Nytkun kiusaamisesta kerta halutaan puhua niin paljon ja siitä, että miksi sitä ei ole vieläkään "kitketty" niin sanokaa mulle
miten se kitketään teidän mielestänne? koska mä kuulen kokoajan vaan tota samaa, että miksi sitä ei olla "kitketty"?
Se on asia, mitä ei voi kitkeä ennenkuin tämä yhteiskunta kasvaa henkisesti. Miten me voidaan olettaa, että kiusaaminen loppuu jos me eletään niin materialistisessa yhteiskunnassa, missä pelkkä toisen pukeutuminenkin aiheuttaa inhoa ihmisessä?
Kertokaa
Se ongelma on tämä koko paletti, se on ihan siellä juuritasolla, miten tämä yhteiskunta kasvattaa ihmisiään ja miten ne ihmiset sitten kasvattavat omia lapsiaan. Se koko paletti on kiero ja väärä.
Ei sitä saa kitkettyä millään kameroilla tms, se ongelma siirtyy sitten vaan muualle, ihmisiä kiusataan muualla kuin koulussa.
Ajatelkaa isommin asioita, niin te huomaatte todellisen ongelman minkä keskellä tekin kaikki elätte.
<3
Kommentit (168)
Kiusaaminen ei oikein lopu kokonaan, kun aina syntyy uusia lapsia uusille vanhemmille, jotka sitten aloittavat harjoittelemaan lasten kasvatusta.
Näiden asioiden parissa koulussa vuosikymmeniä työtä tehneenä voin sanoa, että aktiivisella puuttumisella suurin osa kiusaamisista saadaan loppumaan ja koulussamme se aina vähenee edetessä kohti ylempiä luokkia. Tilannetta seurataan nimettömillä kyselyillä vähintään vuosittain. Opettajat saavat koulun tilastotiedot käyttöönsä. Silti valitettavasti joskus on todella vaikeita tapauksia hoidettavaksi.
Pelkkä koulun puuttuminen ei ratko asioita riittävän tehokkaasti. Vanhempien rooli on ratkaiseva. Jos vanhemmat vähättelevät, eivät usko koulun kertomusta ja haukkuvat opettajat ja pahimmillaan rupeavat häiriköimään ja uhkailemaan koulun aikuisia ei kyllä korjaustoimenpiteet helposti tehoa. Tämmöistäkin tää työ voi olla. Moni ei uskoisi, millaisia puheluita voi illalla tulla. Lastensuojeluilmoituksiakin tehdään, mutta eihän vanhempien tarvitse ottaa apua vastaan, elleivät halua.
Tätä suren, että kun kouluampumisia tai muuta kouluväkivaltaa sattuu ja siihen jotenkin liittyy koulukiusaaminen, unohdetaan ne kaikki oppilaat, jotka ovat tulleet rankastikin kiusatuiksi, mutta eivät ole edes ajatelleet ratkovansa asioita väkivallalla. Näitä on se yli 90% enemmistö. Äärimmäisiin keinoihin turvautuvalla lapsella on aina joku muukin iso pulma, kuin kiusaaminen esim. vakava mielenterveysongelma jo kouluun tullessa (ennen kiusaamista), vaikea neurokirjon häiriödiagnoosi tai äärimmänen kaltoinkohtelu ja pahoinpitely kotioloissa. Nämä asiat vaikuttavat myös lapsen toimntaan ja käyttäytymiseen koulussa ja altistavat ulkopuolelle jäämiselle ja kiusaamiselle. Toiset lapset voivat pelätä heitä ja pitää kummallisena esim. kiroilua ja raivonpuuskia koulussa. Näissä tilanteissa, kun joku suorasuu haukkuu raivajaa hulluksi ja käskee vähemmän kauniilla sanoilla pitää pään kiinni on kiusaamistilanne valmis.
Toki kiusaaja aina löytää syyn kiusaamiseen, jos kiusaamisella tavoitellaan valtaa ja johtoasemaa. Silloin se on järjestelmällistä ja toiset manipuloidaan mukaan tai uhkaillaan hiljaisiksi. Todellisuudessa tällaista on vähän ja valtaosa kiusaamisesta on lähinnä riielyä mustasukkaiuutta kavereipiirissä sekä klikkien välienselvittelyitä.
Sen verran paljon opet saa paskaa niskaansa koulukiusaamiseen liittyen, vaikka yrittäis sitten kuinka hyvin tahansa asioita hoitaa, että eipä naurata ja alanvaihtokin voi mieleen tulla.
Nimim. Itekin entinen koulukiusattu
Eniten mua naurattaa kun kaiken maailman asiantuntijat kauhistelee kun Lapset kiusaa. Jättäen huomiotta sen, että aikuiset kiusaa paljon enemmän, ja opettavat mallin lapsille. Se on se juurisyy. Kuten joku sanoi, niin kauan kun "aikuisten" ihmisten henkinen kehitys on matala, lapsellinen ym. niin turha kauhistella lasten ongelmia, lapset oppivat ne suoraan aikuisilta..
Oon ollut koulussa töissä ja kauhistellut miten välinpitämätön opettaja ei tehnyt mitään kun pojat kävivät toisiensa kurkkuihin kiinni. Saman koulun rehtori antoi potkut hyvin kiltille aikuiselle, koska muut savustivat häntä ulos kiusaamalla. Mitä muuta voi odottaa näin raukkamaisesti toimivilta aikuisilta, joiden pitäisi vielä olla vastuussa turvallisuudesta?? Jos henkinen kehitys opettajilla on tuota luokkaa, niin ei ihme että lapsilla ongelmia. Opettajina paljon vääriä ihmisiä.
Asennekasvatusta lapsille pienestä pitäen. Erilaisuuden sietämistä ja sitä, miten muita ihmisiä pitää kunnioittaa ja arvostaa. Arvokasvatusta. Opetusta siitä, miten muiden ihmisten kanssa ollaan. Keskustelua oppilaiden kanssa kiusaamisesta ja mitä seurauksia sillä on. Opettajille enemmän rohkeutta puuttua kiusaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vantaalla koulu ei muka tiennyt kiusaamisesta mitään. Näin aina selitellään.
Ja muuallakin samaa selitystä. Olen miettinyt syitä tällaiseen, mielessäni on voimakkaasti se kun ei nähdä , kuulla ei tiedetä mitä tapahtuu ns. katvealueilla. Taitavat osaa sen kiusaamisen ihan varmaan suorittaa kun ei ole " valvovia" silmiä ja uhkailuilla ja sakin hivutuksella uhrit vaiennetaan. Miten voi esim.nähdä kiusaajan selkäpuolelta miten ilmein ja eleinkin on raakaa kiusaamista. Monia on selityksiä lasten vanhemmiltakin joiden lapset on niitä heidän kullan nuppuja: ei meidän lapset vaan ne naapurin kakarat.
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset asiat altistavat kiusaamiselle. Ei ole varmaan suosittu mielipide, mutta näin on. Helpointa olisi varmaan puuttua niihin altistaviin tekijöihin. Toki voidaan puuttua toiseltakin laidalta, mutta tuloksia ei ole nähty.
Joo tää on hei hyvä! Kielletään lapsilta rumuus, ylipaino, silmälasit, halvat vaatteet, tyhmännäköiset juoksutyylit, erilaiset ihonvärit, puheviat, vanhanmalliset kännykät! Ai että kun sitten olisi asiat hyvin ja kaikki juoksentelisivat käsi kädessä kauniina ja laihoina.
Miksi meidän tämän hetken kiusaajahallitusta kiinnostaisi? Siellä on jo haukuttu opiskelijat, työttömät, köyhät, sairaat, muuttajat, vammaiset. Pitäisi johtaa esimerkillä.
Ap, voisitko ystävällisesti opetella otsikoimaan aloituksesi. Kiitos ja jep.
Sitten kun ns. aikuiset lopettaa sen juoruilun, toisista pazkan jauhamisen, seläntakana puhumisen, haukkumisen ja räksyttämisen, sitten loppuu kiusaaminen. Eli ei koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Ens alkuun ne puhelimet ja somet pois koulusta
Kiusaaminen loppuu, jos välineitä ei saa käyttää? Koulukiusaaminen loppuu, jos koulu otetaan pois. Puhelin ja some ei aiheuta kiusaamista, vaan ihan muut asiat.
Pieniä kouluja ja luokkia. Lisää aikuisia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi meidän tämän hetken kiusaajahallitusta kiinnostaisi? Siellä on jo haukuttu opiskelijat, työttömät, köyhät, sairaat, muuttajat, vammaiset. Pitäisi johtaa esimerkillä.
Kyllä. Paska valuu aina alaspäin. Tämä on itseaiheutettu ongelma.
Se voitaisiin edes ottaa vakavasti eikä kääntää asiaa niin,että kiusattu on liian herkkä!
Muistan miten rehtori koetti punoittaen mumista jotain "leikistä suuttumisesta" kun äitini halusi tietää mitä tehdään sille etteivät kenkäni löydy enää vessanpöntöstä tai ettei pulpettiini kirjoiteta huulipunalla kehotusta kuolla. Oma opettajani taas oli täysin hiljaa. Ja siitä palaverista kun tiesi kohta koko koulu niin kiusaaminen vain paheni. Haavelin ottavani kouluun mattopuukon ja leikkaavani eräiltä pallilt ja eräiltä tissit. Olisi varmaan pitänyt tehdä niin..
Koulun loputtua en kyennyt opiskelemaan enkä muuttamaan omilleni. Sain paniikkikohtauksia ja pysyttelin omassa huoneessa.
Jaa'a. Meillä ainakin opetetaan kotona lapsille että pitää leikkiä niin että kaikilla on kivaa, ja pitää leikkiä sellaisia leikkejä että kaikki voivat osallistua. Eihän ne vielä ymmärrä sillä tavalla huomioida toisten tunteita, vaan se että tykkää itse jostain on tärkeintä, mutta pikku hiljaa toivottavasti tuokin viesti menee perille.
Jos kaikki oppisivat tekemään noin, ehkä vältyttäisiin niiltä tapauksilta, että joku lapsi tuntee itsensä kiusatuksi kun hän jää luokassaan ulkopuoliseksi.
Vierailija kirjoitti:
"Ei meidän lapsi ainakaan kiusaa"
Tuttu lause jopa omasta kokemuksestani. Tytärtäni kiusattiin jatkuvasti uhreiluharrastuksessa täällä pk-seudulla, milloin tyttöporukka hihitteli hänen kengilleen tai vaatetukselleen. Tyttöni on ujo ja arka ja joutui helposti tuollaisten silmätikuksi. Noh nuoret valmentajat eivät osanneet puuttua kiusaamiseen ja jopa vähättelivät asiaa, kun kiusaajana toimi joukkueen taidokkain harrastaja. Eihän nyt Netta kiusaisi, kun hän on niin kiltti ja kultainen. Tuon sain ainoastaan vastaukseksi. Jouduimme lopettamaan harrastuksen tuon vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Se kiusaaminen ei rahalla lopu! Piste! Vaikka teillä vassurivässyköillä se raha on ratkaisu aina kaikkeen. Tämä koko koko palsta on pelkkäää kiusaamista eri nyansseineen ettekö te edes näe sitä malkaa omasta silmästänne. Jos eläisitte kuin saarnaisitte niin ongelmia ei olisi.
Malka se on omassa silmässäsikin, kun on kanttia haukkua tuntemattomia ihmisiä vassarivässyköiksi. Pilkka sattui nyt omaan nilkkaan.
Vierailija kirjoitti:
Se voitaisiin edes ottaa vakavasti eikä kääntää asiaa niin,että kiusattu on liian herkkä!
Muistan miten rehtori koetti punoittaen mumista jotain "leikistä suuttumisesta" kun äitini halusi tietää mitä tehdään sille etteivät kenkäni löydy enää vessanpöntöstä tai ettei pulpettiini kirjoiteta huulipunalla kehotusta kuolla. Oma opettajani taas oli täysin hiljaa. Ja siitä palaverista kun tiesi kohta koko koulu niin kiusaaminen vain paheni. Haavelin ottavani kouluun mattopuukon ja leikkaavani eräiltä pallilt ja eräiltä tissit. Olisi varmaan pitänyt tehdä niin..
Koulun loputtua en kyennyt opiskelemaan enkä muuttamaan omilleni. Sain paniikkikohtauksia ja pysyttelin omassa huoneessa.
Sivistys ja käytöstavat on hieno asia, mutta suurin osa ihmisistä elää niin vahvasti massan mukana "sovinnollisessa" ilmapiirissä, etteivät siitä kehtaa poiketa. "Eihän niin voi tehdä". Kyllä voi, jos oikeasti haluaa muuttaa asioita. Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Tietynlaiset asiat altistavat kiusaamiselle. Ei ole varmaan suosittu mielipide, mutta näin on. Helpointa olisi varmaan puuttua niihin altistaviin tekijöihin. Toki voidaan puuttua toiseltakin laidalta, mutta tuloksia ei ole nähty.
Ihmisluontoa ei varmaan saadakaan paremmaksi, sitä on turha jäädä odottamaan. Ainoa keino estää ja rajoittaa kiusaamista ovat riittävät sanktiot. Esim. Singaporessa purukumin sylkemisestä, muusta roskaamisesta puhumattakaan, sai jo kauan sitten sakot - ja siellä on yllättävän siistiä.
Mitä tulee "altistaviin tekijöihin", siihen yksi keino on säätää lisääntyminen luvanvaraiseksi. Katsotaan millaiset ihmiset ovat hyväksyttäviä, suosittuja, joukkoon sopivia nyt, niin he lisääntykööt, lisättynä kriteerit hyvälle vanhemmuudelle. Todennäköisyys on suuri sille, että "omena ei kauas puusta putoa" ja sellaiset lapset kuin vanhemmatkin. Kun mikään ei tietenkään ole 100 % varmaa, on mahdollista, että luvanvaraisesta lisääntymisestä huolimatta syntyy muutamia joukkoon sopimattomia. Heitä varten jo ennalta järjestettäköön heille sopivat tilat, eikä mitään pakkoinkluusiota. "Ennakkosensuurin" myötä tämä joukko on määrältään niin pieni, että sen kanssa pärjätään.
Harvoin se kiusaaminen nykyään on sitä, että Pekka vetää Mattia turpaan tai että Mirja haukkuu Inkeriä huo*raksi. Olisikin. Olisi opettajana tosi helppoa puuttua asiaan, kun näkisi sen kiusaamisen.
Nyt nähdään (ehkä, ei aina) surullinen lapsi, joka ehkä lopettaa koulunkäynnin ja kuukausien keskustelujen ja tinkaamisen jälkeen selviää, että tiktokissa leviää joku video kiusatusta. Miten ihmeessä me opettajat puututaan sellaiseen asiaan, mitä me ei tiedetä? Ja kun se kiusaaminen nykyisin tapahtuu pääosin "etänä", miten se on vain "koulu"kiusaamista? Miten asiaan puuttuminen ei kuulu kenellekään muulle kuin koululle? Vanhemmille? Valmentajalle? Muille aikuisille? Vähän kärjistäen: puhelinoperaattorille, joka mahdollistaa kiusaamisen alustallaan?
T. Yläkoulun ope, joka todellakin puuttuu kiusaamiseen aina kun sitä havaitsee
Mä en laskisi noihin kiusaamiselle altistaviin tekijöihin ulkonäköa, vaatteita, harrastuksia, varallisuutta tms. En uso, että siitä kirjoittanutkaan ihan niin ajatteli.
Luulen, että ajatellaa lähinnä esim lapsia, jotka mielenterveydellisten ongelmiensa vuosi käyttäytyvät koulussa hyvinkin silmiinpistävästi, esim. joutuvat toistvasti raivonpuuskiensa takia aikuisten pois taluttamaksi. Näiden lasten pitäisi saada nopeammin apua ja hoitoa, etteivät olisi pelkästään toisille huutomerkkeinä ja toisten lasten (ja oppilaiden vanhempien) päivittelyn kohteena.
Sama koskee myös neurokirjon lasten tai kehitysvammaisten integraatiota. Koulussa harjoitellaan ymmärtämään ja suvaitsemaan erilaisuutta, mutta jos integroituva lapsi aiheuttaa yleiopetuksen luokkaan lähinnä häiriötä, pelkoa ja hässäkkää, ei integraatio palvele tarkoitustaan, lopulta ketään, pahimmassa tapauksessa syrjäyttää entisestään. Jotkut lapset hyötyisivät enemmän pienryhmistä.
Toivottavaahan tietenkin olisi, että perheet, joissa on päihdeongelmia tai muita vakavia ongelmia, kuten rikollisuutta, saisivat apua, etteivät lapset jäisi osattomiksi vanhempiensa takia. Vai eikö joku muka tiedä tapauksia, jossa vanhemmat kieltävät lastansa menemästä johonkin perheeseen tai leikkimään tietyn lapsen kanssa, koska siellä perheessä vietetään sellaista elämää, että voisi pelottaaa tai olla jopa turvallisuusriski.
Työpaikkakiusaamisessa vaan helposti työsuhde puretaan. Se on kerta laakista kenkää. Koulussa kiusattu joutuu vaihtamaan koulua.