65-75-vuotiaat eläkeläiset ovat Suomen varakkain ikäryhmä ja eläkeläistalouksissa on jo lähes puolet koko maan varallisuudesta
"65-75-vuotiaat eläkeläiset ovat Suomen varakkain ikäryhmä ja ylipäätään eläkeläistalouksissa on nyt jo lähes puolet koko maan varallisuudesta. Yksinkertaisesti epäreilu ajatus, että juuri eläkeläiset olisivat kategorisesti sopeutustoimien ulkopuolella"
Kommentit (2622)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se aika erikoista, jos kolmekymppisenä olisi asuntolainat maksettuna ja vieläpä rutkasti sijoituksia. Niin ja lapsetkin jo aikuisia ja omillaan.
Erikoista on Suomessa se, että opiskelijat saavat Kelasta opintotukia ja nukkuvat puolillepäivin. Samoin se että puuttuu 10.000 €:n lukukausimaksut. Laiskiaisten paratiisi luotu. Myös ammattikorkeakoulujen opettajat saavat tuplapalkkaa, oikeastaan nelikertaista puolittaisella työajalla. Samoin palkka kaksinkertainen laskeneeseen opetuksen laatuun nähden.
Niin näin oli minulla kolmikymppisenä, kun aloitti puskemaan 18 vuotiaana, ja yliopisto aikaan sijoitti, teki töitä, ja valmistu 4 vuodessa.
Eikä nostanut tukia, vaan keskitty toimissaan olennaiseen.
Eikä siinä elämässä paljoa hävinnyt.
Kun muut käytti roskaviihteeseen päivästä
Outo kuvitelma sinulla?
Jostain syystä oma opiskelijatyttäreni on nukkunut vain klo 10 saakka sunnuntaisin - ainoa vapaapäivä viikossa.
Luennot AMKssa alkoi 8-9 ja jatkui klo 15-16 iltapäivään, sitten olikin jo kiire töihin tunnin matkan päähän. 17-21 töissä 3 iltaa viikossa ja lauantaisin koko päivän, yöllä teki esseet yms tehtävät. Silti valmistui minimiajassa ja tekee nyt maisteria samoilla työtunneilla.
Samoin tekivät myös sisaruksensa. Kukaan ei ole lusmuillut missään vaiheessa. Eiköhän se opiskelu ole jo maksettu veroina...
Vierailija kirjoitti:
Läppärit, kännykät, Audit, bemarit. kumitissit, tatskat, kaukomatkat, roskaruoka, volt, kuntosalit, jättitelkkarit, muotikuteet ja lenkkarit, oliko nykyeläkeläisillä näitä nuoruudessa?
Ei, mutta heillä oli paljon muuta hyvää, mitä meillä oli. Ihan vain esimerkiksi inhimillinen tempo elämän kaikilla osa-alueilla ja vähemmän vaatimuksia vanhemmuuden suhteen, pienempi kilpailu työmarkkinoilla, ei globalisaation ongelmia.
Läppärit on työväline - miksi ihmeessä se on joku etuus? Samoin kännykkä on pakollinen paha ja aiheuttaa paljon haittaa.
Audia, bemaria, tatskss, kumitissiä, kaukomatkaa ym ei minulla ole.
Hyvin vaatimatonta arkea viettää lapsiperheet ihan näin kahden akateemisen taloudessa. Kaikki perustarve maksaa, ei meillä ole mitään luksusta elämässä. Edes lemmikkiin ei ole varaa, auto käytetty kosla. Muotikuteet? Häh. Lenkkarit toki on kaikilla, mutta niin oli kasarillakin. Nekin etsin -70% laarista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän katkeruuden köyhyydestä, mutta se että te hyökkäätte koko kansan kaikista heikoimmassa olevaa vastaan sen varjolla on KUVOTTAVAA käytöstä.
Takuueläkeläisten elämäntarinat on karmeaa kuultavaa, se että te haluatta tehdä heistä jälleen uusia uhreja kaiken sen vanhan paskan päälle kertoo teistä kaiken, te ette ole ihmisiä enää.
Absoluuttisen roistomaista ja kuvottavaa.
Juuri sellaisia vassenasset ovat!
Sulla raukalla on nyt termit sekaisin, persut niitä nasseja ovat.
Et liene tietoinen siitä, että Isänmaassamme toimi puolue nimeltä Suomen Kansallissosialistien liitto vuoteen 1944?
Kyseinen puolue ei täällä meillä saanut koskaan oikein tuulta siiven alle ja niinpä se lopetti toimintansa yhdistyen SDP:hen, koska meillä on samat tavoitteet.
Tästä solisalirakkeja muistutettakoon aina, kun ne yltyvät natsia muille huutelemaan!
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo on. Varallisuus on keskittynyt tuonne ikäryhmään, talot, mökit, rannat, metsät...
No onko ne sellaista varallisuutta, jota sinä itsellesi haluat?
Nythän ei kaivata kuin silkkaa rahaa ja isoja palkkoja. Tai tukiaisia.
Jos sulle annettaisiin talo jostain metsän laidasta ( 50 vuotta sitten hankittu ), ja mökki rannalta, mitä sinä niillä tekisit? Talossa et voisi asua kun pitää asua kaupungin keskustassa ja mökki ei täytä sun vaatimuksiasi ja metsää et osaisi hoitaa.
Kehuisitko, että sulla on tätä varallisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läppärit, kännykät, Audit, bemarit. kumitissit, tatskat, kaukomatkat, roskaruoka, volt, kuntosalit, jättitelkkarit, muotikuteet ja lenkkarit, oliko nykyeläkeläisillä näitä nuoruudessa?
Ei, mutta heillä oli paljon muuta hyvää, mitä meillä oli. Ihan vain esimerkiksi inhimillinen tempo elämän kaikilla osa-alueilla ja vähemmän vaatimuksia vanhemmuuden suhteen, pienempi kilpailu työmarkkinoilla, ei globalisaation ongelmia.
Läppärit on työväline - miksi ihmeessä se on joku etuus? Samoin kännykkä on pakollinen paha ja aiheuttaa paljon haittaa.
Audia, bemaria, tatskss, kumitissiä, kaukomatkaa ym ei minulla ole.
Hyvin vaatimatonta arkea viettää lapsiperheet ihan näin kahden akateemisen taloudessa. Kaikki perustarve maksaa, ei meillä ole mitään luksusta elämässä. Edes lemmikkiin ei ole varaa, auto käytetty kosla. Muotikuteet?
Eipä ollut meilläkään varaa mihinkään ihmeeseen. Ei ole ainakaan minun elämäni aikana ollut enää mitään inhimillistä tempoa. Vanhemmuudessakin oli jo omat haasteensa. Töitäkään ei ole ollut niin helppo saada. Autona edelleen tonnin romu. Ikää on noin 60.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan tätä keskustelua on käyty. Nuorempi polvi kadehtii vanhemmilla olevia rahoja ja varoja, jotka ovat ehtineet kerätä pitkän elämänsä aikana. Nuoret haluaisivat kaikki mulle ja heti. Se ei ikävä aina mene niin. Toki on nuoria, joilla on niin rikkaat vanhemmat, että he pystyvät ostamaan aikuisille lapsilleen kaiken (talon, mökin, auton yms.).
Kirjaimellisesti sukupolvet jäävät edeltäjiään köyhemmiksi. Niin on ollut 70-luvulla syntyneistä lähtien.
Siinähän hilloatte säästöjänne ja matkailette ja käytätte kaiken itseenne ja ihmettelette, kun lapsia ei synny. Nauttikaa. Keskittykää itseenne. Onhan se oma napa lähimpänä eivätkä nuoremmat polvet ansaitse kuin haukkuja ja ankaruutta jne.
Mitähän sinä sitten oikein ehdottaisit?
Kirjoituksesi mukaan syytät eläkeläisiä säästöjensä "hilloamisesta."
Kuulostaa minusta siltä, kuin he eivät saisi säästöjään pitää, vaan antaa ne jonnekin pois. Kenelle?
Toisaalta syytät, että he käyttävät rahansa itseensä. Kukahan se tässä sitä omaa napaansa tuijottaakaan? Sinulleko pitäisi ne mahdolliset säästöjensä tulokset antaa, millä perusteella? Kukaan eläkeläisistäkään ei ole ilmaista rahaa mistään saanut.
Minä ainakaan en ihmettele, ettei lapsia synny. Ei se minulle kuulu ihmetellä. Ei minulla itselläkään ole kuin yksi lapsi. Ei minunkaan tuloni enempään riittänyt.
Meillä on naapurissa pariskunta, jonka mies tekee töitä aamu seitsemästä iltaan kymmeneen. Vaimo tekee vuorotyötä. Heillä on talo, kaksi autoa ja kesämökki. Kaikki omilla tuloilla hankittu. Pari lasta on jo täysi-ikäisiä. Luulenpa, että kun he joskus aikanaan sitten jäävät eläkkeelle, eläkkeet on sen verran kohtuulliset, että tulevat erittäin hyvin toimeen. Sitten tulee taas joku sinun kaltaisesi valittamaan eläkeläisten varallisuudesta ja siitä, että käyttävät sen itseensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisihan se aika erikoista, jos kolmekymppisenä olisi asuntolainat maksettuna ja vieläpä rutkasti sijoituksia. Niin ja lapsetkin jo aikuisia ja omillaan.
Erikoista on Suomessa se, että opiskelijat saavat Kelasta opintotukia ja nukkuvat puolillepäivin. Samoin se että puuttuu 10.000 €:n lukukausimaksut. Laiskiaisten paratiisi luotu. Myös ammattikorkeakoulujen opettajat saavat tuplapalkkaa, oikeastaan nelikertaista puolittaisella työajalla. Samoin palkka kaksinkertainen laskeneeseen opetuksen laatuun nähden.
Niin näin oli minulla kolmikymppisenä, kun aloitti puskemaan 18 vuotiaana, ja yliopisto aikaan sijoitti, teki töitä, ja valmistu 4 vuodessa.
Eikä nostanut tukia, vaan keskitty toimissaan olennaiseen.
Eikä siinä elämässä paljoa hävinnyt.
Opiskelijat saavat ilmaisen koulutuksen,laske sekin mikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läppärit, kännykät, Audit, bemarit. kumitissit, tatskat, kaukomatkat, roskaruoka, volt, kuntosalit, jättitelkkarit, muotikuteet ja lenkkarit, oliko nykyeläkeläisillä näitä nuoruudessa?
Ei, mutta heillä oli paljon muuta hyvää, mitä meillä oli. Ihan vain esimerkiksi inhimillinen tempo elämän kaikilla osa-alueilla ja vähemmän vaatimuksia vanhemmuuden suhteen, pienempi kilpailu työmarkkinoilla, ei globalisaation ongelmia.
Läppärit on työväline - miksi ihmeessä se on joku etuus? Samoin kännykkä on pakollinen paha ja aiheuttaa paljon haittaa.
Audia, bemaria, tatskss, kumitissiä, kaukomatkaa ym ei minulla ole.
Hyvin vaatimatonta arkea viettää lapsiperheet ihan näin kahden akateemisen taloudessa. Kaikki perustarve maksaa, ei meillä ole mitään luksusta elämässä. Edes lemmikkiin ei ole varaa, auto käytetty kosla. Muotikuteet?
Ja minun matalapalkkaisen duunarilapsen perheellä on useampi auto.hevosia,ok-talo ja neljä lasta.Hyvin heillä on varaa vaikka tulot ovat aika pienet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan tätä keskustelua on käyty. Nuorempi polvi kadehtii vanhemmilla olevia rahoja ja varoja, jotka ovat ehtineet kerätä pitkän elämänsä aikana. Nuoret haluaisivat kaikki mulle ja heti. Se ei ikävä aina mene niin. Toki on nuoria, joilla on niin rikkaat vanhemmat, että he pystyvät ostamaan aikuisille lapsilleen kaiken (talon, mökin, auton yms.).
Kirjaimellisesti sukupolvet jäävät edeltäjiään köyhemmiksi. Niin on ollut 70-luvulla syntyneistä lähtien.
Siinähän hilloatte säästöjänne ja matkailette ja käytätte kaiken itseenne ja ihmettelette, kun lapsia ei synny. Nauttikaa. Keskittykää itseenne. Onhan se oma napa lähimpänä eivätkä nuoremmat polvet ansaitse kuin haukkuja ja ankaruutta jne.
Jos nuoret ovat saamattomia valittajia niin ei heille kuulukaan mitään.Hommatkaa omaisuutenne itse,niin mekin tehtiin.Omilla rahoilla saa tehdä mitä haluaa,se ei kuulu muille.
Voi voi, mitä valitatte. Teille on tarjolla iso pääoma, tieto ja taito jota käyttämällä pääsette päämääriin. Toista se oli meillä, kun käpylehmillä leikittiin ja aapisesta tietoa pakerettiin. Opimme sentään lukemaan ja laskemaan, myös ihmisyyden!
Surullista että suurin osa teistä ei kunnioita vanhempiaan, isovanhempiaan eikä muita ihmisiä lainkaan. Minä, minä, minä mulle kaikki heti tyyli ei ole teille hyväksi ja se on jo nähty.
Kaikista ei vaan tule pääministeriä, ei sitten millään eikä presidenttiäkään.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näistä vastauksista näkee että eläkeläisillä on ihme luulot erinomaisuudestaan. Ja että ollaan täysin tietämättömiä tämän päivän tilanteesta nuoremmilla sukupolvilla.
Itse olen tehnyt töitä 19 veestä, peräti vakituinen virka, ja pääsen eläkkeelle joskus 68 vee. Lapseni pääsevät joskus 74 veenä.
68 veenä mun 40 luvulla syntyneet lähiomaiset olivat nauttineet eläkettä jo 8 vuotta.
Perintöjä heille tullut. Ja kuulemma mitään ei anneta etukäteen. Itse perivät vanhempansa joskus 50 vuotiaina.
Tämä on myös märkäsukupolvi että aina on se riski että juovat rahansa.
Vaativat myös huolenpitoa lapsiltaan. Mutta lapsenlapset eivät ole koskaan kiinnostaneet.
Ja omat vanhemmat työnnettiin vaivaistaloon mahollisemman nopsaan.
Tämä. Mistä tuollainen narsismi oikein kumpuaa? Miksi ovat niin tunnevammaisia? Esimerkiksi tarinat siitä kuinka ovat jättäneet kymmenvuotiast tyttärensä järjestelmällisesti selviytymään kuukautisista yksin, häpeällä kasvattaen. Mikä tätä sukupolvea vaivaa??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä näistä vastauksista näkee että eläkeläisillä on ihme luulot erinomaisuudestaan. Ja että ollaan täysin tietämättömiä tämän päivän tilanteesta nuoremmilla sukupolvilla.
Itse olen tehnyt töitä 19 veestä, peräti vakituinen virka, ja pääsen eläkkeelle joskus 68 vee. Lapseni pääsevät joskus 74 veenä.
68 veenä mun 40 luvulla syntyneet lähiomaiset olivat nauttineet eläkettä jo 8 vuotta.
Perintöjä heille tullut. Ja kuulemma mitään ei anneta etukäteen. Itse perivät vanhempansa joskus 50 vuotiaina.
Tämä on myös märkäsukupolvi että aina on se riski että juovat rahansa.
Vaativat myös huolenpitoa lapsiltaan. Mutta lapsenlapset eivät ole koskaan kiinnostaneet.
Ja omat vanhemmat työnnettiin vaivaistaloon mahollisemman nopsaan.
Tämä. Mistä tuollainen narsismi
Rauhan vuosina eläneet ja kasvaneet pullamössöt.
Olen 75-vuotias eläkeläinen. Minun aikuiset lapseni perivät asuntoni, kun minusta aika jättää. Taitaa olla mieluinen perintö heille, sillä asuntoni on moderni ja hyvällä paikalla Helsingissä. Mikä tässä on siis ongelma?
Eläkeläiset eivät myönnä edes sitä että säännöt ovat muuttuneet ja he ovat olleet saamapuolella, eikä nuoremmilla sukupolvilla ole tosiasiallisia mahdollisuuksia samanlaiseen varallisuuden kerryttämiseen kuin heillä on ollut. Koska säännöt ovat muuttuneet.
Tai eivät halua tahallaan ymmärtää tätä. Toitottavat vaan että itse on ansaittu kaikki, omalla erinomaisuudella. Paskat.
"Ja minun matalapalkkaisen duunarilapsen perheellä on useampi auto.hevosia,ok-talo ja neljä lasta.Hyvin heillä on varaa vaikka tulot ovat aika pienet."
Kyllähän se fakta on niin, että matalapalkkainen duurinaripariskunta ei pyöritä useamman auton, hevosten, ok-talon ja neljän lasten sirkusta kuin velkarahalla. Tai sitten matasta palkasta on valehdeltu päin naamaa.
Kategorisesti se on niin että 40v työuralla sitä varallisuutta kerätään ja sitä yleensä kertyy joillakin enemmän joillakin vähemmän. Niistä on verot maksettu moneen kertaan. Asunto mm maksettu korkojen ollessa saata*an korkealla vs nyt käytännössä ilmaisten lainojen aikana. Vitu..aa tuollaiset iki vinkujat joille kaikki pitäisi olla heti edessä. Eläkkeitä on sopeutettu jo ihan riittävästi. No sen katon voisi vielä laittaa.. Mutta eläkeläinen on eläkkeensä ja omaisuutensa ansainnut. Järjestelkää omanne sitten miten haluatte. Olkaa vaikka ilman. Ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset eivät myönnä edes sitä että säännöt ovat muuttuneet ja he ovat olleet saamapuolella, eikä nuoremmilla sukupolvilla ole tosiasiallisia mahdollisuuksia samanlaiseen varallisuuden kerryttämiseen kuin heillä on ollut. Koska säännöt ovat muuttuneet.
Tai eivät halua tahallaan ymmärtää tätä. Toitottavat vaan että itse on ansaittu kaikki, omalla erinomaisuudella. Paskat.
Eikös sitä koko ajan toitoteta miten paljon rikkaampi suomi on nyt euro aikana kuin silloin markan aikana. Suomessa on jos totta puhutaan, todella hyvin toimeentulevia nuoria joille on tulossa jättieläkkeet. Nykyään on itseasiassa paremmat mahdollisuudet varallisuuden keräämiseen kuin mitä oli joskus pärekaton ja pettuleivän aikoina. Ja joku on noille kateellinen. Vahinko jos ole itse jäänyt väliin putoajaksi. Niitä riitti myös silloin ennen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainahan tätä keskustelua on käyty. Nuorempi polvi kadehtii vanhemmilla olevia rahoja ja varoja, jotka ovat ehtineet kerätä pitkän elämänsä aikana. Nuoret haluaisivat kaikki mulle ja heti. Se ei ikävä aina mene niin. Toki on nuoria, joilla on niin rikkaat vanhemmat, että he pystyvät ostamaan aikuisille lapsilleen kaiken (talon, mökin, auton yms.).
Kirjaimellisesti sukupolvet jäävät edeltäjiään köyhemmiksi. Niin on ollut 70-luvulla syntyneistä lähtien.
Siinähän hilloatte säästöjänne ja matkailette ja käytätte kaiken itseenne ja ihmettelette, kun lapsia ei synny. Nauttikaa. Keskittykää itseenne. Onhan se oma napa lähimpänä eivätkä nuoremmat polvet ansaitse kuin haukkuja ja ankaruutta jne.
Älä yleistä. Hoida sinäkin itseäsi ja matkustele, äläkä hanki lapsia. Sitten olet yksi
Kyllä mun viiskymppiset lapset ovat varakkaampia kuin minä, huomattavasti varakkaampia. Ja tulot yli kaksinkertaiset. Jos mieheni sai työuransa lopulla 63 v 40 000 euroa vuodessa lapset saa sen liki kolminkertaisena vuodessa. Tai kaksi ainakin. Pienipalkaisinkin 1,5 kertaisena.
Vierailija kirjoitti:
Voi voi, mitä valitatte. Teille on tarjolla iso pääoma, tieto ja taito jota käyttämällä pääsette päämääriin. Toista se oli meillä, kun käpylehmillä leikittiin ja aapisesta tietoa pakerettiin. Opimme sentään lukemaan ja laskemaan, myös ihmisyyden!
Surullista että suurin osa teistä ei kunnioita vanhempiaan, isovanhempiaan eikä muita ihmisiä lainkaan. Minä, minä, minä mulle kaikki heti tyyli ei ole teille hyväksi ja se on jo nähty.
Kaikista ei vaan tule pääministeriä, ei sitten millään eikä presidenttiäkään.
"Eläkkeitä maksetaan 37,8 miljardia vuodessa." https://www.etk.fi/tutkimus-tilastot-ja-ennusteet/tilastot/kokonaiselak…
"Ansiosidonnaista maksettiin viime vuonna vain 1,9 miljardia euroa https://www.tyj.fi/tilastot/
Ja ansiosidonnaisesta leikattiin lapsikorotukset pois ja se porrastettiin.
Työt on pätkätyötä.
Eikös sun ikäluokka ole ollut jo pitkän mukana politiikassa ja päättämässä? Ketä äänestät? Suurin ikäluokka juuri nyt on syntynyt 1980-luvulla. Ei kannata keskittyä riitelyyn ja erimielisyyksiin vaan puolustaa konsensusta. Riidanhaastajat ja tyhjänpuhujat ulos politiikasta!