Vanhat perintöhuonekalut ja niiden hävittäminen. Äitini valitus asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Ap saa tehdä huonekaluillaan mitä haluaa, mutta pakko myöntää, että ihmettelen tätä nykyistä suhtautumista perintötavaroihin, vaikka olen "vasta" 40 v (eli juuri sitä sukupolvea jolle kaikki muu kuin täsmälleen oman tämänhetkisen maun mukainen tavara tuntuu olevan kauhistus).

Minä olen sinua nuorempi, ja kyllä minun kaveripiirissä suurin osa tykkää vanhoistakin kalusteista. Harva haluaa ihan mummolaksi kotiaan sisustaa, mutta joku mummon vanha senkki tai isoisän veistämä kiikku on kyllä usein se kodin rakkain kaluste ja keskipiste. Myös tuunaamista tehdään. Nätit vanhat kalusteet menee myös nopeasti kaupaksi kirpputoreilla, mikä kertoo siitä että kyllä näitä arvostetaan. 

Se tavara mitä kukaan ei halua, on jotkut jo aikanaan halvat lastulevykalusteet. 

Poikkeuksena kohtuullisen uudet, nykyaikaiset ikean lastulevyt käy kyllä kaupaksi. Ne kaikkein simppeleimmät perusmallit varsinkin, ne joita myydään ikeassakin vuodesta toiseen.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruokasalin kalusto 40-luvulta. Ei ole kyllä ruokasaliakaan. Lapsillani ei ole vissiin mitään käyttöä niille. Toivoisin, että aikanaan myyvät ne. Uskon, että joku saattaisi maksaa niistä jotain.

- mummo -

Mikset itse myy?

Tykkään niistä ja haluan pitää itselläni. Muistan nuo jo lapsuudestani.

- mummo -

Saman teki äitini ja isäni. Valitettavasti heidän poismentyään kotiini ei mahtunut kuin yksi pyöreä salin pöytä ja satulipeili. Annoin broidille loput ja yllätyin sekä hieman pahastuin, koska hän silmät ahneesti välkkyen avoimesti kertoi myyvänsä ne hyvään hintaan. Oli ostajat jo valmiina. Kyllä harmitti. Hänen kotiinsa olisi oikein hyvin ne mahtuneet eikä olisi tehnyt tiukkaakaan. Mutta minkäs teet, kotini oli jo valmiiksi täynnä. Oli näköjään odottanut vaan perintöä, mitäs niillä vanhemmilla oli hänelle väliä, ei niin yhtään mitään!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin se suvun perintö katoaa. Muualla maailmassa on tavallista kerätä sukuun omaisuutta ja jättää aina seuraavalle sukupolvelle isompi potti. Suomessa jokainen sukupolvi pyrkii muuttamaan omaisuuden tuhlattavaksi rahaksi. Siksi meillä ei ole suvuissa kulkevia arvokkaita aarteita. Tavara, jonka arvo on nyt kymppejä, on harvinaistuttuaan tuhansien arvoinen.

 

Tämä on osatotuus. Tässä hetkessä on kuitenkin vaikea tietää, mikä esine tai huonekalu nousee arvoon arvaamattomaan tulevaisuudessa. Myös suhdanteet vaihtelevat: se, mikä pari vuosikymmentä sitten oli haluttua ja arvokkaaksi miellettyä, ei ole sitä tänä päivänä. Ymmärrettävästi moni nuori ihminen kokee painostavana sen, että hänelle sälytetään omaan niskaan jotain edellisten sukupolvien arvotavaraa. Kuka haluaa elää elämäänsä samalla toimien suvun museo intendenttinä? Hankalia ovat nimenomaan isot

Ottakaa huomioon, että ne antiikkiset puiset huonekalut on käsin tehtyjä jonkun taitavan puusepän ja ehkä hänen oppilaansa toimesta. Ei mitään halpaa ja hajoavaa lastulevyä. Kestävät vuosisatoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruokasalin kalusto 40-luvulta. Ei ole kyllä ruokasaliakaan. Lapsillani ei ole vissiin mitään käyttöä niille. Toivoisin, että aikanaan myyvät ne. Uskon, että joku saattaisi maksaa niistä jotain.

- mummo -

Mikset itse myy?

Tykkään niistä ja haluan pitää itselläni. Muistan nuo jo lapsuudestani.

- mummo -

Saman teki äitini ja isäni. Valitettavasti heidän poismentyään kotiini ei mahtunut kuin yksi pyöreä salin pöytä ja satulipeili. Annoin broidille loput ja yllätyin sekä hieman pahastuin, koska hän silmät ahneesti välkkyen avoimesti kertoi myyvänsä ne hyvään hintaan. Oli ostajat jo valmiina. Kyllä harmitti. Hänen kotiinsa olisi oikein hyvin ne mahtuneet eikä olisi tehnyt tiukkaakaan. Mutta mink

Tässä oikein malliesimerkki kuinka loukkaannutaan, kun muut eivät suostu varastoimaan itselle niiiiin rakasta roinaa. Jos se kama on niin tärkeää, niin varastoi kuule ihan itse...

Vierailija kirjoitti:

Eihän tässä rahallisesta arvosta olekaan kysymys, mutta jos ne mahtuvat jonnekin vintille tms. niin, miksi niitä ei voi sinne viedä ja myöhemmin hävittää, kun äitisikin on valmis. Itse en luopuisi aidoista puisista huonekaluista. Laatu maksaa tänäkin päivänä. IKEAn tuotteita en kutsu edes huonekaluiksi.

Laatu on nykyäänkin kallista ja laatumerkit tekee nykyään huonompaa kalliilla. Esim mulla on muurame-laatikostot ja pöytälevy. Laatikostot on täyspuuta ja levy vähintään vaneria. 

Olen ostamassa lapselle. Levy lastulevyä ja laatikostot muovia ja jotain komposiittia tms. 

Vanhat huonekalut on huolella tehtyjä valikoidusta ja hitaasti kasvaneesta puusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruokasalin kalusto 40-luvulta. Ei ole kyllä ruokasaliakaan. Lapsillani ei ole vissiin mitään käyttöä niille. Toivoisin, että aikanaan myyvät ne. Uskon, että joku saattaisi maksaa niistä jotain.

- mummo -

Mikset itse myy?

Tykkään niistä ja haluan pitää itselläni. Muistan nuo jo lapsuudestani.

- mummo -

Saman teki äitini ja isäni. Valitettavasti heidän poismentyään kotiini ei mahtunut kuin yksi pyöreä salin pöytä ja satulipeili. Annoin broidille loput ja yllätyin sekä hieman pahastuin, koska hän silmät ahneesti välkkyen avoimesti kertoi myyvänsä ne hyvään hintaan. Oli ostajat jo valmiina. Kyllä harmitti. Hänen kotiinsa olisi oikein hyvin ne

Tässä oikein malliesimerkki kuinka loukkaannutaan, kun muut eivät suostu varastoimaan itselle niiiiin rakasta roinaa. Jos se kama on niin tärkeää, niin varastoi kuule ihan itse...

 

Niiden huonekalujen historiaa oli kerrottu meille lapsille jo pienestä pitäen, kun ne meille perintönä tulivat. Tottakai niihin oli muodostunut tunneside. Pakko perintötavarat oli jakaa, mutta harmitti, ettei minulle mahtunut enempää. Törkeää iloita edesmenneiden vanhempien kotona, kuinka paljon rahaa saa heidän antiikistaan. Jotain rajaa ilkkumisellekin. Sinulla ei taida olla hammasharjaa enempää omaisuutta, kun tuollaista kirjoittelet, mäntti.

Mitä ihmettä. Jos sinulla on vintillä tilaa, vie sinne. Asia hoidettu ja äidilläkin hyvä mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruokasalin kalusto 40-luvulta. Ei ole kyllä ruokasaliakaan. Lapsillani ei ole vissiin mitään käyttöä niille. Toivoisin, että aikanaan myyvät ne. Uskon, että joku saattaisi maksaa niistä jotain.

- mummo -

Mikset itse myy?

Tykkään niistä ja haluan pitää itselläni. Muistan nuo jo lapsuudestani.

- mummo -

Saman teki äitini ja isäni. Valitettavasti heidän poismentyään kotiini ei mahtunut kuin yksi pyöreä salin pöytä ja satulipeili. Annoin broidille loput ja yllätyin sekä hieman pahastuin, koska hän silmät ahneesti välkkyen avoimesti kertoi myyvänsä ne hyvään hintaan. Oli ostajat jo valmiina. Kyllä harmitti. Hänen kotiinsa olisi oikein hyvin ne mahtuneet eikä olisi tehnyt tiukkaakaan. Mutta mink

Tämä logiikka meni nyt vähän ohi: Miten se on ahneutta, jos veli (=yhtä oikeutettu vanhempien irtaimistoon) myy sen pois, kun taas kirjoittaja suhtautuu irtaimistoon kuin se olisi kokonaisuudessaan hänen omaisuuttaan ja että hänellä on oikeus määrätä sen kohtalosta? Otin jäämistöstä nämä kolme asiaa ja annoin veljelle loput? Perinnönjakotilanteissa on tietysti helppoa valita parhaat päältä ja jättää kuolinsiivous jollekin toiselle.

Tästä päästäänkin sitten materialismin yhteen ikävään sivuvaikutukseen - ihmisiltä menee välit poikki, kun tapellaan jostain vanhoista perintökaluista? Kumpi onkaan tärkeämpää hyvät sisarusvälit vai ne tavarat?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruokasalin kalusto 40-luvulta. Ei ole kyllä ruokasaliakaan. Lapsillani ei ole vissiin mitään käyttöä niille. Toivoisin, että aikanaan myyvät ne. Uskon, että joku saattaisi maksaa niistä jotain.

- mummo -

Mikset itse myy?

Tykkään niistä ja haluan pitää itselläni. Muistan nuo jo lapsuudestani.

- mummo -

Saman teki äitini ja isäni. Valitettavasti heidän poismentyään kotiini ei mahtunut kuin yksi pyöreä salin pöytä ja satulipeili. Annoin broidille loput ja yllätyin sekä hieman pahastuin, koska hän silmät ahneesti välkkyen avoimesti kertoi myyvänsä ne hyvään hintaan. Oli ostajat jo valmiina. Kyl

Niiden huonekalujen historiaa oli kerrottu meille lapsille jo pienestä pitäen, kun ne meille perintönä tulivat. Tottakai niihin oli muodostunut tunneside. Pakko perintötavarat oli jakaa, mutta harmitti, ettei minulle mahtunut enempää. Törkeää iloita edesmenneiden vanhempien kotona, kuinka paljon rahaa saa heidän antiikistaan. Jotain rajaa ilkkumisellekin. Sinulla ei taida olla hammasharjaa enempää omaisuutta, kun tuollaista kirjoittelet, mäntti.

Ne oli veljesi perintökaluja ja siten ei enää sinun hallinnassasi ja joka tapauksessa poissa elämästäsi oli ne veljelläsi kotonaan tai ei. Tavaraan kiintynyt äitini oli samanlainen, vahti joka kerran meillä käydessään että missä mikäkin esine jonka oli joskus antanut minulle ja voivotteli jos jostain oli luovuttu. 

Minusta vähemmän on enemmän, ja tavaraa ei saa hautaan matkaan. Kun lapsilla on omat asunnot sisustettuna, niin miksi haluaisivat enää nurkkiin pyörimään lisää. Ehkä ennen kun huonekaluja oli vähemmän, ne olivat kalliimpia yms., niin tavara löysi paikkansa jonkun jälkipolven sukulaisen luota. 

Nyrkkisaanto on etta tavaran sailyttakoot se jolle se on arvokasta. Jos ne tavarat ovat aidillesi arvokkaita, niin aitisi ottaa ne sitten kiltisti omaan kotiinsa sailoon tai vuokraa niille omilla rahoillaan erillisen varaston. Jos tuo ei onnistu niin voit hyvin kertoa etta nuo kamat lahtee kiertoon kuukauden kuluttua ja piste. Ja kun alkaa itkemaan niin jamakasti sanot etta vaihtoehto on etta ottaa ne itselleen sitten. Se ei ole vaihtoehto etta alistut tekemaan kodistasi varaston toisten ihmisten huonekaluille kunnes ne vaatijat kuolla kupsahtavat ja saat asuntosi takaisin hallintaasi. 

Se on silkkaa hyvaksikayttoa etta aitisi vaatii sinua varastoimaan kotonasi tavaroita joita et sinne halua. Aitisi on itsekas. Se etta olet hanen lapsensa ei oikeuta vaatimaan huonekalujen ilmaista varastointia vuosikymmenten ajan. Kuukauden tai pari ymmarran viela.

Mielenkiintoista miten monin tavoin vanhemmat hallitsevat ja pompottavat aikuisia lapsiaan, jotkut rahalla, jotkut roinalla ja jotkut perinnolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruokasalin kalusto 40-luvulta. Ei ole kyllä ruokasaliakaan. Lapsillani ei ole vissiin mitään käyttöä niille. Toivoisin, että aikanaan myyvät ne. Uskon, että joku saattaisi maksaa niistä jotain.

- mummo -

Mikset itse myy?

Tykkään niistä ja haluan pitää itselläni. Muistan nuo jo lapsuudestani.

- mummo -

Saman teki äitini ja isäni. Valitettavasti heidän poismentyään kotiini ei mahtunut kuin yksi pyöreä salin pöytä ja satulipeili. Annoin broidille loput ja yllätyin sekä hieman pahastuin, koska hän silmät ahneesti välkkyen avoimesti kertoi myyvänsä ne hyvään hintaan. Oli ostajat jo valmiina. Kyllä harmitti. Hänen kotiinsa olisi oikein hyvin ne mahtuneet eikä olisi tehnyt tiukkaakaan. Mutta mink

Olisit ottanut perintöhuonekalut itsellesi ja veljesi olisi saanut vastaavan summan rahana. Sen lisäksi olisit voinut luopua omista huonekaluistasi tai hankkia isomman asunnon, niin olisit saanut ne käyttöön. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on ruokasalin kalusto 40-luvulta. Ei ole kyllä ruokasaliakaan. Lapsillani ei ole vissiin mitään käyttöä niille. Toivoisin, että aikanaan myyvät ne. Uskon, että joku saattaisi maksaa niistä jotain.

- mummo -

Mikset itse myy?

Tykkään niistä ja haluan pitää itselläni. Muistan nuo jo lapsuudestani.

- mummo -

Saman teki äitini ja isäni. Valitettavasti heidän poismentyään kotiini ei mahtunut kuin yksi pyöreä salin pöytä ja satulipeili. Annoin broidille loput ja yllätyin sekä hieman pahastuin, koska hän silmät ahneesti välkkyen avoimesti kertoi myyvänsä ne hyvään hintaan. Oli ostajat jo valmiina. Kyllä harmitti. Hänen kotiinsa olisi oikein hyvin ne mahtuneet eikä olisi tehnyt tiukkaakaan. Mutta mink

Satulipeili?

Ehkä olisi kannattanut ensin keskustella asioissta, niin veljesi suunnitelma olisi tullut esille, ja olist voinut vielä harkita, haluatko kuitenkin ottaa jotain enemmän.