Vihaan työtäni, ei ulospääsyä? (Tyhmyys ja vaikeus pärjätä työelämässä)

Kirjallinen ilmaisusi on niin hyvää, etten usko sinun olevan tyhmä. 

Ehket ole vielä löytänyt itseäsi, vahvuuksiasi ja missä voisit loistaa?

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on tutkinnot ja paperit, mutta niillä on ollut aivan päinvastainen vaikutus kuin ehkä ajattelisi. Mitä pidemmälle opiskelin, sitä pahemmaksi huijarisyndrooma muuttui. Valmistuessa se oli jo sillä tasolla, että hakeuduin samantien takaisin elämänkoulupiireihini ja niiden kautta aivan aivottomaan työhön. Vihaan tätä, mutta ei tästä ole paluuta. Konkreettisilla papereilla tein jo sen, mihin ne enää muutenkaan kelpaavat eli käytin sytykkeinä nuotiolla. En kykene hakemaan mihinkään muualle enkä varsinkaan opiskelemaan. Yksi päivä piti tehdä jopa jotain vaativampaa ajattelua vaativaa, ja pää särki kaksi päivää sen jälkeen. Pilasin itseni opiskelemalla ja olen niin taantunut, että en kykene edes ajattelemaan vähän vaativampia asioita ilman, että pää alkaa särkeä. 

Vähän samanlainen tarina minulla, paitsi että viimeinen paperi jäi saamatta.

Valmistuin AMK:sta ja siinä vaiheessa tunsin itseni täysin osaamattomaksi ja ajatuskin hakea tutkinnonmukaisia töitä tuntui naurettavalta. Sain jopa luokkani parhaan todistuksen, mutta mielestäni se ilmensi lähinnä sitä omaa lukutoukkailuani ja muiden parempaa itseluottamusta, "työelämässä kaikki tarpeellinen sitten opitaan".

Ratkaisuni oli sitten hakea vielä yliopistoon maisterivaiheeseen. Hieman eri alalle vieläpä, mutta sellaiselle jossa pääsin kuitenkin skippaamaan kandivaiheen. Sain opiskelut opinnäytetyötä vaille valmiiksi, mutta siinä vaiheessa mielenterveys oli jo mennyt vessasta alas. En sitten valmistunut. Nyt teen zombina suorittavan tason töitä.