Tekeekö vastoinkäymiset ihmisestä vahvemman?

Kaikista typerintä on se kun jotkut aina yrittää kilpailla niillä vastoinkäymisillään. Esimerkiksi kun joku kertoo että isänsä kuoli niin yksi ryntää heti kertomaan että häneltäpä kuoli molemmat vanhemmat ja sisarukset jo lapsuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikista typerintä on se kun jotkut aina yrittää kilpailla niillä vastoinkäymisillään. Esimerkiksi kun joku kertoo että isänsä kuoli niin yksi ryntää heti kertomaan että häneltäpä kuoli molemmat vanhemmat ja sisarukset jo lapsuudessa.

Tietenkin koko perheen menetys on paljon pahempi kokemus kuin vaan isän kuolema.

Jos noin niin olisin mieluummin heikompi

Ei, vastoinkäymiset itsessään koskaan vahvista ketään. Olettaen että tässä puhutaan vastoinkäymisistä eikä siitä että opit sanomaan takaisin kun joku sanoo koulussa sua tyhmäksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikista typerintä on se kun jotkut aina yrittää kilpailla niillä vastoinkäymisillään. Esimerkiksi kun joku kertoo että isänsä kuoli niin yksi ryntää heti kertomaan että häneltäpä kuoli molemmat vanhemmat ja sisarukset jo lapsuudessa.

Tietenkin koko perheen menetys on paljon pahempi kokemus kuin vaan isän kuolema.

Ihan typerää yrittää vertailla noin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuskin orvoksi jääneistä on kivaa kuunnella kun muut valittaa vanhemmistaan.

Onhan se orvoksi jäänytkin voinut valittaa vanhemmistaan, ja voi edelleen valittaa huoltajistaan.

Niinpä. Vai kuvitteleeko joku oikeasti, että kaikki orvoksi jääneet on aina tyytyväisiä kaikkeen eivätkä koskaan valita mistään?

Ei välttämättä. Terapia auttaa.

Vastoinkäymiset pääasiassa vahvistaa. Sitten kun ne on saanut käsiteltyä. Toipumisista saa uuden takapakin tullessa uskoa siihen, että selviän tästäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vastoinkäymiset pääasiassa vahvistaa. Sitten kun ne on saanut käsiteltyä. Toipumisista saa uuden takapakin tullessa uskoa siihen, että selviän tästäkin.

Kun vastoinkäymiset tulevat niin, että niistä ehtii välillä toipua ja selvitä normaaliin, niin tämä ajatus ehkä toimii. Mutta jos vastoinkäymisiä tulee yhtäaikaa tai/sekä liian lähekkäin peräperää niin ettei ehdi välillä toipua niin se saattaa murtaa ihmisen niin, että ei palaa enää entiselleen. Itse koen, että en ole enää se sama ihminen kuin olin ennen monia vastoinkäymisiä, jotka tulivat sekä yhtäaikaa, että myös osa peräkkäin. Oli sekä tunnepuolen, että taloudellisia, muuttoja, myös sitten sairastuin uupumiseen. Ikäkin vaikutti lopulta. Joku vain minussa murtui. 

Vastoinkäyminen ei yksistään vaikuta vaan niiden tiheys. Ja tietenkin vakavuusaste. 

Ei ainakaan minusta, vaan päinvastoin.

Miksi pitää olla vahva, että kelpaisi?

Olen selvinnyt traumoista niin, että en ole riippuvainen kenestäkään tai jostain valtion tuesta ym, eli olen kyllä päässyt opiskelemaan ja töihin ja tulen toimeen palkallani. Aviomieskin on ollut jo kauan sama, eli ei mitään jatkuvia riitoja tai partnerin vaihtumista.

Kuitenkin kokemani kaltoinkohtelut ja terveydelliset vammat ovat tehneet minusta alavireisen, harvoin tunnen mitään todellista iloa muuten kuin hetkellisesti.

En tiedä, onko se sitten vahvuutta, kun jollain lailla kestää päivän kerrallaan? No ainakaan en ole ratkennut juomaan tai käyttämään huumeita.

Tuo alavireisyys ja asioista nauttiminen kuin hetkeksi on minulle myös jäänyt kokemusteni jälkeen. Ennen en ollut sentyyppinen, päinvastoin. Todella joskus suren entistä kadonnutta minääni.  

V I T U T ! Sellainen on pumpulissa kasvaneiden kermaperseitten 

uskovaishyminää. Propagandaakin. " Kärsi, kärsi kurja, taivaassa palkitaan... 

( hyminää ) t. KD, Kok, PS ja RKP

Ei vastoinkäymiset tee vahvempaa vaan niistä selviäminen.

Vanhemman se ainakin tekee, koska vie jonkin verran aikaa päästä yli vastoinkäymisestä.

Ei tee vaan arvottoman olon, vihan.

Tavallaan joo, se on kuin korkeushyppääjällä jonka on helpompi päästä yli korkeudesta jonka on jo kerran ylittänyt.

Riippuu vastoinkäymisestä, joistakin vastoinkäymisistä ei voi toipua koska ne ovat niin kovia ja epäreiluja. Ja riippuu ihmisestä, meneekö murskaksi vai hioutuu timantiksi.

Esimerkiksi koulukiusaaminen, suurin osa rampautuu siitä loppuiäkseen. Osasta tulee taas fanaattisia ja kunnianhimoisia menestyjiä, jotka menevät elämässään todella pitkälle. Koska heillä on se palava "Näytän teille paskiaiset" -tunne läpi elämän. Sellaisella jota ei ole kiusattu, tällaista paloa ei välttämättä synny, tyydytään tavalliseen kivaan elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Voi vahvistaa tai heikentää. Tai sekä että.

Mikä ei tapa, se vahvistaa.

Jos voittaa ne vastoinkäymiset tai oppii niistä jotain, niin tekee, kuten esim minä! 
Jos taas pelkää eikä ole mitään tukea, apua tai itse sisuunnu, niin kyllä on vaikeaa tuo aikuistuminen ja sitten työelämässä kun ei osaa tai uskalla pitää puoliaan!

Tsemppiä kaikille!