Mikä siinä lapsiperhe-elämässä oikein väsyttää?

Univelka, päiväkotirumba, jatkuva sairastaminen, koululaisen kanssa iltaisin harrastuksia, vaativa oma ura, jotain haluaisi itsekin harrastaa, lapsille pitää jaksaa olla aidosti läsnä ja tehdä asioita yhdessä, vaikka töiden jälkeen haluaisi vain tuijottaa seinään hiljaa, koirakin tarvitsee lenkkiä ja huomiota, kämppä räjähtää lasten kanssa päivässä kamalaan sotkuun vaikka kuinka ohjaat ja pistät heitä siivoamaan jälkiänsä, pyykkiä on järkyttävä määrä koko ajan, samoin tiskiä..

Kun oli vain mies, minä ja koira, iltaisin oli aina hiljaista, kotona oli siistiä ja töiden jälkeen pystyi päättämään lähteekö harrastamaan vai ottaako rennosti kotona. 

Työn määrä, sairastelut ja se, että käytännössä ei oikein koskaan voi suunnitella, milloni tekee mitäkin, koska aina sattuu jotain yllättävää.

Oma henk koht riesani on myös kaikkitietävät, kaikkeen tunkevat rajattomat sukulaiset.

Päivittäin. 6.30 herätys. Lasten aamupala pöydälle. 7.00 Töihin. 17.00 Kotiin ja kauppaan. 17.30 Ruuan valmistus ja ateriointi. 18.30 Pyykkikoneen ja astianpesukoneen täyttö ja tyhjennys. 19.30 Lasten läksyjen tarkistus ja seuraavan päivän kouluvaatteiden valinta. 20.00 Uusi kauppareissu ja seuraavan lasten koulustapaluun ruuan valmistaminen, koska suursyömäreitä. 22.00 Lapsten iltapesu, nukkumaan meno ja iltasatu. 22.30 Kuivan pyykin viikkaus ja korjaus. Aina aikataulun välissä lasten kanssa oleskelua ja taisteluiden selvittelyä. 

Viikottain. Pölyjen pyyhkiinen ja imurointi.

Kausittain. Ikkunoiden ja lattioiden pesu.

Satunnaisesti, joka usein kuukausittain. Sairaiden lasten hoito. Höyryhengitys, lääkitys, rasvaus, lääkärissä ja sairaalassa käynnit.

Mutta kuten aviomies sanoo, ei kolmen lapsen kanssa olisi paljon työtä, mikäli en olisi perfektionisti.  Jokin asia pitäisi siis jättää. Lattian pesu se ei voi olla, koska sen tekemättä jättämisestä kerran huomautettiin vieraille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi vaan mennä sohvalle pitkäkseni kun lapset on kotona. Ne kyselee koko ajan jotain, hyppii päällä, haluaa syliin, oho maitopurkki kaatui lattialle, housuun tuli pissaa... parempi kun ei edes yritä levätä. 

No tätä en ymmärrä alkuunkaan! Eikö lapsille voi laittaa lempiohjelmaa pyörimään vaikka puoleksi tunniksi, pillimehut / smoothie kouraan ja itse vaikka makkariin lepäämään. 

Ei meidän lapsia ainakaan mitään telkkarin tuijotukset kiinnosta.

Eikä sulla riitä kapasiteetti laittaa niille jotain muuta puuhaa, jonka parissa viihtyvät edes 30min?

Kaikki pienet lapset ei viihdy yksikseen. Omani oli sellainen, joten alle kouluikäisenä tarvitsi läsnäoloa koko ajan. Nykyään jo alakoululainen, eikä äiti enää kiinnosta. Ei tosin nykyäänkään viihdy yksin, mutta kavereita on paljon.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten ollaan syyllistämässä kuinka ennen vanhaan lapset kasvatettiin paremmin. Unohdetaan mainita ne lukuisat kuolemat ja loukkaantumiset. 

Ei taidettu viitata mihinkään 1920-lukuun. Ei lapsia 80-90-luvulla kuollut yhtään sen enempää kuin nykyisinkään. 

Ei 80-90-luvuillakaan alle 3- vuotiaita jätetty itsekseen. Ja nimenomaan tuon ikäisiä tarkoitetaan, kun puhutaan siitä, että lapset tarvitsee koko ajan jotain ja se väsyttää.

Lapsiperhearki on ketjun aihe. Lapsiperhearki ei lopu siihen, kun lapsi täyttää 3v. 

Joo, mutta täytyy tajuta, että jos joku valittaa vaipoista ja imetyksestä, niin ei sillä tarkoiteta sitä koko aikaa mitä lapset asuvat kotona. Ei tässä kukaan varmaankaan kouluikäisten vahtimisesta valittanutkaan.

En koe, että pikkulapsiaika olisi ollut mitenkään erityisen rankkaa. Meillä on yksi lapsi ja puolison kanssa jaettiin päiväkotikuskaukset ja kotityöt ja otettiin molemmat säännöllisesti vapaailtoja itselle. Lapsi tykkäsi leikkiä itsekseenkin ja esim. viikonloppuaamuisin meni katsomaan telkkaria ja riitti, että jompikumpi vanhemmista köllötti vieressä. Ihanaa aikaa sekin oli, niin kuin on ollut kaikki aika lapsen kanssa. En sitten tiedä, onko suurin ero siinä, jos on monta pientä lasta samaan aikaan - silloin varmaan onkin rankkaa, mutta nämä nyt ovat taas niitä valintoja...

Vierailija kirjoitti:

Päivittäin. 6.30 herätys. Lasten aamupala pöydälle. 7.00 Töihin. 17.00 Kotiin ja kauppaan. 17.30 Ruuan valmistus ja ateriointi. 18.30 Pyykkikoneen ja astianpesukoneen täyttö ja tyhjennys. 19.30 Lasten läksyjen tarkistus ja seuraavan päivän kouluvaatteiden valinta. 20.00 Uusi kauppareissu ja seuraavan lasten koulustapaluun ruuan valmistaminen, koska suursyömäreitä. 22.00 Lapsten iltapesu, nukkumaan meno ja iltasatu. 22.30 Kuivan pyykin viikkaus ja korjaus. Aina aikataulun välissä lasten kanssa oleskelua ja taisteluiden selvittelyä. 

Viikottain. Pölyjen pyyhkiinen ja imurointi.

Kausittain. Ikkunoiden ja lattioiden pesu.

Satunnaisesti, joka usein kuukausittain. Sairaiden lasten hoito. Höyryhengitys, lääkitys, rasvaus, lääkärissä ja sairaalassa käynnit.

Mutta kuten aviomies sanoo, ei kolmen lapsen kanssa olisi paljon työtä, mikäli en olisi perfektionisti.  Jokin asia pitäisi siis jättää. Lattian pesu se e

Miksi ihmeessä ravaat päivittäin kaupassa kahdesti? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi vaan mennä sohvalle pitkäkseni kun lapset on kotona. Ne kyselee koko ajan jotain, hyppii päällä, haluaa syliin, oho maitopurkki kaatui lattialle, housuun tuli pissaa... parempi kun ei edes yritä levätä. 

No tätä en ymmärrä alkuunkaan! Eikö lapsille voi laittaa lempiohjelmaa pyörimään vaikka puoleksi tunniksi, pillimehut / smoothie kouraan ja itse vaikka makkariin lepäämään. 

Ei meidän lapsia ainakaan mitään telkkarin tuijotukset kiinnosta.

Eikä sulla riitä kapasiteetti laittaa niille jotain muuta puuhaa, jonka parissa viihtyvät edes 30min?

Kaikki pienet lapset ei viihdy yksikseen. Omani oli sellainen, joten alle kouluikäisenä tarvitsi l

Viihty ne, kun niitä ei totuta siihen, että voivat pomottaa miten lystäävät. Lapsi ei TARVITSE jatkuvaa kyhnäämistä, vaan aikuinen luo lapselle mielikuvan tarpeesta jättämällä rajat asettamatta. Lapsi ei mene rikki, jos hänelle sanoo esim. "Nyt äiti laittaa ruokaa ja sinä leikit omassa huoneessasi". 

Vierailija kirjoitti:

Päivittäin. 6.30 herätys. Lasten aamupala pöydälle. 7.00 Töihin. 17.00 Kotiin ja kauppaan. 17.30 Ruuan valmistus ja ateriointi. 18.30 Pyykkikoneen ja astianpesukoneen täyttö ja tyhjennys. 19.30 Lasten läksyjen tarkistus ja seuraavan päivän kouluvaatteiden valinta. 20.00 Uusi kauppareissu ja seuraavan lasten koulustapaluun ruuan valmistaminen, koska suursyömäreitä. 22.00 Lapsten iltapesu, nukkumaan meno ja iltasatu. 22.30 Kuivan pyykin viikkaus ja korjaus. Aina aikataulun välissä lasten kanssa oleskelua ja taisteluiden selvittelyä. 

Viikottain. Pölyjen pyyhkiinen ja imurointi.

Kausittain. Ikkunoiden ja lattioiden pesu.

Satunnaisesti, joka usein kuukausittain. Sairaiden lasten hoito. Höyryhengitys, lääkitys, rasvaus, lääkärissä ja sairaalassa käynnit.

Mutta kuten aviomies sanoo, ei kolmen lapsen kanssa olisi paljon työtä, mikäli en olisi perfektionisti.  Jokin asia pitäisi siis jättää. Lattian pesu se e

Olisi kiinnostavaa millainen on isämiehen päivä tässä perheessä? Taitaa olla paljon kevyempi setti?? Perfektionismi on selviytymismekanismi, toivottavasti saat siihen ammattiapua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten ollaan syyllistämässä kuinka ennen vanhaan lapset kasvatettiin paremmin. Unohdetaan mainita ne lukuisat kuolemat ja loukkaantumiset. 

Ei taidettu viitata mihinkään 1920-lukuun. Ei lapsia 80-90-luvulla kuollut yhtään sen enempää kuin nykyisinkään. 

Ei 80-90-luvuillakaan alle 3- vuotiaita jätetty itsekseen. Ja nimenomaan tuon ikäisiä tarkoitetaan, kun puhutaan siitä, että lapset tarvitsee koko ajan jotain ja se väsyttää.

Lapsiperhearki on ketjun aihe. Lapsiperhearki ei lopu siihen, kun lapsi täyttää 3v. 

Joo, mutta täytyy tajuta, että jos joku valittaa vaipoista ja imetyksestä, niin ei sillä tarkoiteta sitä koko aikaa mitä lap

Yritä tajuta, että jokainen kirjoittaa omista lähtökohdistaan käsin. Ei ole määritelty, että puhutaan vain vaipoista ja imetyksestä. On siinä koululaisarjessakin omat uuvuttavat puolensa. 

Viihty ne, kun niitä ei totuta siihen, että voivat pomottaa miten lystäävät. Lapsi ei TARVITSE jatkuvaa kyhnäämistä, vaan aikuinen luo lapselle mielikuvan tarpeesta jättämällä rajat asettamatta. Lapsi ei mene rikki, jos hänelle sanoo esim. "Nyt äiti laittaa ruokaa ja sinä leikit omassa huoneessasi". 

On aika normaalia, että lapsi haluaa olla vanhempiensa kanssa,jos ovat päivän päivähoidossa. Ja hänellä on oikeuskin haluta sitä.

Mä jäin kuopuksen raskauden aikaan yksinhuoltajaksi. Oli omakotitalo, koira ja ala-asteikäinen esikoinen, jolla omat ongelmansa. Ei ollut isovanhempia tai ystäviä, jotka olisivat tulleet apuun. Mutta en mä kyllä osannut odottaakaan, että joku muu olisi tullut pyörittämään mun perhe-elämää. En kyllä varmaan olisi ottanut edes apua vastaan, vaikka olisi tarjottu. 

Ensimmäiset kuukauden kuopuksen syntymän jälkeen oli (tai ensimmäinen vuosi) oli aika rankka, kun synnytys meni ihan p*rsiilleen ja meinattiin molemmat kuolla. Itselle tuli tosi pahat vauriot ja niistä toipuminen vei reilun vuoden. Tai toipuminen ja toipuminen, ei niistä kaikista koskaan palaudu.

Mutta ei mulla ollut vaihtoehtoja. Enkä silti koe, että olisi ollut mitenkään erityisemmän rankaa, kun eli vain päivä kerrallaan. Ja vaikka esikoisen aikaan oli puoliso, niin käytännössä silloinkin pyöritin kaiken yksin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi vaan mennä sohvalle pitkäkseni kun lapset on kotona. Ne kyselee koko ajan jotain, hyppii päällä, haluaa syliin, oho maitopurkki kaatui lattialle, housuun tuli pissaa... parempi kun ei edes yritä levätä. 

No tätä en ymmärrä alkuunkaan! Eikö lapsille voi laittaa lempiohjelmaa pyörimään vaikka puoleksi tunniksi, pillimehut / smoothie kouraan ja itse vaikka makkariin lepäämään. 

Ei meidän lapsia ainakaan mitään telkkarin tuijotukset kiinnosta.

Eikä sulla riitä kapasiteetti laittaa niille jotain muuta puuhaa, jonka parissa viihtyvät edes 30min?

Kaikki pienet lapset ei viihdy yksikseen. Omani oli sellainen, joten alle kouluikäisenä tarvitsi l

Ei tarvinut. Sinä vain et osannut katkaista napanuoraa ja helikopteroit lapsestasi omaa läheisriippuvuttasi palvelevan minuuden jatkeesi. Uskalsit päästää irti vasta, kun oli pakko eli kouluiässä. 

Vierailija kirjoitti:

Viihty ne, kun niitä ei totuta siihen, että voivat pomottaa miten lystäävät. Lapsi ei TARVITSE jatkuvaa kyhnäämistä, vaan aikuinen luo lapselle mielikuvan tarpeesta jättämällä rajat asettamatta. Lapsi ei mene rikki, jos hänelle sanoo esim. "Nyt äiti laittaa ruokaa ja sinä leikit omassa huoneessasi". 

 

On aika normaalia, että lapsi haluaa olla vanhempiensa kanssa,jos ovat päivän päivähoidossa. Ja hänellä on oikeuskin haluta sitä.

On myös täysin normaalia asettaa rajat. Vanhempien kanssa oleminen ei tarkoita sitä, että pitää olla liimautuneena yhteen kaikki aika kotona. Eikä se varsinakaan tarkoita sitä, että lapsen pitää saada kaikki mitä hän haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Päivittäin. 6.30 herätys. Lasten aamupala pöydälle. 7.00 Töihin. 17.00 Kotiin ja kauppaan. 17.30 Ruuan valmistus ja ateriointi. 18.30 Pyykkikoneen ja astianpesukoneen täyttö ja tyhjennys. 19.30 Lasten läksyjen tarkistus ja seuraavan päivän kouluvaatteiden valinta. 20.00 Uusi kauppareissu ja seuraavan lasten koulustapaluun ruuan valmistaminen, koska suursyömäreitä. 22.00 Lapsten iltapesu, nukkumaan meno ja iltasatu. 22.30 Kuivan pyykin viikkaus ja korjaus. Aina aikataulun välissä lasten kanssa oleskelua ja taisteluiden selvittelyä. 

Viikottain. Pölyjen pyyhkiinen ja imurointi.

Kausittain. Ikkunoiden ja lattioiden pesu.

Satunnaisesti, joka usein kuukausittain. Sairaiden lasten hoito. Höyryhengitys, lääkitys, rasvaus, lääkärissä ja sairaalassa käynnit.

Mutta kuten aviomies sanoo, ei kolmen lapsen kanssa olisi paljon työtä, mikäli en olisi perfektionisti.  Jokin asia pitäisi siis jättää. Lattian pesu se e

Järkkyä suorittamista. :D

Jos sulla oikeasti on koululaisia, niin miksi ne eivät tee aamu- ja välipaloja itse? Tai valitse itse vaatteitaan? Tai pyyhi esim. niitä pölyjä, laita pyykkiä tai tyhjennä tiskikonetta? Meillä 10-vuotias tekee näitä kaikkia. Ja lisäksi siivoaa lattioita niin, että saa robotti-imurin laitettua päälle. Koululaisen kanssa on ihan turha uupua. Omaa hölmöyttä, jos ei laita kouluikäistä lasta hoitamaan osuutta kotitöistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viihty ne, kun niitä ei totuta siihen, että voivat pomottaa miten lystäävät. Lapsi ei TARVITSE jatkuvaa kyhnäämistä, vaan aikuinen luo lapselle mielikuvan tarpeesta jättämällä rajat asettamatta. Lapsi ei mene rikki, jos hänelle sanoo esim. "Nyt äiti laittaa ruokaa ja sinä leikit omassa huoneessasi". 

 

On aika normaalia, että lapsi haluaa olla vanhempiensa kanssa,jos ovat päivän päivähoidossa. Ja hänellä on oikeuskin haluta sitä.

On myös täysin normaalia asettaa rajat. Vanhempien kanssa oleminen ei tarkoita sitä, että pitää olla liimautuneena yhteen kaikki aika kotona. Eikä se varsinakaan tarkoita sitä, että lapsen pitää saada kaikki mitä hän haluaa. 

Milloin se vanhempi sitten on sen lapsen kanssa, jos illallakin lapsen pitää olla omassa huoneessaan?

Vierailija kirjoitti:

Viihty ne, kun niitä ei totuta siihen, että voivat pomottaa miten lystäävät. Lapsi ei TARVITSE jatkuvaa kyhnäämistä, vaan aikuinen luo lapselle mielikuvan tarpeesta jättämällä rajat asettamatta. Lapsi ei mene rikki, jos hänelle sanoo esim. "Nyt äiti laittaa ruokaa ja sinä leikit omassa huoneessasi". 

 

On aika normaalia, että lapsi haluaa olla vanhempiensa kanssa,jos ovat päivän päivähoidossa. Ja hänellä on oikeuskin haluta sitä.

Niin? Miksi luulet, että noin 30min leikkiaika omassa huoneessa estää vanhempien kanssa olemisen? Ainakin meillä yhdessäolo on paljon antoisampaa, kun se hoidetaan ruuanlaiton jälkeen eikä kesken ruuanlaiton, jolloin lapsi ei saa 100% huomioita. Kun ruoka on laitettu ja syöty, on aikaa olla 100% läsnä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viihty ne, kun niitä ei totuta siihen, että voivat pomottaa miten lystäävät. Lapsi ei TARVITSE jatkuvaa kyhnäämistä, vaan aikuinen luo lapselle mielikuvan tarpeesta jättämällä rajat asettamatta. Lapsi ei mene rikki, jos hänelle sanoo esim. "Nyt äiti laittaa ruokaa ja sinä leikit omassa huoneessasi". 

 

On aika normaalia, että lapsi haluaa olla vanhempiensa kanssa,jos ovat päivän päivähoidossa. Ja hänellä on oikeuskin haluta sitä.

On myös täysin normaalia asettaa rajat. Vanhempien kanssa oleminen ei tarkoita sitä, että pitää olla liimautuneena yhteen kaikki aika kotona. Eikä se varsinakaan tarkoita sitä, että lapsen pitää saada kaikki mitä hän haluaa. 

Milloin se vanhempi sitten on sen lapsen kanssa, jos illallakin lapsen pitää olla omassa huoneessaan?

Teilläkö ruokailu kestää koko illan? Eikä ikinä ole vapaapäiviä tai lomaa?

Jatkuva kova meno. Koko ajan pitää olla keksimässä tekemistä, tai hypitään pitkin seiniä. Tuntuu lapsettomasta ettei tuo nyt voi olla niin iso juttu, mutta on se. Sen väsymyksen seurauksena myös avioliitto muuttuu ja etenkin seksielämä. Se on tabu aihe, eikä näin saisi sanoa, mutta siitä tulee ihan paskaa. Väsyneitä pikapanoja ja niitäkin harvoin. Parisuhteen liima väljähtyy ja se taas aiheuttaa omat jatkoseuraamuksensa. Ero on vielä paskempi diili. Vuoroisäksi ja -äidiksi alkaminen, uusioperhehelvetti, rahojen tiukentuminen jne. saa vielä kaiken kertomani kertaa kolme tai neljä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viihty ne, kun niitä ei totuta siihen, että voivat pomottaa miten lystäävät. Lapsi ei TARVITSE jatkuvaa kyhnäämistä, vaan aikuinen luo lapselle mielikuvan tarpeesta jättämällä rajat asettamatta. Lapsi ei mene rikki, jos hänelle sanoo esim. "Nyt äiti laittaa ruokaa ja sinä leikit omassa huoneessasi". 

 

On aika normaalia, että lapsi haluaa olla vanhempiensa kanssa,jos ovat päivän päivähoidossa. Ja hänellä on oikeuskin haluta sitä.

On myös täysin normaalia asettaa rajat. Vanhempien kanssa oleminen ei tarkoita sitä, että pitää olla liimautuneena yhteen kaikki aika kotona. Eikä se varsinakaan tarkoita sitä, että lapsen pitää saada kaikki mitä hän haluaa. 

Milloin se vanhempi sitten on sen lapsen kanssa, jos illallakin lapsen pitää olla omassa huoneessaan?

Oisko vaikka sen ruuanlaiton jälkeen? Aika harvassa perheessä päivällisen valmistaminen kestää tuntikausia. Tyypillisesti ruoka syödään 17-18 maissa ja sitten on vielä hyvin aikaa olla vanhempien kanssa. Johan se yhdessäolo alkaa kun istutaan saman pöydän ääreen ja jutellaan syömisen lomassa.