Miten auttaa traumojen takia elämänhalunsa menettänyttä, joka ei enää jaksa ottaa apua vastaan?

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kuin jokunen muukin. Ap:n mies on päättänyt uhriutua, eikä mikään mitä ap tekee saa häntä kääntymään avun puoleen, ellei hän itse sitä halua.

Ja ap on tilanteen mahdollistaja. Ymmärrän ap:n hyväsydämisyyttä, empaattisuutta ja halua auttaa. Mutta selvästi mies käyttää ap:n ominaisuuksia hyväkseen ja jatkaa muuttumatonta tilannetta, koska ap:n hyysäyksen alla se on mahdollista. Ja tämän seurauksena mies vain kuluttaa ap:tä, ja mitään hyvää tilanteesta ei seuraa kummallekaan.

Lähde ap kävelemään. Tulet huomaamaan, että mies pärjää oikein mainiosti, vaikka et ole hänen asioitaan hoitamassa. Ja jos ei pärjää, niin sitten hän herää hakemaan apua.

Kiitos tästä näkemyksestä, tästä onkin moni puhunut. Tilanne on miehellä ollut sama ainakin jo 20 vuotta ennen sitä kun mä häneen tutustuin. En mä ole kovinkaan pitkään ollut mitään mahdollistamassa, jos niin olen tehnyt, enkä mä hänen arjessaan pyöri. 

Hän on sanonut, että ensimmäistä kertaa elämässä hänellä on elämässä ihminen, joka haluaa hänelle näin vilpittömästi hyvää. Ja että tässä jos missä olisi tilanne, että hänellä olisi edellytykset tuosta nousta. Mut siitä huolimatta tuntee olevansa tonnin painon alla ja täysin halvaantunut henkisesti. Suree sitä, että tällainen tilaisuus annetaan lahjaksi, ja hän ei kykene sitä ottamaan vastaan. On yksinkertaisesti ihan rikki. 

Ap

Up..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kuin jokunen muukin. Ap:n mies on päättänyt uhriutua, eikä mikään mitä ap tekee saa häntä kääntymään avun puoleen, ellei hän itse sitä halua.

Ja ap on tilanteen mahdollistaja. Ymmärrän ap:n hyväsydämisyyttä, empaattisuutta ja halua auttaa. Mutta selvästi mies käyttää ap:n ominaisuuksia hyväkseen ja jatkaa muuttumatonta tilannetta, koska ap:n hyysäyksen alla se on mahdollista. Ja tämän seurauksena mies vain kuluttaa ap:tä, ja mitään hyvää tilanteesta ei seuraa kummallekaan.

Lähde ap kävelemään. Tulet huomaamaan, että mies pärjää oikein mainiosti, vaikka et ole hänen asioitaan hoitamassa. Ja jos ei pärjää, niin sitten hän herää hakemaan apua.

Kiitos tästä näkemyksestä, tästä onkin moni puhunut. Tilanne on miehellä ollut sama ainakin jo 20 vuotta ennen sitä kun mä häneen tutustuin. En mä ole kovinkaan pitkään ollut mitään mahdollistamassa, jos niin olen tehnyt, enkä mä hänen arjessaan pyöri. 

Hän on sanonut, että ensimmäistä kertaa elämässä hänellä on elämässä ihminen, joka haluaa hänelle näin vilpittömästi hyvää. Ja että tässä jos missä olisi tilanne, että hänellä olisi edellytykset tuosta nousta. Mut siitä huolimatta tuntee olevansa tonnin painon alla ja täysin halvaantunut henkisesti. Suree sitä, että tällainen tilaisuus annetaan lahjaksi, ja hän ei kykene sitä ottamaan vastaan. On yksinkertaisesti ihan rikki. 

Ap

Et sinä mitään ole mahdollistanut. Olen ollut samankaltaisessa, yhtä toivottomassa tilassa kuin ystäväsi nyt kymmenen vuotta eikä siihen ole mitenkään vaikuttanut se, onko ympärillä häärännyt "pelastajia" vai ei. No, paremmin voin, kun ei ole enää ketään nalkuttamassa, että pitää olla jotain, mitä en ole, tehdä asioita, joihin en kykene ja välittää elämästä, kun en välitä. Ole vain ystävänä ystävällesi stressaamatta, että sun pitäisi korjata hänen tilanteensa. Voi olla, että jos hän tulee hyväksytyksi juuri niin rikkonaisena kuin on, alkaakin sitä kautta nähdä oman arvonsa ja haluaa vielä elää. Tai sitten ei, en odottaisi mitään. Voin kuvitella, että 20 vuotta kärsittyään ja alkoholisoiduttuaan olo on toivoton. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän jaksaa välittää tai yrittää, kun niin monet mahdollisuudet elämässä on jo menetetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kuin jokunen muukin. Ap:n mies on päättänyt uhriutua, eikä mikään mitä ap tekee saa häntä kääntymään avun puoleen, ellei hän itse sitä halua.

Ja ap on tilanteen mahdollistaja. Ymmärrän ap:n hyväsydämisyyttä, empaattisuutta ja halua auttaa. Mutta selvästi mies käyttää ap:n ominaisuuksia hyväkseen ja jatkaa muuttumatonta tilannetta, koska ap:n hyysäyksen alla se on mahdollista. Ja tämän seurauksena mies vain kuluttaa ap:tä, ja mitään hyvää tilanteesta ei seuraa kummallekaan.

Lähde ap kävelemään. Tulet huomaamaan, että mies pärjää oikein mainiosti, vaikka et ole hänen asioitaan hoitamassa. Ja jos ei pärjää, niin sitten hän herää hakemaan apua.

Kiitos tästä näkemyksestä, tästä onkin moni puhunut. Tilanne on miehellä ollut sama ainakin jo 20 vuotta ennen sitä kun mä

Juuri näin. Tämä oli hieno kommentti.

Ei ole kyse siitä mitä useimmat näkevät "apuna" eli nämä jotka puhuvat mahdollistamisesta, eivät varmaan ymmärrä mistä on kyse.

Kyse on juuri siitä, että ihminen on rikki, sielu on palasina, ja siitä voi eheytä niin että pystyy vahvistumaan ja itse sitten edetä ja ottaa sitä "apua" ym vastaan, kunhan ensin kokee rakkautta. Se ihmisen on alumpeein rikkonut, rakkaudettomuus. Eli niin kauan ei ulkoinen apu ja toivon herättely auta mitään, jos ihminen kokee olevansa arvoton, ei ole mitään kykyä rakastaa itseään, miksi rakastaisi, jos ei kukaan muukaan ole koskaan välittänyt, ei edes tiedä miltä se tuntuu, miten sitä voisi kuvitella.

Eli tuo, että joku hyväksyy juuri niin rikkinäisenä kuin on, on se avain.

T. Samaa polkua käyvä. Ei auttaneet avut eikä tuet. Vasta kun olen löytänyt ihnisen kenen edessä uskallan olla juuri niin haavoittuva ja viallimen ja rikki, kuin olen. On muutos nytkähtänyt käyntiin. Ja tästä vasta näen että tie voi edes alkaa. Tähän asti kaikki on ollut pelkkää kärsimystä. Nyt jo voin välillä puhua sanasta "toivo". "Apu" ja konkreettiset asiat ovat vielä aika abrstrakteja asioota, kunhan ensin avaan tämän sisäisen pommini ja katsin mitä on jäljellä.

Ihmisillä on erilaiset näkemykset ja mielipiteet sen mukaan mitä reittiä on itse kulkenut. Hyviä näkökulmia voi tulla jokaiselta, mutta kaikki neuvot eivät sovi kaikkiin tilanteisiin.

Toki sinun pitää kuunnella omia voimavarojasi jao lla rehellinen myös itsellesi tässä suhteessa. Ja rehellimen myös hänelle, sillä hän kyllä aistii sen, jimos koet hänet riippakiveksi, joten ennemmin sano suoraan, ennen kuin alat katkeroitumaan jolloin kaikenlainen "apu" voi kääntyä tilannetta vastaan.

Eli aitous, läsnäolo, raadollimen rehellisyys, puolin ja toisin. Niillä pääsee aina eteenpäin, vaikkei matka taittuisikaan, jos ymmärrät mitä tarkoitan. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyväsydäminen ihminen ei ihan oikeasti puhuisi tuolla tavalla itsensä päättämisestä läheisille ja näin pakottaisi omaa pahaa oloa muille. 

Kuulostaa siltä että hän käyttää sua emotionaalisena terapeuttina eika itse anna mitään takaisin. Sinun pitää hyysata ja auttaa ja hän vaan voi olla kun lapsuuden trauma. Miksi hän muuttaisi tilannettaan kun olet ruvennut hänen henkilökohtaiseksi avustajaksi?

Olin itse samanlaisessa tilanteessa. Ikinä sitä virhetta uudelleen tee. 

Jokseenkin outo ajatus, että hyväsydäminen ihminen ei voisi kärsiä mielenterveysongelmista ja traumoista menettäen kaiken toivonsa. 

Hyväsydämiset ihmiset niistä yleensä kärsivät. Mulqvistit eivät juuri koskaan. Ehkäpä ap: n ystävän kannattaa uudelleen kouluttaa itsensä kusipääksi niin elämänlaatu paranee. Pääseekö sinulle oppisopimukseen?

Vierailija kirjoitti:

Pääseekö terapiaan edes jos on alkoholisti ja juo säännöllisesti? 

Eikö terapiaan pääseminen ole lähinnä maksukyvystä kiinni?

Vierailija kirjoitti:

Jokaiselle tiedoksi. 

Jos kuka tahansa kertoo haluavansa tehdä itselleen pahaa niin ainoa oikea ratkaisu on soittaa hätäkeskukseen, kertoa että henkilö aikoo tehdä jotain itselleen ja antaa heidän hoitaa tilanne. Ja joka kerta kun tulee maininta niin soitto hätäkeskukseen. 

Itsensä satuttamisesta puhuminen on hätähuuto ja siihen voi vastata vain ammattilaiset. Älä jää odottamaan vaan toimi heti. Mitä enemmän soittoja sitä todennäköisemmin että vievät hoitoon. 

Oikea tapa on kunnioittaa toisen tahtoa. Kommunismi ei ole koskaan parantanut ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kuin jokunen muukin. Ap:n mies on päättänyt uhriutua, eikä mikään mitä ap tekee saa häntä kääntymään avun puoleen, ellei hän itse sitä halua.

Ja ap on tilanteen mahdollistaja. Ymmärrän ap:n hyväsydämisyyttä, empaattisuutta ja halua auttaa. Mutta selvästi mies käyttää ap:n ominaisuuksia hyväkseen ja jatkaa muuttumatonta tilannetta, koska ap:n hyysäyksen alla se on mahdollista. Ja tämän seurauksena mies vain kuluttaa ap:tä, ja mitään hyvää tilanteesta ei seuraa kummallekaan.

Lähde ap kävelemään. Tulet huomaamaan, että mies pärjää oikein mainiosti, vaikka et ole hänen asioitaan hoitamassa. Ja jos ei pärjää, niin sitten hän herää hakemaan apua.

Kiitos tästä näkemyksestä, tästä onkin moni puhunut. Tilanne on miehellä ollut sama ainakin jo 20 vuotta ennen sitä kun mä häneen tutustuin. En mä ole kovinkaan pitkään ol

Nuohan on ihan tyypillisiä hyväksikäyttäjän puheita.

Ei ole kyse siitä mitä useimmat näkevät "apuna" eli nämä jotka puhuvat mahdollistamisesta, eivät varmaan ymmärrä mistä on kyse

Oletpa ylimielinen. Ai että muut eivät ymmärrä mistä on kyse. Kyllä täällä maailmassa kuule muutkin ymmärtävät asioita. Jotkut jopa paremmin kuin sinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä kuin jokunen muukin. Ap:n mies on päättänyt uhriutua, eikä mikään mitä ap tekee saa häntä kääntymään avun puoleen, ellei hän itse sitä halua.

Ja ap on tilanteen mahdollistaja. Ymmärrän ap:n hyväsydämisyyttä, empaattisuutta ja halua auttaa. Mutta selvästi mies käyttää ap:n ominaisuuksia hyväkseen ja jatkaa muuttumatonta tilannetta, koska ap:n hyysäyksen alla se on mahdollista. Ja tämän seurauksena mies vain kuluttaa ap:tä, ja mitään hyvää tilanteesta ei seuraa kummallekaan.

Lähde ap kävelemään. Tulet huomaamaan, että mies pärjää oikein mainiosti, vaikka et ole hänen asioitaan hoitamassa. Ja jos ei pärjää, niin sitten hän herää hakemaan apua.

Kiitos tästä näkemyksestä, tästä onkin moni puhunut. Tilanne on miehellä ollut sama ainakin jo 20 vuotta ennen sitä kun mä

Mitä meinaat että tyypillisiä hyväksikäyttäjän puheita?

Traumasta toipuminen on todella, todella raskasta. Kerron sen kokemuksesta. On olemassa tosi monia eri terapiamuotoja, ja ehkä somaattinen terapia voisi toimia hänen kohdallaan? Se on siis vähemmän sellaista, että puhutaan asioista, ja enemmän kehon tuntemuksiin ja tekemiseen keskittyvää, hermoston parantamista. Somatic trauma therapy tms. voisit googlata.

Lupaa hänelle viinapullo palkaksi, jos suostuu menemään lääkäriin/terapiaan.

Vierailija kirjoitti:

Mies pyörittelee samoja muistoja ja tunteita vuosikymmenestä toiseen, se on meidän länsimaalaisten tapa. Tämä on kliseistä ja vanhentunutta populaaripsykologiaa, mutta meditointi ja nykyhetkeen juurtuminen auttaisi tunteiden ja ajatusten hyväksymisessä. Tosin se, että hänet saisi kiinnostumaan itämaisesta henkisyydestä lienee täysin mahdotonta. Nimittäin asioiden suosittelu ihmisille ajaa heidät vain kauemmaksi suositelluista asioista, koska silloin ihmiselle tulee olo, että joku muu ohjaa häntä. Senkin vuoksi ihmisten auttaminen on erittäin vaikea tehtävä. Jos ihminen pyytää apua itse, niin vain silloin hän uskoo suositteluita, koska hän on niitä itse pyytänyt.

Minulla siis ei ole mitään hyvää vinkkiä, en tiedä miten ihmisiä autetaan. Kunhan kirjoitin tällaisen tekstin ja lähetin sen.

Traumakokemukset voivat aiheuttaa painajaisia vuosienkin jälkeen. Näin trauma pysyy mielessä vaikkei sitä tietoisesti ajattelisi. Alitajunta kuitenkin tuottaa materiaalia siitä.

Traumoista voi myös jäädä fobioita tai lievempiä pelkotiloja joista on vaikea päästä eroon ja nekin tuovat alkuperäisen trauman mieleen.

Minulla on tällainen trauman aiheuttama paha fobia joka häiritsee jokapäiväistä elämää. Painajaisia näen edelleen vaikka aikaa pahoista tapahtumista on mennyt pari vuosikymmentä . Itsesääliä tai negaatioissa rypemistä en harrasta. Muistutuksia menneestä tulee vaikken haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Traumasta toipuminen on todella, todella raskasta. Kerron sen kokemuksesta. On olemassa tosi monia eri terapiamuotoja, ja ehkä somaattinen terapia voisi toimia hänen kohdallaan? Se on siis vähemmän sellaista, että puhutaan asioista, ja enemmän kehon tuntemuksiin ja tekemiseen keskittyvää, hermoston parantamista. Somatic trauma therapy tms. voisit googlata.

Kiitos, tutustun tähän! 

Ap

Itte ku suunnittelin itsaria en kertonu kellekään. Koska koin että ne ei voi auttaa. Toisaalta se teki mut yksinäiseksi kun en voinut kertoa, häpeän ja juuri tuon takia, että ei saa muita kuormittaa. No, nykyään soitan mieli.rylle jos on sellasii ajatuksii. Kyllä ne on hyvä jollekin puhua!!! Helpottaa  kun sanoo ne ajatukset ääneen.

Rakkaus auttaa jaksamaan. 

Joillekin riittää maallinen. 

Toisille taivaallinen. 

Olen miettinyt, että mikä on se tekijä, mikä erottaa ne ns. selviytyjät ja ne, jotka eivät halua edes yrittää. Tiedän monia mt-kuntoutujia, jotka ovat siinä sairauden kierteessä ja uskossa, että eivät voi päästä eteenpäin. Eivät halua ottaa vastaan apua eivätkä suostu kokeilemaan mitään. Sitten taas tiedän myös traumataustaisia ihmisiä, jotka ovat lapsuuden traumoista huolimatta päässeet elämässä eteenpäin ja ainakin jotenkin normiarkeen kiinni. Tämä on ollut pitkälti kiinni heidän sitkeydestään ja halustaan päästä eteenpäin. Mutta noin ylipäänsä, jos ihminen on vielä työelämässä kiinni, niin silloin hänen toimintakykynsä on vielä kohtalaisen hyvä, ja se on hyvä merkki. Erityisen tärkeää masentuneelle, ahdistuneelle on pitää kiinni tietystä päivärytmistä ja rutiineista. Lopuksi sanoisin vielä, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Monet mielen sairaudet tasaantuvat iän myötä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut about tuossa jamassa, ja olisin ollut onnellinen jos minulla olisi ollut elämässä ihminen joka haluaa auttaa. Ei ollut, mut kenties sattumien kautta pääsin takaisin elämään.

Minkälaista apua olisit häneltä pyytänyt?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut about tuossa jamassa, ja olisin ollut onnellinen jos minulla olisi ollut elämässä ihminen joka haluaa auttaa. Ei ollut, mut kenties sattumien kautta pääsin takaisin elämään.

Minkälaista apua olisit häneltä pyytänyt?

Nimenomaan terapeutin etsintään ja siihen byrokratiaan. Kaikki asioiden hoitaminen oli ihan ylivoimaista. 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt, että mikä on se tekijä, mikä erottaa ne ns. selviytyjät ja ne, jotka eivät halua edes yrittää. Tiedän monia mt-kuntoutujia, jotka ovat siinä sairauden kierteessä ja uskossa, että eivät voi päästä eteenpäin. Eivät halua ottaa vastaan apua eivätkä suostu kokeilemaan mitään. Sitten taas tiedän myös traumataustaisia ihmisiä, jotka ovat lapsuuden traumoista huolimatta päässeet elämässä eteenpäin ja ainakin jotenkin normiarkeen kiinni. Tämä on ollut pitkälti kiinni heidän sitkeydestään ja halustaan päästä eteenpäin. Mutta noin ylipäänsä, jos ihminen on vielä työelämässä kiinni, niin silloin hänen toimintakykynsä on vielä kohtalaisen hyvä, ja se on hyvä merkki. Erityisen tärkeää masentuneelle, ahdistuneelle on pitää kiinni tietystä päivärytmistä ja rutiineista. Lopuksi sanoisin vielä, että niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Monet mielen sairaudet tasaantuvat iän myötä. 

Tätä olen minäkin monesti miettinyt. Muutamia hirvittävistä asioista selviytyneitä lähipiirissä, ja jotenkin vaikuttaa että heillä on synnynnäisesti sellainen mieli, että kestävät vastoinkäymisiä paremmin. Eivät ole kovin herkkiä. Toiset on tosi herkkiä, ja kaikki asiat vaikuttaa voimakkaammin.