Tekeekö vastoinkäymiset ihmisestä vahvemman?

Tiettyyn rajaan saakka, mutta se vaatii myös toisaalta jonkinlaista vahvaa perusluonnetta. Itse olin aika pahasti kiusattu - pieni, arka - koska kasvatettiin araksi, sekä vanhempieni ammattien takia mm. Oma vikani oli lähinnä olla hyvä oppilas koulussa, muuten olin kiltti ja se kiltteys teki helpon kohteen. Ala-asteella tekeennyin paljon sairaaksi ja olin pois, mutta murrosiässä muutuin. En ollut yläasteella päivääkään pois ja kuvittelin kiusaajat apinoiksi - no suurin osa oli kyllä tyhmiä - ja näillä ajatuksilla annoin mennä läpi korvien. Pidän jokaista kiusaajaa mielenterveysongelmaisena ja jos kiusaaja pääsee pressaksi asti, sitten pressana on mielenterveysongelmista kärsivä. Muitakin vastoinkäymisiä, mutta tämä ehkä tajutaan parhaiten. Minusta tuli herkkävastoinen ja tiedän lähes ensitapaamiselta kuka on luotettava ja aina on mennyt oikein. Eräässä paikassa epäilin heti yhden ihmisen luotettavuutta ja tunsin ettei hän pidä minusta, no sain aika pian kuullakin että rahastonhoitajan paikasta on tullut potkut väärinkäytöksen vuoksi, mutta asiasta ei tehdä julkisuutta mainehaitan vuoksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen menettänyt vanhempani lapsena/nuorena ja varmasti se on vahvistanut, koen olevani vahva ja minulla on hyvä resilienssi. Olen huomannut tämän samanikäisten ystävien seurassa joille isovanhempienkin kuolema on vaikeaa eivätkä he osaa arvostaa elossa olevia vanhempiaan. Joidenkin kanssa on mennyt välit kun eivät ole sopineet riitojaan vanhempiensa kanssa vaan syyttävät vanhempiaan olemattomista mitättömistä asioista. En jaksa kuunnella valitusta mm vanhemmista sellaisilta jotka ei ole joutuneet kokemaan oikeita vastoinkäymisiä.

Eipä taida olla kovinkaan vahva resilienssi jos hermostut siitä että muilla ei ole samanlaiset vanhemmat kuin sinulla. Typerää myös olettaa että muilla ei voisi olla vastoinkäymisiä.

Jep. Toisten kokemusten vähättely ja oman itsen nostaminen jalustalle eivät ole vahvuutta ja re

Onhan se siten että oikeita menetyksiä kokeneiden kokemukset jää näiden turhasta riidasta valittajien varjoon. Vanhempansa menettänyt lapsi on aina myös kypsempi koska on joutunut selviämään jutuista mistä muut ei. Se tekee vahvaksi. Siksi vanhemman kuolema on pahinta mitä lapselle voi koskaan tapahtua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen menettänyt vanhempani lapsena/nuorena ja varmasti se on vahvistanut, koen olevani vahva ja minulla on hyvä resilienssi. Olen huomannut tämän samanikäisten ystävien seurassa joille isovanhempienkin kuolema on vaikeaa eivätkä he osaa arvostaa elossa olevia vanhempiaan. Joidenkin kanssa on mennyt välit kun eivät ole sopineet riitojaan vanhempiensa kanssa vaan syyttävät vanhempiaan olemattomista mitättömistä asioista. En jaksa kuunnella valitusta mm vanhemmista sellaisilta jotka ei ole joutuneet kokemaan oikeita vastoinkäymisiä.

Eipä taida olla kovinkaan vahva resilienssi jos hermostut siitä että muilla ei ole samanlaiset vanhemmat kuin sinulla. Typerää myös olettaa että muilla ei voisi olla vastoinkäymisiä.

Jep. Toisten kokemusten vähättely ja oman it

Mene ihmeessä kertomaan Elisabeth Fritzlille että isän kuolema olisi ollut pahinta mitä hänelle olisi voinut tapahtua.

Ei, vaikka jotkut ilmeisesti haluaakin uskoa niin.

Kyllä musta on tehnyt. Ihan hiton paha olo on toisinaan, mutta toisaalta nauran räkäisesti omille vastoinkäymisille, joihin ymmärrän monen sekoavan lopullisesti.

Vierailija kirjoitti:

Olen menettänyt vanhempani lapsena/nuorena ja varmasti se on vahvistanut, koen olevani vahva ja minulla on hyvä resilienssi. Olen huomannut tämän samanikäisten ystävien seurassa joille isovanhempienkin kuolema on vaikeaa eivätkä he osaa arvostaa elossa olevia vanhempiaan. Joidenkin kanssa on mennyt välit kun eivät ole sopineet riitojaan vanhempiensa kanssa vaan syyttävät vanhempiaan olemattomista mitättömistä asioista. En jaksa kuunnella valitusta mm vanhemmista sellaisilta jotka ei ole joutuneet kokemaan oikeita vastoinkäymisiä.

Et taida edes tietää mitä resilienssi tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä musta on tehnyt. Ihan hiton paha olo on toisinaan, mutta toisaalta nauran räkäisesti omille vastoinkäymisille, joihin ymmärrän monen sekoavan lopullisesti.

Millaisia nämä vastoinkäymiset on?

En usko sen toimivan niin kuin jotkut ilmeisesti ajattelee. Ensinnäkin vahvuus on hyvin suhteellinen käsite ja jokaisella on siitä oma kokemuksensa. Tähän kokemukseen taas vaikuttaa niin moni muuttuva tekijä, että eri henkilöiden kokemuksen vertailu on ihan turhaa. On myös erilaisia näkemyksiä, joidenkin mielestä kaikella on tarkoitus, toiset haluavat ajatella että vastoinkäymisistä on aina jotain opittavaa ja jotkut ajattelevat sattuman olevan hyvin vaikuttava tekijä.

Itse en koe että vastoinkäymiset olisivat tehneet minusta vahvempaa. Vastoinkäymiset on vaan niitä ikäviä asioita mitä joskus tapahtuu. Tosin olen huomannut, että kun esimerkiksi mummoni kuoli ollessani teini, niin ajattelin kaiken sen surun keskellä niitä hyviä asioita ja hetkiä hänen kanssaan, sitä iloa että just hän oli mummoni. Nykyään mummoa ajatellessa en ajattele ensimmäisenä hänen kuolemaansa vaan elämäänsä ja meidän yhteistä aikaa. En kuitenkaan ajattele että esimerkiksi tämä olisi tehnyt niistä vahvempaa, lähinnä se oli ikävää ja surullista. Se mikä silloin auttoi eniten oli muilta läheisiltä saatu tuki ja muut hyvinvointia tukevat asiat.

Jos kyynisyys ja pessimismi koetaan vahvuutena, niin kyllä. Se ajankohta kun omia traumoja olisi pitänyt käsitellä ei tuntenut terapia-istuntoja ja mielenterveyspalvelu oli yhtä kuin suljettu osasto. Onneksi tänä päivänä saa tietoa netistä, jolla on pystynyt avaamaan joitakin lukkoja mielestään.

Ainakin paineensietokykyni on hyvä, intin P-kokeessa taisin saada aika lailla täydet pisteet. Epäilen vaikealla lapsuudella olevan osuutta siihen, että minusta tuli "vahva", mitä vaikeiden tilanteiden ja epävarmuuksien sietämiseen tulee.

Vierailija kirjoitti:

Tiettyyn rajaan saakka, mutta se vaatii myös toisaalta jonkinlaista vahvaa perusluonnetta. Itse olin aika pahasti kiusattu - pieni, arka - koska kasvatettiin araksi, sekä vanhempieni ammattien takia mm. Oma vikani oli lähinnä olla hyvä oppilas koulussa, muuten olin kiltti ja se kiltteys teki helpon kohteen. Ala-asteella tekeennyin paljon sairaaksi ja olin pois, mutta murrosiässä muutuin. En ollut yläasteella päivääkään pois ja kuvittelin kiusaajat apinoiksi - no suurin osa oli kyllä tyhmiä - ja näillä ajatuksilla annoin mennä läpi korvien. Pidän jokaista kiusaajaa mielenterveysongelmaisena ja jos kiusaaja pääsee pressaksi asti, sitten pressana on mielenterveysongelmista kärsivä. Muitakin vastoinkäymisiä, mutta tämä ehkä tajutaan parhaiten. Minusta tuli herkkävastoinen ja tiedän lähes ensitapaamiselta kuka on luotettava ja aina on mennyt oikein. Eräässä paikassa epäilin heti yhden ihmisen luotettavuutta ja tunsin ettei hän pidä minusta, no sain a

Kuulostaa tutulta. Olin arka ja ujo poika, hyvä koulussa ja välkky,  jostasitten etenkin vuotta vanhemmat pojat kiusasivat. Jopa sellaiset kiusasivat ryhmässä, joiden kanssa iltaisin ja viikonloppuisin oltiin kavereita. Kotona oli mielenterveysongelmista kärsivä äiti, joka räjähteli ja raivosi milloin mistäkin, näennäisestiaivain ilman syystäkin. Isä oli paljon poissa työn vuoksi ja minä sitten esiteini-ikäisestä huolehdin myös sisaruksistani mm. laittamalla näille ruokaa silloin, kun äiti oli poissa pelistä mielenterveyssyistä.

Armeijassa pärjäsin loistavasti koska se höykytys oli minulle kevyttä verrattunalapsuuden kokemuksiin.Paineensietokykyni oli korkeinta tasoa ja pääsin heittämällä johtajakoulutukseen Reserviupseerikouluun. Opiskelut menivät hyvin, koska olin lapsena oppinut lukutoukaksi vanhempien huomion puutteessa ja yleissivistykseni oli erinomainen. Löysin kauniin vaimon, jonka kanssa sain ihanat lapset, hankittiin omakotitalo, kartanovolvot, kultainen noutaja jne.Työelämässä olen myös menestynyt hyvin.

Nyt kun katsoo niitä yläasteen "häjyjä", niin eipä mene kovilla pojilla kovin ruusuisesti. On tuppukylässä asuvaa pitkäaikaistyötöntä, matalapalkkaduunaria, itsensä hengiltä dokannutta, alle 5-kymppisenä elintapasairauksiin kuollutta jne. Minulla oli ehkä rankka lapsuus, mutta aikuisena on elämä kohdellut ihan reilusti hyvin.

Tilastollisesti hyvä ja turvallinen lapsuus tekee ihmisestä vahvan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tiettyyn rajaan saakka, mutta se vaatii myös toisaalta jonkinlaista vahvaa perusluonnetta. Itse olin aika pahasti kiusattu - pieni, arka - koska kasvatettiin araksi, sekä vanhempieni ammattien takia mm. Oma vikani oli lähinnä olla hyvä oppilas koulussa, muuten olin kiltti ja se kiltteys teki helpon kohteen. Ala-asteella tekeennyin paljon sairaaksi ja olin pois, mutta murrosiässä muutuin. En ollut yläasteella päivääkään pois ja kuvittelin kiusaajat apinoiksi - no suurin osa oli kyllä tyhmiä - ja näillä ajatuksilla annoin mennä läpi korvien. Pidän jokaista kiusaajaa mielenterveysongelmaisena ja jos kiusaaja pääsee pressaksi asti, sitten pressana on mielenterveysongelmista kärsivä. Muitakin vastoinkäymisiä, mutta tämä ehkä tajutaan parhaiten. Minusta tuli herkkävastoinen ja tiedän lähes ensitapaamiselta kuka on luotettava ja aina on mennyt oikein. Eräässä paikassa epäilin heti yhden ihmisen luotetta

 

Tainnut niillä häjyillä olla kuitenkin vähän rajumpi elämä kuin sulla lopulta. Sulla oli sentään vanhemmat ja ei niillä ollut ketään. Siksi ne kuolikin alle viisikymppisinä.

Hyvää tuuria sulla ollut. Älä ylpisty sanoisi pappikin.

Sulla on vähän tapana ottaa kunniaa itelles. Nöyryyttä pitää vielä löytyä.

Stoalaiset uskoivat siihen, että mikä ei tapa, vahvistaa, ts. he uskoivat kärsimyksen jalostavaan voimaan. Stoalaisin opein rakennettiin aikanaan mahtava Rooman valtakunta. 

Ei. Väsyneen, pelokkaan ja itsetuhoisen.

T: sote-alalla työpaikkakiusattu

Vierailija kirjoitti:

Stoalaiset uskoivat siihen, että mikä ei tapa, vahvistaa, ts. he uskoivat kärsimyksen jalostavaan voimaan. Stoalaisin opein rakennettiin aikanaan mahtava Rooman valtakunta. 

 

Stoalaista ajattelua on myös paljon luterilaisuudessa. Hyvä tapa johtajilla perustella alamaisille että kun kärsitte niin lopussa saatte palkinnon.

Neuvostoliitossa ja toisen maailman sodan Saksassa palkintona oli usein luoti päähän.

Ihan maalaisjärjellä voi tajuta että kun tiettyyn pisteeseen kärsii ja aiheuttaa stressiä, niin ei hyvä heilu.

Sopiva määrä luonnossa aiheutuvaa stressiä tai kärsimystä voi nostaa sietokykyä. Syksyn ensimmäiset pakkaset on tästä hyvä esimerkki miten elimistö itse tekee kaiken ja ihminen vain odottelee pari viikkoa, niin tottuu kylmään altistumalla siihen.

Henkisissä tilanteissa sama asia. Liiallinen stressi vain vammauttaa ja aiheuttaa traumoja pääkoppaan. Rokotteet on tavallaan saman idean lääketieteellinen oivallus. Annetaan vähän heikkoa myrkkyä keholle, niin se kehittää sietokyvyn sille itsestään.

Käytännössä persoona ei itse tee mitään näissä tilanteissa, mutta tosi monet tuntuu ottavan siitä omalle egolleen kunnian, että minä olen niin mahtava kun aiheutan itselleni kärsimystä ja perseeni leviää.

Vierailija kirjoitti:

Stoalaiset uskoivat siihen, että mikä ei tapa, vahvistaa, ts. he uskoivat kärsimyksen jalostavaan voimaan. Stoalaisin opein rakennettiin aikanaan mahtava Rooman valtakunta. 

 

Ja sekö oli silloin hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Stoalaiset uskoivat siihen, että mikä ei tapa, vahvistaa, ts. he uskoivat kärsimyksen jalostavaan voimaan. Stoalaisin opein rakennettiin aikanaan mahtava Rooman valtakunta. 

 

Ei kyllä pelkästään stoalaisin opein rakennettu Roomaa. Rooma oli liberaali ja monimuotoinen sulatusuuni ja Rooman kasvuun vaikutti monet eri kultuurit ja ideologiat. mm. buddhalaisuuteen liittyy äärimmäisiä muotoja kärsimyksestä. Stoalaisuus on lähinnä sopivuuden löytymistä, mitä myös buddhalaisuuskin voi kohtuullisuudessaan olla.

Kultainen keskitie.

@153, mistä sä tiedät mitä niillä kiusaajilla on lapsuudessa ja elämässään ollut ja mitä ei? Itse ainakin tiedän monta hyvässä perheessä kasvanutta ja hyvän lapsuuden kokenutta, joista sitten kuitenkin tuli Turmiolan Tommeja. Elämänsä voi sössiä huolimatta siitä, minkälaiset lähtökohdat lapsuudesta sai elämään.

t. Leijat Helsingin yllä

Ei. Yleensä ne jotka tuota hokee eivät vaan huomaa niitä asioita mitkä heillä on hyvin ja ovat auttaneet heitä.