Lue keskustelun säännöt.
Vanhat perintöhuonekalut ja niiden hävittäminen. Äitini valitus asiasta.
25.04.2024 |
Olen kyllästynyt muutamaan vanhaan suvusta tulleeseen huonekaluun ja kaavailen niistä luopumista. Kenellekään sukulaiselle ne eivät kelpaa, seuraava eteppi on tori-ilmoitus ja myynti tai jos ei kaupaksi mene niin ilmaiseksi luopuminen. Äitini sai vihiä suunnitelmastani, on nyt vihainen kun en suostu enää olemaan varasto esineille joille on HÄNELLÄ suuri tunnearvo. Kuvittelee myös niiden olevan hurjan arvokkaita (eivät ole). Ei kuitenkaan niitä halua omaan kotiinsa ja sen kyllä ymmärränkin kun ei hänellä ole tilaa. Mutta tila on rajallinen minullakin ja haluaisin kotiini huonekaluja jotka olen itse valinnut ja ovat käytännöllisiä. Kuulemma hyvin voisin siirtää ne vaikka vintille tai aittaan jos en halua niitä näkösälle..😒 Rankkaa joskus iäkkään vanhemman kanssa joka ei suostu näkemään eikä ymmärtämään kuin oman puolensa asiassa kuin asiassa. Ja joka on liian tottunut siihen että annan aina periksi.
Kommentit (94)
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Mietis nyt hetki mistä se suvun perintö useimmilla talliaisilla olisi. Maalaistalo 1900-1950, seuraava sukupolvi pikkukaupungissa, sitä seuraava jossain elementtiluukussa 70/80 luvuilla ja nykyiset yhä pienenevissä kerrostaloneliöissä useimmat.
Koko tuon ketjun läpi sinusta olisi järkevää kuljettaa isoisoisoisän veistämää kiikkutuolia, pirttikalustoa ja renkipojan askarelemia puutuoleja, jollaiset on jokaisessa suvussa x20.
Sun logiikallasi kukaan ketjussa ei olisi voinut "kerätä sukuun omaisuutta" jo ihan siitä syystä että niillä olisi ollut nurkat täynnä aiempien roskaa! Koti-irtaimisto ei ole omaisuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Harvalla ihmisellä on suvussaan sellaisia tavaroita, joita kannattaa varastoida varastointikulut huomioiden. Paljon fiksumpaa on jättää perinnöksi aidosti arvokasta omaisuutta, kuten metsää, hyvällä paikalla olevia kiinteistöjä, joista saa vuokratuloja, osakkeita, ETF:iä jne. Mitään huonekaluja yms. ei kannata säästää, jos tulevaisuuden tuotto kaikkine kuluineen ei voita S&P500-indeksiä vähennettynä yhdellä prosentilla.
Samaa mieltä, juuri näin teen itsekin. Ekoteko käyttää valmistetut huonekalut loppuun. Niitä voi tuunata omaan makuun sopiviksi. Suurta hulluutta pistää kaatopaikalle ehjää täysipuista huonekalua. Mutta nykyään ollaan niin muotitietoisia sisustamisessakin ja huono itsetunto pistää shoppailemaan Ikea-laatua. Koti on statussymboli ja kulissi. Minulle kyllä kelpaisi vanhat senkit, lipastot, kaapit ja arkut. Niitä kun ei pyörän tarakalla kuskata niin jää ostamatta.
Missä olen sanonut pistäväni huonekalut kaatikselle? En missään. Myyn tai annan tarvitsevalle. Se mitä sen jälkeen niille tapahtuu ei ole enää minun käsissäni. Ja missä olen sanonut että tilalle tulee ikeaa? Jälleen kerran, en missään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Miten isoja asuntoja teillä on, kun sinne sopii isovanhempien, vanhempien, tätien ja setien huonekalut? Ettekö te itse ole koskaan ostaneet itsellenne mitään vaan odotitte vuosia tyhjässä asunnossa tulevia perintöjä?
No ei odotettu, kun ei arvattu, että anoppi kuolee niin nuorena syöpään, ja minulla ei ollut tietoa, että lapsensa perivät suvun naimattomia tätejä. Ehdittiin sitten töihin mentyämme hankkia joitain Artekin huonekaluja, ja sitten humps vain tilanne muuttui. Nyt meillä on sitten sellanen kiva sekamelskakoti uutta ja vanhaa. Kolmiossa asutaan, ei missään 150 neliön lukaalissa keskustassa, ihan tavallisessa.
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Mun mielestä on ihan eri asia ottaa jotain suvun tavaroita omaan käyttöönsä kuin varastoida niitä omassa kodissaan sukupolvelta toiselle. Vaikka mulla onkin pari ylimääräistä huonetta kodissani, en silti halua täyttää niitä huonekaluilla tai muilla tavaroilla, joiden arvo saattaa 100 vuoden päästä olla suurempi kuin nyt. Yhtä siskoni miesvainaan suvun keinutuolia säilytin kodissani 15 vuotta, mutta mä kuitenkin käytin sitä jonkin verran ja se sopi silloiseen sisustukseeni. Sen jälkeen palautin sen siskolleni (joka siis 15 vuotta sitten halusi päästä siitä eroon, mutta keinutuolia ei saanut hävittääkään), joka nyt miettii, mitä sille tuolille tekisi. Kenelläkään nuoremmasta sukupolvesta ei ole tuolille sen enempää käyttöä kuin tilaakaan.
Mä kyllä arvostan kierrätystä ja ennen viime kesäistä vesivahinkoa mulla ei ollut juuri mitään uutena hankittua huonekalua. Mutta silloin laitoin olohuoneen huonekalut pois ja kun päästiin evakosta takaisin kotiin, ostin olohuoneeseen uudet. Itseasiassa ne vanhat oli isoja ja painavia ja kun tässä nyt kuitenkin ikää alkaa tulla, halusin sirorakenteiset ja kevyet huonekalut, jotta siivoaminen olisi helppoa. Mun vanhemmilla on kodissaan paljon arvokasta designeä, mutta en aio ottaa sieltä sitten aikanaan omaan kotiini yhtään mitään. Saa siskoni ja nuorempi sukupolvi ottaa mitä haluavat ja loput laitetaan pois. Joko myyntiin tai sorttiasemalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Mietis nyt hetki mistä se suvun perintö useimmilla talliaisilla olisi. Maalaistalo 1900-1950, seuraava sukupolvi pikkukaupungissa, sitä seuraava jossain elementtiluukussa 70/80 luvuilla ja nykyiset yhä pienenevissä kerrostaloneliöissä useimmat.
Koko tuon ketjun läpi sinusta olisi järkevää kuljettaa isoisoisoisän veistämää kiikkutuolia, pirttikalustoa ja renkipojan askarelemia puutuoleja, jollaiset on jokaisessa suvussa x20.
Sun logiikallasi kukaan ketjussa ei olisi voinut "kerätä sukuun omaisuutta" jo ihan siit
Lol, tää omaisuusjankuttaja on nyt tässä ketjussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Mietis nyt hetki mistä se suvun perintö useimmilla talliaisilla olisi. Maalaistalo 1900-1950, seuraava sukupolvi pikkukaupungissa, sitä seuraava jossain elementtiluukussa 70/80 luvuilla ja nykyiset yhä pienenevissä kerrostaloneliöissä useimmat.
Koko tuon ketjun läpi sinusta olisi järkevää kuljettaa isoisoisoisän veistämää kiikkutuolia, pirttikalustoa ja renkipojan askarelemia puutuoleja, jollaiset on jokaisessa suvussa x20.
Sun logiikallasi kukaan ketjussa ei olisi voinut "kerätä sukuun omaisuutta" jo ihan siit
Niin kun kaikkihan tässä elämässä on mustavalkoista, ja muuten, se mitä minä omistan on mun omaisuutta, hammasharjakin, ei sitä kukaan muu omista. Jos mä olen sen ostanut ja maksanut, se on mun, nih!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on iso autotalli ja sukulaiset alkoivat käytttää sitä ylijäämätavaroidensa varastona. Nyt ollaan raivattu se kokonaan meidän tavaroille. Myin kaikki sukulaisten "aarteet" jotka kaupaksi meni ja loput lahjoitin.
Röyhkeää. Samaan sarjaan menee "lainaa peräkärryä" ja sitten se peräkärry on kuukausitolkulla lainassa, palautetaan murjottuna ja pohja törkyä täynnä. Onneksi nykyään voi ohjata Motonetin tai Puuilon 10 €/vrk vuokrakärryille ilman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Näinhän ahneet ja materiaan kiintyneet suuret ikäluokat harhaisesti kuvittelevat.
Vierailija kirjoitti:
"Meillä on salin, ruokasalin ja kirjaston huonekalut jostain 1900-luvun alusta enkä todellakaan aio niistä luopua vain siksi, että arvonsa ei nouse. Muutama tuoli on 1700-luvulta, edelleen niillä voi istua. Kutsuisin tätä henkilökohtaiseksi kannanotoksi ilmastonmuutosta vastaan!"
Kenelle ne menee perinnöksi teidän jälkeen? Onko joku lapsistanne tai lapsenlapsistanne sanonut, että haluaa ne?
Onko sillä merkitystä? Elää voit vain tänään, kummallista kantaa huolta siitä, mihin pöytä päätyy, kun kuolen. Ei elämää pidä elää niin, että perikunnalle ei jää kuin osakkeet, elämän pitää elää niin kuin itse haluaa, vaikka sitten tavaravuoren keskellä, jos se itselle on hyvä valinta. Muiden toiveiden mukaan eläen syntyy elämätön elämä enkä sellaista halua.
En minä uusia rintaliivejä ostaessani mieti, että jos kuolen, niin mitä se perikunta näistä mahtaa miettiä. Miksi pohtisin huonekalujen kohtaloa`?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun isälläni on samantyyppiä taipumusta. Suvuissa kulkeneet oikeat perintöhuonekalut on toki hyödynnetty ja ovat asianmukaisessa käytössä, mutta hän pitää myös kaikkea törkyä säästämisen arvoisena. Ja nyt ei siis puhuta edes ikean kalusteista vaan 80-luvun käytetyistä urheiluvälineistä kuten lasketteluvälinesistä, hiihtosuksista, halpisgolfmailoista, loppuunajetuista fillareista, loppuunkäytetyistä lenkkikengistä, ja muista vastaavista nurkkiin kertyneistä aarteista Ja mikä parasta, hän muistaa myös kaikkien roinan alkuperäiset markkahinnat.
Olen jo kauan sitten havainnut pääseväni helpommalla ottamalla kaiken tarjotun roinan kiitollisuudella vastaan ja hävittämällä ne sen jälkeen asianmukaisesti parhaaksi katsomallani tavalla. Jos sanon jokin kaman kohdalla ei, hän loukkaantuu ja jatkaa saman "hyödykkeen" tyrkyttämistä joskun myöhemmin.
Meillä sama. Paitsi kyseessä on appeni. Vuosia he toivat meille kerran kk autollisen kirppisroinaa. Ehkä jopa 10 v. Onneksi he olivat koko ajan ottaneet banaanilaatikoita ruokakaupasta. Mieheni sai käyttöönsä pakettiauton ja hänellä oli kerran viikossa työkeikka vanhempiensa luona. En muista montako kuormaa toi, lähemmäs 10.
Mulla oli sellainen käytävä kirppiksellä, oliko 16 vai 14 paikkaa. Mies maanantaisin kävi vanhemmillaan, koko ilta meni kuormaa puratessa ja seuraavana aamuna vietiin edellisen viikon valmiin kuorma. Mulla oli paikka takahuoneessa, sinne sain kärrätä niitä.
Sitten vaan viikko meni siinä, kun hinnoiteltiin tavaroita ja aina töiden jälkeen kävin lisäämässä ja siivoamassa.
En muista enää, kerran kk laitoin kaikki euron, sitten 0,50 e ja sitten sivuun. Perjantaina hain valmiit hintalaput ja viikonloppuna niitä läiskittiin ja tiistaina vietiin valmiit taas takahuoneeseen.
Kun kaikki laatikot oli käyty läpi, levittäydyttiin vielä enemmän, ksikki euron, kaikki 0,50 e ja oliko 0,20 e. Silloin kauppa kävi, kuin siimaa. Joskus oli mennyt jopa 1000 tavaraa päivässä.
Varmaan puoli vuotta siinä meni. Appivanhemmat laittoi kovin kuntoon, isommalla rahalla ja onneksi se kannatti ja talo on nyt myyty. Asuvat meidän lähellä, nytkin tavaraa on, mutta tietenkin paljon vähenmän. Me sujuvasti valehdeltiin hinnoista, mitä saatiin. Paitsi miehen veljelle näytin kuitit, ei tuu perinnön kanssa ongelmia.
15 000 e me saatiin rahaa tosta koko roskasta. Puolet meni kirppijselle, eli myyntiä oli n 30 000 e. Vuosikymmenien romut
Satoja kertoja oob kuullut tämäkin maksoi 120 markkaa, älä nyt alle kympin myy. Likainen paita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Meillä on salin, ruokasalin ja kirjaston huonekalut jostain 1900-luvun alusta enkä todellakaan aio niistä luopua vain siksi, että arvonsa ei nouse. Muutama tuoli on 1700-luvulta, edelleen niillä voi istua. Kutsuisin tätä henkilökohtaiseksi kannanotoksi ilmastonmuutosta vastaan!"
Kenelle ne menee perinnöksi teidän jälkeen? Onko joku lapsistanne tai lapsenlapsistanne sanonut, että haluaa ne?
Onko sillä merkitystä? Elää voit vain tänään, kummallista kantaa huolta siitä, mihin pöytä päätyy, kun kuolen. Ei elämää pidä elää niin, että perikunnalle ei jää kuin osakkeet, elämän pitää elää niin kuin itse haluaa, vaikka sitten tavaravuoren keskellä, jos se itselle on hyvä valinta. Muiden toiveiden mukaan eläen syntyy elämätön elämä enkä sellaista halua.
En minä uusia rintaliivejä ostaessani mieti, että jos kuolen, niin mitä se p
Niinhän täällä on väitetty, että suvussa kulkevat huonekalut pitää jättää perinnöksi tuleville sukupolville eikä kukaan saa hankkiutua mistään eroon. Kyllä se suvun viimeisin lapselapsenlapsi on ihmeissään, kun saa neljältä isovanhemmalta, omista vanhemmilta ja sediltä ja tädeiltä perintöhuonekaluja riesakseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antiikkia tai Ikeaa. Eikö muka muita vaihtoehtoja ole? Ja jos niistä vanhoista perintökaluista tykkää ja on tilaa niin eihän siinä ole ongelmaa! Mutta toisten tavaroita ei tarvitse hillota omassa kodissaan. Itse inhoan museon tunnelmaa omassa kodissani. Pelkät perintötaulut on kamalia saati sitten isot huonekalut. Kylmät väreet! Meillä on enää kapioarkku, pari taulua ja kiikkutuoli riesana. Tekisi mieli polttaa mutta en kehtaa. Kellari on täynnä "taidetta".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Harvalla ihmisellä on suvussaan sellaisia tavaroita, joita kannattaa varastoida varastointikulut huomioiden. Paljon fiksumpaa on jättää perinnöksi aidosti arvokasta omaisuutta, kuten metsää, hyvällä paikalla olevia kiinteistöjä, joista saa vuokratuloja, osakkeita, ETF:iä jne. Mitään huonekaluja yms. ei kannata säästää, jos tulevaisuuden tuotto kaikkine kuluineen ei voita S&P500-indeksiä vähennettynä yhdellä prosentilla.
Meillä on salin, ruokasalin ja kirjaston huonekalut jostain 1900-luvun alusta enkä todellakaan aio niistä luopua vain siksi, että arvonsa ei nouse. Muutama tuoli on 1700-luvulta, edelleen niillä voi istua. Kutsuisin tätä henkilökohtaiseksi kannanotoksi ilmastonmuutosta vastaan!
No sehän on ihan eri asia jos ne on mieleisiä ja käytössä. Minullakin on joitain perintokalusteita käytössä ja myös käytettynä ostettuja. Mutta tässä oli nyt kyse itselle tarpeettomien säilyttämisestä, sellaisessa ei todellakaan ole järkeä. Kiertoon vaan jollekin tarvitsevalle, se on se todellinen ekoteko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap saa tehdä huonekaluillaan mitä haluaa, mutta pakko myöntää, että ihmettelen tätä nykyistä suhtautumista perintötavaroihin, vaikka olen "vasta" 40 v (eli juuri sitä sukupolvea jolle kaikki muu kuin täsmälleen oman tämänhetkisen maun mukainen tavara tuntuu olevan kauhistus).
Minulla on isoisovanhempieni senkkiä, mummulan ruokapöytää, omalta äidiltäni jäänyttä sohvakalustoa ja niin edelleen - enkä koe että olisin jokin menneiden sukupolvien huonekaluvarasto, tai että en saisi näistä huonekaluista tehtyä omannäköistäni sisustusta. Nojatuolit sun muut on ensinnäkin helppo muuttaa verhoilemalla ne uudelleen. Senkit ja pöydät voi halutessaan lakata tai maalata eri värisiksi. Sen senkin tai sohvan ympärille pystyn sitten varsin hyvin rakentamaan omanlaiseni kodin ja käyttämään mielikuvitusta.
Minulle nuo kaikki tavarat ovat paljon enemmän kuin pelkkiä sisustuselementtejä. Niissä on muistoja, ne muistuttavat menneistä ajoista, menneistä paikoista ja menneistä ihmisistä. Onko tämä muistoelementti sitten se, joka monia niin paljon häiritsee? Kun ainakin tämän palstan mukaan monet konmarittavat valokuva-albuminsakin.
Naapurissa muutetaan koko talon sisustus pari vuoden välein. Huonekalut viedään roskalavalle, talo rempataan lattiasta kattoon, vaihdetaan keittiön kaapinovet ja tapetit ja lattiatkin. No, harrastus kai sekin. Eniten kyllä ihmettelen sitä huonekalujen rahtaamista roskalavalle, mutta kaipa ne vaihtuvat huonekalut sitten ovat jotain Ikeaa, joka ei mene Torissakaan edes ilmaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Mietis nyt hetki mistä se suvun perintö useimmilla talliaisilla olisi. Maalaistalo 1900-1950, seuraava sukupolvi pikkukaupungissa, sitä seuraava jossain elementtiluukussa 70/80 luvuilla ja nykyiset yhä pienenevissä kerrostaloneliöissä useimmat.
Koko tuon ketjun läpi sinusta olisi järkevää kuljettaa isoisoisoisän veistämää kiikkutuolia, pirttikalustoa ja renkipojan askarelemia puutuoleja, jollaiset on jokaisessa suvussa x20.
Sun logiikallasi kukaan ketjussa ei olisi voinut "kerätä sukuun omaisuutta" jo ihan siit
En ole tuo kenelle vastaat, mutta itse asiassa kaikista mielenkiintoisimmat sisustukset ovat yleensä juuri tuollaisia, missä on isoisoisän kiikkustuoli, 30-luvun kirjakaappi, 60-luvun tiikkipöytä ja 70-luvun sohva uudelleen verhoiltuna...
Ap saa tehdä huonekaluillaan mitä haluaa, mutta pakko myöntää, että ihmettelen tätä nykyistä suhtautumista perintötavaroihin, vaikka olen "vasta" 40 v (eli juuri sitä sukupolvea jolle kaikki muu kuin täsmälleen oman tämänhetkisen maun mukainen tavara tuntuu olevan kauhistus).
Minä olen sinua nuorempi, ja kyllä minun kaveripiirissä suurin osa tykkää vanhoistakin kalusteista. Harva haluaa ihan mummolaksi kotiaan sisustaa, mutta joku mummon vanha senkki tai isoisän veistämä kiikku on kyllä usein se kodin rakkain kaluste ja keskipiste. Myös tuunaamista tehdään. Nätit vanhat kalusteet menee myös nopeasti kaupaksi kirpputoreilla, mikä kertoo siitä että kyllä näitä arvostetaan.
Se tavara mitä kukaan ei halua, on jotkut jo aikanaan halvat lastulevykalusteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.
Mietis nyt hetki mistä se suvun perintö useimmilla talliaisilla olisi. Maalaistalo 1900-1950, seuraava sukupolvi pikkukaupungissa, sitä seuraava jossain elementtiluukussa 70/80 luvuilla ja nykyiset yhä pienenevissä kerrostaloneliöissä useimmat.
Koko tuon ketjun läpi sinusta olisi järkevää kuljettaa isoisoisoisän veistämää kiikkutuolia, pirttikalustoa ja renkipojan askarelemia puutuoleja, jollaiset on jokaisessa suvussa x20.
Sun logiikallasi kukaan ketjussa ei ol
En ole tuo kenelle vastaat, mutta itse asiassa kaikista mielenkiintoisimmat sisustukset ovat yleensä juuri tuollaisia, missä on isoisoisän kiikkustuoli, 30-luvun kirjakaappi, 60-luvun tiikkipöytä ja 70-luvun sohva uudelleen verhoiltuna...
Jokaisessa sisustuslehtikodissa on aina joitain perittyjä tai kirpputorilta löydettyjä kalusteita ym. sisustuslöytöjä. Ihan jokaisessa. Kaiken ostaminen kerralla uutena ei todellakaan ole mitenkään muodikasta.
Loppujen lopuksi kysymys on vain tavarasta. On säälittävää seurata sellaisia ihmisiä, jotka haalivat kotiinsa edellisten sukupolvien huonekaluja ja tavaroita, ja valittavat sitten tilanpuutetta. Se tunnearvo, joka tavaroilla on, seuraa korkeintaan yhden sukupolven verran. Hamstraajan lapsilla ei enää ole samanlaisia tunteita niitä tavaroita kohtaan. Itselläni on muistoina ainoastaan isoisäni taskukello ja äitini helmet. Muita en tarvitse.
Vaikka tykkäisi vanhoista kalusteista, ei välttämättä halua säilyttää just niitä mummon vanhoja tavaroita. Jokaisella on oikeus sisustaa kotinsa sinne sopivilla oman maun mukaisilla tavaroilla, oli ne sit perittyjä, ikeasta ostettuja, torilöytöjä tai uusia desing-kalusteita, tai sekoitus kaikkia. Eikä todellakaan tarvitse säilöä mitään mitä ei halua vain siksi että joku sukulainen sitä vaatii.
Kukin säilyttää tasan ne tavarat mitä haluaa. Jos joku haluaa säilyttää vaikka vanhoja suvun huonekaluja, niin ilomielin, tehköön niin. Mutta yleensä tilanne on se, että tavarat hillotaan sille, jolla on yhtään enemmän tilaa eli nämä hilloajat eivät edes näe niitä tavaroita, mutta ne vievät tilaa siltä, jonka luona niitä säilytetään. Sama juttu kun joku vanha sukutalo siirtyy eteenpäin, niin kyllä pihalla hyörii näitä, jotka ovat talossa ehkä lapsena asuneet, että voi voi kun sekin puu on kaadettu, siinä minulla oli lapsena keinu, voi voi. Exäni sai suvultaan vanhan Arabian astiasarjan, joka vei tilaa meidän keittiön kaapissa ja se oli kuulemma tosi, tosi arvokas. En edes muista mikä oli se tapa, jolla se piti säännöllisesti puhdistaa, vaikkei sitä käytetty. Joitain vuosia sitten kiertelin nykyiseni kanssa kirpparilla ja ostettiin sitä samaa sarjaa ihan pilkkahintaan, tyyliin kympillä kahviastiasto kokonaisuudessaan.