Lue keskustelun säännöt.
Autistin kanssa parisuhteessa
21.04.2024 |
Olen ihastunut ja vähän rakastunut mieheen, joka on autisti ja kärsii adhd:sta ja lievistä tic-oireista. Ei siinä, olen itsekin vähän outo ja kärsin lievästä adhd:sta, mutta mies on selkeästi ja vahvasti kirjolla. Osaa olla myös hyvin maskuliininen ja normaali, mutta sitten ne jotkut outoudet vähän ärsyttää ja häiritsee. On jotenkin erikoinen ja ristiriitainen hahmo samaan aikaan.
Tullaan tosi hyvin juttuun ja meillä on niin paljon yhdistäviä tekijöitä, samanlainen maailmankuva ja arvot yms. Tiedän, että ollaan kohdattu syystä, mutta sitten epäröin ja mietin, että olenko liian pinnallinen, kun mietin tällaisia. Tiedostan toki senkin, että ei kukaan ole täydellinen, mutta silti mietin tällaisia. Mitä tekisitte tässä tilanteessa?
Kommentit (180)
Vierailija kirjoitti:
Av mammat ovat nyt yhdessä päättäneet, että ovat autisteja ja siksi jääneet yh-äideiksi! Hihiih!🤭
Olen lievästi autismistani huolimatta ollut saman miehen kanssa melkein 20 vuotta. Lapset ovat syntyneet tämän suhteen aikana. Eli ei taida päteä kaikkiin meistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni ei ymmärrä, että minua pelottaa ja ahdistaa vaikka jotkut muiden mielestä hauskat markkinat. Tai pelottaa ajaa polkupyörällä. Tai ahdistaa sukutapaamiset!
Olen autistinainen, kaksi noin 20v liittoa takana, ensimmäinen ns normin kanssa. Vertailen näitä tässä ihan huvin vuoksi.
Nro 1 normi
- valehteli, manipuloi, petti, käytti rahallisesti hyväksi, kaikki vastoinkäymiset oli minun syytä, ei osannut puhua tunteistaan, erittäin hyvännäköinen, tykkäsi seksistä ja läheisyydestä, todella kontrolloiva, kuunteli kaikki mun puhelut, katsoi tekstarit, kontrolloi pankkitiliäni, halutessaan oli todella ihana ja huomioi merkkipäivät
Nro 2 autisti
-ei pysty valehtelemaan, toisaaltaan sanoo tosi ilkeitä asioita eikä ymmärrä miksi faktoja ei voi kertoa, ei tykkää seksistä eikä läheisyydestä, erittäin luotettava kaikessa mitä sovitaan ja täysin ennakoitavissa miten käyttäytyy, antaa lahjoja ym jos niitä itse pyytää, ei osaa ottaa toista huomioon millään tavalla ilman ohjeita, luulee että kaikki häntä hyväksikäyttää
Joten joo eiköhän noita kaikenlaisia löydy sekä autisteista että normeista.
Mielenkiintoinen ketju.
Olin parisuhteessa melkein 10v ajan selkeästi autistisen miehen kanssa. En vain ymmärtänyt asiaa vasta kuin eron jälkeen kun yhteisellä lapsellamme todettiin autismi. Pidin suhteen aikana miestä lähinnä outona ja itsekkäänä.
Ex tarvitsi aina paljon omaa aikaa ja päiväunia. Tuntui kuormittuvan hyvin herkästi. Tavallinen säännöllinen työelämä oli mahdotonta.
Hänellä oli myös puutteita empatiataidoissa. Saattoi sivuuttaa täysin minut vaikka itkin jotakin asiaa. Tai jos kerroin työhuolistani niin saattoi vaan todeta että lopeta ne työt. Pitkällinen keskustelu ja asioiden normaali pallottelu oli olematonta.
Ei ymmärtänyt tavallisia parisuhteeseen kuuluvia asioita kuten sitä että tuetaan ja autetaan toisiamme. Saattoi ärsyyntyä ja mäkättää ihan vain siitä jos pyysin avuksi kauppaan. Syytti jopa manipuloinnista jos pyysin apua vaikka lapsemme hoitamisessa. Hän sanoi usein että päättää itse milloin auttaa tai on lapsensa kanssa.
Omassa urheilulajissaan oli hyvä ja siitä olisi puhunut kokoajan ja aina. Jopa niin että toiset eivät jaksaneet kuunnella. Rahaa käytti myös paljon harrastukseensa ja seurasi lajia intohimoisesti.
Kavereita oli todella vähän, nämäkin lähinnä harrastuksen parissa. Koskaan ei pyytänyt ketään kylään tai esitellyt minua kavereilleen, paitsi pari kertaa harrastuksen ohessa.
Käytös näyttäytyi usein hyvin itsekkäänä. Hän ei lähtenyt häihin tai juhliin mihin kutsuttiin eikä lainkaan ymmärtänyt miksi olisi kohteliasta mennä. Sellaiset sosiaaliset normit olivat hukassa.
Vaikeissa tilanteissa joissa yritin vaikka puhua parisuhteesta ja mitä siinä kaipasin, esim puhumista, niin tavallisesti hän vain poistui paikalta sanomatta sanaakaan.
Tavallista oli myös että ei vastannut kun puhuteltiin ja tätä teki myös muille ihmisille. Tämä aiheutti noloja hetkiä.
Lisäksi oli paljon rutiineja. Tavaroiden piti olla tietyissä paikoissaan. Iltaisin vaatteet viikattuna tietyllä tavalla. Äkilliset muutokset arjessa olivat myös vaikeita.
Usein huomasin hänen ihmettelevän jotain asiaa mikä oli täysin selvä. Silloin koin hänen olevan yksinkertainen vaikka sitten joissain asioissa oli hyvin älykäs.
Tässä joitain piirteitä. Nykyisin ei näe lastaan kuin kerran vuodessa max viikon. Hän haluaa edelleen päättää koska näkee lastansa eikä siihen vaikuta edes lapsen toive.
Olen nykyisin onnellisesti uudessa parisuhteessa jossa on keskustelua, hellyyttä ja empatiaa. Koen rehellisesti sanottuna hukanneeni vuosia siinä kamalassa parisuhteessa, jossa vuorovaikutus oli arvailua toisen reagoinnista.
Onneksi lapseni vaikuttaa paljon empaattisemmalta kuin isänsä. Uskon kasvatuksellani olevan osuutta asiaan ja ovathan kaikki autistit erilaisia.
Jos sinua jo nyt, vastarakastuneena häiritsee ja ärsyttää jotkut piirteet niin en itse jatkaisi. Ei se ole pinnallista, luonteella/käytöksellä kuuluukin olla merkitystä. Se että joku piirre johtuu neuropsykiatrisesta häiriöstä, ei tarkoita että sillä ei saisi olla väliä, luonteenpiirre se on diagnooseista huolimatta. Ei autismi/adhd ole mitään ihmisen persoonasta erillisiä sairauksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sun tarvi tehdä mitään. Se jättää sut.
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju.
Olin parisuhteessa melkein 10v ajan selkeästi autistisen miehen kanssa. En vain ymmärtänyt asiaa vasta kuin eron jälkeen kun yhteisellä lapsellamme todettiin autismi. Pidin suhteen aikana miestä lähinnä outona ja itsekkäänä.
Ex tarvitsi aina paljon omaa aikaa ja päiväunia. Tuntui kuormittuvan hyvin herkästi. Tavallinen säännöllinen työelämä oli mahdotonta.
Hänellä oli myös puutteita empatiataidoissa. Saattoi sivuuttaa täysin minut vaikka itkin jotakin asiaa. Tai jos kerroin työhuolistani niin saattoi vaan todeta että lopeta ne työt. Pitkällinen keskustelu ja asioiden normaali pallottelu oli olematonta.
Ei ymmärtänyt tavallisia parisuhteeseen kuuluvia asioita kuten sitä että tuetaan ja autetaan toisiamme. Saattoi ärsyyntyä ja mäkättää ihan vain siitä jos pyysin avuksi kauppaan. Syytti jopa manipuloinnista jos pyysin apua vaikka lapsemme hoitamisessa. Hän sanoi usein että päättä
Tässä on kuvailtu minunkin mies, ihan pelottavan tarkasti. Meillä on avioliittoa jo takana yli 15 vuotta, mutta eroa olen harkinnut vakavasti nyt reilun vuoden. Olen vain hirvittävän väsynyt. Jatkuvassa empatiavajeessa eläminen on kuluttavaa, samoin se, että tavalliset arkiset asiat ovat jatkuvaa säätämistä ja vääntämistä. Teenkin lähes kaiken kotona yksin, samoin kaikki lapsiin liittyvä on kontollani.
Minullekin mies on sanonut, että lopeta ne työt, kun organisaatiomuutoksen keskellä töissä oli raskasta ja stressaavaa. Olisin halunnut vain hieman purkautua ja saada tukea, mutta mieheni ärsyyntyy tälläisesta ja sanoi vielä, ettei se hänen vika ole, jos töissä on rankkaa.
Saattaa kesken keskustelun vain kääntää selän tai kävellä tiehensä, jos keskustelu ei miellytä. Haluaa puhua vain omista töistään tai harrastuksestaan. Kyselee kyllä mitä ruokaa on tai menenkö kauppaan, mutta se ei ole sellaista juttelua, jossa yhdessä mietittäisiin ruoan laittamista tai kauppalistaa.
Harrastus on todella tärkeä, käyttää siihen aivan suhteettomasti aikaa ja rahaakin. Itse asiassa ei oikeastaan nykyisin tee muuta kuin käy töissä ja harrastaa. Harrastus on sellainen, jota voi osaksi tehdä kotonakin, joten mies himmelöi kotona harrastusprojektiensa parissa ja muu perhe elää perhe-elämää. Välillä havahtuu haluamaan jotain, kuten ruokaa, yleisöä harrastuksiinsa liittyviin monologeihin tai apua jossain omassa asiassaan. Hämmästyy ja pahastuu joka kerta, jos en heti keskeytäkään jotain omaa tekemistäni tai jotain joka minulla ja lapsilla on meneillään.
Lastensa suhteen on myös omaehtoinen ja samalla jotenkin sentimentaalinen. Ei tunne omia lapsiaan omina persooninaan lainkaan, eikä heihin ole sellaista vanhemman suhdetta ja yhteyttä lainkaan.
Olisin eronnut ehkä jo paljon aiemmin, mutta tuo sentimentaalinen ja omistava ajattelutapa lapsista, joihin ei kuitenkaan ole oikeaa vanhemman suhdetta, arvelutti niin paljon, että olen lykännyt eroa. Olen myös nähnyt miehessäni välähdyksiä niin totaalisesta empatiakyvyn puutteesta, että suoraan sanottuna en uskaltanut erota kasten ollessa pienempiä.
Autisteilla on varmasti paljon hienojakin ominaisuuksia, mutta parisuhteessa ja vanhempina eivät taida olla parhaimmillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sinua jo nyt, vastarakastuneena häiritsee ja ärsyttää jotkut piirteet niin en itse jatkaisi. Ei se ole pinnallista, luonteella/käytöksellä kuuluukin olla merkitystä. Se että joku piirre johtuu neuropsykiatrisesta häiriöstä, ei tarkoita että sillä ei saisi olla väliä, luonteenpiirre se on diagnooseista huolimatta. Ei autismi/adhd ole mitään ihmisen persoonasta erillisiä sairauksia.
Hyvin sanottu, erityisesti kohta "luonteella/käytöksellä kuuluukin olla merkitystä". Parisuhde ei ole hyväntekeväisyys- eikä tukihenkilösuhde ja toisaalta autismi sekä adhd tulevat aina olemaan osa ihmistä itseään. Oma kokemukseni on ollut se, että nepsyihmiset ovat intohimoisia ja lahjakkaita mutta monet ihmisinä niin haastavia ja eri aaltopituudella kanssani, ettei läheisempi ystävyyskään ole usein ollut mahdollista. Tämän tajuaminen ja sisäistäminen on vaatinut minulta raakaa itsereflektiota ja rohkeutta myöntää, mitkä ominaisuudet kumppanissa ovat minulle oikeasti tärkeitä. Esimerkiksi luovuus on ihan kivaa ekstraa mutta jos nostan sen ykköskriteeriksi - kuten nuorena tein - on hyvin suuri todennäköisyys sille, että ajaudun parisuhteeseen minulle täysin vääränlaisen ihmisen kanssa.
Kirjoitin jo tuolla yllä miehestäni, lisään vielä, että sellainen yksiulotteisuus ja yksikanavaisuus on todella raskasta läheisessä ihmisessä.
Mies uskoo itse, että pelkkä paikalla oleminen, fyysinen läsnäolo riittää. Aikojen kuluessa olen ymmärtänyt, että miehellä ei ole muuta. On vain se konkreettinen ja fyysinen maailma. Harrastetaan, käydään töissä, syödään ja siinäpä se.
Yrityksenä puhua tunteista ja tarpeista torpataan suuttumalla, kääntämällä selkä ja poistumalla paikalta. Kaikki muutkin keskustelunavaukset kilpistyvät nopeasti, koska miehellä ei ole tarvetta/kykyä/halua/mielen joustavuutta puhua mistään mikä ei ole käsin kosketeltavissa tai tapahtumassa juuri sillä samaisella hetkellä.
Eikä tämä rajoitu vain läheisiin ihmissuhteisiin, mieheni on korkeakoulutettu, mutta tekee hyvin rutiininomaista työtä. On tehnyt tutkintoaan vastaavaa työtä lyhyen aikaa, mutta vaihtelevat tilanteet ja niihin liittyvät asiakaskontaktit ja vaatimukset ongelmanratkaisukyvystä ja priorisoimisesta olivat miehelle liikaa.
Ei tätä kaikkea nuorena huomaa ja ymmärrä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
170 on oikeassa siinä, että nuorena on vaikea tajuta sitä, että tietyt piirteet eivät kuulu pelkästään ikävaiheeseen. Nuorena moni neurotyypillinenkin on käytökseltään välinpitämätön ja toisaalta tarpeettoman dramaattinen, vain omista jutuistaan kiinnostunut ja ajattelee mustavalkoisesti asioista. Nyt aikuisen perspektiivistä katsottuna tunnistan paremmin ne piirteet ja käytösmallit, jotka eivät johtuneet pelkästä nuoruuden kypsymättömyydestä. Esimerkiksi tuo mainittu selän kääntäminen ja paikalta poistuminen kesken ei-kiinnostavan keskustelun ei missään nimessä ollut tyypillistä käytöstä edes meidän ollessamme lukioikäisiä muka-aikuisia. Toinen merkki, minkä olen ymmärtänyt vasta vähän elämänkokemusta kerättyäni, oli tilanteeseen nähden suhteettoman negatiivinen reagointi. Siinä, missä suurin osa ähkäisi senhetkisen korvamatobiisin kuullessaan, että "ei hitto, taasko tää tulee", niin assituttu saattoi räjähtää, kuinka radiossa soitetaan "pelkkää hevonv*tunp*skaa". Nuorena sitä ei tosiaan huomaa, kun kaikki välillä angstaavat ja ylireagoivat milloin mihinkin. Aikuisena vasta tajuaa, että ne tökeröt ja ylimitoitetut reaktiot olivat ihan jotain muuta kuin nuoruuden kuohuntaa ja itsekeskeisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan hirveää paskaa osa kommenteista. Mulla on tod näk autismin kirjolla oleva kumppani ja tod näk olen myös itse. Yli vuosi ollaan oltu parisuhteessa eikä ole ollut mitään ongelmia. Joissain asioissa vaatinut sopeutumista mutta niin se on kaikissa parisuhteissa muutenkin. "Isoin" asia minkä kanssa on tullut haasteita, on ollut että jos kumppani tulkinnut minua kirjaimellisesti ja siitä tullut väärinkäsitys. Kumpikin ollaan koettu väkivaltainen parisuhde sekä pettämistä joten tiedetään tasan tarkkaan myös se että mitä ei missään nimessä haluta parisuhteessa kokea.
Ja aloittajan kysymykseen, jos asiat toimii niin kyllä, olet pinnallinen.
Teitä onkin 2 samankaltaista, ei eri tyylillä nepsyä/nepsyä ja tervettä.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinua jo nyt, vastarakastuneena häiritsee ja ärsyttää jotkut piirteet niin en itse jatkaisi. Ei se ole pinnallista, luonteella/käytöksellä kuuluukin olla merkitystä. Se että joku piirre johtuu neuropsykiatrisesta häiriöstä, ei tarkoita että sillä ei saisi olla väliä, luonteenpiirre se on diagnooseista huolimatta. Ei autismi/adhd ole mitään ihmisen persoonasta erillisiä sairauksia.
Ei, mutta kun oireet muuntuvat ja aaltoilevat, ne vaikuttavat luonteeseen ja sen ilmaisuun. Oireettomina kausina ihminen on aivan toisenlainen kuin oirepyörteessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoinen ketju.
Olin parisuhteessa melkein 10v ajan selkeästi autistisen miehen kanssa. En vain ymmärtänyt asiaa vasta kuin eron jälkeen kun yhteisellä lapsellamme todettiin autismi. Pidin suhteen aikana miestä lähinnä outona ja itsekkäänä.
Ex tarvitsi aina paljon omaa aikaa ja päiväunia. Tuntui kuormittuvan hyvin herkästi. Tavallinen säännöllinen työelämä oli mahdotonta.
Hänellä oli myös puutteita empatiataidoissa. Saattoi sivuuttaa täysin minut vaikka itkin jotakin asiaa. Tai jos kerroin työhuolistani niin saattoi vaan todeta että lopeta ne työt. Pitkällinen keskustelu ja asioiden normaali pallottelu oli olematonta.
Ei ymmärtänyt tavallisia parisuhteeseen kuuluvia asioita kuten sitä että tuetaan ja autetaan toisiamme. Saattoi ärsyyntyä ja mäkättää ihan vain siitä jos pyysin avuksi kauppaan. Syytti jopa manipuloinnista jos pyysin apua vaikka lap
Eikö olisi jo aika nostaa kytkintä?
luin että austinin kanssa parisuhteessa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinua jo nyt, vastarakastuneena häiritsee ja ärsyttää jotkut piirteet niin en itse jatkaisi. Ei se ole pinnallista, luonteella/käytöksellä kuuluukin olla merkitystä. Se että joku piirre johtuu neuropsykiatrisesta häiriöstä, ei tarkoita että sillä ei saisi olla väliä, luonteenpiirre se on diagnooseista huolimatta. Ei autismi/adhd ole mitään ihmisen persoonasta erillisiä sairauksia.
Ei, mutta kun oireet muuntuvat ja aaltoilevat, ne vaikuttavat luonteeseen ja sen ilmaisuun. Oireettomina kausina ihminen on aivan toisenlainen kuin oirepyörteessä.
Oireet vaihtelevat esim. adhd-ihmisellä elämän mittaan. Syndrooma kiertää aivojen eri osissa. Moni on herkkä vuodenaikojen vaihtelulle, liika valo saa käymään ylikierroksilla.Liitännäisvaivat kulkevat ohessa oman syklinsä mukaan. Stressi on iso tekijä.
Välillä voi olla vähäoireisempia kausia. Naisilla vaihdevuodet pahentavat oireita.
Vierailija kirjoitti:
Jos homma toimii, niin miksi ei. Oma autistinen exäni valitettavasti teki minut surulliseksi sen osalta, että hän ei kaivannut läheisyyttä juuri lainkaan. Tuntui, että meidän välillä oli joku muuri. Hänellä ei vaan ollut tarvetta olla toisen ihmisen lähellä fyysisesti.
Kyse ei ole kaipaamisesta tai tarpeen puutteesta, vaan siitä, että kevyt kosketus kutittaa, ahdistaa tai tuntuu epämiellyttävältä. Kainalossa ollessa tai pidellessään autistilla on epämukava olo, eikä hän kykene nauttimaan siitä kuten nentti vaan miettii kokoajan miten pääsisi tilanteesta pois.
Olen itse nentti, ja ymmärrän tuon läheisyyden kaipuun, se on iso, iso puute parisuhteessa. Mutta jos autistitapaus on muuten luotettava ja kykenevä keskustelemaan, nämä piirteet ajavat omalla kohdallani sen läheisyyden tarpeen ohi.
Niin paljon on tullut kohdattua läheisyyteen kykeneviä, mutta todella epäluotettavia nenttimiehiä.
Ennenkin oli ongelmia, mutta niitä ei tunnistettu. Eikä niitä ollut aikaakaan vatvoa, koska kaikki aika meni maataloustöissä.