Ihana parisuhde, erilliset kodit, mä olen alkanut kaivata enemmän mut mies ei

Vierailija kirjoitti:

Minä, nainen, en oikeasti ymmärrä tätä. Yksi itkee, toinen tuntee olonsa orvoksi, kun tapaa miestä vain viikonloppuisin ja välillä arkenakin. Varmaan sama surku ja parku olisi, jos asuisitte yhdessä ja miehellä olisi aikaa vievä harrastus, viihtyisi kavereiden kanssa tms. Vaikka miten rakastunut olen ollut, niin en halua yhteistä asuntoa kenenkään kanssa. Ihme läheisriippuvaisia olette. En yhtään ihmettele, jos toista osapuolta ahdistaa. 

Eli kun ei halua samanlaista suhdetta kuin sinä haluat, on läheisriippuvainen.

Ei kai tuohon voi sanoa oikein mitään.

Vierailija kirjoitti:

Jos aikuisen ihmisen pitää vakuutella korvien väliin, että nyt on kaikki kivasti suhteessa niin jotain on pielessä ja pahasti. Naisten logiikka usein onkin että se taikasormus nimettömässä ja yhteiset huoneet tuo onnen. Hitusen materialistista ja aika säälittävääkin.

Erikoista. Omassa elämässäni, kuten myös lähipiirissä, miehet ovat olleet niitä jotka noita yhteisiä huoneita ja sormuksia ovat ajaneet eteenpäin. Monet lapsiakin, kun nainen on jarrutellut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä, nainen, en oikeasti ymmärrä tätä. Yksi itkee, toinen tuntee olonsa orvoksi, kun tapaa miestä vain viikonloppuisin ja välillä arkenakin. Varmaan sama surku ja parku olisi, jos asuisitte yhdessä ja miehellä olisi aikaa vievä harrastus, viihtyisi kavereiden kanssa tms. Vaikka miten rakastunut olen ollut, niin en halua yhteistä asuntoa kenenkään kanssa. Ihme läheisriippuvaisia olette. En yhtään ihmettele, jos toista osapuolta ahdistaa. 

 

 

Eli kun ei halua samanlaista suhdetta kuin sinä haluat, on läheisriippuvainen.

Ei kai tuohon voi sanoa oikein mitään.

Harvinaisen hyvin sanottu😂

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

Jossain takaraivossa näillä joita ei haittaa, kun mies ei tahdo muuttaa yhteen, on se pieni tunne että mitä jos en ole hänelle se oikea. Siksi pitää tulla raivoisasti puolustelemaan aihe vapaalle näitä suhteita joissa on ihan ok nähdä pari kertaa viikossa. 

Ei tohon auta muu kuin ero. Etsi toinen samanlainen.

Vierailija kirjoitti:

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

Jossain takaraivossa näillä joita ei haittaa, kun mies ei tahdo muuttaa yhteen, on se pieni tunne että mitä jos en ole hänelle se oikea. Siksi pitää tulla raivoisasti puolustelemaan aihe vapaalle näitä suhteita joissa on ihan ok nähdä pari kertaa viikossa. 

Tämä. On ihan ok olla juuri sellaisessa suhteessa kuin itse haluaa, mutta jos toisenlainen suhde on "24/4 toisen kyljessä nyhjäämistä ilman omaa elämää" ja "läheisriippuvuutta", niin tulee väkisinkin sellainen olo ettei siinä viikonloppusuhteessa ehkä sittenkään olla täysin tyytyväisiä.

No, oman kokemukseni mukaan jos tarvitsee paljon omaa aikaa ja palautumista kumppanista, ei ole kovin rakastunut pohjimmiltaan.

Olen todella itsenäinen ja omaa aikaa kaipaava. Voin hyvin olla yksin viikkoja. Silti jos oikeasti välitän jostakusta, haluan ja jaksan olla yhdessä jatkuvasti. Ja usein seurustelun hetken jatkuttua olenkin huomannut että enpä oikeastaan taidakaan kauheasti välittää tästä tyypistä koska olisin mieluummin yksin, tai haluan ehdottomasti olla pitkään yksin kun on vietetty aikaa yhdessä. Sen eron niihin tärkeämpiin kumppaneihin on huomannut selvästi.

Saman olen huomannut toisinkinpäin: jos kumppani välittää, hän haluaa nähdä usein ja kun lakkaa välittämästä, ei halua nähdä niin paljon ja tarvitseekin enemmän jotain omaa aikaa. Ja jos alusta asti on tuollaista niin se ei ole merkki välittämisestä.

En nyt voi sanoa että näin olisi kaikilla mutta itselleni se että kumppani tarvitsee paljon omaa aikaa ja "lomaa" minusta on kyllä huono merkki. Ja varsinkin jos itse haluan olla yhdessä enemmän, tuollaisesta ei tule yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä, nainen, en oikeasti ymmärrä tätä. Yksi itkee, toinen tuntee olonsa orvoksi, kun tapaa miestä vain viikonloppuisin ja välillä arkenakin. Varmaan sama surku ja parku olisi, jos asuisitte yhdessä ja miehellä olisi aikaa vievä harrastus, viihtyisi kavereiden kanssa tms. Vaikka miten rakastunut olen ollut, niin en halua yhteistä asuntoa kenenkään kanssa. Ihme läheisriippuvaisia olette. En yhtään ihmettele, jos toista osapuolta ahdistaa. 

 

 

Minä taas en ymmärrä mikä pointti on suhteessa joissa on täysin omat erilliset elämät. Voin hyvin olla yksinkin samalla hinnalla. Jos olen suhteessa, haluan sitten kunnon suhteen josta on jotain iloakin, on oikeasti seuraa ja ollaan sitten oikeasti yhdessä. Noista kädenlämpöisistä saa vain pahan mielen.

Vierailija kirjoitti:

No, oman kokemukseni mukaan jos tarvitsee paljon omaa aikaa ja palautumista kumppanista, ei ole kovin rakastunut pohjimmiltaan.

Olen todella itsenäinen ja omaa aikaa kaipaava. Voin hyvin olla yksin viikkoja. Silti jos oikeasti välitän jostakusta, haluan ja jaksan olla yhdessä jatkuvasti. Ja usein seurustelun hetken jatkuttua olenkin huomannut että enpä oikeastaan taidakaan kauheasti välittää tästä tyypistä koska olisin mieluummin yksin, tai haluan ehdottomasti olla pitkään yksin kun on vietetty aikaa yhdessä. Sen eron niihin tärkeämpiin kumppaneihin on huomannut selvästi.

Saman olen huomannut toisinkinpäin: jos kumppani välittää, hän haluaa nähdä usein ja kun lakkaa välittämästä, ei halua nähdä niin paljon ja tarvitseekin enemmän jotain omaa aikaa. Ja jos alusta asti on tuollaista niin se ei ole merkki välittämisestä.

En nyt voi sanoa että näin olisi kaikilla mutta itselleni se että kumppani tarvitsee paljon omaa aikaa ja "l

Samaa mieltä. Täällä palstalla puhutaan ns. tyytymisestä. Mielestäni tällainen suhde, jossa ollaan yhdessä, mutta erikseen, on juurikin tyytymissuhde.

Vierailija kirjoitti:

No, oman kokemukseni mukaan jos tarvitsee paljon omaa aikaa ja palautumista kumppanista, ei ole kovin rakastunut pohjimmiltaan.

Olen todella itsenäinen ja omaa aikaa kaipaava. Voin hyvin olla yksin viikkoja. Silti jos oikeasti välitän jostakusta, haluan ja jaksan olla yhdessä jatkuvasti. Ja usein seurustelun hetken jatkuttua olenkin huomannut että enpä oikeastaan taidakaan kauheasti välittää tästä tyypistä koska olisin mieluummin yksin, tai haluan ehdottomasti olla pitkään yksin kun on vietetty aikaa yhdessä. Sen eron niihin tärkeämpiin kumppaneihin on huomannut selvästi.

Saman olen huomannut toisinkinpäin: jos kumppani välittää, hän haluaa nähdä usein ja kun lakkaa välittämästä, ei halua nähdä niin paljon ja tarvitseekin enemmän jotain omaa aikaa. Ja jos alusta asti on tuollaista niin se ei ole merkki välittämisestä.

En nyt voi sanoa että näin olisi kaikilla mutta itselleni se että kumppani tarvitsee paljon omaa aikaa ja "l

Näin. Nuorempana olin suhteessa jossa mies tarvitsi paljon omaa aikaa. Ja kaveriaikaa. Jos nähtiin tiistaina, ja perjantaina ehdotin lauantaiksi vaikka leffaa, tuli vastapalloon ihmettelyä että eikö minulla ole mitään omaa elämää tai omia kavereita kun hänessä täytyy roikkua. Vihelsin pelin poikki, ja myöhemmin mies tunnusti että hänellä oli useita sivusuhteita vuoden kestäneen suhteemme aikana. Ei kai siinä nyt ehtinytkään tyttöystävää useammin tavata kuin pari kertaa viikossa. :D

Toinen suhteeni kesti puolitoista vuotta. Ensin mies palvoi maata jalkani alla, ja lopulta se oman ajan tarve kasvoi kasvamistaan hyvin nopeasti. Ei ehdi nähdä kun täytyy nähdä kavereita, ei ehdi kun sitä ja tätä ja tee jotain muuta. Lopetin suhteen kun selvisi että mies yritti vikitellä vanhaa koulukaveriaan selkäni takana.

Nykyisen mieheni kanssa tiesin homman olevan totista totta, kun mies polki kolme kilometriä vesisateessa vapaapäivänsä aamuna seitsemältä viereeni nukkumaan kun pääsin yövuorosta. Nyt ollaan oltu yhdessä 10 vuotta ja tuntuu että rakkaus vain lisääntyy. En enää ikinä suostuisi vähempään.

210lle. Se on monesti juuri noin. Ja kuten joku aiemmin kommentoikin niin erillissuhteissa pettäminen on todella moninkertaisesti yleisempää avo/avioliittoihin verrattuna. Ja tämä ihan kotimaisella Väestöliiton tutkimuksella todennettua. Ei mitään huttua siis.

Vierailija kirjoitti:

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

Jossain takaraivossa näillä joita ei haittaa, kun mies ei tahdo muuttaa yhteen, on se pieni tunne että mitä jos en ole hänelle se oikea. Siksi pitää tulla raivoisasti puolustelemaan aihe vapaalle näitä suhteita joissa on ihan ok nähdä pari kertaa viikossa. 

Sitten se on sama logiikka myös toisinpäin? Eli samaa voisi sanoa teistä jotka yritätte vakuuttamalla vakuutella, että yhdessä asuminen on täydellistä yms ja nostatte itsenne muiden yläpuolelle niin tulee epätoivoisen vakuuttelun fiilis siitäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

Jossain takaraivossa näillä joita ei haittaa, kun mies ei tahdo muuttaa yhteen, on se pieni tunne että mitä jos en ole hänelle se oikea. Siksi pitää tulla raivoisasti puolustelemaan aihe vapaalle näitä suhteita joissa on ihan ok nähdä pari kertaa viikossa. 

 

Sitten se on sama logiikka myös toisinpäin? Eli samaa voisi sanoa teistä jotka yritätte vakuuttamalla vakuutella, että yhdessä asuminen on täydellistä yms ja nostatte itsenne muiden yläpuolelle niin tulee epätoivoisen vakuuttelun fiilis siitäkin.

Ei sama asia lainkaan. On eri asia sanoa että yhdessäasuminen on täydellistä (jos sen itse kokee niin), kuin sanoa että erillään asuminen on jotenkin per seestä.

Vierailija kirjoitti:

210lle. Se on monesti juuri noin. Ja kuten joku aiemmin kommentoikin niin erillissuhteissa pettäminen on todella moninkertaisesti yleisempää avo/avioliittoihin verrattuna. Ja tämä ihan kotimaisella Väestöliiton tutkimuksella todennettua. Ei mitään huttua siis.

Ei se mikään ihme ole. Avoliitto on sitoutumista. Pelkkä seurustelu edellään asuen on kevyempää, ei niin vakavaa. 

No minun onnellisin suhde kesti 9vuotta ja asuttiin koko tuo aika eri maissa. Välillä olimme kuukaudenkin putkeen toistemme luona, välillä nähtiin hyvinkin harvakseltaan. Ja uskokaa tai älkää, minulla ei ollut yhtäkään sivutapausta Suomessa koko tuona aikana vaikka mies olenkin. Tässä keskustelussa on tosi negatiivinen sävy. Sanotaan että jos asutaan yhdessä ja ollaan tietyllä tavalla, niin vain silloin suhde on aito, muuten kyseessä on tyytymissuhde. Minulle tuo suhde ainakin oli totisinta totta, ehdottomasti onnellisin missä olen ollut ja tulen vanhana pappana varmasti ajattelemaan, että hän oli elämäni rakkaus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

210lle. Se on monesti juuri noin. Ja kuten joku aiemmin kommentoikin niin erillissuhteissa pettäminen on todella moninkertaisesti yleisempää avo/avioliittoihin verrattuna. Ja tämä ihan kotimaisella Väestöliiton tutkimuksella todennettua. Ei mitään huttua siis.

Ei se mikään ihme ole. Avoliitto on sitoutumista. Pelkkä seurustelu edellään asuen on kevyempää, ei niin vakavaa. 

En sanoisi noinkaan (olen 210). Asuimme erillämme useamman vuoden, mutta teimme molemmat jotenkin automaattisesti kaikkemme jotta saimme viettää mahdollisimman paljon aikaa yhdessä. Siinä mielestäni on se avain. Erillään voi asua niin että on sitoutunut ja tiiviissä suhteessa, tai niin että tavataan silloin tällöin ja sunnuntaisin jos molemmille sattuu sopimaan. Ja sellainenkin varmaan sopii toisille, itse huomasin että minulle se ei todellakaan sovi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

210lle. Se on monesti juuri noin. Ja kuten joku aiemmin kommentoikin niin erillissuhteissa pettäminen on todella moninkertaisesti yleisempää avo/avioliittoihin verrattuna. Ja tämä ihan kotimaisella Väestöliiton tutkimuksella todennettua. Ei mitään huttua siis.

Ei se mikään ihme ole. Avoliitto on sitoutumista. Pelkkä seurustelu edellään asuen on kevyempää, ei niin vakavaa. 

Olet oikeassa. Ehkäpä siksi jotkut avioliitoissaan pettäneet hehkuttavat ihan julkisestikin tuollaisen erillissuhteen puolesta koska mihinkä koira nyt karvoistaan pääsisi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa

Jossain takaraivossa näillä joita ei haittaa, kun mies ei tahdo muuttaa yhteen, on se pieni tunne että mitä jos en ole hänelle se oikea. Siksi pitää tulla raivoisasti puolustelemaan aihe vapaalle näitä suhteita joissa on ihan ok nähdä pari kertaa viikossa. 

 

Sitten se on sama logiikka myös toisinpäin? Eli samaa voisi sanoa teistä jotka yritätte vakuuttamalla vakuutella, että yhdessä asuminen on täydellistä yms ja nostatte itsenne muiden yläpuolelle niin tulee epätoivoisen vakuuttelun fiilis siitäkin.

Mulla on juurikin sellainen, mitä jotkut kutsuvat tapailusuhteeksi, itse kutsun parisuhteeksi. Tapaamme muutaman kerran viikossa, välillä yökyläillään. Suhde on kestänyt pitkään ja olemme sitoutuneita siihen, molemmat. Itse tykkään puuhastella, kudon, leivon, harrastan liikuntaa, ulkoilen ja tapaan kavereita. En ymmärrä, mitä lisäarvoa toisi se, että joku toinen hiippailisi täällä pienessä asunnossa, saati että tekisimme yhdessä jotain kotitöitä. Ja pidän siitä, että voin katsoa telkkarista mitä haluan, syödä mitä haluan jne.Vähän epäilen, että nämä yhdessäasujat haluavat varmistella, ettei toinen käy muualla miehissä tai naisissa, itse luotan kumppaniini.

"Minusta on kammottavaa että ihminen ei kestä edes oman puolisonsa ääniä seuraavana päivänä siitä kun on tavannut omia lapsenlapsiaan. Mutta onneksi minun ei tarvitse olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Siitä tässä ketjussa on kyse. Yhteensopivuudesta."

Varmaan se monen ekstrovertimman mielestä kuulostaakin aika kammottavalta, että omien rakkaitten näkeminen väsyttää. Onhan meillä miehen kanssa tosin jo tätä ikääkin ja tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sen voimakkaammaksi tulee tarve omaan aikaan. Ehkä joustavuus ja voimavarat vain hupenevat iän myötä. Ei minusta kukaan seurassa arvaisi, että yhdessä oleminen käy voimille. Minulla on hauskaa, rupattelen ja olen onnellinen ja mielissäni rakkaitteni kanssa.

Seuraavana päivänä mies tokaisi, että häntäkin hiukan väsyttää, kun oli koko pesue koolla. Sitten hän vilkaisi minua ja totesi nauraen, että minä taidan olla ihan jossain hämärän rajamailla. Sitten sain suukon ja hän kaikkosi omiin touhuihinsa. Me sovimme yhteen ja hyvin meiltä onnistuu myös läheisten huomioiminen, kunhan vain saan riittävästi toipumisaikaa. Meillä perheessä introverttius on normaalia, eikä kukaan ihmettele sitä, eikä ajattele, että se vähentäisi rakkauden määrää.

Mulla on sama tilanne, paitsi että asun miehen kotipaikkakunnalla, josta en tunne ketään. Omalta kotipaikkakunnalta olen nyt pari vuotta yrittänyt etsiä asuntoa. Ei löydy. Jumissa ollaan.