Ihana parisuhde, erilliset kodit, mä olen alkanut kaivata enemmän mut mies ei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo suhde ole oikea sinulle. En itsekään suostuisi moiseen. Omat kodit vielä ok, mutta tuo että minun tapaamiseni jälkeen pitäisi pitää taukoa näkemisestä ja "palautua" niin..

 

Adios amigo ja uutta miestä kehiin. Rakastunut mies tulee vaikka läpi harmaan kiven naisensa luo. Tämän olen oppinut. Kaikki kädenlämpöinen on kusetusta.

Ymmärtäisin hyvin kun itsekin tarvitsen taukoa näkemisestä, ihan kaikkien kanssa.

Ehkä sinä sopisit yhteen aapeen miehen kanssa. Moni muu ei.

Jos mies ei haluaisi jakaa arkeaan kanssani, niin pelkkään viikonloppukivaan ei ainakaan minua saa. Ei sellainen ole mikään oikea suhde. Mä en muutenkaan halua hakea elämääni jatkuvasti jotain glamouria, että viikonloput olisi jotain speciaalia. Ihan normaalin, hyvän ja tomivan arjen haluan miehen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Jos näkemisen määrä on esimerkiksi muutama tunti viikossa, niin vaikea siinä on parisuhdetta pitää yllä. Mitään ei ehdi tehdä, ei mitään. Mulla oli tällainen suhde. Mies ei vain ymmärtänyt, tai halunnut ymmärtää, että tuo oli ihan mahdoton kuvio mulle. Jaksoin katsoa jatkuvasti vähenevää yhteistä aikaa kolmisen vuotta, kunnes repäisin itseni irti tuosta.

Niin, ja tietenkään kyseinen herra ei ollut myöskään kiinnostunut yhdessä asumisesta. Teki monesti mieli kysyä, miksi hän halusi pitää elämässään ihmistä, jota ei voinut sietää muutamaa tuntia pidempään.

Olisi pitänyt kysyä itseltäni, että milloin lopetan itseni huijaamisen :(

 

 

Monesti tuollainen mies on kiintymyssuhdevaurioinen. Joskus myös sarjapettäjän ja moninkertaisen perheen hylkääjän taustalla olevat miehet hakevat tuon tyyppistä suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei haluaisi jakaa arkeaan kanssani, niin pelkkään viikonloppukivaan ei ainakaan minua saa. Ei sellainen ole mikään oikea suhde. Mä en muutenkaan halua hakea elämääni jatkuvasti jotain glamouria, että viikonloput olisi jotain speciaalia. Ihan normaalin, hyvän ja tomivan arjen haluan miehen kanssa. 

Miksi sinulla on tarve määritellä, mikä on "oikea suhde"? Eikö jokainen itse ole ainoa auktoriteetti siinä, mikä juuri hänelle on oikea elämäntapa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei haluaisi jakaa arkeaan kanssani, niin pelkkään viikonloppukivaan ei ainakaan minua saa. Ei sellainen ole mikään oikea suhde. Mä en muutenkaan halua hakea elämääni jatkuvasti jotain glamouria, että viikonloput olisi jotain speciaalia. Ihan normaalin, hyvän ja tomivan arjen haluan miehen kanssa. 

Miksi sinulla on tarve määritellä, mikä on "oikea suhde"? Eikö jokainen itse ole ainoa auktoriteetti siinä, mikä juuri hänelle on oikea elämäntapa?

Miksi tuollainen agressio? Tuohan oli ihan neutraali oma mielipide joltain. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksaisi pitkään suhdetta missä asutaan erillään. Mä haluan nimenomaan jakaa arjen, en vain leikkiä kotista viikonloppuisin. Jokainen toki tavallaan, mutta mulle ei sopisi. Hakisin sellaisen kumppanin joka haluaisi asua kanssani. 

 

Mielenkiinnosta kyselen, että mikä sinunkin arjessa on niin ihmeellistä että se pitää päästä jakamaan 24/7? Elämä kuitenkin on suurimman osan ajasta ihan normaalia puurtamista, töitä, siivoamista, kavereiden / perheen näkemistä, harrastuksia. Ehkä en vaan introverttina ymmärrä.

M40

 

Mulla sama. Vaikka rakastan miestäni hirveästi niin en ymmärrä tätä, että kaikki arjen tylsyydet pitäisi muka päästä jakamaan kumppanin kanssa, tiskejä myöten. Onkohan näillä kylkikyljessä nyhjääjillä omaa elämää ollenkaan. Ainakaan eksälläni ei ollut, siksi hän varmaan kokoajan olikin vaatimassa yhteenmuuttoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksaisi pitkään suhdetta missä asutaan erillään. Mä haluan nimenomaan jakaa arjen, en vain leikkiä kotista viikonloppuisin. Jokainen toki tavallaan, mutta mulle ei sopisi. Hakisin sellaisen kumppanin joka haluaisi asua kanssani. 

 

Mielenkiinnosta kyselen, että mikä sinunkin arjessa on niin ihmeellistä että se pitää päästä jakamaan 24/7? Elämä kuitenkin on suurimman osan ajasta ihan normaalia puurtamista, töitä, siivoamista, kavereiden / perheen näkemistä, harrastuksia. Ehkä en vaan introverttina ymmärrä.

M40

 

Mulla sama. Vaikka rakastan miestäni hirveästi niin en ymmärrä tätä, että kaikki arjen tylsyydet pitäisi muka päästä jakamaan kumppanin kanssa, tiskejä myöten. Onkohan näillä kylkikyljessä nyhjääjillä omaa elämää ollenkaan. Ai

Tule lähelle, mene kauas

"Enpä ole taas hetkeen typerämpää kuullut. Pidän itse lapsellisena ihmistä, joka kuormittuu normaalista elämästä niin ettei voi edes puolisoaan huomioida."

Ei kyse ole lapsellisuudesta, vaan kyse on ihmisen temperamentista ja se on synnynnäinen ja muuttumaton. Esim. meillä oli eilen vieraita (ihan vain omat lapset ja lapsenlapsi). Tänään olen ollut niin uupunut, että en ole jutellut miehelleni yhtään mitään. Hänellä on tapana hyräillä ja lauleskella puuhaillessaan kotona. Yleensä en sitä edes huomaa, mutta tänään laulu tuntuu osuvan ikävästi jokaiseen hermosäikeeseeni. Meillä oli siis oikein hauska päivä ja todellakin kaikista ihmisistä rakkaimmat olivat käymässä, mutta silti seurassa olo aiheuttaa niin valtavaa kuormitusta, että seuraavana päivänä jopa oman puolison läsnäolo on liikaa ja sitä yrittää vetäytyä johonkin nurkkaan olemaan vain yksin ja hiljaa. Onneksi puolisoni on opettaja ja ymmärtää, mitä tarkoittaa ihmisten seurassa olemisesta kuormittuminen. Hänellä raja tulee vastaan vain paljon myöhemmin kuin minulla. 

Välttelevän kiintymyssuhdetyylin ihmiset eivät muutu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihme pakottajia taas palsta täynnä. Miten se on niin mahdoton ymmärtää, että toiset ihmiset ovat ihan kokonaisia ihmisiä, joilla on ihan omat ajatuksensa ja halunsa? Jos av-tantta haluaa ydinperheen ja yhteisen talon, niin se ei tarkoita, että jokainen muukin ihminen tällä planeetalla haluaa täsmälleen ne samat asiat. Mikä siinä niin ahdistaa?

Tai sitten jotkut ovat vaan nähneet ihan tarpeeksi elämää ja ja tietävät että kaikki tekosyyt miksi suhde ei etene, kertovat todellisuudessa lähes poikkeuksetta suurten tunteiden puuttumisesta. 

Mihin suhteen pitöisi edetä? Naimisiinmenokaan ei vaadi yhteenmuuttoa. Suuria tunteita jotkut kaipaa, jotkut ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksaisi pitkään suhdetta missä asutaan erillään. Mä haluan nimenomaan jakaa arjen, en vain leikkiä kotista viikonloppuisin. Jokainen toki tavallaan, mutta mulle ei sopisi. Hakisin sellaisen kumppanin joka haluaisi asua kanssani. 

 

Mielenkiinnosta kyselen, että mikä sinunkin arjessa on niin ihmeellistä että se pitää päästä jakamaan 24/7? Elämä kuitenkin on suurimman osan ajasta ihan normaalia puurtamista, töitä, siivoamista, kavereiden / perheen näkemistä, harrastuksia. Ehkä en vaan introverttina ymmärrä.

M40

 

Mulla sama. Vaikka rakastan miestäni hirveästi niin en ymmärrä tätä, että kaikki arjen tylsyydet pitäisi muka päästä jakamaan kumppanin kanssa, tiskejä myöten. Onkohan näillä kylkikyljessä nyhjääjillä omaa elämää ollenkaan. Ai

Minä kuulun niihin jotka "haluavat jakaa arjen" kumppanin kanssa, emmekä nyhjää kylkikyljessä jatkuvasti. Emme edes ehtisi, saatika että siihen olisi tarvetta.

Silti nimenomaan se perusarki on ihana jakaa rakkaan ihmisen kanssa. Tänään söimme töiden jälkeen yhdessä välipalaa sarjaa katsoen, funtsimme kauppalistaa ja rapsuttelimme toisiamme sohvalla huilaten. Mies kertoi stressaavasta työprojektistaan ja minä paasasin ärsyttävästä työkaveristani. Leikitimme kissaa. Mies pelaa nyt pleikkaria ennen sählytreenejään ja minä kirjoitan gradua. Illalla varmaan syödään samaan aikaan ja mennään kylki kyljessä nukkumaan. Huomenna mies on illan kotona ja minä harrastuksen parissa 17-22.

Sellaista me kaipaamme. On ok että kaikki eivät kaipaa, mutta on parempi pariutua samanhenkisen ihmisen kanssa. Me saamme toisiltamme arjessa paljon, joillekin toisille riittää viikonloppujen yhdessäolo.

Introvertin ja erakko-Hermannin suhdedilemma.

Vierailija kirjoitti:

Jos näkemisen määrä on esimerkiksi muutama tunti viikossa, niin vaikea siinä on parisuhdetta pitää yllä. Mitään ei ehdi tehdä, ei mitään. Mulla oli tällainen suhde. Mies ei vain ymmärtänyt, tai halunnut ymmärtää, että tuo oli ihan mahdoton kuvio mulle. Jaksoin katsoa jatkuvasti vähenevää yhteistä aikaa kolmisen vuotta, kunnes repäisin itseni irti tuosta.

Niin, ja tietenkään kyseinen herra ei ollut myöskään kiinnostunut yhdessä asumisesta. Teki monesti mieli kysyä, miksi hän halusi pitää elämässään ihmistä, jota ei voinut sietää muutamaa tuntia pidempään.

Olisi pitänyt kysyä itseltäni, että milloin lopetan itseni huijaamisen :(

 

Mikä sitten oli miehen selitys tuohon tilanteeseen? Että miksi näkemistä oli vain pari tuntia viikossa?

Tunnistan itseni, minulle sopisi tuollainen suhde. Jos aiemmat suhteet on kaatuneet, kannattaa yrittää vaan sopeutua nykyiseen malliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos mies ei haluaisi jakaa arkeaan kanssani, niin pelkkään viikonloppukivaan ei ainakaan minua saa. Ei sellainen ole mikään oikea suhde. Mä en muutenkaan halua hakea elämääni jatkuvasti jotain glamouria, että viikonloput olisi jotain speciaalia. Ihan normaalin, hyvän ja tomivan arjen haluan miehen kanssa. 

Miksi sinulla on tarve määritellä, mikä on "oikea suhde"? Eikö jokainen itse ole ainoa auktoriteetti siinä, mikä juuri hänelle on oikea elämäntapa?

Miksi tuollainen agressio? Tuohan oli ihan neutraali oma mielipide joltain. 

Mikä aggressio? Kai se sitten oli "neutraali" mielipide, mutta miksi ylipäänsä pitää olla mielipiteitä toisten ihmisten suhteista ja siitä, ovatko ne "oikeita"?

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni, minulle sopisi tuollainen suhde. Jos aiemmat suhteet on kaatuneet, kannattaa yrittää vaan sopeutua nykyiseen malliin.

Ei pidä tyytyä vaan elää omannäköistä elämää. Kuten joku jo sanoo apn mies vaikuttaa epäsopivalta aplle. Eikä siinä mitään mutta tyytyminen tuollaiseen suhteeseen vaan katkeroittaa pidemmällä aikavälillä. Tätähän näkee somessa paljon. Kateutta ja katkeroinuneisuutta valtavirtaa olevia parisuhteita kohtaan. Etenkin viidenkympin korvilta alkaen.

Vierailija kirjoitti:

"Enpä ole taas hetkeen typerämpää kuullut. Pidän itse lapsellisena ihmistä, joka kuormittuu normaalista elämästä niin ettei voi edes puolisoaan huomioida."

 

Ei kyse ole lapsellisuudesta, vaan kyse on ihmisen temperamentista ja se on synnynnäinen ja muuttumaton. Esim. meillä oli eilen vieraita (ihan vain omat lapset ja lapsenlapsi). Tänään olen ollut niin uupunut, että en ole jutellut miehelleni yhtään mitään. Hänellä on tapana hyräillä ja lauleskella puuhaillessaan kotona. Yleensä en sitä edes huomaa, mutta tänään laulu tuntuu osuvan ikävästi jokaiseen hermosäikeeseeni. Meillä oli siis oikein hauska päivä ja todellakin kaikista ihmisistä rakkaimmat olivat käymässä, mutta silti seurassa olo aiheuttaa niin valtavaa kuormitusta, että seuraavana päivänä jopa oman puolison läsnäolo on liikaa ja sitä yrittää vetäytyä johonkin nurkkaan olemaan vain yksin ja hiljaa. Onneksi puolisoni on opettaja ja ymmärtää, mitä

Kuulostaa kammottavalta.

Joka tapauksessa, tarkoitin että jos lapsellisena täytyy pitää jompaa kumpaa niin myös miehen tarpeita voi sellaisina pitää.

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka ihan itkee ikäväänsä ja rakastaa yli kaiken, mutta on ihan valmiita eroamaan, jos toinen ei halua muuttaa yhteen. Oi, mitä suurta rakkautta se olikaan itkijältä!

Haiskahtaa kieltämättä kiristys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Enpä ole taas hetkeen typerämpää kuullut. Pidän itse lapsellisena ihmistä, joka kuormittuu normaalista elämästä niin ettei voi edes puolisoaan huomioida."

 

Ei kyse ole lapsellisuudesta, vaan kyse on ihmisen temperamentista ja se on synnynnäinen ja muuttumaton. Esim. meillä oli eilen vieraita (ihan vain omat lapset ja lapsenlapsi). Tänään olen ollut niin uupunut, että en ole jutellut miehelleni yhtään mitään. Hänellä on tapana hyräillä ja lauleskella puuhaillessaan kotona. Yleensä en sitä edes huomaa, mutta tänään laulu tuntuu osuvan ikävästi jokaiseen hermosäikeeseeni. Meillä oli siis oikein hauska päivä ja todellakin kaikista ihmisistä rakkaimmat olivat käymässä, mutta silti seurassa olo aiheuttaa niin valtavaa kuormitusta, että seuraavana päivänä jopa oman puolison läsnäolo on liikaa ja sitä yrittää vetäytyä johonkin nurkkaan olemaan vain yksin ja hiljaa.

Kammottavaa tässä on se, että sä tulet sanomaan toisen ihmisen tarpeita kammottaviksi, hyi!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi ymmärtää näitä ihmisiä, jotka ihan itkee ikäväänsä ja rakastaa yli kaiken, mutta on ihan valmiita eroamaan, jos toinen ei halua muuttaa yhteen. Oi, mitä suurta rakkautta se olikaan itkijältä!

 

Haiskahtaa kieltämättä kiristys

Millä tavalla? Miksi ei saisi erota?