muokata lasta omien odotuksien mukaiseksi. Ja luuletko ettei lapsesi vaistoa ettei hän riitä sinulle? Varsinkin jos itkeskelet jotain noin, anteeksi vain, typerää. 

Nyt ryhdistäydy nainen ja keskity olemaan äiti sille olemassa olevalle lapselle! Elämässä sattuu kaikenlaista, eikä se ole yleensä koskaan "reilua", mutta sitä on pelattava niillä korteilla mitä on. Ja nautittava siitä mitä on tässä ja nyt, koska huomista et voi tietää. 

Ap:n kirjoitus voisi suurelta osin olla omani. Samojen asioiden kanssa kipuilen. Kalliit alkionsiirrot eivät ole tuottaneet tulosta ja kun alkiot lähikuukausina klinikan pakkasesta loppuvat, sammuu samalla unelma myös toisesta elävästä lapsesta. Ulkomaille en aio hoitoihin lähteä.

Olen onnellinen nykytilanteessakin, mutta eniten suren lastani ja hänen yksinäistä kohtaloaan sisaruksettomana. Raskaudet (huom. monikko) ovat olleet minulle fyysisesti raskaita ja joka alkionsiirron jälkeen pienen pieni osa minusta suorastaan pelkää mahdollista raskautta. Silti olen kerta toisensa jälkeen valmis hormonimyrskyihin, epämiellyttäviin toimenpiteisiin ja käytännössä kai mihin vaan tullakseni raskaaksi. Jotenkin ristiriitainen tilanne.

Minun ajoittain surettaa lapseni puolesta, mutta toisaalta ainoana lapsena hänellä on Suomen mittapuulla käytännössä rajattomat mahdollisuudet harrastaa ja toteuttaa itseään. Vanhempien raha, aika ja huomio on hänen puolellaan. 

Olen kuitenkin huojentunut siitä, että lapseni ei tule koskaan kokenaan sisaruksen menettämistä. Kaikki tuntemani perheet, joista alaikäinen lapsi on kuollut, menivät aivan hajalle ja eloon jääneet lapset jäivät kymmeniksi vuosiksi kuolleen lapsen varjoon. Kellekään ei vaikuta olleen lohtua siitä, että lapsia on ollut enemmön kuin. Minua jopa lohduttaa, että jos lapseni kuolisi, voisin seurata häntä sen kummemmin miettimättä, jos en haluaisi enää jatkaa ilman häntä. 

Eikö tänä päivänä voida hyväksyä, kaikkea ei voi saada. Jos lapsia ei kuulu, niin on tarkoitettu. Kaikkea ei voi peukaloida. Minulla on  yksi lapsi, minä olen sanomattoman kiitollinen hänestä ja hän tietää sen.

Kommentoit ap, että et usko, että lapsellasi ei voisi olla ei-läheiset välit sisaruksensa kanssa. Nämä kun eivät ole päätettävissä olevia asioita tai todennäköisyyksiä.

Melko paljon sisarusten väleissä on kyse temperamenteista ja persoonista. On aivan tuurista kiinni, sattuvatko sisarusten persoonat ja temperamentit sopimaan yhteen. Osalla natsaa oikein hyvin, mutta paljon enemmän tiedän sisaruksia, joilla ei natsaa. Osa on vain etäisiä, mutta osalla on riitaisat välit. 

Toisekseen nostan esille sen, että paljon on myös asioita, jotka eivät ole itse valittavissa ja jotka kuitenkin vaikuttavat sisaruuteen. Välejä voi hiertää paljonkin, jos toinen lapsista on vaikka erityislapsi tai sairas ja siksi saa enemmän vanhempien huomiota osakseen. Esimerkiksi sille terveelle tai helpommalle sisarukselle voi olla vaikea suhtautua sisarukseen, jonka ympärillä perheen elämä on pyörinyt. Puolestaan sairas tai erityislapsi saattaa olla kateellinen sille terveelle/helpolle lapselle, joka hänestä oli vanhempien suosima.

Ymmärrän ap, suruasi. Suret varmasti kuollutta lastasi ja keskenmenojasi, minkä vuoksi asia tuntuu varmasti vielä raskaammalta. Mutta muista, että lapsesi ei osaa näitä surra. Ja vaikka hän joskus kaipaisikin sisarusta, hänen on varmasti helpompi ymmärrää asia, kun kerrotte, että asia ei ollut teidän päätöksenne ja että se ei toivomalla muuksi muutu.

Minulla on kaksi siskoa. Toinen on 6 vuotta vanhempi ja toinen 13 vuotta vanhempi. Eipä ollut mitään iloa lapsena noin eri-ikäisistä siskoista. Toinen on aikuisenakin kateellinen kun minä olen "nuori ja nätti".

Meillä on yksi lapsi. Lisäksi asumme useamman tuhannen kilometrin päässä suvusta ja perheistä. Kaikki isovanhemmatkaan eivät ole enää elossa. 

Silti, tämä oli meidän valinta. Lapsella on tiiviit kaverisuhteet ja paljon harrastuksia. Suurin osa ystävistäkin kasvaa yksilapsisissa perheissä (suurkaupunki). Lapsi on erittäin sosiaalinen ja löytää heti kavereita esimerkiksi lomamatkoilta. Koulu sujuu erinomaisesti ja itsetunto on vahva.

Omalta kannalta taas, vanhemmilla on aikaa, energiaa ja varaa panostaa kaikkeen koulusta harrastuksiin ja asuinalueeseen. Oma ura ei kärsi. Olemme tiivis kolmikko ja paljon yhdessä. En suoraan sanoen tiedä miten useamman lapsen vanhemmat handlaavat kaiken. 

Sitten vielä se perinteinen. Sisarusten olemassaolo ei takaa läheisiä suhteita, etenkään aikuisena. 

"Suren aivan mielettömästi hänen puolestaan lapsuuden yksinäisyyttä sekä sitä, ettei hänellä aikuisuudessaan ole enää mitään perhettä jäljellä jos meistä vanhemmista aika jättää varhain. "

Onko ajatuksesi siis, ettei lapsella olisi koko lapsuutensa aikana (kouluikäkin on lapsuutta) lainkaan kavereita?

Eikä hänellä ole sukulaisia yhtä ainuttakaan, jos kerran jää täysin yksin maailmaan teidän jälkeen?

Ja ei tule perhettäkään perustamaan, kun teidän jälkeen ei ole enää mitään perhettä?

Aika kurjaa tulevaisuutta nyt povaat lapsellesi vain siksi, että hänellä ei ole sisarusta.