Puheluihin vastaamattomat ystävät

Minusta viestittelykulttuuri on toisen aikaa ja yksityisyyttä kunnioittavaa ja ei mitenkään laimenna ystävyyssuhteita.

 

Viestittelykulttuuri on juuri se mitä se on viestittelykulttuuri, mutta minä en sotkisi sitä ystävyyteen. Se ei tee kenestäkään ainakaan minulle ystävää, jos hän kerran kuussa laittas viestin, että mitä kuuluu?. Aivan kuten ei tämä minun viestini tee meistä ystäviä, vaikka sanoja tähän kirjoitamme toisillemme ja ehkä olen kirjoittanut sinulle enemmän kuin 90% sinun niinkutsutuosta ystävistä sinulle vuoden aikana.

Yksityisyys ja aika on sinulle selkeästi tärkeintä ja siis se sinun aikasi ja sinun yksityisyytesi. Sitä ei muiden kuulu häiritä heidän jutuillaan, heille ehkä sopivalla ajalla tai heille sopivalla muodolla.

Kai täällä ketjussa on ihmisiä, joilla on ns. muka läheinen suhde koiraan, josta joku lähettää kuvia kerran vuodessa ja läheinen suhde sukulaiseen jonka joulukortti saapuu joka vuosi ja olette hyviä ystäviä sen entisen työkaverin kanssa, jonka lapsen nimeä ette edes muista, vaikka hänkin on jo rippikouluiässä, vai pääsikö jo ehkä armeijasta? 

 

Pakkopullaa väkisin vääntää jutun juurta puhelimessa.

Jep, tuntuu että täällä ränttäävät puhumattomuuden puolesta ne kaikista etuoikeutetuimmat: ihmiset, joilla on lapsia, puoliso, töitä ja terveyttä harrastaa. Siinä kuplassa taantuu moni fiksukin ihminen oman navan tuijottajaksi.



 

Viestittely ei korvaa mitenkään juttelua. Hyvin harva minun perheellisistä ystäväistäni lähtee arkena kahville tai tulee kylään. Eivät he käsitä millaista on elää ilman arjen juttuseuraa.

 

Lapset kasvavat ja jonain päivänä heitä ei tarvitse viedä enää lääkäriin, ei tarvitse mennä kevätjuhliin ja tuntien juoksulenkitkin vähenevät kävelylenkkeihin. Tämä kiireinen lapsiperhearki tulee olemaan yhä harvemman ihmisen todellisuutta. Edes sen muutaman vuoden kun se oikeasti kestää ja sitten ne realiteetit iskee myös heihin. Yksinäisyys tulee lisääntymään ja se tulee koskettamaan myös heitä joilla nyt vaikuttaa olevan niin kiire. Minulla on aikaa katsella ympärille ja se mikä tulee olemaan monen tulevaisuus on kaikkien nähtävillä, jos vaan haluaa katsoa. 

Ensin kuvissa on suuria kaveri ja ystäväporukoita koko vuoden ympäri, sitten ne porukat pienenee ja kuvat lähinnä jonkun syntymäpäiviltä. Sitten nekin vähenee ja ehkä muutama kuva lomamatkalta, jonkun kaveripariskunnan kanssa ja sitten pelkästään perheen kanssa lomalla ja lasten syntymäpäiviltä, jos niitä on ja sitten alkaa tulla ystävänpäivä viesti jossain instassa tai somessa jollain tekstillä kuinka rakkaita ne ystävät on vaikka heitä näkee harvoin.

Sitten sekin loppuu ja ehkä tulee muutama kuva jostain uudesta puolisosta tai säädöstä. Lopulta nekin loppuvat ja alkaa tulla kuvia kukista tai kävelyretkistä, joissa muita ihmisiä ei enää näy. Sitten niihinkin tulee pelkästään muutama tykkäys ja nekin kuvat vähenevät, koska mitä järkeä on laittaa kuvia, kun kukaan ei niitä katso eikä reagoi niihin. 

He joilla on vielä parisuhde ja lapset tai omat vanhemmat ja ehkä sisarukset ovat lähinnä näiden kanssa, muut ovat yksin. Eikä se enää muuksi muutu valitettavasti. Ei ole mitään hetkeä, jossa tuo kehitys muuttuu, jossa yhtäkkiä löydetään uusia ystäviä ja palataan niihin nuoruuden tyyppisiin ystävyyssuhteisiin. Monelle ei ole tosin ollut niitä edes silloinkaan ja silti tässäkin ketjussa on ihmisiä, jotka kuvittelevat sellaista tapahtuvan tulevaisuudessa. 

 

Viestittely riittää arjessa, ja kun nähdään niin puhutaan kunnolla. Jos haluaa erityisesti puhua puhelimessa, pitää sopia aika tai kysyä viestillä voiko soittaa. Mielestäni on ikävää se, että joku soittaa ja jaarittelee tunnin, vaikka itsellä oli muita suunnitelmia. En puhu juuri koskaan puhelimessa, viestit riittävät.

Vierailija kirjoitti:

Pakkopullaa väkisin vääntää jutun juurta puhelimessa.

Mitä sinä ystäviesi kanssa oikein teet, jos puhuminen heidän kanssaan on pakkopullaa ja yrität jotenkin väkisin vääntää juttua? 

Mitä näissä teidän viesteissä oikein lukee? Jos ne kerran on ok, mutta puheena ne samat jutut ei onnistu? 

Kahden lauseen ystävyyssuhteita kerran vuodessa. Ei mitään sanottavaa toiselle, mutta ollaan niin läheisiä ystäviä olevinaan.

Vihaan tekstiviestejä. Minulle on paljon nopeampi ratkaista asiat 5 minuutin puhelussa kuin pitkien tekstiviestien lähettäminen. Jossain vaiheessa aloin jättää huomioimatta tekstiviestejä ihmisiltä, jotka jättivät huomiotta puheluni. Kaikki oudot, jotka eivät osaa kommunikoida lyhyellä puhelulla, suodatettiin luonnollisesti pois elämästäni. Ennen tätä huomasin, että tekstiviestit aiheuttivat paljon viestintähäiriöitä. Ei intonaatiota tai tunteita. Tärkeä osa viestintää puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

Viestittely riittää arjessa, ja kun nähdään niin puhutaan kunnolla. Jos haluaa erityisesti puhua puhelimessa, pitää sopia aika tai kysyä viestillä voiko soittaa. Mielestäni on ikävää se, että joku soittaa ja jaarittelee tunnin, vaikka itsellä oli muita suunnitelmia. En puhu juuri koskaan puhelimessa, viestit riittävät.

Minä en taas viestittele koskaan. Täysin ajanhukkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta viestittelykulttuuri on toisen aikaa ja yksityisyyttä kunnioittavaa ja ei mitenkään laimenna ystävyyssuhteita.

 

Viestittelykulttuuri on juuri se mitä se on viestittelykulttuuri, mutta minä en sotkisi sitä ystävyyteen. Se ei tee kenestäkään ainakaan minulle ystävää, jos hän kerran kuussa laittas viestin, että mitä kuuluu?. Aivan kuten ei tämä minun viestini tee meistä ystäviä, vaikka sanoja tähän kirjoitamme toisillemme ja ehkä olen kirjoittanut sinulle enemmän kuin 90% sinun niinkutsutuosta ystävistä sinulle vuoden aikana.

Yksityisyys ja aika on sinulle selkeästi tärkeintä ja siis se sinun aikasi ja sinun yksityisyytesi. Sitä ei muiden kuulu häiritä heidän jutuillaan, heille ehkä sopivalla ajalla tai heille sopivalla muodolla.

Kai täällä ketjussa on ihmisiä, joilla on ns. muka läheinen suhde koiraan, josta joku lähettää kuvia kerran vuodessa ja läheinen suhde sukulaiseen jonka joulukortti sa

Mä kyllä ymmärrän, mitä tarkoitat. Onhan se ihan eri asia saada kerran kuussa yksi "Mitä kuuluu?" viesti ystävältä kuin soittaa kerran kuussa 40 minuutin puhelu. Mä viestittelen ystävieni kanssa ja kahden heistä kanssa useita kertoja päivässä. Siis hyvin helposti tulee vaihdettua kymmeniä viestejä yhden päivän aikana. Ja muidenkin ystävieni kanssa usieta kertoja viikossa eikä se ole vain yksi viesti vaan kun aletaan viestittelemään, niitä viestejä tulee puolin ja toisin sitten useita. Ihan riippuen siitä, mistä jutellaan. Jos nämä ystäväni päättäisivät, että viestittely on nyt loppu ja puhutaan kerran kuukaudessa 40 minuuttia puhelimessa, mä tietäisin heidän elämästään ja he mun elämästini huomattavasti vähemmän kuin mitä viestittelemällä tiedetään. En mä esimerkiksi alkaisi puhelimessa kertoa, että ai niin muuten, 3,5 viikkoa olin muuten ihan kamalassa flunssa tai että 2 viikkoa sitten ostin keittiöön uudet ikkunaverhot. Eikä mun ystäväni kertoisi mulle puhelimessa, että niin muuten 2 viikkoa sitten leivoin täytekakun ja unohdin sen uuniin kunnes palohälytin alkoi huutaa ja viikko sitten nukuin pommiin ja myöhästyin töistä. Tällaiset arjen pienet asiat jäisivät kertomatta, jos yhteydenpito olisi vain kerran kuukaudessa puhelimessa. Nyt tulee ystävältä lähes heti viesti tyyliin "Arvaa mitä? Palohälytin alkoi huutaa, kun olin tekemässä Pekalle synttärikakkua ja unohdin sen uuniin". Ja nauruhymiöt perään. Mä saatan siihen vastata tyyliin "Voi ei! Onko sulla vielä raaka-aineita vai joudutko lähtemään kauppaan?". Tai pommiin nukkumisesta kun ystävä laittaa viestin, niin saatan vastata tyyliin "Ounou, mitä spomo tuumasi?" tai jotain vastaavaa. Ja juttu jatkuu ja rönsyilee siitä eteenpäin muihin aiheisiin, mutta erona vain se, että toisen kommenttiin voi vastata sitten kun se itselle sopii. Voi vaikka käydä laittamassa ruokaa, käydä kaupassa tai vaikka saunassa siinä välillä. Tai jos on työpäivä, voi vastata lounastauolla tai kun käy hakemassa iltapäivällä mukillisen kahvia. Jos mulla ja ystävilläni olisi tapana soittaa kerran kuukaudessa ja ksyä, mitä kuuluu, mä todennäköisesti vastaisin vaan, että no ei täsäs mitään ihmeitä. Koska tuollaiset arjen pikkuasiat eivät olisi sellaisia. joita enää siinä vaiheessa kertoisi. Ehkä, jos jokin asia olisi tapahtunut just sinä samana päivänä, mutta mistään viikon edesw vanhasta ei kertoisi, ellei se sitten olisi jokin vähän isompi juttu kuin uudet ikkunaverhot,  flunssa, pommiin nukkuminen, täytekakkupohjan unohtaminen uuniin tms. Jos olisi kaatunut pahasti ja vaikka nilkka murtunut, niin siitä saattaisi kertoa vielä useiden päivienkin jälkeen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viestittely riittää arjessa, ja kun nähdään niin puhutaan kunnolla. Jos haluaa erityisesti puhua puhelimessa, pitää sopia aika tai kysyä viestillä voiko soittaa. Mielestäni on ikävää se, että joku soittaa ja jaarittelee tunnin, vaikka itsellä oli muita suunnitelmia. En puhu juuri koskaan puhelimessa, viestit riittävät.

Minä en taas viestittele koskaan. Täysin ajanhukkaa. 

Viestittelyssä parasta on se, että voi vastata kun kerkiää, vaikka vessanpöntöltä. Puhelu taas sitoo siihen määrittelemättömäksi ajaksi.

Minusta puhelut ovat tarpeellisia vain, kun hoidetaan jotain asiaa yhdessä. Esimerkiksi varataan matkaa, mökkiä, suunnitellaan reissua tai vaikka nopea puhelu siitä että olen nyt täällä tuutko kahville? Puhelut sopivat asioiden hoitamiseen.

On olemassa ihmisiä, jotka haluavat pitää sosiaalisissa suhteissaan langat käsissään ja pompottavat nk. ystäväpiiriään säätelemällä yhteydenpitoa. Esittävät kiireistä. Esittävät, että heillä on mielenkiintoista tekemistä koko ajan. Esittävät, että he eivät tarvitse sinua tai yhteydenottoasi. Esittävät, että heille on kysyntää. Esittävät, että heillä on muita, sinua tärkeämpiä ystäviä. Saattaa olla, että henkilö pitää sinuun yhteyttä vain silloin kun sinusta on hyötyä henkisesti, sosiaalisesti tai taloudellisesti. Minulla on yksi tällainen "ystävä", josta en ole päässyt vielä henkisesti irti, vaikka kuvio on itselleni ihan selvä: tein pikatilaston yhteydenotoistamme ja havaitsin, että henkilö ottaa yhteyttä itse aktiivisesti vain, kun hänellä on "kriisi" eli joku on loukannut häntä, töissä on sattunut jotain tai hän tarvitsee pikavipin, vaikka hänellä on hyvä tulotaso. Suurin osa yhteydenotoista oli minun aloitteestani ja ison osan niistä, tämä henkilö oli nonsaleerannut. Hetken pidin itseäni säälittävänä mukana roikkujana, mutta nyt olen pääsemässä tästä ihmissuuhteesta irti. Henkilö on jännittävä, idearikas, älykäs ja hauska, kun sille päälle sattuu. Ja vallanhimoinen narsistisine piirteineen.

Vierailija kirjoitti:

Vihaan tekstiviestejä. Minulle on paljon nopeampi ratkaista asiat 5 minuutin puhelussa kuin pitkien tekstiviestien lähettäminen. Jossain vaiheessa aloin jättää huomioimatta tekstiviestejä ihmisiltä, jotka jättivät huomiotta puheluni. Kaikki oudot, jotka eivät osaa kommunikoida lyhyellä puhelulla, suodatettiin luonnollisesti pois elämästäni. Ennen tätä huomasin, että tekstiviestit aiheuttivat paljon viestintähäiriöitä. Ei intonaatiota tai tunteita. Tärkeä osa viestintää puuttuu.

Samat sanat ja se mitä en tosiaan ymmärrä on nämä ääniviestit. Miksi? Voiko joku selittää?  Voit puhua minulle, mutta et halua vastausta heti? Pelkäät, että puhun liikaa ja vastaan liian pitkään? Mutta et sitten pelkää, että se ääniviestivastaus on liian pitkä?

Odotat, että vastaan puhuen, mutta emme voi silti soittaa ja saada vastausta heti toiselta, viesti  pitää ensin äänittää ja lähettää ja sitten odottaa, että vastaan tai vastaat ja kaikkeen siihen menee puolituntia kun saman olisi saanut sanottua minuutissa. Ei, enkä tarkoita ääniviestiä sen jälkeen kun on ensin yrittänyt soittaa, mutta toinen ei vastaa, vaan näitä jotka käyttävät sitä viestittelynä. 

 

Eikö ihmiset enää kykene keskustelemaan, vaan nyt on viestiteltävä pitkillä tauoilla ja harkinta-ajoilla? 

Mitä, jos kerrot ystävälle tästä? Ehkä hän pitää viestittelystä enemmän, samaan tapaan kuin sinä soittelusta. Tai ei ole vain tajunnut, että haluaisit edes viestin missatun soiton jälkeen (osalle ihmisistä se on soittajan asia laittaa viesti perään). Kannattaa myös yrittää sopia joku tietty soittoaika. Itse ainakin pystyn usein laittamaan viestejä, vaikken ole tilanteessa, jossa olisi hyvä puhua puhelimeen. Mutta mainitse asiasta, hyvää ystävyyttä on ikävä haaskata jonkun mahdollisesti selvitettävän asian vuoksi

Tämä on monipuolinen asia, ainakin itselleni.   Kyllä voin puhua puhelimessa, mutta jos tiedossa on jo etukäteen, että soittaja tykkää jopa parin tunnin puheluista, niin aina ei vain jaksa niitä eikä aina ole myöskään aikaa niihin.   Silloinkin punnitsen todella tarkkaan, onko kyseessä akuutti hätä, joku pidempää selvittelyä vaativa tärkeä asia vai palaanko asiaan paremmalla ajalla, jos kyseessä on yleinen höpinä.

Itsellä on lähipiirissä myös sellaisia, joista tiedän, että soittavat muutaman kerran viikossa vain kertoakseen omia kuulumisiaan, mutta hyvin harvoin vastavuoroisesti kysytään mun kuulumisia.  Ja mistä tiedän tämän?  Yleensä jos en ole vastannut muutamaan päivään ja sitten vastaankin, niin saan ensimmäisenä raportin siitä, kuinka on tehty soittorinkiä muille, koska en ole vastannut. Sen jälkeen jutut menee ko. henkilön kuulumisiin.

Ei auta, vaikka sanoo siinä lähes tunnin kohdalla, että nyt on pakko lopettaa, juttelu senkuin yltyy niin ettei edes sisään hengittäessä pidetä taukoa.  Ja lopulta loukkaanutaan, kun sanon, että nyt on oikeasti mentävä. 

Mutta ymmärrän myös sen, että jos kyseessä on vanhempi ja/tai hyvin yksinäinen ihminen, niin se että saa edes jollekulle jutella, niin antaa heille myös paljon, että joku kuuntelee.   Silloin sen pitäisi olla myöskin vastavuoroista, eikä pelkkä monologi.

No ehkä minun kommunikointini on sitten niin erilaista ja minun ystävyyssuhteeni ei ole raportointia. En ole varmaan koskaan laittanut kenellekään viestiä, että tänään tein lettuja. Huomenna on hammaslääkäri. Löysin uuden paidan alennusmyynneistä.

 

Myönnän kyllä puhuneeni tämän tyyppisistä asioista keskustelujen lomassa, mutta en oikeasti koskaan lähettäisi tämäntyyppisiä viestejä. Enkä tosiaan montaa kertaa päivässä. Mutta sinä olet sinä ja minä minä ja minusta on kivempi pohtia asioita vähän syvemmällä tasolla ja varsinkin heidän kanssaan, joita kutsun ystäviksi. Ehkä olen sitten vaan niin erilainen ja nämä kahdenlauseen ystävyydet ole minun juttuni.

Minun aivoni vaativat jotenkin enemmän, jotta näkisin ystävyysmerkitystä tai sitten näitä tämäntyyppisiä lauseita kuulee niin paljon kaikkien suusta, etten kykene yhdistämään niitä ystävyyteen, koska kaikki tuottavat tuota informaatiota. Lähikaupan kassasta, vanhukseen bussipysäkillä, naapurini kanssa jopa tuota enemmän, mutta en pidä häntä ystävänä, vaan lähinnä kivana naapurina.

Oikeastaan olen ketjua lukiessani alkanut ymmärtämään minkä tyyppiset ihmiset haluavat tätä viestittelyä ja ketä haluaa puhua asiat pidempään. Toisilla ei tunnut olevan mitään sanottavaa, toiset kirjoittavat kuinka heillä pitää olla aikaa prosessoida, toiset kuinka heidän elämänsä on niin kaoottista ja kiireistä, ettei ehdi ja toiset pelkäävät ylikuormittumista, jos joku puhuu liian pitkään. Toiset kaipaavat raportointia ja muu tuntuu jaarittelulta. Toiset todistusaineistoa ja toiset eivät kestä mitään häiriötekijöitä ja keskeytyksiä. Ja sitten löytyy jopa niitä, joita ahdistaa puhelimen soittoääni, vaikka senkin saa ihan itse valita. 

Puheliy vaativat erityyppisiä taitoja ihmiseltä selkeästi.

Vierailija kirjoitti:

On olemassa ihmisiä, jotka haluavat pitää sosiaalisissa suhteissaan langat käsissään ja pompottavat nk. ystäväpiiriään säätelemällä yhteydenpitoa. Esittävät kiireistä. Esittävät, että heillä on mielenkiintoista tekemistä koko ajan. Esittävät, että he eivät tarvitse sinua tai yhteydenottoasi. Esittävät, että heille on kysyntää. Esittävät, että heillä on muita, sinua tärkeämpiä ystäviä. Saattaa olla, että henkilö pitää sinuun yhteyttä vain silloin kun sinusta on hyötyä henkisesti, sosiaalisesti tai taloudellisesti. Minulla on yksi tällainen "ystävä", josta en ole päässyt vielä henkisesti irti, vaikka kuvio on itselleni ihan selvä: tein pikatilaston yhteydenotoistamme ja havaitsin, että henkilö ottaa yhteyttä itse aktiivisesti vain, kun hänellä on "kriisi" eli joku on loukannut häntä, töissä on sattunut jotain tai hän tarvitsee pikavipin, vaikka hänellä on hyvä tulotaso. Suurin osa yhteydenotoista oli minun aloitteestan

Tämä on mun mielestä jännä ajatus, että jos en vastaa sinulle, niin se tarkoittaa että mulla olisi parempaa seuraa. En mä vastaa yhtään kenellekään enkä halua olla tekemisissä kenenkään kanssa. 

Oikeastihan olemme kaikki vapaita määrittelemään miten haluamme elää. Jokainen päättää itse miten haluaa pitää ystäviensä kanssa yhteyttä. Siitä voi olla mitä mieltä haluaa, sekin on vapautta.

Nro 215: Nimenomaan ihmiset ovat erilaisia. Mulle arjen kuulumisten vaihtaminen on juuri tuota, mitä aiemmassa viestissäni kuvasin. Johtunee siitä, että mun ja ystävieni elämässä ei mitään suuria ja dramaattisia asioita kovin usein tapahdu niin, että niistä riittäisi puhuttavaa kerran kuukaudessa tunnin puhelussa. Ja jos jotain dramaattista tapahtuukin, toinen alkaa kertoa siitä viestillä tai yksinkertaisesti laittaa viestin "Voinko soittaa?". Tiedän, että monella on nykyisin tapana puhua kännykässä  hyvin yksityisistäkin asioista bussissa tai muussa julkisessa paikassa (mikä on ulkopuoliselle joskus aika kiusallistakin kuunneltavaa), mutta mä olen tässä asiassa sen verran vanhanaikainen, että haluan puhua kotona. Tästä syystä mä em viestiin saatan vastata, että "joo, tunnin päästä, niin olen silloin kotona". Mun ystäväni tietävät tämän ja sen vuoksi meille ei "Voinko soittaa?" -viestin laittaminen ei ole mikään ongelma. 

Mitä taas tulee asioiden syvällisempään pohdiskeluun, niin siinäkin me ollaan erilaisia. Mulle pohdiskelu onnistuu oikein hyvin viesteinäkin. Itseasiassa jopa paremmin, koska viestitellessä jää paremmin aikaa miettiä asiaa, koska omaa vastausta/mielipidettä/pohdintaa ei edes odoteta sanottavan parissa sekunnissa eikä edes parissa minuutissa. Hyvin voi miettiä asiaa vaikka varttin ja tehdä sen ajan jotain muuta (laittaa vaikka tiskit koneeseen tms) ja vastata sitten. Tai pohdinta edellyttää jonkun faktatiedon selvittämistä ensin. Puhelimessa ei ole sitä varttin miettimisaikaa.

Mutta mä kyllä ymmärrän, että jos ihminen on kovin yksinäinen, hänelle on tärkeää kuulla toisen ihmisen ääni. Ihan sama, mistä jutellaan, kunhan kuulee toisen äänen. Silloin ei tietenkään viestittely ole oikea vaihtoehto, vaikka kirjoitettaisiin puolin ja toisin kilometrikaupalla pohdintoja. Mutta onko mahdoton ajatus silloin laittaa ystävälle viestiä" Moi! Tuntuu taas tosi yksinäiseltä ja olisi kiva jutella sun kanssa. Voinko soittaa? " 

Mä ihmettelen, miksi sen,  joka ei ehdi, voi tai jaksa just silloin vastata puhelimeen,  pitäisi laittaa soittajalle tekstiviesti ja kysyä,  mitä asiaa.  Miksi soittaja ei voi itse laittaa? Viestin luettuaan pystyy arvioimaan,  miten kiireellisestä asiasta on kyse.  Pitääkö soittaa mahdollisimman pian vai riittääkö,  että soittaa illalla tai huomenna. 

En yleensä jaksa siihen aikaan lätistä, kun yks tuttu soittelee. Oon just tullut töistä, saanut perheen ruokittua ja aikaa olis hetken hengähdystauolle HILJAISUUDESSA. Usen sen lepoajan selaan muutenkin nettiä, joten sama viestitellä, mutta ei tosiaan jaksa kuunnella ketään. Ja kyllä, tää ihminen myös jatkaa ja jatkaa, puhelu ei lopu.