Ihana parisuhde, erilliset kodit, mä olen alkanut kaivata enemmän mut mies ei

Siis haloo millä perusteella ap on tunteineen väärässä ja mies oikeassa?! Miksi mies saa olla poikkeuksellisen paljon yksinäisyyttä vaativa, ja kun ap tarvitsee enemmän yhdessäoloa se on itsekkyyttä ja minäminä?

Tuossa tilanteessa tarvitaan kompromisseja, tai sitten toinen jää kokonaan yksin kärsimään. En povaa suhteelle hyvää tulevaisuutta, ellei mies tule vastaan. Voihan myös asua yhdessä mutta ottaa silti vaikka omat huoneet ja paljon omaa aikaa. Jos ap joutuu tukahduttamaan omat tarpeensa, tulee hänestä ajan myötä onneton ja jopa katkera. Ehkä terapia voisi auttaa heitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naurattaa aina nää  "se pettää sua" jutut jos mies ei halua asua yhdessä kumppaninsa kanssa. Itse en missään nimessä halua asua yhdessä ja ikinä en ole ketään pettänyt vaikka saman katon alle en suostukaan.

M40

 

 

Jos mies tarvitsee päivätolkulla omaa aikaa kun tapaa naisensa kerran, on todellakin syytä epäillä että on muita kuvioissa.

Tässä on kyse sellaisesta kokonaiskuormituksesta. Hänellä on vaativa työ, eikä oikeasti jaksaisi olla ihmisten kanssa ollenkaan. Jotta jaksaa sitä, tarvii sitä ihan omaa aikaa niin paljon. Jos me nähdään enemmän, se ensisijainen tarve jää tyydyttymättä ja hän alkaa uupua. Koska töissä on pakko jaksaa käydä. 

Ymmärrän kuitenkin tuon pointin ja epäi

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka ihan itkee ikäväänsä ja rakastaa yli kaiken, mutta on ihan valmiita eroamaan, jos toinen ei halua muuttaa yhteen. Oi, mitä suurta rakkautta se olikaan itkijältä!

 

Haiskahtaa kieltämättä kiristys

Mutta se ei ole kiristystä että toinen ei muuta yhteen vaikka tietää sen olevan kumppanille tärkeää?

Sama juttu kuin avioliitto. Toinen haluaa ehdottomasti naimisiin, toinen ei. Joku on sitä mieltä että naimisiin haluava kiristää toista, toinen taas ajattelee että sen pitää joustaa joka ei halua naimisiin. On täysin ok haluta suhteelta tiettyjä asioita, mutta kannattaa etsiä puoliso joka on isoista linjoista samaa mieltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Enpä ole taas hetkeen typerämpää kuullut. Pidän itse lapsellisena ihmistä, joka kuormittuu normaalista elämästä niin ettei voi edes puolisoaan huomioida."

 

Ei kyse ole lapsellisuudesta, vaan kyse on ihmisen temperamentista ja se on synnynnäinen ja muuttumaton. Esim. meillä oli eilen vieraita (ihan vain omat lapset ja lapsenlapsi). Tänään olen ollut niin uupunut, että en ole jutellut miehelleni yhtään mitään. Hänellä on tapana hyräillä ja lauleskella puuhaillessaan kotona. Yleensä en sitä edes huomaa, mutta tänään laulu tuntuu osuvan ikävästi jokaiseen hermosäikeeseeni. Meillä oli siis oikein hauska päivä ja todellakin kaikista ihmisistä rakkaimmat olivat käymässä, mutta silti seurassa olo aiheuttaa niin valtavaa kuormitusta, että seuraavana päivänä jopa oman puolison läsnäolo on liikaa ja sitä yrittää vetäy

Minusta on kammottavaa että ihminen ei kestä edes oman puolisonsa ääniä seuraavana päivänä siitä kun on tavannut omia lapsenlapsiaan. Mutta onneksi minun ei tarvitse olla sellaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Siitä tässä ketjussa on kyse. Yhteensopivuudesta.

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka ihan itkee ikäväänsä ja rakastaa yli kaiken, mutta on ihan valmiita eroamaan, jos toinen ei halua muuttaa yhteen. Oi, mitä suurta rakkautta se olikaan itkijältä!

 

Haiskahtaa kieltämättä kiristys

Millä tavalla? Miksi ei saisi erota?

Saa erota. Mutta ajattele nyt jos sinun kumppani tulisi sanomaan että  "rakastan sinua niin paljon, mutta vain JOS teet asian x."  Eikö sinusta muka haiskahtaisi kiristys tai manipulointi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka ihan itkee ikäväänsä ja rakastaa yli kaiken, mutta on ihan valmiita eroamaan, jos toinen ei halua muuttaa yhteen. Oi, mitä suurta rakkautta se olikaan itkijältä!

 

Haiskahtaa kieltämättä kiristys

Millä tavalla? Miksi ei saisi erota?

 

Saa erota. Mutta ajattele nyt jos sinun kumppani tulisi sanomaan että  "rakastan sinua niin paljon, mutta vain JOS teet asian x."  Eikö sinusta muka haiskahtaisi kiristys tai manipulointi? 

Ei rakkaus noin toimi. Ei se lopu vaikka joskus suhde täytyy päättää eriävien tulevaisuudensuunnitelmien vuoksi. Aikanaan se sitten hiipuu ja kauniina muistona mieleen. Olen itse joutunut kahdesti sanomaan että rakastan sinua mielettömän paljon, mutta suhde päättyy tähän. Rakkauden päättymisessä meni vielä aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka ihan itkee ikäväänsä ja rakastaa yli kaiken, mutta on ihan valmiita eroamaan, jos toinen ei halua muuttaa yhteen. Oi, mitä suurta rakkautta se olikaan itkijältä!

 

Haiskahtaa kieltämättä kiristys

Millä tavalla? Miksi ei saisi erota?

 

Saa erota. Mutta ajattele nyt jos sinun kumppani tulisi sanomaan että  "rakastan sinua niin paljon, mutta vain JOS teet asian x."  Eikö sinusta muka haiskahtaisi kiristys tai manipulointi? 

Mies näyttää olevan väärä ihminen aplle.

Vierailija kirjoitti:

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

Koska monilla on käsitys että suhteesta tulee muka aidompi jos asutaan yhdessä tai mennään naimisiin. Vaikka kaikki järkeään käyttävät tietää ettei se papin aamen muuta todellisuudessa yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

 

Koska monilla on käsitys että suhteesta tulee muka aidompi jos asutaan yhdessä tai mennään naimisiin. Vaikka kaikki järkeään käyttävät tietää ettei se papin aamen muuta todellisuudessa yhtään mitään.

Anna heillä kenellä on sellainen käsitys hakeutua sellaisiin parisuhteisiin missä haluavat olla. Tyytymissuhteet tai tapasuhteet joissa vaan ollaan paikallaan epämääräisesti eivät vaan kaikille sovi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

 

Koska monilla on käsitys että suhteesta tulee muka aidompi jos asutaan yhdessä tai mennään naimisiin. Vaikka kaikki järkeään käyttävät tietää ettei se papin aamen muuta todellisuudessa yhtään mitään.

Kelle muuttaa, kelle ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

 

Koska monilla on käsitys että suhteesta tulee muka aidompi jos asutaan yhdessä tai mennään naimisiin. Vaikka kaikki järkeään käyttävät tietää ettei se papin aamen muuta todellisuudessa yhtään mitään.

 

Kelle muuttaa, kelle ei.

Mitäs se käytännön tasolla muuttaa? kertokaa ihmeessä jos olette vaikka papin aamenen myötä kokeneet jonkun mystisen muutoksen. Jos rakkautta on ja joku parisuhde toimii niin se vaan toimii, ei siihen tarvita sormuksia tai yhteistä osoitetta.

Aatteles kun on paljon ihmisiä joilla ei ole viikonloppuisin eikä viikolla sitä omaa rakasta, jota voisi tavata. Kuten minulla. Itselleni tuollainen suhde olisi tosi ohana. Voisin olla välillä k8tonani rauhassa ja tavata taas sitten välillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

 

Koska monilla on käsitys että suhteesta tulee muka aidompi jos asutaan yhdessä tai mennään naimisiin. Vaikka kaikki järkeään käyttävät tietää ettei se papin aamen muuta todellisuudessa yhtään mitään.

 

Ke

 

Mitä se itse asiassa sulle kuuluu? Anna ihmisten olla omannäköisissä parisuhteissaan äläkä tule paasaamaan tänne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

 

Koska monilla on käsitys että suhteesta tulee muka aidompi jos asutaan yhdessä tai mennään naimisiin. Vaikka kaikki järkeään käyttävät tietää ettei se papin aamen muuta todellisuudessa yhtään mitään.

 

Ke

Sinä et tarvitse. Moni muu tarvitsee, toiset taas menevät naimisiin ja muuttavat yhteen vaikkei se mitään muutakaan. Osalle esimerkiksi naimisiinmeno on tärkeä osa sitoutumista parisuhteeseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

 

Koska monilla on käsitys että suhteesta tulee muka aidompi jos asutaan yhdessä tai mennään naimisiin. Vaikka kaikki järkeään käyttävät tietää ettei se papin aamen muuta todellisuudessa yhtään mitään.

 

Kelle muuttaa, kelle ei.

Ei se muuta kellekään mitään, ehkä korkeintaan teiän korvien välissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuttu kuvio. Tullu huomattua useaan otteeseen miten aluksi naiset ovat sanoneet että omat kämpät on täysin ok, mutta jossain vaiheessa se ei yhtäkkiä riitäkään. Ja en ikinä ole ymmärtäny että mistä se yhtäkkinen hinku asua yhdessä tulee, kun molemmilla on ollut mukavaa, olemme sitoutuneet vain toisiimme, näemme säännöllisesti useampana päivänä viikossa, öitä vietämme yhdessä myös useasti viikossa, soittelemme myös ns välipäivinä. Ainoa selitys minkä olen saanut on se, että suhde junnaa paikoillaan.

 

Koska monilla on käsitys että suhteesta tulee muka aidompi jos asutaan yhdessä tai mennään naimisiin. Vaikka kaikki järkeään käyttävät tietää ettei se papin aamen muuta todellisuudessa yhtään mitään.

 

Ke

Eikö se ole aika tärkeä muutos, kun ihmissuhteesta on kyse? Siis juuri se korvienvälin muutos?

Apn kokema tunne ei ole mitenkään väärä tai epätavanomainen.

 

Vielä vähemmän se on läheisriippuvuutta.

On aika tavanomaista että alkuhuuman jälkeen tulee vedenjakaja syvempään sitoutumiseen tai ero.

Apn aloituksessa näyttäisi olevan tuo tilanne, koska alkuhuuma vaikka sitä eri keinoin koittaisin pitkittää ei kestä ikuisesti.

Meillä on vain yksi elämä eikä sitä kannata tyytymiseen sellaiseen joka ei loppu viimein sovi itselle. Siksi ero olisi hyvä vaihtoehto aplle.

Minä, nainen, en oikeasti ymmärrä tätä. Yksi itkee, toinen tuntee olonsa orvoksi, kun tapaa miestä vain viikonloppuisin ja välillä arkenakin. Varmaan sama surku ja parku olisi, jos asuisitte yhdessä ja miehellä olisi aikaa vievä harrastus, viihtyisi kavereiden kanssa tms. Vaikka miten rakastunut olen ollut, niin en halua yhteistä asuntoa kenenkään kanssa. Ihme läheisriippuvaisia olette. En yhtään ihmettele, jos toista osapuolta ahdistaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä, nainen, en oikeasti ymmärrä tätä. Yksi itkee, toinen tuntee olonsa orvoksi, kun tapaa miestä vain viikonloppuisin ja välillä arkenakin. Varmaan sama surku ja parku olisi, jos asuisitte yhdessä ja miehellä olisi aikaa vievä harrastus, viihtyisi kavereiden kanssa tms. Vaikka miten rakastunut olen ollut, niin en halua yhteistä asuntoa kenenkään kanssa. Ihme läheisriippuvaisia olette. En yhtään ihmettele, jos toista osapuolta ahdistaa. 

Mistä päättelet että on läheisriippuvuus? Aikamoista diagnosiointia.

Jos aikuisen ihmisen pitää vakuutella korvien väliin, että nyt on kaikki kivasti suhteessa niin jotain on pielessä ja pahasti. Naisten logiikka usein onkin että se taikasormus nimettömässä ja yhteiset huoneet tuo onnen. Hitusen materialistista ja aika säälittävääkin.