Mikä siinä lapsiperhe-elämässä oikein väsyttää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset jaksaa sivukaupalla tapella ja nälviä toisiaan. Antakaa jo molemmat olla niin me muut voimme keskittyä keskusteluun!

Eihän täällä saanut keskustella, kun tuo uliulihäirikkö jokaikiseen väliin tunki nälvimään. Hän pilaa aina nämä ketjut!

Sanoo hän, jonka ainut sisältö on uliulihäirikkö ulisemista. 

t. uliuli

t. autistiveeti

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhearjessa monilla kuormittaa se, että yritetään saada kaikki samalla kertaa. Pitää olla lapset, ura, komeat puitteet, viimeisenpäälle siisti koti, matkustelua, omaa aikaa, harrastuksia jne. Elämästä tulee suorittamista eikä osata vain olla ja nauttia. 

Lapsien saannin ajankohtaan vaikuttaa moni asia. Uraa on tehtävä taas sen mukaan milloin on otollista. Tässä maassa ei ole varaa menettää tilaisuuttaan. Koti taas määräytyy yleensä perhekoon ja tulotason mukaan. Ei ole ehkä järkevintä pikkulapsiaikana ottaa isoa asuntolainaa, mutta silloin niitä neliöitä tarvitaan ja "itselleen" sitä myös maksaa.

Matkustelu ja oma aika toteutuvat perheissä hyvin eri tavalla. Jos ihmiset tulee niistä onnellisiksi, niin parempi minusta tehdä ne asiat nyt kuin sitten joskus.

Mielelläni minä olisin uppoutunut perhe-elämään ja miettinyt töitä nyt vasta tässä 44-vuotiaana. Työelämä vaan ei ottaisi minua takaisin. Nuorena taas ei ollut rahaa paljoa, niin silloin ei voinut matkustella kuten nyt.

Vierailija kirjoitti:

Elämä on niin vaikeaa tai helppoa kun sen tekee. Tosin tämä pätee vain perusterveiden lasten kanssa. Esim kun tein ruokaa niin keittiössä oli yksi kaappi lapsille missä oli muovikippoa ja kappoa, kauhaa, vispilää ja muuta kivaa. Ne sai vapaasti levittää lattialle ja leikkikokata ja kolistella. Ja kun ei enää kiinnostanut niin ne piti laittaa takaisin kaappiin (äiti apuna). Joka ilta kerättiin myös yhdessä lelut pois lattialta. Lapset myös auttoi pyykkien ripustamisessa ja pölyjen pyyhkimisessä. Sitten lapset kyllästyi ja palasivat omiin leikkeihin. 

Joo, ei täällä suurin osa ole sanonutkaan, ettei pikkulapsiajasta selviäisi. Ainoastaan että se on raskasta. Tuossa sun esimerkissäkin lapset levittelee kipot pitkin keittiötä, varmaanki sillä aikaa kun äiti kokkaa niille lapsille ruokaa. Sitten ne pitää kerätä, ja samalla opettaa lapsia keräämään, vaikka se on sata kertaa hitaampaa kuin kerätä itse. Tämä sama välillä monta kertaa päivässä. Sitten raahaat niitä lapsia mukana kotihommissa, yrität huijata ne innostumaan pyykeistä (joista taas suurin osa lasten) ja pölyistä (ja tahroista, jotka lasten tekemiä). Ja joka ilta lelujen keräämistä lattioilta väsyneiden lasten kanssa.

vs. jos niitä lapsia ei olisi, ei tarvitsisi kokata jatkuvasti, kukaan ei levittelisi kippoja ja leluja lattioille, pyykkiä ja sotkua tulisi paljon vähemmän, ja ne vähäisetkin saisi hoitaa rauhassa vaikka äänikirjaa kuunnellen.

Se on vaan fakta, että elämä on hankalampaa ja työläämpää pikkulasten kanssa, monta vuotta. Onneksi ne kasvavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen lapsi on ain raskas, kun kaikki on uutta. Jotenkin sitä luulee, että pitäisi olla aina läsnä jne. Sitten kun on useampia lapsia ja leikkivät päivät pitkät keskenään (joskus toki tulee riitoja, mutta ainakin meillä pääasiassa menee hyvin) niin ei tässä ole enää mitään raskasta. Sen oppii ottamaan lunkisti. Eri asia sitten jos lapsella jotain ongelmia, mutta suurimmalla osalla on ihan normaalit lapset. 

No en minä kyllä ollut ensimmäisen lapsen kanssa ollenkaan väsynyt, vaan päinvastoin. Sehän oli kuin oliis ollut koko ajan lomalla.

Sama. Ensimmäinen lapsi oli äärettömän helppo tapaus. Toinenkin vielä suht sujuva, mutta kolmas sitten opetti sisarustensa edestä, mitä tarkoittaa haastava lapsi. 

t.eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset jaksaa sivukaupalla tapella ja nälviä toisiaan. Antakaa jo molemmat olla niin me muut voimme keskittyä keskusteluun!

Eihän täällä saanut keskustella, kun tuo uliulihäirikkö jokaikiseen väliin tunki nälvimään. Hän pilaa aina nämä ketjut!

Sanoo hän, jonka ainut sisältö on uliulihäirikkö ulisemista. 

t. uliuli

t. autistiveeti

Kyllä se autistiveeti on tämä uliulimies. Aina ilmestty näihin ketjuihin paasaamaan ja vittuolemaan ja nälvimään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset jaksaa sivukaupalla tapella ja nälviä toisiaan. Antakaa jo molemmat olla niin me muut voimme keskittyä keskusteluun!

Eihän täällä saanut keskustella, kun tuo uliulihäirikkö jokaikiseen väliin tunki nälvimään. Hän pilaa aina nämä ketjut!

Sanoo hän, jonka ainut sisältö on uliulihäirikkö ulisemista. 

t. uliuli

t. autistiveeti

Kyllä se autistiveeti on tämä uliulimies. Aina ilmestty näihin ketjuihin paasaamaan ja vittuolemaan ja nälvimään.

t. autistiveeti, joka ei osaa muuta kuin toistella tuota samaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuiset ihmiset jaksaa sivukaupalla tapella ja nälviä toisiaan. Antakaa jo molemmat olla niin me muut voimme keskittyä keskusteluun!

Eihän täällä saanut keskustella, kun tuo uliulihäirikkö jokaikiseen väliin tunki nälvimään. Hän pilaa aina nämä ketjut!

Sanoo hän, jonka ainut sisältö on uliulihäirikkö ulisemista. 

t. uliuli

t. autistiveeti

Kyllä se autistiveeti on tämä uliulimies. Aina ilmestty näihin ketjuihin paasaamaan ja vittuolemaan ja nälvimään.

Ok,trollipieni

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen lapsi on ain raskas, kun kaikki on uutta. Jotenkin sitä luulee, että pitäisi olla aina läsnä jne. Sitten kun on useampia lapsia ja leikkivät päivät pitkät keskenään (joskus toki tulee riitoja, mutta ainakin meillä pääasiassa menee hyvin) niin ei tässä ole enää mitään raskasta. Sen oppii ottamaan lunkisti. Eri asia sitten jos lapsella jotain ongelmia, mutta suurimmalla osalla on ihan normaalit lapset. 

No en minä kyllä ollut ensimmäisen lapsen kanssa ollenkaan väsynyt, vaan päinvastoin. Sehän oli kuin oliis ollut koko ajan lomalla.

Sama. Ensimmäinen lapsi oli äärettömän helppo tapaus. Toinenkin vielä suht sujuva, mutta kolmas sitten opetti sisarustensa edestä, mitä tarkoittaa haastava lapsi. 

t.eri

Mun toinen lapsi on aina ollut oikea sunnuntailapsi,mutta hänellä oli refluksi, kasa allergioita ja astma. Elämä oli yhtä säätämistä, eikä jonnekin retkelle lähteminen ollutkaan enää niin yksinkertaista. Pakkasraja oli kymmenen astetta, eikä ulos voinut mennä , jos pakkasta oli yli sen. Tuntui että jäimme tavallaan kodin vangiksi silloin.

Minulla oli myös täysin ymmärtämätön työnantaja, joka mm. vaati että ilmoitan lapsen astmakohtaukset etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Joku aikaisemmin kirjoitti että näytä leikki-ikäinen joka viihtyy itsekseen 30min. No meidän molemmat lapset ovat aina touhunneet omia leikkejään itsekseen. Siis jo vauvana leikkivät jumppalelulla ym ja minä sain rauhassa lukea vaikka lehteä ja juoda kahvit. Poika jo 1v leikki autoilla tuntikausia ja sitten elämään tuli lisäksi Dinot ja Legot ja mamma sai vaan häilyä taustalla ja välillä sain halit ja takaisin leikkimään. Tyttö oli samanlainen ja 3v lähtien teki myös tehtäväkirjoja ja palapelejä. Tyttö myös tanssi ja lauloi joka päivä titi-nalle ym videoiden tahtiin...ilman äitiä. Ei tarvinnut kuin välillä kehua kuinka hienosti laulaa ja tanssii. Ei ole kumpikaan roikkunut lahkeessa marisemassa.

Sori mutta tuo ei todellakaan ole oikea tapa kasvattaa lapsia, vaan itse asiassa saattaa olla hyvinkin haitallista lapsen kehitykselle että lapsi jatkuvasti on ns oman onnensa nojassa.

Vierailija kirjoitti:

Sillon kun itse olin pieni ei olisi tullut kuuloonkaan että vanhempia olisi saanut koko ajan häiritä. Saati hyppiä päällä. Niillä oli paperitöitä, remontteja, pihatöitä ym. tehtävänä ja lasten homma oli pysyä sivussa ja pois tieltä.

Ilmeisesti ennen oli sellainen kasvatustyyli, että vanhempia ja niiden töitä ja lepoa piti kunnioittaa. Ei tietysti sylivauvana, mutta sitten kun ymmärsi puhetta.

Me emme viettäneet aikaamme sisätiloissa. Isommat sisarukset pitivät silmällä nuorempia pihaleikeissä. Säätila ei vaikuttanut ulkoilun määrään, kuin aniharvoin (yli 25 asteen pakkanen tai kaatosade). Sisällä oli tylsää, koska piti olla hissukseen. Aina joku teki läksyjä tai luki lehteä tai kuunteli radiota, joten kotona oltiin ihmisiksi. Vanhemmat saivat rentoutua ja meille lapsillekin hiljaisuus teki hyvää koulun ja pihaleikkien äänien jälkeen. 

Olen kiitollinen lapsuudestani. Omaan rikkaan mielikuvituksen ja viihdyn mainiosti myös omissa oloissani. Minua ei tarvitse viihdyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole erityisen väsynyt, vaikka meillä on vauva.

Siinä vaiheessa, kun mies lähti kolmen viikon vapaansa jälkeen takaisin töihin olin aluksi todella, todella väsynyt sillä en saanut nukuttua yhtenäistä pitkää unta ja/tai levättyä päivällä. Vauvan syöntitahti oli tiheä ja elämä hyvin intensiivistä. Unenpuute väsyttää jo yhden yön jälkeen, saati sitten jos kestää viikkoja, kuukausia, vuosia.

Nyt meillä on aikamoinen lottovoitto, sillä vauva nukkuu tällä hetkellä jo poikkeuksellisen pitkiä unia ja on muutenkin helppo. Saadaan molemmat nukuttua ihan ok unet.

Miten ihmiset, joilla on normaalisti nukkuva vauva ja vilkas taapero oikein pärjäävät ja pysyvät järjissään?

Meillä on 10-vuotiaat ja 12-vuotiaat kaksoset. Ja vielä ollaan ainakin suunnilleen järjissään :D Totta kai se vaihe kun oli 4 vaippaikäistä, oli rankkaa, mutta meitä oli

Ihmiset ottaa kyllä ihan järjettömiä riskejä. Kun ennestään vain 2-vuoriaat kaksoset, niin uutta putkeen vaan. Välillä kyllä miettii, että missä järki ja riskianalyysit? Tällä perheellä meni hyvin, samalla millään muulla elämänalueella ei oteta niin hulluja riskejä kuin lasten kanssa.

Usein kuulee näitä juttuja, että jo ensimmäisen lapsen aikana ollaan ihan väsyneitä, parisuhde rakoilee, talous ja oma pää hajalla, mutta niin vain lisää lapsia....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku aikaisemmin kirjoitti että näytä leikki-ikäinen joka viihtyy itsekseen 30min. No meidän molemmat lapset ovat aina touhunneet omia leikkejään itsekseen. Siis jo vauvana leikkivät jumppalelulla ym ja minä sain rauhassa lukea vaikka lehteä ja juoda kahvit. Poika jo 1v leikki autoilla tuntikausia ja sitten elämään tuli lisäksi Dinot ja Legot ja mamma sai vaan häilyä taustalla ja välillä sain halit ja takaisin leikkimään. Tyttö oli samanlainen ja 3v lähtien teki myös tehtäväkirjoja ja palapelejä. Tyttö myös tanssi ja lauloi joka päivä titi-nalle ym videoiden tahtiin...ilman äitiä. Ei tarvinnut kuin välillä kehua kuinka hienosti laulaa ja tanssii. Ei ole kumpikaan roikkunut lahkeessa marisemassa.

 

Sori mutta tuo ei todellakaan ole oikea tapa kasvattaa lapsia, vaan itse asiassa saattaa olla hyvinkin haitallista lapsen kehitykselle että lapsi jatkuvasti on ns

Sori, mutta sinä et päätä, mikä on oikea tapa ja mikä ei. Eikä se, että leikkii yksin tarkoita, että on oman onnensa nojassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole erityisen väsynyt, vaikka meillä on vauva.

Siinä vaiheessa, kun mies lähti kolmen viikon vapaansa jälkeen takaisin töihin olin aluksi todella, todella väsynyt sillä en saanut nukuttua yhtenäistä pitkää unta ja/tai levättyä päivällä. Vauvan syöntitahti oli tiheä ja elämä hyvin intensiivistä. Unenpuute väsyttää jo yhden yön jälkeen, saati sitten jos kestää viikkoja, kuukausia, vuosia.

Nyt meillä on aikamoinen lottovoitto, sillä vauva nukkuu tällä hetkellä jo poikkeuksellisen pitkiä unia ja on muutenkin helppo. Saadaan molemmat nukuttua ihan ok unet.

Miten ihmiset, joilla on normaalisti nukkuva vauva ja vilkas taapero oikein pärjäävät ja pysyvät järjissään?

Meillä on 10-vuotiaat ja 12-vuotiaat kaksoset. Ja vielä ollaan ainakin suunnilleen järjissään :D Totta kai se vaihe kun

Normaali ihminen ei ajattele perhettä riskianalyysin kautta. Eikä elämää noin muutenkaan voi suunnitella. Vauvat eivät kysy "saako tulla", vaan tulevat kun ova tullakseen. 100% ehkäisyäkään ei ole olemassa. Ja harva haluaa laittaa seksielämän vuosiksi tauolle. 

Ihmiset ottaa kyllä ihan järjettömiä riskejä. Kun ennestään vain 2-vuoriaat kaksoset, niin uutta putkeen vaan. Välillä kyllä miettii, että missä järki ja riskianalyysit? Tällä perheellä meni hyvin, samalla millään muulla elämänalueella ei oteta niin hulluja riskejä kuin lasten kanssa.

Usein kuulee näitä juttuja, että jo ensimmäisen lapsen aikana ollaan ihan väsyneitä, parisuhde rakoilee, talous ja oma pää hajalla, mutta niin vain lisää lapsia....

Parisuhde voi rakoilla ihan ilman lapsiakin. Samoin pää voi hajota ilman lapsia. Elämä on yksi iso riski. Jos pelkää, ei koskaan saa mitään. Suurin osa kuitenkin selviää ihan täysipäisenä, vaikka olisi enemmän lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Sillon kun itse olin pieni ei olisi tullut kuuloonkaan että vanhempia olisi saanut koko ajan häiritä. Saati hyppiä päällä. Niillä oli paperitöitä, remontteja, pihatöitä ym. tehtävänä ja lasten homma oli pysyä sivussa ja pois tieltä.

Ilmeisesti ennen oli sellainen kasvatustyyli, että vanhempia ja niiden töitä ja lepoa piti kunnioittaa. Ei tietysti sylivauvana, mutta sitten kun ymmärsi puhetta.

Älä höpötä:D Sinä et mitenkään voi muistaa, miten olet ihan pienenä vienyt aikuisten aikaa. Alle vuoden ikäinen, joka osaa jo liikkua ainakin kontaten rymyää joka paikkaan, vetää päälleen kaiken mahdollisen, nousee shhvalle, mutta ei osaa tulla kuin pääedellä alas jne. Hirveä vahtiminen koko ajan ja jos olet alle parivuotiaana hypellyt vanhempiesi niskassa, kun ne on löhönneet sohvalla et  muista sellaista. Sitten kun muistikuvia alkaa olla, ollaanin jo sen ikäisä, ettei sitä enää hypellä vanhempien päällä.

Kyllä lasten kanssa kuuluu olla, jos miitä tehdään. Ei ole alle 2v paikka katella vierestä, kun aikuiset tekee oikeita töitä esim piharemonttia, siinä voi äkkiä käydä huonosti.Kyllä niitä lapsia kuuluu jonkun aikuisen siinä vahtia. Ja ei joltain 2v voi odottaa, että hän voi ymmärtää että pitää pysyä 10 metrin päässä. Ei 2v oli aikuinen .Huomaa, ettei sinulla ole lapsia.

Lapsiperhe-elämä on raskasta äideille, isiä taitaa vaan lähinnä harmittaa kun elämä ei ole samanlaista kuin ennen lapsia ja eivät ole enää naisen ykkös passauskohde, vaan joutuvat odottamaan vuoroaan.

Jos isät ottaisivat kokonaisvastuun perheestä, sen sijaan että osallistuvat siihen, niin pulma olisi paljon pienempi.

Oletteko monesti kuulleet äidistä, joka osallistuu oman perheensä elämään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku aikaisemmin kirjoitti että näytä leikki-ikäinen joka viihtyy itsekseen 30min. No meidän molemmat lapset ovat aina touhunneet omia leikkejään itsekseen. Siis jo vauvana leikkivät jumppalelulla ym ja minä sain rauhassa lukea vaikka lehteä ja juoda kahvit. Poika jo 1v leikki autoilla tuntikausia ja sitten elämään tuli lisäksi Dinot ja Legot ja mamma sai vaan häilyä taustalla ja välillä sain halit ja takaisin leikkimään. Tyttö oli samanlainen ja 3v lähtien teki myös tehtäväkirjoja ja palapelejä. Tyttö myös tanssi ja lauloi joka päivä titi-nalle ym videoiden tahtiin...ilman äitiä. Ei tarvinnut kuin välillä kehua kuinka hienosti laulaa ja tanssii. Ei ole kumpikaan roikkunut lahkeessa marisemassa.

 

Sori mutta tuo ei todellakaan ole oikea tapa kasvattaa lapsia, vaan itse asiassa saattaa olla hyvinkin haitallista lapsen kehitykselle että lapsi jatkuvasti on ns

30min ei ole jatkuvasti. Eikä lapsi ole oman onnensa nojassa, jos äiti katselee hänen tanssiaan ja kehuu välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole erityisen väsynyt, vaikka meillä on vauva.

Siinä vaiheessa, kun mies lähti kolmen viikon vapaansa jälkeen takaisin töihin olin aluksi todella, todella väsynyt sillä en saanut nukuttua yhtenäistä pitkää unta ja/tai levättyä päivällä. Vauvan syöntitahti oli tiheä ja elämä hyvin intensiivistä. Unenpuute väsyttää jo yhden yön jälkeen, saati sitten jos kestää viikkoja, kuukausia, vuosia.

Nyt meillä on aikamoinen lottovoitto, sillä vauva nukkuu tällä hetkellä jo poikkeuksellisen pitkiä unia ja on muutenkin helppo. Saadaan molemmat nukuttua ihan ok unet.

Miten ihmiset, joilla on normaalisti nukkuva vauva ja vilkas taapero oikein pärjäävät ja pysyvät järjissään?

Meillä on 10-vuotiaat ja 12-vuotiaat kaksoset. Ja vielä ollaan ainakin

No pitäiskö kuitenkin vähän miettiä? Lapsiperhe-elämää ja vanhemmuutta mystifioidaan aivan suotta ja sitten ollaan lirissä. Kyllä aikuisen ihmisen pitäisi miettiä, että onko hänellä resursseja omiin valintoihinsa myös niissä tapauksissa, kun homma haastavampi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillon kun itse olin pieni ei olisi tullut kuuloonkaan että vanhempia olisi saanut koko ajan häiritä. Saati hyppiä päällä. Niillä oli paperitöitä, remontteja, pihatöitä ym. tehtävänä ja lasten homma oli pysyä sivussa ja pois tieltä.

Ilmeisesti ennen oli sellainen kasvatustyyli, että vanhempia ja niiden töitä ja lepoa piti kunnioittaa. Ei tietysti sylivauvana, mutta sitten kun ymmärsi puhetta.

 

Älä höpötä:D Sinä et mitenkään voi muistaa, miten olet ihan pienenä vienyt aikuisten aikaa. Alle vuoden ikäinen, joka osaa jo liikkua ainakin kontaten rymyää joka paikkaan, vetää päälleen kaiken mahdollisen, nousee shhvalle, mutta ei osaa tulla kuin pääedellä alas jne. Hirveä vahtiminen koko ajan ja jos olet alle parivuotiaana hypellyt vanhempiesi niskassa, kun ne on löhönneet sohvalla et  muista sellaista. Sitten kun muistikuvia alkaa olla, oll

Ennen vanhaan isommat sisarukset vahti. Miunllakin oli kiusaajasisko, joka pakotettiin raahaamaan minua mukanaan.

Lopun aikaa kököitin ilmeisesti leikkikehässä. Kaikissa lapsuudenkuvissani ainakin istun sellaisessa.

Äiti ei ollut henkisesti ikinä läsnä, eikä isä ainakaan. Jossain tosiaan häälyi taustalla ja puolihuolimattomasti mukakehui jotain ja häipyi taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku aikaisemmin kirjoitti että näytä leikki-ikäinen joka viihtyy itsekseen 30min. No meidän molemmat lapset ovat aina touhunneet omia leikkejään itsekseen. Siis jo vauvana leikkivät jumppalelulla ym ja minä sain rauhassa lukea vaikka lehteä ja juoda kahvit. Poika jo 1v leikki autoilla tuntikausia ja sitten elämään tuli lisäksi Dinot ja Legot ja mamma sai vaan häilyä taustalla ja välillä sain halit ja takaisin leikkimään. Tyttö oli samanlainen ja 3v lähtien teki myös tehtäväkirjoja ja palapelejä. Tyttö myös tanssi ja lauloi joka päivä titi-nalle ym videoiden tahtiin...ilman äitiä. Ei tarvinnut kuin välillä kehua kuinka hienosti laulaa ja tanssii. Ei ole kumpikaan roikkunut lahkeessa marisemassa.

 

Sori mutta tuo ei todellakaan ole oikea tapa kasvattaa lapsia, vaan itse asiassa saattaa olla hyvinkin haitallis

30min ei ole jatkuvasti. Eikä lapsi ole oman onnensa nojassa, jos äiti katselee hänen tanssiaan ja kehuu välillä. 

 Siinäkin vaan pitää äidin nököttää katselemassa ja kehumassa. Sen sijaan että esimerkiksi nukkuisi tai lähtisi joogatunnille.