Miksi toisista tulee keski-iän myötä ruttunaamaisia valittajia, kun toiset taas pysyvät iloisina ja elämänmyönteisinä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan yksi syy siihen, miksi Stubb jakaa niin paljon mielipiteitä, olla se, että Suomessa saatetaan pitää outona ja epänormaalina, jos ihminen on luonteeltaan iloinen ja sosiaalinen?

Luulen kyllä, että Stubb ei ole iloinen ja sosiaalinen kulissien takana, vaan varmasti esim esihenkilönä ihan hirveä. Ei herätä minkäänlaista luottamusta hyväntahtoisuuteen tämä kaveri.

Stubbista on nimenomaan sanottu hänen olevan hyvä esihenkilö.Toisesta ehdokkaasta  kuulin muuta.

Jotkut laittavat valittamisen kipujen syyksi.Ok, varmasti sitä onkin helpommin äreä silloin, mutta ei sekään oikeuta muille tuiskimaan.Syyttömiähän he muiden vaivoihin ja vastoinkäymisiin ovat.

Kyllä se on luonnekysymys. Itse toki olen jo päälle kuuskymppinen, mutta elämässä ollut paljon vastoinkäymisiä, mm. kaksi pitkää suhdetta päättynyt miesten kuolemaan, köyhä olen ollut aina, lapsuudessa hyväksikäyttöä ym. En silti marise turhista enkä huonollakaan hetkellä kiukkuile esim. asiakaspalvelijoille. Osaan viljellä paljon huumoria, mustaakin. En tee tätä pakonomaisesti vaan se tulee kyllä ihan luonnostaan. Toki myös osaan olla tarvittaessa kiukkuinenkin. Lähipiirissä löytyy ihmisiä jotka järkyttävän katkeria kaikesta valittajia. Toki ymmärrän esim. , että kovat kivut saattavat saada ihmisen tällaiseksi valittajaksi, silloin ei voida puhua luonteesta johtuvista vioista. Jos olette nähneet esim. facebookissa Puolinaisen videoita, niin siinä ihminen jota kyllä ihailen suuresti, en kyllä itse kykenisi samaan.

Ei kyllä ole luonnekysymys. Itse olin iloinen, sosiaalinen ja avoin nuorena. Työelämässä kaikki on mennyt pieleen, nyt olen uupunut, ahdistunut ja keskivaikeasti masentunut. Tässä iässä se alkaa näkyä, kellä on mukanaan traumat ja kellä ei. Nyt sitten terapiassa käydään ja ehkäpä sitä vielä ponnistetaan onnellisempaan elämään. Työkyky on varmaan kyllä mennyttä loppuiäksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole huomannut että iällä olisi mitään merkitystä. On ihmisiä jotka ovat katkeria ja valittavat joka asiasta, kaikki on aina viturallaan, ihan nuoriakin ihmisiä. Se on elämän asenne, ei ikä joka tätä ankeutta aiheuttaa.

Valittaminen on Suomalaisen perusoikeus. Saatana.😁

Elämänkokemukset selittää negatiivisuudesta vain pienen osan. Joidenkin on toki sellaisia, että ihme että niillä on edes hengissä, saati positiivisena.

Suurella osalla tyytymättömyyden takana on kuitenkin ihan vaan kyvyttömyys selvittää, mitä elämässä todella haluaa ja tehdä tämän mukaisia valintoja. Mieluiten sellainen haluttaisiin estää muiltakin, mikä näkyy toisten elämäntapojen arvosteluna. Koska minä keski-ikäisenä en pysty syystä tai toisesta lopettamaan huonoa suhdettani, luopumaan elintasostani jotta saisin kylliksi lepoa tai priorisoimaan millään tavalla omaa terveyttäni, totean että kaikki muut eroaa liian helposti, muut ei tee tarpeeksi töitä tai keskittyvät itseensä ihan liikaa. Tai sitten tehdään niitä muutoksia ajattelematta ja hötäkällä, jolloin päädytään ojasta allikkoon ja ihmissuhteet uhrataan liiankin helposti, mikä myöhemmin kaduttaa. 

Oikeasti tärkeitä arvoja pystyy kyllä edistämään kun on valmis hyväksymään että yhtä aikaa ei voi saada kaikkea vaan pitää valita. 

Olemus tiivistyy iän myötä.

Kun on älynnyt jättää miesriesat taakseen niin elämä hymyilee 😁

Elämänilo koostuu kaikenikäisillä aikuisilla samoista asioista, sosiaalisesta elämästä, terveydestä sekä toimintakyvystä. Näitä sitten parantaa se, että tekee työtä joka miellyttää, ei sitä mistä saa paljon rahaa ja elää onnellisessa suhteessa jossa seksuaalisuus ja luottamus kukoistaa. Toki joku voi olla sinkkunakin onnellinen, jos saa tyydytyksen vaatimilleen tarpeilleen muualta.

Useimmiten kitisijöillä on jokin aiemmin mainituista pielessä, yksinäisyyttä tai parisuhdeongelmia, huono työpaikka tai työttömyyttä, terveys reistaa pahasti ja liikkumattomuus ja yleinen passiivisuus vaivaa. Nämä vielä yleensä täydentävät toisiaan, jolloin kunnon kitisijän ainekset ovat kasassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset tyrivät elämänsä ja keski-ikään mennessä näiden katkeruus on jo saavuttanut kiehumispisteen. Jotkut toki lopulta taas oppivat vähän rentoutumaan ja hyväksymään elämänsä vanhuusikään mennessä. Vauva.fi:llä on todella paljon näitä katkeria keski-ikäisiä tapauksia. Ei tarvitse kauan etsiä löytääkseen näitä ketjusta kuin ketjusta. 

Harva varmaan "tyrii elämänsä". Elämässä voi tulla paljon sellaisia yllättäviä ongelmia, joita ei voi estää tai valita. Kuolemia, vakava sairaus, rikoksen uhriksi joutuminen.

Ikään asenne ei liity mitenkään. Negatiivisuus ja katkeruus ovat asenteita, jotka ovat lähtöisin luonteesta.

Mä ihan rehellisesti sanoen tyrin. Minä ihastuin alkoholiin opiskeluaikana jo niin paljon, että jäin sitä vaan illat tissuttelemaan, kunnes päälle nelikymppisenä tuli terveyssyistä pakkostoppi. Sitten vasta tajusin, että ei hemmetti, mä en ole saanut mun elämässä aikaan mitään. Tutkinto jäi kesken, työelämässä pelkkää perushommissa sinnittelyä, ei miestä, ei lapsia, ei ystäviä, ei omistusasuntoa. Kalja ja viini olivat riittäneet mulle elämän sisällöksi, kutsuin sitä ihanaksi boheemielämäksi ja säälin esim. perheellisiä. En minä vaan haluaisi sellaista keskiluokkaista tylsää massojen oravanpyöräelämää. Mutta sitten kun sen boheemielämän pääsisältö alkoholi lähti pois, tulikin aika tyhjä olo, ja tajusin että jos en olisi juopotellut joka hiton päivä, olisin varmaan halunnut jotain noista halveksumieni oravanpyöräeläjien jutuista. Esim. puolison ja ehkä lapsiakin. Myöhäistä oli vaan enää sellaisia saada kun havahduin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset tyrivät elämänsä ja keski-ikään mennessä näiden katkeruus on jo saavuttanut kiehumispisteen. Jotkut toki lopulta taas oppivat vähän rentoutumaan ja hyväksymään elämänsä vanhuusikään mennessä. Vauva.fi:llä on todella paljon näitä katkeria keski-ikäisiä tapauksia. Ei tarvitse kauan etsiä löytääkseen näitä ketjusta kuin ketjusta. 

Harva varmaan "tyrii elämänsä". Elämässä voi tulla paljon sellaisia yllättäviä ongelmia, joita ei voi estää tai valita. Kuolemia, vakava sairaus, rikoksen uhriksi joutuminen.

Ikään asenne ei liity mitenkään. Negatiivisuus ja katkeruus ovat asenteita, jotka ovat lähtöisin luonteesta.

 

Mä ihan rehellisesti sanoen tyrin. Minä ihastuin alkoholiin opiskeluaikana jo niin paljon, että jäin sitä vaan illat tissuttelemaa

Nyt täytyy kyllä sanoa, että sinulla ei ole mitään syytä tehdä elämästäsi haluamasi kaltaista. Aikaa on vielä opiskella tutkinto alalla mikä kiinnostaa, etsiä mukava kumppani jolla on lapsia entuudestaan. Sinulla ei ole mitään rajoittavia tekijöitä (kuten perhe tai työ) joka estäisi sinua vaikka muuttamasta toiselle paikkakunnalle opiskelujen perässä, tutustua uusiin ihmisiin, jne. Valitettavan usein kuulee tätä samaa virttä, että kun neljäkymppiä tuli täyteen niin enää ei ehdi tehdä yhtään mitään vaikka työelämässä pitää olla vielä seuraavat kolmekymmentä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Keski-iän kohta ylittävänä sanon, että samaa minäkin välillä mietin. Toisaalta on rankkaa kun mieli pysyy nuorena ja keho alkaa murtua alta. Kolottaa, selkä kipeä, paino nousee, naamaa ei enää meinaa tunnistaa, tukka ei ainoastaan harmaannu vaan myös ohenee, ihoon tulee näppyjä, läiskiä ja länttejä. Onneksi niitä ei kunnolla enää näe kun lähinäkö on kadonnut jo kilsojen päähän. 

Oma elämäni on kaikesta huolimatta tällä hetkellä ehkä parasta ikinä. Mies on yhtä lailla ottanut osumaa elämästä. Itsetunto, hyvä mieli ja vakaa olo on suht pysyvä olotila. Huoli on enemmän nuorista, teidän jaksamisesta, yksinäisyydestä, uupumisesta meidän vanhenevien taakan alla. En ole vielä eläkkeellä varmaan kymmeneen vuoteen, mutta yhtään ei harmita jos minulta leikataan, jotta teille tulee hieman helpompaa. 

Olen 60. Hoikka, hyväkuntoinen ja nuorekas; yleensä luullaan alle 50v. Urheilen sekä syön ja nukun hyvin. Minulla ei ole pienintäkään suunnitelmaa eläköityä vielä pitkään aikaan.

Pitäkää itsestänne huolta. Suurin osa ihmisistä huoltaa autoaan paremmin ja enemmän kuin sitä ainoata kehoaan. Turha valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun on älynnyt jättää miesriesat taakseen niin elämä hymyilee 😁

Jos sulla on ollut miehiä vain riesana, niin se ei tarkoita että kaikilla muilla olisi. Oman elämäni peruskallio on pian 20v. kestänyt avioliitto, vaikka muuten elämä on koetellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaiken ikäisille: valittaminen ja mariseminen on turhaa, jos ei ole aikomustakaan tehdä muutoksia parempaan. On olemassa tilanteita, joihin et voi vaikuttaa. On asioita, joihin voit. Saan itsenikin kiinni silloin tällöin turhasta kitisemisestä. Onko näin, että itsestään selviä hyviä asioita elämässä arvostaa vasta sitten, kun ne menettää. Olen terve ja minulla on pari todella hyvää ystävää - siinäpä syytä olla kiitollinen joka ikinen päivä!

 

Jos olet terve ja varsinkin aina ollut terve, niin en menisi neuvomaan toisia. Oma sairaus on ollut elämäni pahin asia, vaikka kamalia asioita on ollut muitakin. Se todella muuttaa elämää huonompaan ja voi kestää todella kauan ennenkuin saa elämästä ja ilosta kiinni. Valittaminen ja masennus voivat kuulua prosessiin, joka syvästä kriisistä tulee ja se on aivan luonnollista. 

      Minähän totesinkin, että olen kiitollinen terveydestäni, en neuvonut sairaita! Olen pahoillani puolestani, mutta tajusit tekstini ihan väärin.

En todellakaan jaksa kuunnella narinaa, vaikka itse olen kohta keski-iän ylittänyt. Mulla ei onneksi olekkaan kipuja. Mikä kumma siinä on että pitää ruveta sitä sairaskertomusta selittämään aivan kuin olisin lääkäri, joka pystyy auttamaan. Menkää lääkärille valittamaan sairauksianne. Itselläni on myös sairautta, kroonistakin, mutta en valita, koska en parane valittamalla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole huomannut että iällä olisi mitään merkitystä. On ihmisiä jotka ovat katkeria ja valittavat joka asiasta, kaikki on aina viturallaan, ihan nuoriakin ihmisiä. Se on elämän asenne, ei ikä joka tätä ankeutta aiheuttaa.

Ero on se, että nuorilla on yleensä vielä jotenkin tallessa kyky hillitä omia tunteitaan vieraiden keskuudessa. Ylivoimaisesti suurin huonosti käyttäytyvien asiakkaiden ryhmä ovat juurikin keski-ikäiset. Teinit ja nuoret yrmyilevät keskenään tai perheen sisällä, mutta kyllä aspana ne törkeimmät huutajat ja valittajat ovat lähes poikkeuksetta keski-ikäisiä.

Tämän voin allekirjoittaa. Aikanaan asiakaspalvelutehtävissä työläin ja hankalin asiakasryhmä olivat kieltämättä +60v naiset. Yksittäisiä ikäviä ihmisiä on tietenkin kaikissa ikäryhmissä ja myös hienoja ihmisiä löytyy tuosta ryhmästä, mutta suuressa kuvassa, kyllä tuo asiakasryhmä nousi eittämättä kärkeen. 

Silloin mietinkin, että koskiko tuo ilmiö vain tuolloin myöhempää keski-ikää eläviä naisia; kasvatus? Vai koskeeko tuo ilmiö vuorollaan kaikkia naisia tietyssä iässä; hormonaaliset muutokset.

Kyllähän tämä ikääntyminen ottaa näin keski-ikäisenä päähän. Tietenkin se on luonnollista, ja "vanheneminen on etuoikeus, jota ei ole kaikille suotu". Mutta tässä vaiheessa alkaa konkretisoitumaan se, että elämän pituus on rajallinen, eikä sitä ole parhaassakaan tapauksessa jäljellä kuin muutama vuosikymmen. Ikä alkaa myös tuntua ja näkyä.Tietyt valinnan mahdollisuudet elämässä kapenevat sitä myötä -esim. parisuhdemarkkinoilla. Vaikka olisikin hyvässä kunnossa ja ikäistään nuoremman oloinen -kuten itsekin olen- alkaa ikä silti vääjäämättä näkyä ja urheilullinenkin kroppa krempata yhä useammin ja enemmän. Tietoisuus siitä, että fysiikka ei tästä paremmaksi muutu, kun elämäntavoissakaan ei ole juuri parantamista, ärsyttää.

Asia pitää vain hyväksyä, ja niin itsensä kanssa tasapainossa olevat ihmiset tekevätkin. Kaikille se ei ehkä ole yhtä helppoa. Heillä ärtymys saattaa joskus näyttäytyä syyttömille ulkopuolisille, jotka elävät vielä priimavuosiaan. Kyse on pohjimmiltaan kateudesta.

Keski-ikäisillä on tosiaan itsehillintä samalla tasolla kuin taaperoilla. Todistin hiljattain aivan absurdia tilannetta kahvilassa. Vanhempi naisasiakas tilasi kaksi jäätelöpalloa, jotka myyjä tietysti laittoi samaan kippoon. Tämä alkoi sitten elämöimään että olisi halunnut ne eri kippoihin, mutta silloin veloitetaan tietysti 2x yhden hinta, kun kaksi palloa samassa kipossa on pikkuisen halvempi. Mutta ei kelvannut, tämä halusi kaksi palloa eri kippoihin mutta sillä halvemmalla hinnalla. Lopulta hän heitti jäätelökipon myyjää päin! Ja lähti tuhahdellen kahvilasta pois. Ihan uskomatonta toimintaa.

Jos ei ole huomannut, että elämässä toisia kohdellaan eri tavalla jostain syystä, mikä ei välttämättä näy päälle päin, niin onpa elänyt pumpulissa.

Vierailija kirjoitti:

Elämänkokemukset selittää negatiivisuudesta vain pienen osan. Joidenkin on toki sellaisia, että ihme että niillä on edes hengissä, saati positiivisena.

Suurella osalla tyytymättömyyden takana on kuitenkin ihan vaan kyvyttömyys selvittää, mitä elämässä todella haluaa ja tehdä tämän mukaisia valintoja. Mieluiten sellainen haluttaisiin estää muiltakin, mikä näkyy toisten elämäntapojen arvosteluna. Koska minä keski-ikäisenä en pysty syystä tai toisesta lopettamaan huonoa suhdettani, luopumaan elintasostani jotta saisin kylliksi lepoa tai priorisoimaan millään tavalla omaa terveyttäni, totean että kaikki muut eroaa liian helposti, muut ei tee tarpeeksi töitä tai keskittyvät itseensä ihan liikaa. Tai sitten tehdään niitä muutoksia ajattelematta ja hötäkällä, jolloin päädytään ojasta allikkoon ja ihmissuhteet uhrataan liiankin helposti, mikä myöhemmin kaduttaa. 

Oikeasti tärkeitä arvoja pystyy kyllä edistämää

Ei pidä paikkaansa. Ei valintoja voi tehdä itse, jos hakee, mutta ei pääse.