Riita valehtelusta - kumpi on kohtuuton, vai onko kumpikaan?

Vierailija kirjoitti:

Kun mies pyytää ottamaan itsensä ja/tai lapset mukaan kävelylle, miksi et vaan sano "ei" ja lähde yksin? Mies on toki täysin kohtuuton, mutta sinä olet selkärangaton kun et ole pitänyt omia puoliasi vaan mieluummin valehtelet. 

Kun sanon lähteväni vaikka kahville ystävän kanssa, niin pääsen lähtemään niin, että mies ja lapset jäävät iloisina vilkuttamaan ikkunaan ja kun palaan kotiin, niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Kun sanon lähteväni kävelylle, niin joudun aina ensin käymään neuvottelun siitä, että voisiko mies ja lapset lähteä mukaan, koska miehellekin sattumalta tuli sellainen olo, että kävely tekisi terää ja lapsethan voisi sitten viedä vaikka puistoon. Totta kai kerron, että tällä kertaa haluaisin käydä yksin, mutta tämä tuntuu aiheuttavan mielipahaa ja mies ei ymmärrä miksi ei voida lähteä koko perheen voimin, kun hänkin mielellään lähtisi kävelylle. Hänen mielestään on älytön ajatus, että hän vaikka sitten kävisi lasten kanssa keskenään ja minä yksin, koska sitten me oltaisiin kaikki pihalla samaan aikaan, mutta eri paikoissa. Hänen logiikkansa on se, että ulkoilun hyödyt on raitis ilma ja liikunta, joita minä saan riippumatta siitä olenko yksin vai seurassa.

AP

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa todella ahdistavalta sun miehen käytös. Siis et saa mennä yksin ulos vaikka kävelylle? Ihan hirveää. Onko hän läheisriippuvainen? Suosittelen, että käytte jossain pariterapiassa muutaman kerran, jotta saatte ulkopuolisen näkemyksen tuohon tilanteeseen. Niitä on esim seurakunnilla ja saattaa olla eri järjestöillä jne ilmaiseksi. Rahalla toki pääsee myös jos siihen on varaa.

En tiedä läheisriippuvaisuudesta. Hän ei ole varsinaisesti kieltänyt minua lähtemästä yksin, mutta sitä edeltää joka kerta jonkinlainen neuvottelu. Jos minä kerron, että voisin lähteä kävelylle, niin mies nousee välittömästi sohvalta ja toteaa, että sehän on mukava idea, että hänkin voisi lähteä lasten kanssa ja mehän voitaisiin vaikka käydä puistossa. Sitten minä joudun toppuuttelemaan, että itseasiassa olin ihan yksin lähdössä ja hän alkaa surkutella, että hänkin kyllä mielellään kävisi haukkaamassa raitista ilmaa ja että lapset haluaisivat puistoon (tässä vaiheessa lapset ovat kuulleet keskustelun ja tulevat komppaamaan miestä, että haluavat puistoon).

Jos me lähdemme koko konkkaronkka puistoon ja minä yritän lähteä siitä jatkamaan yksin kävelyä, niin lapset lähtevät tietysti minun perään.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mies pyytää ottamaan itsensä ja/tai lapset mukaan kävelylle, miksi et vaan sano "ei" ja lähde yksin? Mies on toki täysin kohtuuton, mutta sinä olet selkärangaton kun et ole pitänyt omia puoliasi vaan mieluummin valehtelet. 

 

Kun sanon lähteväni vaikka kahville ystävän kanssa, niin pääsen lähtemään niin, että mies ja lapset jäävät iloisina vilkuttamaan ikkunaan ja kun palaan kotiin, niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Kun sanon lähteväni kävelylle, niin joudun aina ensin käymään neuvottelun siitä, että voisiko mies ja lapset lähteä mukaan, koska miehellekin sattumalta tuli sellainen olo, että kävely tekisi terää ja lapsethan voisi sitten viedä vaikka puistoon. Totta kai kerron, että tällä kertaa haluaisin käydä yksin, mutta tämä tuntuu aiheuttavan mielipahaa ja mies ei ymmärrä miksi ei voida lähteä koko perheen voimin, kun hänkin

Eli sun ongelma on se, ettet kestä muiden (eli miehen) oletettua pahaa mieltä. Sun pitää oppia ettet ota vastuuta toisen aikuisen tunteista. Ei sinun ole pakko neuvotella, sen kun sanot että "lähden nyt kävelylle, heippa" ja jos mies pyytää päästä mukaan, sanot "ei kun tartten omaa aikaa, heippa!" Ja se siitä. Mitä väliä jos miehelle tulee näin typerästä syystä "mielipahaa", anna tulla, kyllä hän jää eloon.

Mies on toki ongelma, mutta sinä olet ongelman mahdollistaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mies pyytää ottamaan itsensä ja/tai lapset mukaan kävelylle, miksi et vaan sano "ei" ja lähde yksin? Mies on toki täysin kohtuuton, mutta sinä olet selkärangaton kun et ole pitänyt omia puoliasi vaan mieluummin valehtelet. 

 

Kun sanon lähteväni vaikka kahville ystävän kanssa, niin pääsen lähtemään niin, että mies ja lapset jäävät iloisina vilkuttamaan ikkunaan ja kun palaan kotiin, niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Kun sanon lähteväni kävelylle, niin joudun aina ensin käymään neuvottelun siitä, että voisiko mies ja lapset lähteä mukaan, koska miehellekin sattumalta tuli sellainen olo, että kävely tekisi terää ja lapsethan voisi sitten viedä vaikka puistoon. Totta kai kerron, että tällä kertaa haluaisin käydä yksin, mutta tämä tuntuu aiheuttavan mielipahaa ja mies ei ymmärrä miks

Totta, ap:n pitäisi oppia tuottamaan muille pettymyksiä. Muuten hän jää jalkoihin. Tässä vaiheessa mies on toki oppinut että syyllistäminen tehoaa, joten tulee kyllä käyttämään sitä keinoa.

Jos ei ole tähän mennessä ymmärtänyt toisen tarpeita, ei välttämättä ymmärrä jatkossakaan, mutta luultavasti yrittäisin vielä. Ei valehtelua ja tiukka ei esimerkiksi kävelylle mukaan tuppautumisiin ja jos se ei käy, en lähtisi ulos ollenkaan.

Ja joo, kuulen jo, miten lapset kärsivät, kun eivät pääse ulos.

A. Lapsilla on toinen vanhempi. En tiedä, miten kykenevä tosin, kun ei kykene huomioimaan puolison tarpeita. 

B. Ei ole kenenkään etu jättää toisen vanhemman tarpeita huomioimatta loputtomasti. Kenenkään jaksaminen ei ole rajaton, ja kun se loppuu, se on loppu, ja siitä nousemiseen voi mennä kauankin. 

aikasmoisia jeesustelijoita täällä. Te ette ikinä ole livauttanut pientä valkoista valhetta kumppanillenne? just,ei mene läpi.

Lopeta nyt ap se kotitöiden tekeminen yksin. Tiedetään, sinua ei haittaa yhtään, teet ihan mielelläsi ja olisi niin vaikeaa muuttaa käytäntöä ym ym. Annat kuitenkin lapsillesi mallin epätasa-arvoisesta parisuhteesta. Lisäksi opetat perheellesi että sinä olet palvelija ja sinun aikasi kuuluu kokonaan perheelle, ei itsellesi.

Vierailija kirjoitti:

aikasmoisia jeesustelijoita täällä. Te ette ikinä ole livauttanut pientä valkoista valhetta kumppanillenne? just,ei mene läpi.

Omalta osaltani voin sanoa, että en ole. Äitini valehteli jatkuvasti raivohullulle isällemme niin kauan kuin muistan ja me lapset opimme saman tai olemaan hiljaa viimeistään siinä vaiheessa, kun raivo ja väkivalta kohdistui meihin itseemme. 16 vuotta tuota opetti, että en itse ryhdy ikinä samaan omassa suhteessani, ja sillä tiellä olen pysynyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun mies pyytää ottamaan itsensä ja/tai lapset mukaan kävelylle, miksi et vaan sano "ei" ja lähde yksin? Mies on toki täysin kohtuuton, mutta sinä olet selkärangaton kun et ole pitänyt omia puoliasi vaan mieluummin valehtelet. 

 

Kun sanon lähteväni vaikka kahville ystävän kanssa, niin pääsen lähtemään niin, että mies ja lapset jäävät iloisina vilkuttamaan ikkunaan ja kun palaan kotiin, niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Kun sanon lähteväni kävelylle, niin joudun aina ensin käymään neuvottelun siitä, että voisiko mies ja lapset lähteä mukaan, koska miehellekin sattumalta tuli sellainen olo, että kävely tekisi terää ja lapsethan voisi sitten viedä vaikka puistoon. Totta kai kerron, että tällä kertaa haluaisin käydä yksin, mutta tämä tuntuu aiheuttavan mielipahaa ja mies ei ymmärrä miks

Totta tuo varmasti on; en halua aiheuttaa pahaa mieltä. Jos lähden kävelylle jättäen lapset ja miehen eteiseen, niin koko kävelyn ajan vain mietin sitä, että mikä tunnelma kotona on kun palaan. Varsinaista riitaa siitä ei synny, mutta kun palaan kotiin, niin mies istuu hiljaa eikä edes tervehdi. Saattaa kysyä lakonisesti, että "oliko hyvä kävely" ja alkaa sitten pohtia ääneen, että lastenkin kanssa pitäisi nyt sitten lähteä vielä käymään. 

AP

Sanot, että oli hyvä kävely, etkä kommentoi mitenkään lasten kanssa kävelylle lähtöä. Mies lähtee jos lähtee. Lähtiessä voit toivottaa hyvää kävelyä. 

Teillä tuo ongelma tosiaan on, että sun mies ei kuuntele sua. En osaa auttaa, mutta voin kertoa oman versioni oman ajan puutteesta, mitä mies ei sen vertaa ymmärrä. Mies itse tosin on yleensä itse paljon omissa oloissaan. Minulla taas ei käytännössä ole omaa aikaa. Mies yrittää kannustaa minua omaan aikaan, mutta sen pitäisi aina olla jokin ohjelma kodin ulkopuolella. Haluaisin olla omassa kodissa rauhassa, edes silloin kun lapset on koulussa/päiväkodissa. Olen kuulemma ikävä, kun vain selailen kännykkää. En jaksa käydä kodin ulkopuolella muuta kuin töissä, koska nuorin on 2,5 ja heräilee edelleen öisin tai itse heräilen syystä tai toisesta.

Vierailija kirjoitti:

Olen kertonut kaipaavani omaa aikaa ja rauhaa, mutta sen järjestäminen ei ole onnistunut. Esimerkkinä tuo yksin kävelyllä käyminen, johon yhtäkkiä pitääkin koko perheen tuppautua mukaan. Jos yritän kotona järjestää omaa aikaa, niin lapset eivät sitä ymmärrä ja mies ei oikein osaa ottaa vetovastuuta; tuo vain lapset mun luokse vähän säälittelevän näköisenä ja toteaa, että "lapset halus tulla katsomaan mitä äiskä puuhailee". Sama jos mies lähtee lasten kanssa pihalle keskenään. Eivät he kauaa viivy. 

Koulutat ne olemalla kävelylle lähtiessäsi niin äkäinen, etteivät uskalla tulla mukaan. Huuda oikein kunnolla, käske pysymään loitolla.

Kun tulet takaisin, olet aurinkoisen onnellinen, halaat kaikkia (jos antavat) ja kiität että jäivät kotiin ja että nyt on hyvä olo kun sait olla itseksesi ja että on taas mukava nähdä lapsia ja miestä.

En siis suosittele valehtelua, vaan rehellistä tarmokasta oman ajan ottamista.

Sanoit että kotityöt eivät tässä nyt ole se keskustelun aihe, mutta mielestäni jos lapsesi ovat tuollaisia perskärpäsiä, niin olisi vähintään kohtuullista, että miehesi puolestaan tekisi kotitöitä enemmän. Vai ovatko kotityöt tapa sinulle saada edes jollain lailla omaa aikaa?

Vierailija kirjoitti:

Sanot, että oli hyvä kävely, etkä kommentoi mitenkään lasten kanssa kävelylle lähtöä. Mies lähtee jos lähtee. Lähtiessä voit toivottaa hyvää kävelyä. 

Itse en suosittele tuota, sillä se normalisoi miehen vihamielistä käytöstä.

Istuisin alas, katsoisin silmiin ja sanoisin että en ala yhtään sietää tuollaista syyllistämistä ja marttyyriasennetta. Että minä tarvitsen omaa aikaa eikä miehellä ole mitään oikeutta osoittaa mieltään siitä että otan sitä. Ja sanoisin että miehen syyllistäminen tekee minulle kurjan olon ja myrkyttää kodin ilmapiirin.

Mä nyt vaan kommentoin tähän et mun mies teki aikanaan ihan tuota samaa että tuppautui jatkuvasti mukaan jne. Vuosien myötä tämä paljastui hyvin tehokkaasti verhotuksi mustasukkaisuudeksi. Ei siis niin että olisi varsinaisesti epäillyt minun tapaavat jotain muuta miestä (tai no ehkä joskus sitäkin) mutta koki siis sen niin että jos halusin olla yksin, se oli minun puolelta hänen hylkäämisensä saman tien jolloin alkoi välittömästi takertua minuun. Valitettavasti tämä paheni vuosien myötä entisestään ja mukaan kuvioihin tuli epäilyjä pettämisestä ja toisista miehistä ja lopulta kontrolli syveni niin paljon että työmatkani pituus katsottiin kellosta enkä päässyt enää edes ruokakauppaan yksin 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kertonut kaipaavani omaa aikaa ja rauhaa, mutta sen järjestäminen ei ole onnistunut. Esimerkkinä tuo yksin kävelyllä käyminen, johon yhtäkkiä pitääkin koko perheen tuppautua mukaan. Jos yritän kotona järjestää omaa aikaa, niin lapset eivät sitä ymmärrä ja mies ei oikein osaa ottaa vetovastuuta; tuo vain lapset mun luokse vähän säälittelevän näköisenä ja toteaa, että "lapset halus tulla katsomaan mitä äiskä puuhailee". Sama jos mies lähtee lasten kanssa pihalle keskenään. Eivät he kauaa viivy. 

Koulutat ne olemalla kävelylle lähtiessäsi niin äkäinen, etteivät uskalla tulla mukaan. Huuda oikein kunnolla, käske pysymään loitolla.

Kun tulet takaisin, olet aurinkoisen onnellinen, halaat kaikkia (jos antavat) ja kiität että jäivät kotiin ja että nyt on hyvä olo kun sait olla itseksesi ja että on taas mukava nähdä lapsia ja m

Tuossahan on ideaa :D Olen itse viimeiseen asti riidan ja pahan mielen välttelijä, joten minun ajatuksissani valkoiset valheet ovat pienempi paha jos niillä vältetään mielipaha. Mutta kenties tuollainen ehdollistaminen toimisi paremmin eikä kanssani ulos lähteminen olisi niin houkuttelevaa.

Kotityöt ovat minulle ehkä jonkinlainen tapa ottaa sitä omaa aikaa ja tilaa kotona. Jos vaikutan kiireiseltä, niin silloin minulle ei tulla niin matalalla kynnyksellä esittämään muita toiveita ja toisaalta voin ohjata lapset pyytämään välipalaa tms mieheltä, koska itse olen kiireinen sillä hetkellä. Jos siivoan kylpyhuonetta, niin saatan sanoa, että äidillä on nyt niin tujut siivousaineet, että lasten ei parane tulla niitä hengittelemään ja koskemaan. 

AP

Tämä ei nyt auta ap:ta, mutta viikonloppuna meidän perhe (kaksi teiniä ja vanhemmat) oltiin kaikki yhtä aikaa kävelyllä, mutta jokainen lähti vähän eri aikaan ja käveli ihan eri suuntiin. Toinen teini käveli mua vastaan, moikattiin ja molemmat jatkoivat omaa reittiään.

 

"Jos sä saat omaa aikaa kotona vain vessareissun ja mies on kuin yksi lapsi joka lähtee etsimään muiden kanssa äitiä, niin eihän se mies silloin vietä aikaa lasten kanssa."

:D

Valehtelu tai huijaaminen ei ole koskaan järkevän ihmisen ratkaisu. Jos ei muuta tapaa ole hoitaa ongelmia niin se kertoo kyllä että asiat ei ole ok. 

Vierailija kirjoitti:

Mä nyt vaan kommentoin tähän et mun mies teki aikanaan ihan tuota samaa että tuppautui jatkuvasti mukaan jne. Vuosien myötä tämä paljastui hyvin tehokkaasti verhotuksi mustasukkaisuudeksi. Ei siis niin että olisi varsinaisesti epäillyt minun tapaavat jotain muuta miestä (tai no ehkä joskus sitäkin) mutta koki siis sen niin että jos halusin olla yksin, se oli minun puolelta hänen hylkäämisensä saman tien jolloin alkoi välittömästi takertua minuun. Valitettavasti tämä paheni vuosien myötä entisestään ja mukaan kuvioihin tuli epäilyjä pettämisestä ja toisista miehistä ja lopulta kontrolli syveni niin paljon että työmatkani pituus katsottiin kellosta enkä päässyt enää edes ruokakauppaan yksin 

Kuulostaa kamalalta, olen pahoillani, että olet joutunut käymään läpi tuollaista.

Voin kuvitella, että ehkä meidänkin osalta voisi olla kyse siitä, että mies pitää sitä jollakin tapaa "hylkäämisenä", että haluan lähteä nimenomaan yksin. En usko, että hän on mustasukkainen. Olemme seurustelleet kymmenen vuotta ja mitään mainittavaa kyttäämistä tai mustasukkaisuutta ei ole ollut. Ehkä enemmänkin juuri sitä, että hän saattaa ajatella, että olen jostakin vihainen tai että se on minulta jonkinlainen "statement", että lähden yksin ja nimenomaan painotan haluavani mennä yksin.

Vietämme tiiviisti perheellä aikaa ja hänen on vaikea tehdä eroa siinä, että milloin on perheaikaa ja milloin olisi omaa aikaa. Jos lähden nopeasti ulos ja huikkaan vain ovenraosta mennessäni, että lähden ulkoilemaan ja haluan olla yksin, niin hän luulee, että siinä on pakko olla taustalla jotakin syvällisempää, kuten että olen loukkaantunut jostakin tai mökötän tms.

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rikokseksi ei ole kohtuuton, mutta se syö luottamusta. Jos miehesi on rehellinen omissa asioissaan hän voi kokea että et ole enää luottamuksen arvoinen. Olisit voinut ja kertoa että kaipaat omaa aikaa ja rauhaa, silloin ei olisi tullut tuota luottamuspulaa. Uskoisin että miehesi olisi ymmärtänyt asian.

 

Olen kertonut kaipaavani omaa aikaa ja rauhaa, mutta sen järjestäminen ei ole onnistunut. Esimerkkinä tuo yksin kävelyllä käyminen, johon yhtäkkiä pitääkin koko perheen tuppautua mukaan. Jos yritän kotona järjestää omaa aikaa, niin lapset eivät sitä ymmärrä ja mies ei oikein osaa ottaa vetovastuuta; tuo vain lapset mun luokse vähän säälittelevän näköisenä ja toteaa, että "lapset halus tulla katsomaan mitä äiskä puuhailee". Sama jos mies lähtee lasten kanssa pihalle keskenään. Eivät he kauaa viivy. 

Välillä tuntuu, että mies ajattele

Miksi syytät miestä siitä, että et osaa olla selkeäsanainen? Suurimmalle osalle voi sanoa reippaasti, että nyt menen ompelemaan tunniksi, minua ei saa sinä aikana häiritä. Ja jos joku tulee häiritsemään, niin se joku palautetaan ruotuun samantien ilmoittamalla, että ei nyt, tässä on housunpolvien paikkaaminen menossa, mene isän luokse (tai jos häirikkönä on mies, voi sanoa jopa astetta vahvemmin). Ja ihan se ja sama, onko ompelemassa, lukemassa, opettelemassa saksan vahvoja verbejä vai tuijottamassa ikkunasta ulos, se on omaa aikaasi eikä sitä tulla häiriköimään, häiriköt poistetaan huoneesta, itki tai ei.

Sinä et vain ole ilmaissut tarpeeksi vahvasti, että tämä on sinun aikaasi, vaan olet joka kerta hyväksynyt sen, että aikasi on muiden aikaa. Tosin olen sitä mieltä, että sohvalla istuva/löhöävä henkilö on vapaasti häirittävissä, suljetun oven takana oleva ei.