Nytkun kiusaamisesta kerta halutaan puhua niin paljon ja siitä, että miksi sitä ei ole vieläkään "kitketty" niin sanokaa mulle

Kyseessä on yleismaailmallinen ongelma, ei vain täällä Suomessa vallitseva. Vastaus on ikävä, sellaista keinoa ei ole, millä sen saisi kitkettyä. Periaatteessa jako ihmisten kohdalla menee näin mulkut ja vähemmän mulkut.

En ymmärrä kenen mielestä on hyvä idea laittaa ihmisen alkuja,joiden moraali ja empatia kyky ei ole vielä täysin kehittynyt yhteen kasaan 6-8 tunniksi päivässä? Kiusaaminen on vain luonnollinen lopputulos. Lapset kiusaa toisiaan tosi typeristä aiheista.

Vierailija kirjoitti:

"Pienemmät tuloerot koko yhteiskuntaan, niin pahoinvointi sekä lasten että aikuisten keskuudessa vähenee. "

Vähän se harmitti, kun hevonen putosi kaivoon. Onneksi kuitenkin naapurin navetta paloi.

Vieläkö on trickle-down-teoria-dinosauruksia?    

Rikosoikeudellinen ikäraja tuohon kuuteen vuoteen ja rankut samat kuin aikuisille.

Tosin eihän se kiusaaminen tähän lopu, mutta se hankaloituu ja tulee kalliimmaksi.

Pitää kasvattaa kunnioittamaan kaikkia, olemaan rauhantahtoinen ja rakastamaan ihmisiä. Näillä eväillä luulen, että hyvä tulisi. Mutta harjoittaako nykyajan ihmiset näitä hyveitä jos niihin uskovatkaan?

Aikuisten pitäisi näyttää esimerkkiä kuinka ihmisiä kohdellaan eli lämpimät tunteet mukaan ihan kaikkeen. Iloa, hyviä sanoja vieraammillekin, välittämisen näyttämistä. Ts. näytetään, että tunnemme rakkautta muita ihmisiä ja eläimiä kohtaan. Kysytään kuulumisia, ollaan kiinnostuneita toisistamme. Jos joku on vetäytynyt kuoreen, ollaan hyvin hienotunteisia, mutta yritetään saada mukaan. Voi myös kertoa omia kokemuksia elämässä. Jos lapsi/nuori kohtelee ihmisiä/eläimiä huonosti se malli on tullut kotoa tai siten puretaan pahaa oloa. Tehdään muiden elämästä mukavampaa on tavoite. Välitetään.

Totuushan on loppu viimein se, että tänä päivänä ihmiset huonosti hyväksyy kahta asiaa, toinen on vaivannäkö ja toinen hidas kehitys. 

Tämän ratkaiseminen vaatii alkuunsa vanhemmilta, monen mielestä epämukavia päätöksiä. Eli ei olla ensisijaisesti lasten kavereita, vaan vanhempia. Muistan kuulleeni sanonnan, että "vanhemman tehtävä on tuottaa lapsilleen pettymyksiä". Tietenkään se ei noin suoraviivaista ole, mutta nykyään moni mieltää epäonnistuneensa vanhemmuudessa, jos ei pysty antaa/taipumaan ihan kaikkeen mitä lapsi keksii pyytää. 

Toinen on se aika. Tämän ratkaiseminen ottaa helposti muutamankin sukupolven ja monikaan ei halua nähdä vaivaa sellaisen eteen, mikä ei ensisijaisesti heitä itseään välittömästi hyödytä. 

Kunnioitus toista ihmistä kohtaan. Se opitaan kotona asenteissa. Sillä ei ole vaikutusta, miten sivistyneesti vanhemmat käyttäytyvät julkisissa tilaisuuksissa. Jos kotona naureskellaan naapurin höppänää pappaa,  yksinkertaista työkaveria, arvostellaan serkun pukeutumista, liikuntavammaisen kaupan asiakkaan kävelyä jne. Mitä luulette, että lapsi oppii? Niin surullista kuin se on, niin lapsien käytös paljastaa kodin arvomaailman. Jos vanhemmat osaavat kylillä käyttäytyä, niin lapsetkin osaavat, mutta kiusaamistilanteessa he ovat niitä kiusaajia, joiden kodin arvomaailma paljastuu.