Puheluihin vastaamattomat ystävät

Vierailija kirjoitti:

En halua puhua puhelimessa. Ellei toisessa päässä ole tärkeä ihminen.

Valitsen ihan itse miten käytän aikani tässä elämässä. Useimmiten istun mieluummin hiljaa ja katselen ikkunasta ulos kun puhun puhelimessa.

Ap:n avauksessa ehkä onkin kyse siitä, miltä tuntuu kun ei olekaan enää tärkeä jollekin, joka on ap:lle tärkeä.

Mä olen yksin elävä sinkku ja aika ajoin yksinäinen. Oon onnellinen että perheelliset ja kiireiset ystäväni vastaavat ja jopa soittavat mulle joskus. Rakkaan ihmisen ääni vahvistaa.

Nämä ihmiset joilla on aina menoa ja ikinä ei löydy hyvää aikaa puhua puhelimessa ja keksivät mitäkin syitä miksi ei voi puhua. Niin nämä ihmiset ovat juuri niitä jotka eivät halua puhua puhelimessa. Mutta he eivät kehtaa sanoa sitä suoraan, joten keksivät mitä milloinkin tekosyytä, jotta tajuaisitte jättää heidät rauhaan!

Olen täysin samaa mieltä APn kanssa. Asun yksin ja nimenomaan pointti olisi JUTELLA jonkun kaverin kanssa. Nykyään tuntuu olevan niin vaikeaa monelle, todella outoa. Mistä voi löytää nelikymppisenä uusia kavereita jotka haluavat jutella? 

Itse olen erkaantunut soittelusta. Ennen tosiaan juttelin ihan sujuvasti joka viikko läheisten kanssa, mutta kynnys sekä soittamiseen että vastaamiseen on nykyään korkea. Ei se vähennä välittämistäni ystäviäni kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sovi puheluajat etukäteen. Vaikka nyt on kännykät, niin ei se sitä tarkoita, että olisi aikaa vastata puhelimeen milloin vain. 

 

Vaikka sitä puhelinta onkin aikaa räplätä koko hereilläolo aika, näinhän tämä nykyään menee.

Tämä 😂 

Häkellyttävän moni vaikuttaa ahdistuvan puhumisesta. Kansallinen stereotypia elää vahvana.

Minäkään en ymmärrä, miten ihmisten ei-työhön liittyvä ruutuaika saattaa olla 4-6 tuntia päivässä, mutta aikaa puhelimessa puhumiselle ei ole.

ehkä ne ystävät trollaa mielummin tällä palstalla kuin vastaa luuriin,

sosiaalista kanssakäyntiä tämäkin

Vierailija kirjoitti:

Ei soittelijoilla ole mitään elämää. Ovat eläkkeellä tai muilla yhteiskunnan tuilla ja arki menee siinä, kun kävelee kotoa kauppaan ostamaan ruokaa ja kaljaa. Kotona syödään nistipataa ja voi olla puhelussa, vaikka yöllä kun ei töitä tai harrastuksia ole. Viikon kohokohta on coop lager ja sitten vasta soitellaan. 

 

Niin mikä tämä elämä on, joka soittajilta puuttuu? Ihan kun he nyt olisivat 24/7 puhelimessa puhumassa.

Tällä tuntuu olevan ihmisiä joilla on kymmeniä ystäviä, jotka kaikki soittavat päivittäin ja puhuvat tuntikausia. Tosielämässä nämä, jotka arvostelevat näitä, jotka eivät vastaa, soittavat ehkä kerran kuussa tai ehkei edes sitä. Yrittävät soittaa hyvään aikaan ja käyttäytyä kuin ystävä. Mitä heille sanotaan tästä käytöksestä. Tätä mitä sinä kirjoitat.

Onko sinun soittavat ystävät tällaisia? Onko? Vai haluatko vain haukkua ihmisiä palstalla ja kuvitella olevasi pare

Työelämä ja harrastukset on ne päällimmäiset, jotka puuttuu. Suurin osa puheluista tulee sukulaisilta, työkavereilta ja vanhoilta ystäviltä, jotka ovat jääneet pois työelämästä eläköitymisen tai alkoholismin takia ja ovat täysin kadottaneet ymmärryksen sekä kunnioituksen muiden rytmiä kohtaan. Itsellä on työpäivät, jotka menee ylitöiksi ja lapset joita voi joutua viemään lääkäriin ilman sen kummpaa varoitusaikaa. Vastaan jos on hyvä hetki, mutta suurin osa päivästä ei ole. 

Samaan aikaan ihmiset kyläilevät entistä vähemmän ja rahat ei riitä ulkona käymiseen. Miten te puhelimessa puhumista inhoavat vietätte aikaa ystävienne kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Itse olen erkaantunut soittelusta. Ennen tosiaan juttelin ihan sujuvasti joka viikko läheisten kanssa, mutta kynnys sekä soittamiseen että vastaamiseen on nykyään korkea. Ei se vähennä välittämistäni ystäviäni kohtaan.

Teot ratkaisevat ja ystäville se, että joku omassa päässä ajattelee lämpimästi ei merkkaa mitään, kun puheluihin ei vastata. Älä unohda tätä.

Vierailija kirjoitti:

Nämä ihmiset joilla on aina menoa ja ikinä ei löydy hyvää aikaa puhua puhelimessa ja keksivät mitäkin syitä miksi ei voi puhua. Niin nämä ihmiset ovat juuri niitä jotka eivät halua puhua puhelimessa. Mutta he eivät kehtaa sanoa sitä suoraan, joten keksivät mitä milloinkin tekosyytä, jotta tajuaisitte jättää heidät rauhaan!

Niin tulee myös tapahtumaan. Ei pelkoa siitä.

Itse en ymmärrä, miten ruuhkavuosia elävillä on aikaa tavata kasvotusten. Mielummin puhun kerran kuussa 40min puhelimessa kuin yritän doodlella etsiä sopivaa tapaamisaikaa.

Olen itse se joka ei vastaa. En yksinkertaisesti siedä puhelimessa puhumista. Silti minulla on läheisiä ystäviä ja myös perheeseen hyvät välit, vaikka ei soitella oikeastaan ikinä. Enpä ikinä ajattelisi että joku voi loukkaantua viestistä jos ei ole vastannut puhelimeen. Silloin ei varmaan ystävyyden tyylit sovi yhteen.

Mulla on myös ystäviä joiden kanssa nähdään kerran vuodessa eikä käytännössä viestitelläkään koskaan ja silti ollaan todella hyviä ystäviä kun se kerta nähdään. Ja tämä tyyli sopii meille täydellisesti. Ja joku taas ei sietäisi tätä eli ei silloin ole sopiva kaveri just mulle.

Työelämä ja harrastukset on ne päällimmäiset, jotka puuttuu. Suurin osa puheluista tulee sukulaisilta, työkavereilta ja vanhoilta ystäviltä, jotka ovat jääneet pois työelämästä eläköitymisen tai alkoholismin takia ja ovat täysin kadottaneet ymmärryksen sekä kunnioituksen muiden rytmiä kohtaan. Itsellä on työpäivät, jotka menee ylitöiksi ja lapset joita voi joutua viemään lääkäriin ilman sen kummpaa varoitusaikaa. Vastaan jos on hyvä hetki, mutta suurin osa päivästä ei ole. 

 

Harmillista, että tuo on elämäsi. Lapset aina kipeinä ja vietävä lääkäriin ja sinä aina monen tunnin ylitöissä joka päivä ja ystävätkin alkoholisoituneita tai ja ennenaikaisella eläkkeellä ja sitten vielä työkaveritkin häiritsee vapaa-ajalla ja kaikki he haluavat jauhaa maratoonipuheluita. Onneksi tänä ei koske kaikkia ihmisiä ja heidän ystäviään, vaan lähinnä sinua.

Sanot, että muilta puuttuu elämä, mutta ei tuo sinunkaan mitenkään ruusuiselta vaikuta.

Saatavilla oleminen on uuvuttavaa ja iso ongelma näinä aikoina. Kulttuuri on myös muuttunut. Kylään piipahteleminen ei ole enää suotavaa ja sama pätee enenevästi puheluihin. Niihin pitää sopia aika. Ainakin mun ystävyyssuhteet toimii niin, että 95% viestitellään (myös ääniviestit ok) ja loppu soitellaan, yleensä ennalta sovitusti. Jos joku soittaa yllättäen, oletan sen olevan jotain vakavaa.

Itse yhdistän puhelimen soittoäänen joko työasioihin tai vanhuksiin, joilla on koko ajan joku hätänä. Mun verenpaine nousee soittoäänestä. Valmistaudun aina johonkin negatiiviseen. Joko töissä on joku akuutti tilanne tai vanhuksilla taas joku kriisi.

Minusta viestittelykulttuuri on toisen aikaa ja yksityisyyttä kunnioittavaa ja ei mitenkään laimenna ystävyyssuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin samaa mieltä APn kanssa. Asun yksin ja nimenomaan pointti olisi JUTELLA jonkun kaverin kanssa. Nykyään tuntuu olevan niin vaikeaa monelle, todella outoa. Mistä voi löytää nelikymppisenä uusia kavereita jotka haluavat jutella? 

Jep, tuntuu että täällä ränttäävät puhumattomuuden puolesta ne kaikista etuoikeutetuimmat: ihmiset, joilla on lapsia, puoliso, töitä ja terveyttä harrastaa. Siinä kuplassa taantuu moni fiksukin ihminen oman navan tuijottajaksi.

 

Viestittely ei korvaa mitenkään juttelua. Hyvin harva minun perheellisistä ystäväistäni lähtee arkena kahville tai tulee kylään. Eivät he käsitä millaista on elää ilman arjen juttuseuraa.

Vierailija kirjoitti:

En tykkää yhtään puhua puhelimessa. Viestillä saa kiinni. Voisin laittaa ystävyyden poikki sen takia, että kaveri olisi soittelijaluonne, niin paljon sitä inhoan. Kokemusteni perusteella puhelimella soittavat vain ne, jotka haluavat jotain, ja tietävät että livenä on vaikeampi kieltäytyä tai keksiä tekosyy, kuin viestillä. 

En itsekään pidä puhelimessa puhumisesta mutta kaukana asuvien ystävien kanssa ainut keino olla joskus yhteydessä🤔yhteyteen ei pelkät viestit riitä!

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se joka ei vastaa. En yksinkertaisesti siedä puhelimessa puhumista. Silti minulla on läheisiä ystäviä ja myös perheeseen hyvät välit, vaikka ei soitella oikeastaan ikinä. Enpä ikinä ajattelisi että joku voi loukkaantua viestistä jos ei ole vastannut puhelimeen. Silloin ei varmaan ystävyyden tyylit sovi yhteen.

Mulla on myös ystäviä joiden kanssa nähdään kerran vuodessa eikä käytännössä viestitelläkään koskaan ja silti ollaan todella hyviä ystäviä kun se kerta nähdään. Ja tämä tyyli sopii meille täydellisesti. Ja joku taas ei sietäisi tätä eli ei silloin ole sopiva kaveri just mulle.

Käytännön kokemus taas on näyttänyt, että nämä tämäntyyppiset ystävyydet muuttuvat, että vähitellen ei tosiaan tiedetä edes onko se toimen töissä tai parisuhteessa. Todennäköisesti jopa naapurisi tietää enemmän ja paremmin mitä sinulle kuuluu ja mitä teet, kuin ystäväsi. En epäile, että teillä riittää juttua ja varmasti teillä on se kerran vuodessa ihan kivaa, mutta onko tuo sitten lopulta ystävyyttä vai lämmintä harvinaista kohtaamista puolivieraiden ihmisten kanssa.

Oletko varma, että he pitävät sinua läheisenä ihmisenä? Ehkä he vain teeskentelevät sen kerran vuodessa ja loput ajat ajattevat kuinka typerä tyyppi olet, ettet voi vastata puheluihin, jos he soittavat, mutta teeskentelet silti niin hyvää ystävää, kun näet heidät? 



Mielenkiinnosta kysyisin onko sinulla adhd, koska näin erään videon, missä eräs tyyppi puhui aiheesta ja sanoi sen johtuvan siitä. 

Ehkä joki tosiaan ei siedä puhelimessa puhumista, koska siinä täytyy osata keskittyä vähän pidemmän aikaa, että pysyy mukana jutussa ja varmaan se inhottaa, kun ei kykene siihen. Ehkä tämä on sitä, kun nuoret eivät osaa enää keskittyä, niin viestit tuntuvat paremmilta. Muutaman sekunnin viestin jaksaa, mutta pidempi keskittyminen on jo liian vaativaa ja sietämätöntä. 



Kun rakkaiden ihmisten ääni tuntuu sietämättömältä ja kokee olevansa läheinen ihminen jollekin, kun on kontaktissa kerran vuodessa on mielenkiintoinen ilmiö. Koska nuo ovat jotenkin toisiaan poisulkevia asioita. Jos olet aina kaukana ja erillään heistä, et voi olla läheinen ihminen ja jos toisen ääni ja jutut inhottaa, niin ei hän kauhean rakas voi olla, noin niinkuin periaatteessa sanojen tasolla. Lähiomainen ja läheinen ihminen ei ole sama asia. Eikä ihminen, jonka juttuja kokee sietävässä, ole noin yleisesti määritelmä ystävästä. Ei vaikka kerran vuodessa kaikki sujuukin ihan hyvin muutaman tunnin tai ehkä jopa vain minuutteja.