Onko kiusaajalle annettava anteeksi?

Onko kiusaaja pyytänyt anteeksi???!

Oma kokemus on, että kiusaaja ei pyydä anteeksi eikä hyvitä tekojaan.

Jos kunnolla ärähdät vastaan, kiusaaminen mahdollisesti loppuu. Tai se voi kääntyä pahemmaksi niin, että alkuperäinen kiusaaja ottaa luvan kertoa sinut kiusaajaksi ja unohtaa oman roolinsa tilanteeseen.

Sekopäitä näyttää olevan yhä enemmän ja enemmän. Joka puolella. Perhepiirissä, työpaikoilla, julkisilla paikoilla. Painetaan vain villaisella, kukaan ei tunnu piittaavan. Mihin tämä kaikki vie?...

Tunnettu psykologi joitain vuosia sitten pyysi, että olkaa ystävällisiä toisillenne. Ei mitään vaikutusta.

Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö kehoitti ystävällisyyteen vuosi kaksi sitten. Ei vaikutusta.

Työpaikoilla ihan normi, että kiusataan. Usein johto ja esimiehet. Leviää sitten alaspäin...

Perhepiirissä 'paskanpuhujia' ja kiusaajia. Tälle voit sentään tehdä jotain - laittaa välit poikki (ja taas se on sinun vikasi).

Eli joka puolella! Näen jatkuvia painajaisia kiusaamisesta. Se on jo rankkaa kun tulee uniin. Terveys menee muutamassa vuodessa.

Kuka nämä haittavaikutukset kustantaa? Tuskin koskaan kiusaaja.

Kyllä. Anteeksiantaminen itselle ja sille toiselle on tapa päästä eteenpäin. 

Toki sä voit ihmisenä katkeroituakin ja itkeä jotain 30 vuoden takasta kiusaamista täällä palstallakin :D Mut sitä en suosittele kellekkäään. 

Entä jos ei osoita minkäänlaista katumusta? Anteeksi pyytää lähinnä sitä, että kiusattu koki sen kiusaamisena (eli väärin koettu) ?

"sori siitä"?

Sain rauhan kun terapian myötä tajusin että asia on minun itseni harkittavissa, eikä minun tarvitse mukautua muiden sääntöihin tässä. Harkitsin jokaisen kiusaajan kohdalla erikseen mitä mieltä olen ja totesin, että joillekin voin antaa anteeksi ja toisille en. Esimerkiksi opettajille jotka eivät asiaan puuttuneet ja jopa yllyttivät, en voi antaa anteeksi. Sen jälkeen olen ajatellut asiaa huomattavasti vähemmän ja päässyt eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Se helpottaa sun omaa oloa. Sä hyväksyt sen että näin on käynyt, elämä jatkuu, sun ei olisi tarvinnut tehdä mitään toisin, kiusaaja kiusaa koska hänellä itsellään on ongelmia.

Elämä jatkuu, vaikka ei antaisikaan kiusaajalle anteeksi. Kiusatun ei tarvitse ymmärtää kiusaajaa eikä miettiä, onko kiusaajalla ongelmia. Eikä se anteeksi antaminen mitään oloa helpota. Olo helpottuu sillä, että kiusaaminen loppuu ja kiusatun ei tarvitse enää koskaan nähdä kiusaajaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole annettava anteeksi, mutta tutkitusti anteeksiannon prosessi (ei välttämättä suoraan kiusaajalle vaan omassa mielessässi) helpottaa pääsemään asiassa eteenpäin. Se tuo katkeruuden sijaan ymmärrystä. Itse näkisin sen niin, että ymmärtää ettei itsessä ole vika, vaan kiusaaja on syystä tai toisesta sellainen kuin on ja tekee pahoja tekoja, sisimmissään hän kärsii ja oireilee sitä siirtämällä kärsimystä muihin. Tämä on aika vaikeaa ja itse en ole osannut antaa anteeksi monille kiusaajilleni, mutta minua kiehtoo ajatus siitä, jos pääsisin sen avulla traumojeni prosessoinnista eteenpäin. Toisaalta olen huomannut että aika ja korjaavat kokemukset ovat jo auttaneet, enkä haluaisi tietoisesti palata ajatuksissa vaikeiisin vaiheisiin elämässäni, mitä anteeksi antaminen vaatisi.

Kaikki kiusaajat eivät kärsi sisimmässään ja siirrä kärsimystään muihin; jotkut kiusaajat ovat sa dis te ja, psy ko paatteja, nar sis teja tai ihan vain ku si päitä. Nämä "anna anteeksi niin pääset elämässä eteenpäin" -keittiöpsykologiset "viisaudet" eivät auta kiusattua yhtään, vaan ne vain siirtävät vastuun kiusatulle. Jos antaisit anteeksi ja ymmärtäisit kiusaajaa, pääsisit eteenpäin. Eli taas vastuu on uhrilla, ei tekijällä. Voi lässyn lässyn. Ja kiusaaminen jatkuu taas.

Menetin yhden hyvän työpaikan kiusaamisen takia, siihen ei puututtu ja kävin kerran kuraattorillakin mut huomasin että se vähätteli tapahtumia eikä sitä kiinnostanut. Luottamusmiehellä oli omia ongelmia eikä sitä kiinnostanut joidenkin työntekijöiden olot.

Olen lähinnä pyrkinyt olemaan kokonaan ajattelematta menneitä, koska niiden mieleen tuleminen aiheuttaa vieläkin pahaa oloa. En koskaan saanut tietää, miksi nuo kaksi ihmistä kuluttivat aikaansa työpaikka keksiäkseen minun kiusakseni erilaisia asioita ja puhuakseen minusta pahaa selän takana. Meinasin tulla hulluksi joten lähdin sieltä ja olin työttömänä jonkin aikaa haavojani nuollen.

Onneksi löysin sitten uuden työpaikan, vaikka oli 1990-luvun pahin lama-aika.

Jotenkin tuntuu ihan turhalta tuon anteeksiannon miettiminen ylipäänsä. Olen päässyt tapahtuneista eroon jo kauan sitten, enkä todellakaan kuvittele, että anteeksiannolla olisi (ollut) mitään vaikutusta mihinkään enää, kaikkein vähiten kiusaajieni elämään.

Riittääkö 'sori siitä', kuten presidentti sanoi tv-tentissä? 

Mielestäni ei. Hän unohtaa sen itse muutamassa sekunnissa. Ja myöhemmin toteaa sen hyväksi tavaksi päästä aiheesta, ja kenties on käyttänytkin jo useaan kertaan. Näppärää. Kylpee ylemmyydentunnossaan. Ja kiusattua on siis uudelleenkiusattu toisen ylemmyyden uskossa.

Riippuu vähän siitä mitä sillä anteeksiannolla tarkoitetaan. Itselle on usein helpompaa kun antaa anteeksi eikä anna tapahtuneen katkeroittaa. Toisaalta se ei edellytä mitään kiusaamisen hyväksymistä tai sitä etteikö siihen kiusaamiseen ilmiönä voisi ja pitäisi puuttua.

Ei missään tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Nämä "anna anteeksi niin pääset elämässä eteenpäin" -keittiöpsykologiset "viisaudet" eivät auta kiusattua yhtään, vaan ne vain siirtävät vastuun kiusatulle. Jos antaisit anteeksi ja ymmärtäisit kiusaajaa, pääsisit eteenpäin. Eli taas vastuu on uhrilla, ei tekijällä. Voi lässyn lässyn. Ja kiusaaminen jatkuu taas.

Vastuun mistä kiusatulle? Yleensä vastuu omasta elämästä ja tunteista on itsellä, ei toisilla. Ja hyvä näin, koska muuten olet kuin marionettinukke, joka sätkyy sen mukaan, miten toiset naruista vetelee. 

 

Tietysti on helpompaa syyttää ketä tai mitä tahansa omasta onnettomuudesta kuin katsoa peiliin. Syyttäminen tuntuu aina paremmalta kuin syyllisyys/vastuu. Mutta sieltä peilistä löytyy vapaus. 

 

Vaikka mitä elämäsi aikana sulle tapahtuikin, niin yhtä asiaa ei kukaan voi viedä: vapautta valita omat ajatukset. Ajatukset aiheuttavat tunteet, ja millään muulla ei ole merkitystä kuin tunteilla. Viktor E. Franklia mukaillen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras kun toimii itselle siten että on parempi olla. Anteeksianto tarkoittaa vain sitä, että päästät irti niistä negatiivisista tunteista joita yhä kannat tapahtumasta. Ei se tarkoita sitä, että hyväksyisit heidän tekonsa vaan että päästät irti. Jos ei opettele antamaan anteeksi kantaa asioita lopun ikään itsessään.

Kopioin vain tän, koska tässä ytimekkäästi sanottu se mitä ihmettelen. En ehkä ole tajunnut mitä anteeksiannolla tarkoitetaan. Mutta mielenkiintoinen ketju.

Mulla se tilanne että aikanaan miehen perheenjäsen haukkui kännipäissään mut lyttyyn. Seuraavissa juhlissa pyysi ensin anteeksi, joi lisää ja sitten haukkui mut vielä pahemmin, uhaten myös hakata minut paskaksi. Välit häneen meni sillä poikki. Melkein kaikki muut meni hänen puolelle asias

Kiitos tarkennuksesta. Mutta onko se sitten tekijän syyttämistä, että muistan kyllä mitä hän on tehnyt enkä haluaisi siksi olla tekemisissä? Jos nyt häntä mietin niin en minä häntä vihaa, tai tunne juuri muutakaan, kuin että en piittaa olla tekemisissä. On myös vaikea ajatella ettei se vaikuta elämääni, koska häntä ja heitä tosiaan välillä näkee, eikä siltä voi oikein välttyä. Silloin se vaikuttaa, ei sille vaan voi mitään.

Jos hän ja he vilpittömästi pyytäisivät käytöstään ja sanojaan anteeksi, asia olisi eri. Ehkä siitä jonkunlainen sukulaisuussuhde vielä tulisi, mutta se vaatisi sen, että olisivat oikeasti pahoillaan. Sitä ennen en edes yritä, koska mielestäni jos ei ole anteeksipyyntöä, ei voi olla anteeksiantoakaan. Ehkä ajatellaan vaan eri tavalla tästä anteeksiannosta 😄

Mä en vaan enää tapaisi, jos se kerran tuntuu pahalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

 

Nämä "anna anteeksi niin pääset elämässä eteenpäin" -keittiöpsykologiset "viisaudet" eivät auta kiusattua yhtään, vaan ne vain siirtävät vastuun kiusatulle. Jos antaisit anteeksi ja ymmärtäisit kiusaajaa, pääsisit eteenpäin. Eli taas vastuu on uhrilla, ei tekijällä. Voi lässyn lässyn. Ja kiusaaminen jatkuu taas.

Vastuun mistä kiusatulle? Yleensä vastuu omasta elämästä ja tunteista on itsellä, ei toisilla. Ja hyvä näin, koska muuten olet kuin marionettinukke, joka sätkyy sen mukaan, miten toiset naruista vetelee. 

 

Tietysti on helpompaa syyttää ketä tai mitä tahansa omasta onnettomuudesta kuin katsoa peiliin. Syyttäminen tuntuu aina paremmalta kuin syyllisyys/vastuu. Mutta sieltä peilistä löytyy vapaus. 

 

Vaikka mitä elämäsi aik

Pelkkien tunneimpulssien varassa eläminen on epävakaan persoonan yksi tunnusmerkkejä.Eräänlainen tunneaddikti

En ymmärrä näitä jotka jäävät ikuiseen uhripositioon jos he ovat kokeneet että olisivat tulleet kiusatuksi. Ei pidä uhriutua vaan katsoa peiliin muistaa oma osuutensa asiassa. Riitaan tarvitaan aina kaksi.

Ei tarvitse vaan jatkaa elämäänsä kuin heitä ei olisi olemassakaan.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä jotka jäävät ikuiseen uhripositioon jos he ovat kokeneet että olisivat tulleet kiusatuksi. Ei pidä uhriutua vaan katsoa peiliin muistaa oma osuutensa asiassa. Riitaan tarvitaan aina kaksi.

Riita on riita. Voi olla lähtemättä mihinkään kiusausoperaatioon, vaikka olisikin ollut riita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole annettava anteeksi, mutta tutkitusti anteeksiannon prosessi (ei välttämättä suoraan kiusaajalle vaan omassa mielessässi) helpottaa pääsemään asiassa eteenpäin. Se tuo katkeruuden sijaan ymmärrystä. Itse näkisin sen niin, että ymmärtää ettei itsessä ole vika, vaan kiusaaja on syystä tai toisesta sellainen kuin on ja tekee pahoja tekoja, sisimmissään hän kärsii ja oireilee sitä siirtämällä kärsimystä muihin. Tämä on aika vaikeaa ja itse en ole osannut antaa anteeksi monille kiusaajilleni, mutta minua kiehtoo ajatus siitä, jos pääsisin sen avulla traumojeni prosessoinnista eteenpäin. Toisaalta olen huomannut että aika ja korjaavat kokemukset ovat jo auttaneet, enkä haluaisi tietoisesti palata ajatuksissa vaikeiisin vaiheisiin elämässäni, mitä anteeksi antaminen vaatisi.

Kaikki kiusaajat eivät kärsi sisimmässään ja siirrä kärsimystään muihin; jotkut kiusa

Olet oikeassa. Persoonallisuushäiriöiset siirtävät aina siis aina vastuun omista joskus jopa sadistisista teoistaan niiden kohteen syyksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen antanut anteeksi kaikille. Oman hyvinvointini takia.

Parhaiten omaa hyvinvointia on parantanut oikein kunnon makea kosto. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä näitä jotka jäävät ikuiseen uhripositioon jos he ovat kokeneet että olisivat tulleet kiusatuksi. Ei pidä uhriutua vaan katsoa peiliin muistaa oma osuutensa asiassa. Riitaan tarvitaan aina kaksi.

Onkohan olemassa yhtään sekopäisemmän typerää sanontaa kuin tuo "riitaan tarvitaan kaksi". Ei tarvita. Kiusaamiseen ei tarvita kahta eikä uhri ole siihen välttämättä yhtään mitenkään syyllinen. 

Ei kukaan pakota. Jos haluat märehtiä asiaa lopun ikääsi, voit vapaasti pilata sillä oman elämäsi, mutta kiusaajaa se ei liikuta pätkän vertaa, annatko anteeksi vaiko et.