70-luvulla Suomessa ei oikein välitetty lapsista. Liikenteessä, hukkumalla jne. kuoli valtavasti lapsia

Vierailija kirjoitti:

Lasten tapaturmakuolleisuus ln vähentynyt 70-luvusta 90%. Silloin ei vahdittu edes pikkulapsia.

70-luvulla Suomi oli vielä maatalousyhteiskunta. Töitä siis tehtiin kotona ja lapset pyöri siinä jaloissa. Onnettomuuksia todellakin sattui, koska ei kenenkään työpaikka ole lapselle turvallinen , eikä varsinkaan maatila. Siihen aikaan ei ollut puhettakaan, että lapsia olisi viety päiväkotiin, kun kerran vanhemmat oli "kotona". Eikä niitä päiväkoteja paljoa vielä silloin ollutkaan. Nykyäänhän maatiloiltakin lapset viedään päiväkotiin juuri siksi, että lapsia ei ehditä hoitaa eikä vahtia, kun vanhemmat tekee töitä. Ennen ei ihmiset saaneet ruokaa, jos eivät tehneet töitä ja Suomessa myös naiset ovat aina olleet työelämässä. Lapset on siis olleet paljon omin nokkineen, eikä se ole sen ajan vanhempien vika. Töitä piti tehdä, raha ei kasvanut puussa ja elanto oli yleensä hyvin vaatimatonta. Ei niitä pieniäkään voinut vahtia, kun piti mennä aamunavettaan jne. Anoppi kertoi, miten käytiin ikkunan takaa katsomassa, oliko lapset heränneet aamulla, kun itse oli aamunavetassa. Jos oli pienin laitettiin johonkin riippuvaan keinuun sisällä, josta ei päässyt pois tai otettiin navettaan mukaan johonkin karsinaan. Miehet oli joko peltotöissä tai talvella metsätöissä. Ei siinä äiti yksin revennyt joka paikkaan. Alle kouluikäiset lapset oli joko sisällä omin nokin tai navetassa ja navetassa oli aina riski, että lehmä potkaisee tms. Semmosta se oli ennen, mutta ikävää, että nyt ajatellaan, että sen ajan ihmiset ei välittäneet lapsistaan. Kyllä ne välitti, mutta resurssit oli mitä oli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tota noin... se että joku on elänyt turvallisen lapsuuden 70-luvulla eikä tiedä ketään lasta joka olisi kuollut tapaturmaisesti, ei nyt poista sitä tilastollista faktaa että tuohon aikaan lapsia tosiaan kuoli paljon enemmän kuin nykyään, tapaturmaisesti ja hoidon  puutteeseen! Ihan uskomatonta että joku kuvuttelee että oma kokemus kumoaa tilastot :D 

Oli ihan tavallista verrattuna nykyaikaan, että pienet lapset vastuutettiin nuorempien sukulaisten tai sisarusten hoitamisesta, esimerkiski lasten yhteisen uintireissun aikana. Ei muuten tulisi nykyaikana kuuloonkaan! Ihmekös että lapsia hukkui niin paljon :D 

Tällä hetkellä älypuhelimet tuhoavat lasten aivoja sellaista vauhtia, että tulevaisuudessa kauhistellaan, miten vanhemmat eivät välittäneet lapsistaan, vaan antoivat näille puhelimet ja padit heti kun osasivat kävellä.

Aivokasvaimet tulee viemään paljon nuoria . Ennen vanhaan kouluissakin oli rauhallusta kun pahimmar nepsyt joutivat onnettomuuksiin ka kuoliva poia alle 10 v, kuten hukkuivat, auton tai junan alle , varastivat räjähteitä ym.

Win win tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Sitten tulikin 1980-luku ja mentiin toiseen ääripäähän, lapsista tuli kaiken keskipisteitä ja nämä universumin kiintotähdet eivät ole aikuisia vielä yli nelikymppisinäkään. 

Voi päteä sinuun jos olit lellipentu.

Minäkin sain tuhkarokon tarkoituksellisesti tartuttamalla.

Vierailija kirjoitti:

Olen syntynyt 70-luvulla. Meitä lapsia pahoinpideltiin, alistettiin, nolattiin, häpäistiin ja ainakin minä olin insesti kohteena myös. Äitini sanoi ettei silloin ennen lapsilla ollut niin väliä ja lapset alettiin nähdä ihmisinä 90-luvulla. Näin lapsuudenkodissamme valitettavasti elettiin. Hyvähän se on äidinkin vedota 90-lukuun noin yleisesti ottaen lasten olojen parantajana, kun me lapset olimme silloin jo täysi-ikäisiä ja hän koki olevansa turvassa kohdeltuaan meitä kuin vihamiehiään. Lähipiirissä kyllä tiedettiin mitä meillä kotona tapahtuu, mutta kukaan ei puuttunut mitenkään. Kenenkään kaverini tai luokkatoverini kodissa ei ollut tällaista. Vanhempamme aina ihmettelivät miksi me lapset olemme niin kiittämättömiä, vaikka meillä on niin hyvä koti. Tätä perusteltiin mm. Alibi lehden vai mikähän se oli kauhutarinoilla lasten tappamisista kodeissa. Näitä lehtiä luetettiin meille että osaisimme olla kiitollisia ja näkisimme miten hyvin

Olen kohtalotoverisi. Arvelen, että 70,-ja 80-luvuilla on ollut monissa perheissä lapsilla kurjat oltavat ja suorastaan vaarallista. Ei kaikilla, mutta monilla. 

Nykyisin ihmettelen miten olen selvinnyt hengissä ja järjissäni. Ja kyllä, minunkin vanhempani puhuivat paljon siitä, kuinka sellaista se nyt vaan oli silloin ja minuakin on syyllistetty siitä, että olin vaikea ja hankala lapsi. Enää en ole yhteyksissä vanhempiini. 

Koulukiusaajien hampaisiin jouduin minäkin, ihan samasta syystä, olin täysin lannistettu aloittaessani koulun. Lapsuuden perheessäni olin myös täysin eristetty, koulun alkaessa minulla ei ollut ollut mitään kontakteja muihin lapsiin kuin nuorempiin sisaruksiin. 

Melkoiselta takamatkalta alkaa elämä, jos kaikki resurssit mitä lapsena on, menevät pelkkään selviytymiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla oli niin kiire ahnehtia omaisuutta että lapset jäi oman onnensa nojaan.

 

:D 70-luvulla elintaso oli niin erilainen, että tämän päivän ihmiset ei suostuisi sellaisessa elämässä edes elämään. Asumisen taso oli ihan toista kuin nyt. Oli ulkohuusit ja suihkuista ei tietoakaan. Ulkosaunan kuumavesipadassa oli lämmin pesuvesi. Edes lankapuhelinta ei ollut joka talossa autoista puhumattakaan.   Autot oli sellaisia, että ylämäessä vauhti hiipui ja sai jännitää pääseekö mäen päälle. Päivähoitoa ei vielä ollut, joten lapsi piti saada ties minne hoitoon, jos äitikin halusi töihin. 

Tämän päivän pissikset ei selviäisi päivääkään  70-luvun elämää:D 

 

Voi haloo nyt taas. Et ilmeisesti ole elänyt 70-luvulla? Ihan oli sisäv

Haloohaloo vaan itsellesi. Maaseudulla 60-70-luvulla ei läheskään kaikilla ollut vesijohtoja, sisävessoja ja suihkuja. Kuten ei ollut minunkaan lapsuudenkodissa, eikä naapureillakaan. Kirkonkylillä ja kaupungeissa niitä mukavuuksia oli paljon yleisemmin. Pienviljelijöillä ei vaan ollut noihin varaa. Eikä jotkut jääräpäät halunneetkaan kaikkia "nykyajan kotkotuksia" vaikka olisi varaakin ollut.

Vierailija kirjoitti:

No joo ja ei. Kyllä vanhemmat välitti lapsistaan, mutta yhteiskunta ei. 

Omilta vanhemmiltani kuoli kaksi vastasyntynyttä rh-vasta-aineiden takia, kun ainoat paikat vauvan verenvaihtoon olisi olleet Helsinki tai Kuopio, ja eihän sitä nyt sinne asti Savonlinnasta. Minä jäin sitten henkiin ihan tuurilla, olin kyllä kuulemma keltainen ja aivan lötkö. 

 

Olen 70 -luvulla synnyttänyt. Kyllä rh-tekijä tunnettiin ja sain synnytyksen jälkeen vasta-ainerokotuksen . Toinen syntyi ihan normaalisti, sain vasta-ainerokotuksen ja kolmannen jälkeen sanoin etten enää synnytä. Vasta-ainepiikki haluttiin kuitenkin antaa, oliko verenluovutuksen takia.

Esikoinen oli vain lievästi keltainen, köllötteli ensin lämpökaapissa mutta vauvalassa oli kuitenkin melkein koko viikon.  Kunnes saavutti syntymäpainonsa 2800 g. Nyt on DI

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten tapaturmakuolleisuus ln vähentynyt 70-luvusta 90%. Silloin ei vahdittu edes pikkulapsia.

 

70-luvulla Suomi oli vielä maatalousyhteiskunta. Töitä siis tehtiin kotona ja lapset pyöri siinä jaloissa. Onnettomuuksia todellakin sattui, koska ei kenenkään työpaikka ole lapselle turvallinen , eikä varsinkaan maatila. Siihen aikaan ei ollut puhettakaan, että lapsia olisi viety päiväkotiin, kun kerran vanhemmat oli "kotona". Eikä niitä päiväkoteja paljoa vielä silloin ollutkaan. Nykyäänhän maatiloiltakin lapset viedään päiväkotiin juuri siksi, että lapsia ei ehditä hoitaa eikä vahtia, kun vanhemmat tekee töitä. Ennen ei ihmiset saaneet ruokaa, jos eivät tehneet töitä ja Suomessa myös naiset ovat aina olleet työelämässä. Lapset on siis olleet paljon omin nokkineen, eikä se ole sen ajan vanhempien vika. Töitä piti tehdä, raha ei kasvanut puussa ja elanto

Isäni oli hitsaaja ja äiti myyjä, ei oltu töissä mukana, eikä edes minun vanhemmat olleet maalta vaan kaupungista. Mutta luvattiin selkäsauna jos jään auton alle, lähellä oli rata joten sama uhkaus oli myös junan alle jäännin suhteen, ei saanut hukkuakkaan kun olisi selkään tullut. Lapsista kyllä välitettiin, mutta tajuttiin samalla että lapset kulkee ulkona muuallakin kuin kotipihassa 

70-luvulla syntyi vähän lapsia ja ainakin kaupungissa, työläislähiössäkin, ne vähät olivat ja heidän tarpeensa tärkeitä.  Oli kerhoja enemmän kuin nykyisin, kaikki ei ollut kallista keskiluokan harrastusta kuin nykyisin.

Tämä "suuret ikäluokat kelvottomia ja nardisteja ja rajattomia"  ihminen pitäisi oikeastaan jättää ruokkimatta ja omissa traumoissaan rypemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minulta 1973 (olin silloin 6 v ) leikattiin umpisuolen lisäke Treen silloisessa yliopistollisessa keskussairaalassa.

Leikattiin samantien kun vietiin sairaalaan. Olin lastenosastolla jossa kaikista pidettiin hyvää huolta.

 

Ja minulta vuosikymmentä aikaisemmin, sisko oli viikon sairaalassa keuhkokuumeen takia, velikin. Ja aina ne pikkusiskon hoiti sairaalassa, kun se onnistui kolhimaan  itsensä, leikkaamaan sormeen, sohasemaan puukolla silmäkulmaan, putoamaan kiukaalle. EIvät koskaan olleet sanoneet, että mitäpä tuosta, kakarasta, aina sai hoitoa!

 

Ei kukaan ole väittänyt ettei hoidettu ollenkaan. Ero oli siinä että aikuisia hoidettiin PAREMMIN. Esim. lapsille tehtiin toimenpiteitä ilman puudutusta kun vastaavissa aikuiset jopa nukutettiin. Tarvittiin vain joukko h

Totta. Minulta puhkaistiin korvien tärykalvot monta kertaa lapsuudessani 70-luvun lopulla ja 80-luvun alussa. Mitään puudutusta tai kipulääkettä en koskaan saanut. Korvatulehduskierrettä jatkui monta vuotta. Tosiaan aina oli joukko hoitajia ja kovaotteinen isän pitämässä minua paikoillaan kun tärykalvoa puhkaistiin. Muistan pelon ja kivun vieläkin. 

Pelkään kipua nyt aikuisena, eikä kipukynnykseni oli mitenkään korkea. Kivun kokeminen ei karaise ja lapselle aiheutettu tarpeeton stressi ja kärsimys vaikuttaa koko elämän ajan.

Vierailija kirjoitti:

"Jo vuonna 1982 suurin osa leukemiaa sairastavista lapsista olisi voitu pelastaa. Tarvittavia laitteita ja hoitohenkilökuntaa ei kuitenkaan ollut, koska rahan ja resurssien jaossa pienet lapsipotilaat oli aina ohitettu.

Raportti Osasto 10 muutti tilanteen"

Nykynäkökulmasta on jotenkin hämmentävää että tuohon aikaan aikuisten hoito priorisoitiin lasten edelle. 

Siinä oli vielä sitä vanhaa ajattelua, mitä mun isoäiti edusti, että lapsen elämä nyt on aina heikoissa kantimissa, ja lapsia nyt vaan välillä kuolee. Ikävää, mutta osa elämää.

Mielenkiintoista oli, että ne lasten vanhemmat yleensä kyllä oli sitä mieltä, että lapsen elämän pelastamiseksikin pitäisi taistella, mutta yhteiskunta (terveydenhuollon palvelut) oli siellä 1900-luvun alkupuolen arvoissa paljon lasten osalta. Eikä tätä kerrottu. Vanhemmille jäi kuva, että mitään hoitoja ei kertakaikkiaan ole olemassa. Lääkäri oli "herra", ja piti luottaa kyselemättä, että lääkäri ja systeemi kyllä tarjoaa parhaan hoidon mitä on olemassa. Eikä ollut nettiä, mistä voisi googlettaa itse.

Hah, 80-luvulla ala-asteella kun jostain syystä jonkin koulutehtävän takia jalkauduimme liikenteen sekaan käydäksemme jossain, opettaja uhkasi että jos jäämme auton alle niin tappaa meidät. Ei taitaisi mennä tänä päivänä läpi ilman seurauksia.

Ei hyvä sekään lapset kasvavat pumpulissa. Jos lasta vain pidetään kotona, ei harrastuksiin, ystävien kanssa leikkimään. Epäsosiaalinen kasvaa silloin. Hyviä harrastuksia niin koulu, opinnot ainakin etenee.

Meillä ei ollut autossa vöitä edes etupenkillä 70-luvulla. Matkustin usein isän kanssa kahdestaan etupenkillä. Vöitä ei vaadittu jos niitä ei ollut autossa uutena.

Isä kehui usein ihmisille, että "hyvä auto kun ei ole vöitä!" "pääsee heti pois jos syttyy palamaan!", jne.

Ajat vähän muuttuneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minulta 1973 (olin silloin 6 v ) leikattiin umpisuolen lisäke Treen silloisessa yliopistollisessa keskussairaalassa.

Leikattiin samantien kun vietiin sairaalaan. Olin lastenosastolla jossa kaikista pidettiin hyvää huolta.

 

Ja minulta vuosikymmentä aikaisemmin, sisko oli viikon sairaalassa keuhkokuumeen takia, velikin. Ja aina ne pikkusiskon hoiti sairaalassa, kun se onnistui kolhimaan  itsensä, leikkaamaan sormeen, sohasemaan puukolla silmäkulmaan, putoamaan kiukaalle. EIvät koskaan olleet sanoneet, että mitäpä tuosta, kakarasta, aina sai hoitoa!

 

Ei kukaan ole väittänyt ettei hoidettu ollenkaan. Ero oli siinä että aikuisia hoidettiin PAREMMIN. Esim. lapsille tehtiin toimenpiteitä ilman puudutusta kun vastaavissa

En tiedä oliko puudutusaineet vielä siihen aikaan riittävän tehokkaita toimiakseen tulehtuneessa kudoksessa, ainakin mulle selitettiin joskus kasarin lopulla, vai olsiiko ollut ihan 80-90-luvun vaihteessa ettei puudutusaine tehoa kun leikkasivat sisäänkasvaneen varpaankynnen ja oli tulehdusta. J-lauta että oli kivulias kokemus! Olin jotain 13-15v silloin.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa kun jotkut sanoo että ennen oli ihan tavallista että pienetkin lapset, pikkukoululaiset tai jos alle kouluikäiset, kävi keskenään uimassa. Tilastojen mukaan lapsia hukkui eniten juuri siihen aikaan.

Mutt eipä kai silloin lapsista niin muutenkaan ollut väliä. Aamulla lapset laitettiin ulos ja illalla katsottiin että suunnilleen sama määrä lapsia tulee takaisin kotiin.

Mä olen syntynyt 1974, ja oli aika lailla täysin vapaata jostain 5-vuotiaasta asti meneminen. Yöksi piti tulla kotiin, mutta muuten sai olla miten vaan. Varoiteltiin kyllä, huvittavaan tyyliin, kuten selkäsaunalla jos loukkaa itsensä jossain vaarallisessa. Ikään kuin esim. hukkumisen tai pään kiveen lyömisen uhka pää edellä uimaveteen hypätessä ei olisi itsessään riittävän tehokas uhka, vammautumisen tai kuoleman uhka, vaan lisäksi piti tehostaa sillä että jos kotiin selviät niin selkään tulee ja lujaa, joten ei kannata. 

Itselleni ei käynyt mitään äärivakavaa, koska olin aika varovainen lapsi. Mutta minäkin kerran jouduin 13-vuotiaana pelastamaan naapuruston lapsen vedestä. Olin ottamassa itse aurinkoa joen rannassa, ja siellä oli lapsia uimassa. Yhtäkkiä yhdestä pienestä ei näkynyt kuin rusetti päässä. Muut vedessä ilakoivat lapset ei näyttäneet reagoivan mitenkään. Minä sitten juoksin sinne ja kyselin niiltä muilta, että tässä oli semmoinen vaalea tyttö, rusetti päässä, osaahan se uida. Yksi lapsista oli sen isosisko, ja sanoi ettei osaa, ja alkoi itkemään. Pelastamista ei auttanut, että jokivesi oli ihan sameaa ja veden alla ei nähnyt oikein mitään, ja virtaus kova. Pelkäsin itsekin hukkuvani, en ollut mitenkään varma jaksanko vetää noin 5-vuotiasta tyttöä sieltä ylös jos löydänkin. Lopulta löysin, ja onneksi jaksoin. Rannalla tyttö köhi ulos vettä ja yski ja tärisi. Lähdin saatiksi hänelle ja siskolleen kotimatkalle. Kun perheen äiti avasi oven ja kerroin mitä oli tapahtunut, niin kolkolla äänellä totesi lapsilleen: "no niin, sen siitä saa kun ei usko mitä äiti ja isä sanoo, täytyy sitten kantapään kautta kaikki oppia". Mä olin itsekin vielä ihan säikähtänyt ja järkyttynyt, mutta se äiti ilmeisesti ei, tai ei näyttänyt sitä. Menin sitten kotiin vaan, jossa äiti ohjeisti että toista kertaa ei pidä mennä yrittämään pelastaa, koska voi itse hukkua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla oli niin kiire ahnehtia omaisuutta että lapset jäi oman onnensa nojaan.

Et ole tainnut itse elää sitä aikaa. Joku stereotypia jostain netistä tms. 

Ahnehtiminen.  Minäpä kerron kun me maalta tulimme teollisuuskaupunkiin 16-20 - vuotiaina yhden kassin kanssa joko jonkun sukulaisen nurkkiin asunnon hakua varten tsi kaverin yläkerran hellahuoneeseen kolmanneksi.

Siinä sai tyhjätaskut ahnehtia että pystyi kimppakämpän vuokrat maksamaan, syömiset, sai säälliset vaatteet päälle.  Ei siinä omakotitaloja rakenneltu.

70-luvun puolella avioiduin toisen yhtä tyhjätaskun kanssa.  Ensin muutimme kimppakämpistä yläkerran hellahuoneeseen kaksistaN, kun esikoinen teki tuloaan saimme vvo:n vasyavalmistuneesta kerrostalosta 50 neliön kaksion vuokrattua.  Se oli ylellistä ja ahnetta.

Silti 1963 syntyneet taitaa edelleen olla suurin ikäluokka Suomessa. Jälkeenpäin kun muistelee sitä vapautta tulla ja mennä, niin oli jopa ihme, että selvittiin hengissä eikä vakavia onnettomuuksiakaan sattunut kenellekään.

Onko kukaan miettinyt miksi ennen on vanhoja ihmisiä pidetty arvokkaampina kuin nuoria. Minun mielestäni nuoret ovat arvokkaita koska heillä on vielä paljon annettavaa. M43 

Uimaan opittiin ottamalla sitten isommista mallia ja monasti sitten opasti alkeet.Puistakin pudottiin niin ettei henkeä meinannut saada ja pikkuhaavereita mitkä unohtui sitten samantien.