Ihmisillä tuntuu olevan suorastaan pyhimyksellinen suhde perintöveroon.
Mitä nyt olen juttuja lukenut niin vaikuttaa siltä, että suurin osa on riemumielin luopumassa perinnöstään ja antamassa sen muille perijöille tai valtiolle, jos ei ole varaa maksaa perintöä
Ja kukaan ei ole missään tapauksessa katkera siitä, että joutuu luopumaan vaikkapa perimästään asunnosta (jonka saisi hallintaansa vasta lesken kuoleman jälkeen useamman vuoden tai vuosikymmenen päästä) vain siksi, että työttömyyden tai muun syyn takia ei ole juuri tällä hetkellä ylimääräistä rahaa perintöveron maksamiseen.
Kommentit (15)
Selvintä olisi, jos ihmiset törsäisivät omaisuutensa eläessään.
Perintöveroa ei kuitenkaan voi lopettaa tuosta vain, sillä se on pois valtion tuloista. Se raha otettaisiin sitten jostain muualta tekemällä leikkauksia. Ja ei, siihen ei vaikuta millainen hallitus on sillä hetkellä vallassa. Hallitukset toimivat monessa suhteessa täysin samalla tavalla.
Perintövero on jo nyt naurettavan pieni. Minusta perintöveroa pitäisi nostaa. 70% tavaroista jätetään ilmoittamatta perukirjassa. Vain kiinteistöstä, ajoneuvoista ja pyssyistä ilmoitetaan asiallisesti. Irtaimistokin kuitataan 500e arvosta ja todellinen arvo on monesti 30 000e.
1. veroluokka
Perinnön arvo Vero alarajan kohdalla Veroprosentti yli menevästä osasta
20 00040 000 100 7
40 00060 000 1 500 10
60 000200 000 3 500 13
200 0001 000 000 21 700 16
1 000 000149 700 19
Jos perintövero poistuu, tulee käytännössä voimaan luovutusvoittovero perintöä myytäessä eurosta 1 lähtien. Se on 30 prosenttia. Käytännössä huomattavasti kalliimpi ratkaisu.
Perintövero pois ja omaisuuden myyntivero tilalle. Näin, kukaan ei joudu maksamaan veroja, jos jää asumaan perinnöksi saatuun asuntoon tai perii sukutilan jonka toimintaa jatkaa. Jos päätyy myymään perinnöksi saadun omaisuuden pois, niin vasta sitten verotettaan esim. 20-30% kauppahinnasta. Ruotsi on tässäkin asiassa ollut meitä viisampi.
Perintöveron alarajan pitäisi olla joku 100 000
ja jos on alaikäinen lapsi joka menetti vanhempansa kodista ro tartte maksaa veroja
1. veroluokka
Perinnön arvo Vero alarajan kohdalla Veroprosentti yli menevästä osasta
20 000 40 000 100 7
40 000 60 000 1 500 10
60 000 200 000 3 500 13
200 000 1 000 000 21 700 16
1 000 000 149 700 19
Tuo myyntivoittovero on aivan helvetin kallis. Nyt kun asuu itse perimässään omakotitalossa 2 vuotta, niin sen saa myydä verovapaasti.
Kyllä se poistuu kun poliitikot tajuaa että useimmat perintöä saavat ovatkin nykyään eläkkeellä olevia paperi- ja metallityöläisiä.
Perintöverossa maksetaan veroa omaisuudesta, josta on jo kertaalleen maksettu verot. Aivan turha vero.
Perintöveron vaihtaminen myyntivoittoveroksi tuo pienimmätkin perinnöt verolle, eli köyhimmät siitä kärsii.
Nyt jos perit 20.000 arvoisen rötiskön, et maksa siitä mitään perintöveroa ja myydessä tulee kaikki puhtaana käteen. Jatkossa maksat siitä sitten vajaat 7.000 euroa myyntivoittoveroa. Ja köyhät tätä muutosta vielä tukee. Ääliöt.
Vierailija kirjoitti:

Älä nyt unta näe että suomalaiset miettisivät asiaa näin pitkälle 😅
Vierailija kirjoitti:
Perintöveron vaihtaminen myyntivoittoveroksi tuo pienimmätkin perinnöt verolle, eli köyhimmät siitä kärsii.
Nyt jos perit 20.000 arvoisen rötiskön, et maksa siitä mitään perintöveroa ja myydessä tulee kaikki puhtaana käteen. Jatkossa maksat siitä sitten vajaat 7.000 euroa myyntivoittoveroa. Ja köyhät tätä muutosta vielä tukee. Ääliöt.
Jos se oikeasti on 20 000e arvoinen, niin ei siitä mene kuin 100e perintöveroa. Mutta verottaja varmasti tutkii onko asia näin. Siihen tarvitaan välittäjän arvio ja vero saattaa mennä hankintahinta olettaman perusteella jälkijättöisesti.
Tulevina vuosina perinnöt ovat käytännössä arvottomia 50 - 80 -luvuilla rakennettuja omakotitaloja. Näitä sitten perikunnat yrittävät myydä eteenpäin, ja kulut juoksevat vuosia tyhjentäen pesien käteisvarat.
Talon irtaimistot ovat samaa perus sohvaa ja kirjahyllyä, mitä edes kierrätyskeskukset eivät ota vastaan. Irtaimisto rahdataan siis kaatopaikoille.
Ja kyllä, yksittäisiä poikkeuksia on, eli vanha talo sattuu sijaitsemaan hyvällä paikalla ja tontin arvo sitten on se asia, millä talo myydään.
Perintöverossa on kymmenen vuoden maksuaika tämän vuoden alusta saakka. Tosin viivästyskorko juoksee.